Mies ei jaksa harrastaa kanssani seksiä

_niuho_

Olemme olleet yhdessä 4 vuotta, olemme kumpikin nuoria, alle 30-v. Ongelmana on seksin puute, max 1 krt vk. Alussa elimme etäsuhteessa, jolloin puuhailimme vaan viikonloppuna, tällöinkin yleensä vain kerran viikonlopussa ja muun ajan käytimme vain yhdessä oloon ja halailuun. kun muutimme yhteen sama n. kerran viikossa seksiä jatkui. On jatkunut aina tähän asti, jopa hieman pahenemaan päin on ollut viime vuoden aikana. Miehellä ei pitäisi olla paineita eikä mitään stressaavaa elämäntilannetta. Juttelemme asiasta usein ja hän aina vain sanoo; että pitäisi vain yrittää kovemmin. Eli jotenkin se seksi aina jää. Tämä on suuresti nakertanut omaa itsetuntoani. Tyydytän itseäni melkein kerran päivässä. Miestäni ei vain kiinnosta eikä hän jaksa. Hän on normaalipainoinen ja urheilullinen, eikä todellakaan mikään laiska ihminen normaalisti. Emme kummatkaan enää keksi asiaan mitään ratkaisua. Yritämme keskustelujen jälkeen kovemmin ehkä muutaman kerran mutta sitten yritys taas unohtuu ja seksi häipyy kuvioista. Omien sanojensa mukaan minussa ei ole mitään vikaa ja hän nauttii suuresti kehostani. Toivoisin hänen kokeilevan luontaistuotteita ja jopa käyvän mittauttamassa testosteroni-tasonsa, mutta tiedän että tämä on vain haaveeni. Osaisitteko keksiä syitä tilanteeseemme? miten saisin lisää seksiä meidän parisuhteeseemme?

3

764

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samakakkatilanne

      meillä sama ongelma, molemmat alle 30 vuotiaita, 2 ekana vuonna panimme kuin puput, ja nyt, ei mitään! kerran viikossa ehkä, jos sillonkaan! jos useammin harrastetaan seksiä, niin minä oolen aloitteentekijä, ja silloinkaan hänellä ei seiso oikeen ilman apuja.. olen miettinyt, johtuisiko runsas pornon katsominen siitä.

      itse haluaisin joka päivä. vaan en saa. katkerana sitten joutuu yksinään hommailemaan.

      kuulemma minussakaan ei ole todellakaan mitään vikaa. minulla on nätitt muodot, olen kaunis ja mukava. ja seksuaalisesti aktiivinen. harmittaa vaan kun mies ei tee mitään aloitetta..

      jos edes läheisyytttä saisi. nytkin eri huoneissa ollaan, tällasta se sitten taitaa aina olla..

      oma itsetuntoni on taas romantanut tämän vuoksi, ja aloin kuntoilemaan enemmän. käytän nykyään myös ns. käänteispsykologiaa, tyyliin sanon tuohtuneena kun tulen kotiin jotain tapaan " ärsyttävää kun kaupassa alkoi aivan avoimesti eräs mies ehdottelemaan minulle vaikka mitä". mies tuohtuu tästä ja tällöin olen jopa saanut seksiä!
      pelkää kai, että menen pettämään. raju tapa joo, mutta toimii.

      otapa huviksesi selvää, paljonko miehesi katsoo pornoa. oma mies katsoo paljon, ja tällöin ei onnistu..

    • gffffffffffffff

      Muistattehan, että miehet kiihottuu silmillään. Jos siis teillä on tapana olla pimeässä peiton alla, niin silloin porno voi kiinnostaa enemmän.

    • uh,huh.

      Mies ei jaksa harrastaa kanssani seksiä.

      Vaikeaa se varmaankin on- koska sulla ei ole sitä miestäkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      771
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      690
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      554
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      183
      522
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe