Kirjoitan tämän tänne, kun muutakaan keskusteluyhteyttä ei taida enää olla. Todennäköisyys sille, että oikea henkilö lukee tämän, on minimaalisen pieni. Minun täytyy kuitenkin saada asiani kerrottua jonnekin.
Kolme ja puoli vuotta siihen meni, että todella ymmärsin sinua. Se tuntuu pitkältä ajalta, lähes ikuisuudelta, mutta tässä ajassamme se on oikeasti vain silmänräpäys. Ymmärsin, että teit silloin kaiken meidän molempien, et vain itsesi vuoksi. Varsinkin minä olin sellaisessa suossa, ettei sieltä olisi ollut ulospääsyä ilman pitkää ja kivikkoista tietä omaan sisimpääni. Sinä tiesit jo silloin paremmin.
En minä ole tähän mennessä todella osannut pyyteettömästi rakastaa. Kuvittelin tosin niin, ja siksi loukkaannuin aina kaikesta, mitä teit. Vaadin, vaadin ja vaadin vielä lisää, eikä mikään koskaan riittänyt. En nähnyt sitä, että sinulla oli oma tapasi kertoa minulle välittämisestäsi: luulin, että minun tapani on ainoa oikea. Kaiken aikaa jaksoin vielä muistuttaa sinua siitä, ettet saa yrittää muuttaa minua mieleiseksesi, vaikka itse harrastin aivan samaa. Luulin tuolloin, että vaatimukseni olivat oikeutettuja, mutta nyt ymmärrän olleeni tietämätön hölmö.
Enää minulle riittäisi tieto siitä, että olet todella onnellinen. Suunnittelit elämäsi valmiiksi jo aikoja sitten, ja tähän mennessä kaikki on käsitykseni mukaan edennyt suunnitelmasi mukaan. Toivon todella, että saat kaiken minkä halusitkin ja että se riittää sinulle. Minunkin sisäinen tyhjiöni on vihdoin täyttynyt, enkä enää tarvitse ketään rinnalleni tunteakseni itseni kokonaiseksi. Saattaa olla, että vietän loppuelämäni ilman parisuhdetta, mutta se ajatus ei enää kauhistuta minua.
Minä jatkan matkaani yksin, vaikka tähän väliin mahtuikin elämääni henkilö, jonka kanssa meillä ehti olla suuria suunnitelmia yhteisen tulevaisuutemme varalle. Ne suunnitelmat ovat nyt kariutuneet, mutta olen silti ensimmäistä kertaa elämässäni todella onnellinen ja tyytyväinen. Tuo henkilö oli juuri se, joka auttoi minua näkemään tekemäni virheet sekä ymmärtämään heikkouteni ja vajavaisuuteni. Tulen olemaan hänelle loppuelämäni ajan kiitollinen, aivan kuten olen sinullekin. Kannan sinua sydämessäni mukanani aina, ja toivon elämääsi kaikkea hyvää ja kaunista. Nyt vasta osaan todella rakastaa, nyt vasta olen vapaa.
Kolme ja puoli vuotta siihen meni, että todella ymmärsin sinua. Se tuntuu pitkältä ajalta, lähes ikuisuudelta, mutta tässä ajassamme se on oikeasti vain silmänräpäys. Ymmärsin, että teit silloin kaiken meidän molempien, et vain itsesi vuoksi. Varsinkin minä olin sellaisessa suossa, ettei sieltä olisi ollut ulospääsyä ilman pitkää ja kivikkoista tietä omaan sisimpääni. Sinä tiesit jo silloin paremmin.
En minä ole tähän mennessä todella osannut pyyteettömästi rakastaa. Kuvittelin tosin niin, ja siksi loukkaannuin aina kaikesta, mitä teit. Vaadin, vaadin ja vaadin vielä lisää, eikä mikään koskaan riittänyt. En nähnyt sitä, että sinulla oli oma tapasi kertoa minulle välittämisestäsi: luulin, että minun tapani on ainoa oikea. Kaiken aikaa jaksoin vielä muistuttaa sinua siitä, ettet saa yrittää muuttaa minua mieleiseksesi, vaikka itse harrastin aivan samaa. Luulin tuolloin, että vaatimukseni olivat oikeutettuja, mutta nyt ymmärrän olleeni tietämätön hölmö.
Enää minulle riittäisi tieto siitä, että olet todella onnellinen. Suunnittelit elämäsi valmiiksi jo aikoja sitten, ja tähän mennessä kaikki on käsitykseni mukaan edennyt suunnitelmasi mukaan. Toivon todella, että saat kaiken minkä halusitkin ja että se riittää sinulle. Minunkin sisäinen tyhjiöni on vihdoin täyttynyt, enkä enää tarvitse ketään rinnalleni tunteakseni itseni kokonaiseksi. Saattaa olla, että vietän loppuelämäni ilman parisuhdetta, mutta se ajatus ei enää kauhistuta minua.
Minä jatkan matkaani yksin, vaikka tähän väliin mahtuikin elämääni henkilö, jonka kanssa meillä ehti olla suuria suunnitelmia yhteisen tulevaisuutemme varalle. Ne suunnitelmat ovat nyt kariutuneet, mutta olen silti ensimmäistä kertaa elämässäni todella onnellinen ja tyytyväinen. Tuo henkilö oli juuri se, joka auttoi minua näkemään tekemäni virheet sekä ymmärtämään heikkouteni ja vajavaisuuteni. Tulen olemaan hänelle loppuelämäni ajan kiitollinen, aivan kuten olen sinullekin. Kannan sinua sydämessäni mukanani aina, ja toivon elämääsi kaikkea hyvää ja kaunista. Nyt vasta osaan todella rakastaa, nyt vasta olen vapaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
joopa joo,,, surkeeta lässytystä.
Todellinen mielenrauha on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että sen saavutettuaan henkilö ei koe enää tarpeelliseksi loukkaantua tahi muutoin hermostua tuntemattomien ihmisten ilkeistä nettikommenteista. Viha, katkeruus, pelko ja kauna syövät ihmisyyttä sisältäpäin. Kun nämä tunteet oppii tunnistamaan ja hyväksymään vain pieneksi osaksi itseään -siis rakastamaan itseään kaikkinensa- siirtyy aito, pyyteetön rakkaus koskettamaan myös ympäröivää maailmaa.
Kaikkea hyvää sinullekin, ystäväni.
Minusta tuo oli kauniisti kirjoitettu! Saman tuskan läpikäyneenä tiedän, että jossain vaiheessa huomaat kasvaneesi ihmisenä ja olevasi huomattavasti vahvempi jolloin pienet asiat eivät saa elämääsi kaatumaan.
mitätöi ja aliarvioi kenenkään kirjoitusta, anna joakisen purkaa oloaan, sitä varten nää sivut on.
ei se ollu multa.