Kokemuksia hoiva-alasta?

PelokasMies

Olen eräänlaisessa monimutkaisessa suhteessa naisen kanssa, joka sanoo työskentelevänsä jonkinlaisissa vanhuspalvelutöissä kaupungin sosiaalitoimiston työntekijänä. Olen yrittänyt saada hänen työnkuvastaan varmuutta, mutta hän ei suostu kertomaan, mitä kaikkea työpäiviin sisältyy. Tiedän, että hänen lisäkseen paikassa on kymmenkunta miestä ja muutama nainen.

Minä haluaisin pystyä luottamaan tähän naiseen, mutta se on vaikeaa, koska hän on "pettänyt" minua ainakin kymmenen eri miehen kanssa. Toisaalta hän vannoo uskollisuuttaan minulle, on aina vannonut, mutta ei omien sanojensa mukaan "voi sille mitään", että hän haluaa ja kaipaa irtosuhteita. Siksi tämä "kumppanini" nykyinen työpaikkansa epäilyttää minua, koska miehet ovat hänen mukaansa komeita ja hän on myöntänyt olevansa rakastunut yhteen työntekijöistä ja ihastuneensa erääseen toiseen. Sitä hän ei kuitenkaan ole kyselyistäni huolimatta tunnustanut, onko hän "pettänyt" minua työkavereidensa kanssa.

Kysyisinkin nyt joltakin, joka on ehkä toiminut kaupungin sosiaalitoimiston palveluksessa, että onko tavallista, että työntekijöiden välille syntyy esimerkiksi seksisuhteita? Minulla on tunne, että "kumppanini" ei ole kiusasta pystynyt juuri esimerkiksi näiden kahden miehen kanssa vastustamaan.

1

269

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jgtjtjty

      Ihan sama onko hän töissä lähi-Siwassa vai jossain hoiva-alan paikassa. Jos hän on pettäjä, hän on pettäjä missä vaan... älä haaskaa aikaasi hänen kanssaan. Ellei kyseeseen tule avoin suhde eli molemmat saa tehdä mitä lystää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1593
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      305
      850
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe