Olen 8. luokalla oleva tyttö. Koen olevani yksinäinen tai eitykätty. 7.luokalla mulla oli kavereita n 3. Muut olivat mielestäni outoja , tiedän, etten olisi saanut ajatella niin. Olin aika hiljainen, paitsi sen yhden seurassa.
Yhtäkkiä, mut vain jätettiin porukasta. Itseasiassa, mua alettiin kiusaamaan sitten ajanmyötä. Kiusaajina siis kaksi henkilöä siitä porukasta. Yksi ei voinut enää jäädä luokseni, koska pelkäsi joutuvansa kohteeksi. Jäin siis yksin. Vietin aikaa koulussa yksin, tosin tunneilla olin sen yhden ystävän vieressä. Eli 7.luokan loppu oli yksinäistä. Olin aika masentunut, ja en enää luottanut itseeni.
Sitten kesälomalla aloin olla sen yhden hyvän kaverin kanssa, koska nämä kaksi alkoivat kiusata sitäkin. Hän tosin on tosi sosiaalinen. Hän kertoi, että pari hänen tuttuaan tulisivat luokallemme. Saisin siis ystäviä, ja kiusaaminen loppuisi. Olin toiveikas.
Kun 8 luokka alkoi, yritin "tutustua" näihin kahteen. Mutta en saanut vastakaikua. He vain olivat ystäväni kanssa. No, oltiin sitte porukassa, mutta heillä ei "ollut koskaan asiaa" mulle. Yritin kaikkeni. Toinen heistä on tosi sosiaalinen, puhuu KOKO AJAN, riehuu ja kattoo välillä vinoon ihmisiä, ja on sellanen tosi kaunis ja pitkä. Monet jäävät hänen varjoonsa. Toinen on mukava, mutta ei jostain syystä myöskään tutustunut muhun. Kaverini kannusti mua vaan puhumaan ja puhumaan.
Meidän luokallemme oli tullut joka toinenkin henkilö, jota ketään ei tuntenut. Nämä kaksi muuta uutta lähtivät tutustumaan häneen, vaikka ajattelin "aloittaa" tutustumisen tähän uuteen. En keksinyt mitään uusia kysymyksiä enää = en puhunut yhtään kun tutustuimme porukassa tähän henkilöön. Myöhemmin tästä riehakkaasta henkilöstä tuli tämän "ihan" uuden henkilön ehkäpä jopa paras kaveri.
Nyt olemme porukkana minä, (tämä yks kaveri , joka oli siis mulle aika hyvä), riehakas uusi & se toinen, ja "ihan" uusi muitakin on välillä.
Mut tunnen jääväni yksin. Ihan kun en osaisi puhua. Välillä puhun porukassa, mutta sitten en taas kuulu. OSAAN puhua kovaa jos haluan, ja OLEN kotona tosi puhelias ja jopa hypin kotona! En tiedä miks oon niin "ujo" koulussa?! En silleen oo UJO, mutta epäsosiaalinen ja hiljanen. Jään niiden vahvojen persoonien varjoon, vaikka oon itekkin. Mun se yks kaveri ei varmaan jaksa mua, se aina menee mun edellä koulussa ja varmaan häpee olla mun seurassa. Vietän sen kaa koulun jälkeen vapaa-aikaa, ja joskus siinä on muukin.
Mut tää aina huomauttaa et "miks et puhunu mitää?" tai "Ai "NIMI", en huomannu sua" tai "MITÄ, MÄ EN KUULE SUA" tai sit se ei vastaa mulle sillon ku puhun.
Se on niin sekavaa, ku se aina käskee mun olee sosiaalinen tai puhuu, mut sit ku avaan suuni, ni sit se jotenki hämmästyy tai on sillee "ai "NIMI", säki oot tääl!!"
Kaikki vaa esittää jotain vtun siistei tyyppei, ja ilkeitä yms. mut oikeesti tiiän et ne ei oo sellasia.
Mitä tää on?! Mä tunnen et oisin luovuttanut, ja nyt en tiiä mitä teen. Tänäänkin oli jotkut pikkujoulu"bileet", ja mua ei kutsuttu. Ootan vaa, et yläaste loppuu ja pääsisin johonkin hyvään lukioon, josta saan OIKEITA ystäviä, ja mahdollisesti poikaystävän, mut tää kuulostaa mulle tosi kaukaselta.
Voitteko auttaa, kiitos. :(
Yhtäkkiä, mut vain jätettiin porukasta. Itseasiassa, mua alettiin kiusaamaan sitten ajanmyötä. Kiusaajina siis kaksi henkilöä siitä porukasta. Yksi ei voinut enää jäädä luokseni, koska pelkäsi joutuvansa kohteeksi. Jäin siis yksin. Vietin aikaa koulussa yksin, tosin tunneilla olin sen yhden ystävän vieressä. Eli 7.luokan loppu oli yksinäistä. Olin aika masentunut, ja en enää luottanut itseeni.
