Kohta 30 vuotias avioliittomme on hiipunut ihmeelliseen tilaan. Asumme samassa talossa, eikä oikeastaan muuta.
Nukumme eri huoneissa, emme ole koskeneet toisiimme vuosiin. Emme oikeastaan katsokaan toisiamme ja puhumme vain ihan välttämättömän. Mieheni ei osallistu kotitöihin tms. Hän maksaa laskut ja tekee joskus jotain pientä remonttia.
Valveillaolo rytmimme on erilainen nykyään.
Mieheni mielestä hän elää nyt itseään varten, kun on aina elänyt muita varten.
Meillä on neljä aikuista lasta, jotka ovat muuttaneet kotoa. Kun lapset tulevat käymään osallistuu mieheni ruokailuun ja on muutenkin harvakseltaan yhteydessä lapsiin.
Jos kysyn jostain pakollisesta yhteisestä menosta esim. vanhempiemme luo, hän sanoo täytyy kattoo tms. En siis saa vastausta ja odotan koko päivän suostuuko hän lähtemään. Emme siis tee yhteisiä suunnitelmia tai yleensäkään juuri liiku yhdessä. Mieheni käy töissä ja viettää aikaa paljon yksinään eri huoneessa tietokoneen tai Tv:n parissa. Hän myös pyöräilee paljon. Olen yrittänyt yhteisiä menoja, ei häntä kiinnosta. Ei myöskään yhteiset harrastukset. Pidämme molemmat pyöräilystä, mutta hän vauhdista 50 km päivässä. Minä taas maisemista ja rauhallisesta menosta. Mikään asia ei tunnu kohtaavan välillämme. Hän ei halua erota, eikä häntä kuulema tilanne kiusaa, hän on tyytyväinen tällaiseen elämään. Minä en... pitäisikö erota.
Nukumme eri huoneissa, emme ole koskeneet toisiimme vuosiin. Emme oikeastaan katsokaan toisiamme ja puhumme vain ihan välttämättömän. Mieheni ei osallistu kotitöihin tms. Hän maksaa laskut ja tekee joskus jotain pientä remonttia.
Valveillaolo rytmimme on erilainen nykyään.
Mieheni mielestä hän elää nyt itseään varten, kun on aina elänyt muita varten.
Meillä on neljä aikuista lasta, jotka ovat muuttaneet kotoa. Kun lapset tulevat käymään osallistuu mieheni ruokailuun ja on muutenkin harvakseltaan yhteydessä lapsiin.
Jos kysyn jostain pakollisesta yhteisestä menosta esim. vanhempiemme luo, hän sanoo täytyy kattoo tms. En siis saa vastausta ja odotan koko päivän suostuuko hän lähtemään. Emme siis tee yhteisiä suunnitelmia tai yleensäkään juuri liiku yhdessä. Mieheni käy töissä ja viettää aikaa paljon yksinään eri huoneessa tietokoneen tai Tv:n parissa. Hän myös pyöräilee paljon. Olen yrittänyt yhteisiä menoja, ei häntä kiinnosta. Ei myöskään yhteiset harrastukset. Pidämme molemmat pyöräilystä, mutta hän vauhdista 50 km päivässä. Minä taas maisemista ja rauhallisesta menosta. Mikään asia ei tunnu kohtaavan välillämme. Hän ei halua erota, eikä häntä kuulema tilanne kiusaa, hän on tyytyväinen tällaiseen elämään. Minä en... pitäisikö erota.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minusta sinä keskityt liikaa mieheesi. Pitäisikö sinun keskittyä itseesi? Sinusta oli aloituksessa tietoa hyvin nirkosesti... tunnetko miehesi paremmin kuin itsesi?
Kyllä hän haluaa erota, ei vain saa sitä sanottua. Tai tee testi, mene etukäteen mitään ilmoittamatta kenellekään, edes lapsillenne, vaikka vanhempiesi luokse viikoksi asumaan, vaikkapa nyt jouluksi. Jos mies ei edes kysele perääsi niin turhaan sinä niitä tämän hetkisen kotisi nurkkia nyysäät. Kyllä kait kuka tahansa itselleen ilmaisen piian haluaa kun ei edes luonnossa tarvi maksaa.
Kai olet selvillä pyöräilyn mahdollisesta vaikutuksesta seksielämään ja sitä kautta koko psyykeeseen?
Kannattaisiko selvittää nuo asiat ennen kuin ottaa eron. Mies ei välttämättä kehtaa ottaa asiaa esille sen enempää vaimon, kuin lääkärinkään kanssa ja lopputulos on loppuelämän kestävä vaikeneminen. Oletko ajatellut, että hän ei kenties pidä itseään miehenä eikä edes koskettamisen arvoisena miehenä?
http://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=107:pyoeraeily-ja-erektio&catid=7:uutiset
http://tieku.fi/ihminen/sairaudet-ja-hoitomenetelmat/kapea-satula-uhkaa-potenssia
Ongelma on sinun, ei miehesi. Tuntuu että hän on alkanut itsenäistyä 30 vuoden jälkeen.
Jos asia sinua harmittaa, voit joko ottaa eron ja etsiä uutta komenneltavaa, tai antaa hänen elää vähän itselleenkin ja opetella samaa.
Meidän pikku humanisti vauhdissa. Sano, että työskentelet jossain humanistiammatissa, sanooooooooo!
Mitä muuta toivoisit minun sinulle valehtelevan...
toista kertaa naimissa. Keski-iässä toisen kerran menin naimisiin. Täällä tuo hyvin sanottu ja se meilläkin pitää paikkansa. Molemmat tarvitsevat ihan omia juttuja ja ystäviä. Miestä ei sovi liiaksi sitouttaa enää myöskään. Kaverit ja muut jutut ovat tärkeitä. Ja se oma aika. Voi sitten syntyä sellainenkin tilanne että, mies lähtee hyvinkin mielellään sitten sinullekin mieleisiin juttuihin mukaan;))...eilen tulimme yhdessä teatterista...idea minun..että, nyt mennään...
Tsau:Friidu
Itsenäisesti vai yksinäisesti?
Itsenäisyydessä en näe mitään vikaa.
Parisuhteessa yksinäisyyttä tuntevan olisi ehkä syytä tehdä valinta, jatkaako yksinäisesti vai etsiikö töisen tyyppisen kumpanin!
Entäs jos sinäkin tekisit niitä asioita mistä tykkäät, etkä roikkuisi miehessäsi?
Meillä on yhteisiä vuosia takana 33 ja olemme aika lailla samassa tilanteessa, mutta minua ei haittaa vaikka mies viihtyy myös omissa hommissaan ja seurassaan. Itse olen enemmän kotona viihtyvä' ja tykkään siis tehdä kaikenlaista kotona kuten leipoa, siivoskella, pyykätä jne. Toki luen, shoppailen ja tapaan ystäviäni myös. Lapset ovat jo aikuisia ´, joten meilllä kummallakin on aikaa sekä itselle että toiselle. Tänään esim. lähdetään yhdessä ulos syömään kun ei olla aikoihin niin tehty, tarkoitus on muutoinkin juhlia yhdessä.
Seksiä meillä on vaihtelevasti 1 - 3 kertaa kuukaudessa ja mekin nukumme eri huoneissa koska mies kuorsaa ja kummankaan nukkumisesta ei tule mitään. VIikonloppuisi nukumme samassa sängyssä ja pidämme toisiamme hyvänä, miksei muulloinkin. Molemmilla on kuitenkin suht vaativa työ, joka vie mehut arkisin niin, että jaksa sekstailla tmv.
Älä siis roiku miehessäsi vaan ota elämäsi hallintaan. Ei pitkää hyvää liittoa kannata oman saamattomuuden takia rikkoa. Teillä on yhteinen hyvä vanhuus edessänne kunhan vain ryhdistäydyt. Uskon, että miehesikin kiinnostuu toisella tavalla sinusta kun huomaa, että piristyt.
Luitkohan sinä aloitusta lainkaan?