Valmistun joskus. Olen alkanut harkita mahdollisesti tohtoritutkinnon tekemistä tai vaihtoehtoisesti toista maisteritutkintoa. Oma tutkintoni työllistää hyvin, mutta toisen maisteritutkinto tukisi tiettyihin paikkoihin sijoittautumista. Tutkinnot eivät ole kuitenkaan saman tutkinnon alla.
Onko tohtoritutkinnolla käytännön hyötyä mikäli ei aio tutkijaksi?
Onko tohtoritutkinnolla käytännön hyötyä mikäli ei aio tutkijaksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Riippuu paljon alasta. Jos väitöskirjan aihealue tukee työtehtäviä, niin tutkinnosta voi olla merkittävääkin etua. Lisäksi väittäisin, että tutkijakoulutus antaa enemmän eväitä kuin toisen maisterintutkinnon suorittaminen.
Kahdesta maisterintutkinnosta on hyötyä vain jos toinen on kauppatieteellinen.
"Kahdesta maisterintutkinnosta on hyötyä vain jos toinen on kauppatieteellinen."
No ei se nyt noin yksinkertaista ole. Pitää muistaa että on tehtäviä joihin vaaditaan lain perusteella tietty tutkinto esim opettaja, sosiaalityöntekijä, pappi, eri lääketieteen ja farmasian alat jne. Vaikka olisit jo ekonomi, niin jos haluaa näille aloille kyllä se edellyttää tutkinnon suorittamista.
Voisi kai sanoa että jos harkitsee kahta maisterintutkintoa, niin kannattaa harkita paria jossa on pienen erityisalan pätevyyden antava tutkinto sekä yleisempi hallinnollisen tai kaupallisen osaamisen antava tutkinto. Mutta tietenkin kauppatieteellistä tai juridista koulutusta voi suositella kaikille toiseksi tutkinnoksi.
Lääkärille, opettajalle tai papille on hyötyä vain yhdestä tutkinnosta. Jos ekonomi opiskelee näille aloille, edellinen tutkinto on turha. Toki kauppatieteellisestä (tai jonkun muun alan) osaamisesta voi olla hyötyä, mutta tutkinnon suorittaminen kyseisestä aiheesta ei vaikuta työllistymiseen.
Kyllä se urakehitykseen vaikuttaa. Jos siirtyy oman alansa hallinto- suunnittelu-, kehitys- tai valvontatehtäviin niin periaatteessa näiden alojen omat ammatilliset johtamisen ja hallinnon tutkinnot eivät yleensä todellisuudessa riitä, kun voi joutua hoitamaan, suunnittelemaan ja vastaamaan kaikesta toimialaan liittyvästä aina kiinteistöjen hallinnasta ja käytöstä sekä henkilöstöasioista, kilpailuttamisiin ja budjetointiin saakka koko skaalalla.
Lisäksi valitettavan vahvana edelleen oleva yksityistäminen ja kilpailluilla markkinoilla toimiminen vaatii aivan toisenlaista osaamista kuin mitä esimerkkisi lääkäreille ja koulutuspalveluita myyville opettajille on tullut omalta alaltaan. No papit taitavat olla oma tapauksensa yksityistämisen suhteen.
Mutta ammatillisessa mielessä joka tapauksessa toinen tutkinto varsinkin jos se on kaupallinen tai juridinen, avaa väylän aivan toisenlaisiin tehtäviin.
Toiseksi, myös toisen maisteritutkinnon suorittamisessa on myös periaatteessa kysymys samasta itsensä kehittämisestä kuin vaikkapa tohtoreidenkin kohdalla.
Harvempi näistä myöhäisemmällä iällä väitelleistä ja uransa jo pääosin tehneistä tai nuoremmista tusinatohtoreistakaan oikeasti väittelee pelkästään ammatillisten syiden tai sellaisen viran takia johon välttämättä vaadittaisiin tohtorin paperit, vaan kyse on ns, markkinataloustermein osaamispääoman kartuttamisesta. (Joskus muinoin asiaa kuvattiin termein sivistys, valistus ja oppineisuus)
Kaikilla tieteenaloilla tohtorin tutkinnon suorittaminen kehittää käsittelemään suuria tietomääriä ja erittäin laajoja asiakokonaisuuksia ja luomaan niistä uutta tietoa.
Moni on jatko-opiskelijaksi pyrkinyt, mutta ei ole päässyt tai on tullut hyväksytyksi vasta lisäopintoja suoritettuaan. Moni on myös tohtorin tutkinnon aloittanut, mutta päätynyt kuitenkin vain lisensiaatiksi. Jotkut tekevät myös tietoisesti ensin lisensiaatin tutkinnon ja vasta sen jälkeen, jos ollenkaan, tohtorin tutkinnon.
Eikö työhön sijoittumisen kannalta riittäisi, jos tekisit vain pääaineopinnot tuolta toiselta alalta?
"Jotkut tekevät myös tietoisesti ensin lisensiaatin tutkinnon ja vasta sen jälkeen, jos ollenkaan, tohtorin tutkinnon. "
Noiden välinen erohan on se väitöskirja, jonka tohtoriksi pääseminen vaatii, muutenhan opinnot ovat samat ja ero on lähinnä lisurin suppeammissa vaatimuksissa.
Yleensä se lisuri(työ) on tulevan väitöskirjan suppea versio tai jokin sen itsenäinen osa. Oikeastaan se on edelleen aika harvinaista, ehkä jotain lääkiksiä tai teknistä alaa lukuun ottamatta että valmistutaan suoraan tohtoreiksi, vaan on tavallista että ensin valmistutaan lisuriksi (tutkinto), koska silloin voi jatkotutkinnon suorittaneena hakea yliopistolta parempia virkoja, ja myös tutkimusapurahoja saa paremmin, kun on näyttöjä hyväksytyistä tutkimustöistä.
"Eikö työhön sijoittumisen kannalta riittäisi, jos tekisit vain pääaineopinnot tuolta toiselta alalta?"
Aikoinaan meillekin opetettiin ettei toista tutkintoa kannata tehdä, riittää jos tekee riittävästi sivuaineopintoja.
No ongelma vain on, ettei suurinta osaa työnantajista edes kiinnosta kovin tarkkaan mitä aineita ja kuinka paljon olet opiskellut tutkintoosi, vaan jo esivalinta työhaastatteluihin tehdään paljolti pelkän tutkintonimikkeen ja työkokemuksen perusteella.
Lisäksi kun nykyään on maisteriohjelmia, joissa aikaisemman alemman tutkinnon päälle voi suorittaa siltaopinnoin toisen alan ylemmän tutkinnon, niin melkein voi pitää hölmön hommana lähteä kyhäämään kovin laajaa maisterintutkintoa. Aikaisemmin tilanne oli eri, sillä silloin piti tehdä koko toinen tutkinto alusta pitäen.
Nykyään lisäksi näyttää olevan varsin paljon rajoituksia sille mitä voi ottaa sivuaineeksi ja kuinka pitkälle sitä voi opiskella.
Teehän nyt ensin se ensimmäinen maisterin tutkinto, niin näet, mikä on vaatimustaso.
Tohtorin tutkinnosta on toki hyötyä vaikka ei tutkijaksi aiokaan. Asiantuntijatehtävissä toimenkuva muotoutuu usein tekijän mukaan, joten tohtorina voit saada laajemman tehtävän. Tohtori on arvostettua työvoimaa ja tohtoreitten työllistyminen on parempi kuin maistereitten.
Kyllä jokainen yliopiston perustutkinnon – varsinkin hyvillä arvosanoilla – suorittanut ja riittävän uuttera tohtoriksikin pääsee. Mutta saa siihen duunia toki painaa jopa ne fiksuimmatkin.