Sitten kesälomalla aloin olla sen yhden hyvän kaverin kanssa, koska nämä kaksi alkoivat kiusata sitäkin. Hän tosin on tosi sosiaalinen. Hän kertoi, että pari hänen tuttuaan tulisivat luokallemme. Saisin siis ystäviä, ja kiusaaminen loppuisi. Olin toiveikas.
Kun 8 luokka alkoi, yritin "tutustua" näihin kahteen. Mutta en saanut vastakaikua. He vain olivat ystäväni kanssa. No, oltiin sitte porukassa, mutta heillä ei "ollut koskaan asiaa" mulle. Yritin kaikkeni. Toinen heistä on tosi sosiaalinen, puhuu KOKO AJAN, riehuu ja kattoo välillä vinoon ihmisiä, ja on sellanen tosi kaunis ja pitkä. Monet jäävät hänen varjoonsa. Toinen on mukava, mutta ei jostain syystä myöskään tutustunut muhun. Kaverini kannusti mua vaan puhumaan ja puhumaan.
Meidän luokallemme oli tullut joka toinenkin henkilö, jota ketään ei tuntenut. Nämä kaksi muuta uutta lähtivät tutustumaan häneen, vaikka ajattelin "aloittaa" tutustumisen tähän uuteen. En keksinyt mitään uusia kysymyksiä enää = en puhunut yhtään kun tutustuimme porukassa tähän henkilöön. Myöhemmin tästä riehakkaasta henkilöstä tuli tämän "ihan" uuden henkilön ehkäpä jopa paras kaveri.
Nyt olemme porukkana minä, (tämä yks kaveri , joka oli siis mulle aika hyvä), riehakas uusi & se toinen, ja "ihan" uusi muitakin on välillä.
Mut tunnen jääväni yksin. Ihan kun en osaisi puhua. Välillä puhun porukassa, mutta sitten en taas kuulu. OSAAN puhua kovaa jos haluan, ja OLEN kotona tosi puhelias ja jopa hypin kotona! En tiedä miks oon niin "ujo" koulussa?! En silleen oo UJO, mutta epäsosiaalinen ja hiljanen. Jään niiden vahvojen persoonien varjoon, vaikka oon itekkin. Mun se yks kaveri ei varmaan jaksa mua, se aina menee mun edellä koulussa ja varmaan häpee olla mun seurassa. Vietän sen kaa koulun jälkeen vapaa-aikaa, ja joskus siinä on muukin.
Mut tää aina huomauttaa et "miks et puhunu mitää?" tai "Ai "NIMI", en huomannu sua" tai "MITÄ, MÄ EN KUULE SUA" tai sit se ei vastaa mulle sillon ku puhun.
Se on niin sekavaa, ku se aina käskee mun olee sosiaalinen tai puhuu, mut sit ku avaan suuni, ni sit se jotenki hämmästyy tai on sillee "ai "NIMI", säki oot tääl!!"
Kaikki vaa esittää jotain vtun siistei tyyppei, ja ilkeitä yms. mut oikeesti tiiän et ne ei oo sellasia.
Mitä tää on?! Mä tunnen et oisin luovuttanut, ja nyt en tiiä mitä teen. Tänäänkin oli jotkut pikkujoulu"bileet", ja mua ei kutsuttu. Ootan vaa, et yläaste loppuu ja pääsisin johonkin hyvään lukioon, josta saan OIKEITA ystäviä, ja mahdollisesti poikaystävän, mut tää kuulostaa mulle tosi kaukaselta.
Voitteko auttaa, kiitos. :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Ootan vaa, et yläaste loppuu ja pääsisin johonkin hyvään lukioon, josta saan OIKEITA ystäviä, ja mahdollisesti poikaystävän,"
Ei kannata olla turhan optimistinen, itsekin aina ajattelin seuraavasta koulusta, että sieltä varmaan saan sitten uusia kavereita, oma saldo viimeisestä 4 koulusta missä olen ollut, ei yhtään uutta kaveria. Aika karua kun näin ajattelee.
Kaikki kaverit mitä tällä hetkellä on, on ihan sieltä ala-asteelta asti :/
Juu no miten mun pitäis sit ajatella? :(
mitenkään erityisesti. Ole vaan oma itsesi ja tee niin kuin tuntuu hyvältä.
hankala tilanne.. mullaki oli joskus nuorempana tuommonen vaihe, etten yhtäkkiä osannu olla isossa porukassa luontevasti, mietin jokaisen lauseen tarkasti mitä sanoin muille ja harvoin keksin mitään puhuttavaa.
pääsin siitä yli ajattelemalla, että miksi minun pitäisi olla sosiaalinen? oli jotenki kamala tarve esittää sosiaalista, suosittua ja hauskaa. sitten kun lopetin tän ajattelutavan, aloinki olemaan rennompi ja muiden kans oli helpompi puhua. mut jos sut on tavallaan jätetty porukan ulkopuolelle, kannattais sun varmaan suoraan kysyä siltä läheisimmältä kaveriltas et minkä takia ne tekee niin ja etkö kelpaa niille omana itsenäsi. voit myös kertoo noista tunteistas, eiköhän se pistä miettimään :/