Kuntien

Miksei Kymärin verkkolehdessä ollutta juttua kuntien imogotutkimuksesta ole varsinaisessa Kymärissä ensinkään? Tulokset voi bongata googlettamalla esim.
"taloustutkimus kuntien imagotutkimus"
668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Paikkakunnat pärjäsit rehellisesti. Eli huonosti. Suurkouvola kolmanneksi huonoin,vaikka kaupunki on kustantanut oikein imagonrakennus ryhmän.

Eli haluttiin tulokset peittää.

Äänestä
  • Kotka on sijoittunut 34:n ison kunnan imagotutkimuksessa sijalle 30 ja Kouvola sijalle 32. Että silleen. Viimeisille annettiin ennen hiihtokilpailuissa palkinnoksi makkaralenkki. Läheltä liippaisi, jos niitä tässäkin kisassa jaettaisiin.

    Äänestä

Katsokaa Hesarin julkaisutapaa. HS.fi julkaisee omia juttujaan (mm. tosi herkulliset kolumnit malliin Virpi salmi) ja paperihesari omiaan. Tähän menee myös Sanoman maakuntalehdet.

Äänestä
  • Tämä mikään kolumni. Uutinen, joka on tarkoitettu julkaistavaksi. No tulihan se sieltä lehtiversioonkin. Tasoa olisi hyvä nostaa täälläkin päin. Mutta miten, kas siinäpä vasta pulma!
    Ps. Mata Jarin (tai Kyllikki Kymin) voisi hyvin Kaakonkulman aviiseissa vaihtaa Virpi salmeen. Kolumnien taso vähän heilahtaisi julkaisuissa.

    Äänestä

  • Hah, hah, haa kirjoitti:

    Tämä mikään kolumni. Uutinen, joka on tarkoitettu julkaistavaksi. No tulihan se sieltä lehtiversioonkin. Tasoa olisi hyvä nostaa täälläkin päin. Mutta miten, kas siinäpä vasta pulma!
    Ps. Mata Jarin (tai Kyllikki Kymin) voisi hyvin Kaakonkulman aviiseissa vaihtaa Virpi salmeen. Kolumnien taso vähän heilahtaisi julkaisuissa.

    Eihän kukaan väittänytkään, että tässä asiassa olisi kolumnista kyse. Se on vain esimerkki siitä, että läheskaan kaikkea HS.fi aineistoa (kolumnit, blogit jne) ei julkaista paperihesarissa ja ennuste, että maakuntalehdetkin saattavat mennä kohti samaa käytäntöä.

    Merkillistä muuten on, kuinka jotkut NAUTTIVAT kaikesta Kotkaa koskevasta negatiivisuudesta ja tuomitsevat poikkeuksetta valeiksi kaikki hiukankaan positiiviset Kotkaa koskevat uutiset.

    Äänestä

  • lueskelija... kirjoitti:

    Olisi hyvä katsoa tääläkin päin totuuksia silmiin, eikä yrittää sumentaa kaikkia juttuja, jotka eivät sovi vallanpitäjien ajatteluun. Vrt . Putinin touhut naapurissa.
    Niitäkin tarinoita tulee lueskeltua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Imagotutkimus kirjoitti:

Miksei Kymärin verkkolehdessä ollutta juttua kuntien imogotutkimuksesta ole varsinaisessa Kymärissä ensinkään? Tulokset voi bongata googlettamalla esim.
"taloustutkimus kuntien imagotutkimus"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu