Todistus

Todistus yhden saarnamiehen kertomana.
Keski-ikäinen nainen joka oli ollut vuosia uskossa tuli rukoiltavaksi, hän oli rukoillut ja rukoilluttanut Pyhäähenkeä useiden vuosien ajan. Tämän puolesta rukoiltiin ja kysyttiin mikä oli syynnä siihen ettei ollut saanut Pyhäähenkeä. Jumala vastasi tälle naiselle, mutta hän ei kertonut mitä Jumala puhui.

Nainen lähti siitä paikasta kaupungille ja meni entiselle työpaikalle jossa oli ollut vuosia sitten töissä. Hän käveli suoraan työnantajan huoneeseen ja laittoi kympin pöydälle. Sitten häneltä kysyttiin, mitä tämä tarkoittaa? Ja nainen kertoi että yhtenä iltana kun hän oli yksin työvuorossa, myyntiin oli tullut koru eikä hänellä ollut rahaa ja hän varasti sen.

Tähän työnantaja sanoi: mitä sitten hänkin on varastanut, mutta jatkoi ja kysyi, mikä sinut sai vasta nyt monien vuosien päästä tunnustamaan tämän? Nainen vastasi ettei hän muuten voinut saada Pyhäähenkeä, ja työnantaja ei ymmärtänyt siitä yhtään mitään.

Nainen kertoi että hän poistui ja ennen kun hän ehti autoaan käynnistämään, niin Pyhähenki tuli oikein voimalla ja täytti hänet.

Kerron toisenkin todistuksen.
Ruori nainen kertoi että oli yrittänyt monta kertaa tulla uskovaksi, mutta aina hän palasi vanhalle tielleen. Hän oli ollut monessa seurakunnassa, mutta kaikki yritykset oli valuneet hukkaan ja nainen mietti lopettavansa kokonaan Jumalan etsimisen. Hän päätti kuitenkin vielä kerran tulla rukoiltavaksi, hänelle pyydettiin tiedonsanoja ja kysyttiin Jumalalta mikä oli esteenä.

Jumala vastasi rukoilijan kautta kysymyksillä. Kenen kanssa sinä asut?
Hän kertoi asuvansa erittäin mukavan miehen kanssa.
Oletteko te avioliitossa? Ei vaan avoliitossa, miehelleni ei merkitse avioliitto mitään.

Naiselle vastattiin, sinun on valittava Jeesuksen ja avomiehesi välillä. Jeesus ei voi asua kodissasi samaan aikaan. Tähän vastaukseen nainen suuttui ja sanoi, minulle ei ole kukaan pastori koskaan sanonut tällaista ja lähti suuttuneena pois.
1081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minulla on toisenlainen esimerkki Mandista , hän oli mennyt
asumaan erään miehen luo jo kaksikymmen vuotta sitten , kun
hänelle tuli ajatus että täytyy kysyä iso0jen seurojen Saarnaajalta
mikä on oikein ,un he ei olevihittyjä , mies oli kyllä luvannut aluksi
mutta olikikin alkanut joumaan , eikä enää lupautunut avioon .

Saarnamiehet (Es /Lestat ) huntteeresivat asiaa , se ei ollut
helppo asia päättää noin vain , mutta lupasivat vielä yöllä
tutkia asiaa , ja ilmoittaa ennen päiväseuroja heidän ohjeen .

Se oli seuraava , koska tilanne oli tämä , joka edllä on ker -
rottu , Älkää tehkö mitään muutosta elämässä käytte seuroissa
kuten ennen , sillä sinä olet tehnyt kaikki , kuten olisit tehnyt
aviossakin , ja siksi kaikki jää isännä vastuulle , jos hän saa
uskon kaikki asiat olisi oikein , jos ei kyllä kaksikymmenta vuotta
sellaista elämää todistaa , että Mandi on uskovainen . jopa
enemmänkin on hoitanut raha taloutta , teettänyt talon työt
ym.ym. Jumala katsoo tämän hyvän huoneen haltijan työksi.

tarina on tosi.

Äänestä
  • Kerron kokemuksia omasta elämästäni.
    Synnyin uskovaan kotiin ja 25 vuotta olin pelkästään toisten opetuksien varassa. Sen jälkeen opin kuulemaan itse mitä Jumala puhui, mutta tuli aikoja joissa uudestaan en kuullut mitään. Vaikka menin kammiooni uudestaan ja uudestaan, niin vastassa oli pelkkää hiljaisuutta. Lopulta ymmärsin kysyä Jumalalta, miksi olet hiljaa? Silloin näytettiin syntiä josta tuli tehdä parannus.

    Tämä toistui aika ajoin, mutta opin kysymään missä olin tehnyt väärin? Ylpeys oli usein sellainen synti mitä en ollut ymmärtänyt, mutta aina Jumala hiljeni kun hän halusi ojentaa elämääni.

    Nykyään en aloita yhtään ainoaa päivää pyytämättä, että Jumala punnitsee joka ainoan ajatuksen, sanan, teon ja motiivinikin. Jumala on myös vastannut rukouksiini ja on ollut aikoja kun on saanut kantaa kaatopaikallisen roskaa Jeesuksen ristille. Aina kun Jumala näyttää asioita jotka eivät ole Hänen kylvämiään, niin niistä hetkistä on tullut kaikkein ihanimpia hetkiä. Eikä enää tarvitse tulla hiljaisuutta.

    Äänestä

  • tesa. kirjoitti:

    Kerron kokemuksia omasta elämästäni.

    Jumala pelastaa armosta,
    POIKANSA JEESUKSEN KRISTUKSEN TÄHDEN.

    Olet ilmeisesti ns. vapaista suunnista, et siis kirkon piirissä toimivista vanhoista herätysliikkeistä lähtöisin?

    On tärkeätä tietää ja ymmärtää, että ihminen ON geneettisesti syntinen, eli synti asuu hänessä, jolkaisessa meistä.

    Synnittömäksi ei kukaan pääse, vaikka kantaa kuinka paljon roskia kaatopaikalle.

    Toki uskovina teemme tietoisista ja tahdon alaisista synneistä parannusta, (kuten esimerkiksi avoliitto, alkoholismi valehtelu irralliset seksisuhteet kiroilu jne.), emme halua tehdä syntiä, vaan luopua siitä.

    Itse itsensä vanhurskauttamisyritykset tekojen avulla pilkkaa kuitenkin Jumalaa, jonka omalla verellä (Jeesuksen Kristuksen lihan ruumiissa) meidät on puhdistettu synneistämme, USKON JA KASTEEN kautta.

    xxxxxxxxxxx

    Usko siis tekee ihmisen vanhurskaaksi, eivät hänen omat tekonsa.

    Äänestä

On erittäin törkeätä käyttää Jumalanm kolmannesta persoonasta nimeä Pyhähenki.

Hän on Pyhä Henki, muista tämä nyt aina jatkossa kun kirjoittelet!!!

Äänestä

Eikö ole sama miten sen kirjoittaa, jos uskoo on sen olemassa olon. Mitä sait itsellesi tuosta huomautuksesta?

Toiset tekee kirjoitusvirheitä, toiset uskonvírheitä.

Äänestä
  • Katos , se on niin ett Jumala sani toinen Persoona on
    Jeesus Kristus, ja toinen Persoona on Pyhä Henki .

    Missään ei sanota ( kolmas persoona ).

    Äänestä

Miksi sinä kallevillemattiferedgaprielteuteutatess jne-nimimerkki et käytä nimimerkkiä Teuvo? Lähes kaikki muut nickit olet jo keksinytkin. Nimi Teuvo olisi nikkinä hyvä: "Teuvoo, ota meidät kyytiin.."!!!

Äänestä

Kerron toisenkin todistuksen.
Ruori nainen kertoi että oli yrittänyt monta kertaa tulla uskovaksi,

Oliko tämä Ruorinainen merillä? Siellähän ruoria käännetään? Ruori kun on laivan ohjauspyörä, tai mikälie sarvikas?

Äänestä
  • Örrvelö Örrvelö Örrvelö...ja tuota tutah kertaa laitaisin mutta kirjoittaa ei jaska niin paljon. Joten Örrvelö lue tuo sata ja tuhat kertaa nin ymmärrät YSkän.

    Äänestä

  • gyrbiel. kirjoitti:

    Örrvelö Örrvelö Örrvelö...ja tuota tutah kertaa laitaisin mutta kirjoittaa ei jaska niin paljon. Joten Örrvelö lue tuo sata ja tuhat kertaa nin ymmärrät YSkän.

    Örrvelö Örrvelö Örrvelö...ja tuota tutah kertaa laitaisin mutta kirjoittaa ei jaska niin paljon.

    Paha yskä sinulla? Ota risiiniöljyä kulaus, auttaa yskään. Paha yskä ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tesa. kirjoitti:

Todistus yhden saarnamiehen kertomana.
Keski-ikäinen nainen joka oli ollut vuosia uskossa tuli rukoiltavaksi, hän oli rukoillut ja rukoilluttanut Pyhäähenkeä useiden vuosien ajan. Tämän puolesta rukoiltiin ja kysyttiin mikä oli syynnä siihen ettei ollut saanut Pyhäähenkeä. Jumala vastasi tälle naiselle, mutta hän ei kertonut mitä Jumala puhui.

Nainen lähti siitä paikasta kaupungille ja meni entiselle työpaikalle jossa oli ollut vuosia sitten töissä. Hän käveli suoraan työnantajan huoneeseen ja laittoi kympin pöydälle. Sitten häneltä kysyttiin, mitä tämä tarkoittaa? Ja nainen kertoi että yhtenä iltana kun hän oli yksin työvuorossa, myyntiin oli tullut koru eikä hänellä ollut rahaa ja hän varasti sen.

Tähän työnantaja sanoi: mitä sitten hänkin on varastanut, mutta jatkoi ja kysyi, mikä sinut sai vasta nyt monien vuosien päästä tunnustamaan tämän? Nainen vastasi ettei hän muuten voinut saada Pyhäähenkeä, ja työnantaja ei ymmärtänyt siitä yhtään mitään.

Nainen kertoi että hän poistui ja ennen kun hän ehti autoaan käynnistämään, niin Pyhähenki tuli oikein voimalla ja täytti hänet.

Kerron toisenkin todistuksen.
Ruori nainen kertoi että oli yrittänyt monta kertaa tulla uskovaksi, mutta aina hän palasi vanhalle tielleen. Hän oli ollut monessa seurakunnassa, mutta kaikki yritykset oli valuneet hukkaan ja nainen mietti lopettavansa kokonaan Jumalan etsimisen. Hän päätti kuitenkin vielä kerran tulla rukoiltavaksi, hänelle pyydettiin tiedonsanoja ja kysyttiin Jumalalta mikä oli esteenä.

Jumala vastasi rukoilijan kautta kysymyksillä. Kenen kanssa sinä asut?
Hän kertoi asuvansa erittäin mukavan miehen kanssa.
Oletteko te avioliitossa? Ei vaan avoliitossa, miehelleni ei merkitse avioliitto mitään.

Naiselle vastattiin, sinun on valittava Jeesuksen ja avomiehesi välillä. Jeesus ei voi asua kodissasi samaan aikaan. Tähän vastaukseen nainen suuttui ja sanoi, minulle ei ole kukaan pastori koskaan sanonut tällaista ja lähti suuttuneena pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu