Olen yli 20 vuotias ja kaiken kaikkiaan olen seurustellut 19,8 kuukautta yhteensä 3 eri naisen kanssa. Joista kahta pidin "henkisesti vankina" Osaan puhua, olen muutenkin tosi hyvä naisten kanssa. En ole ainakaan täydessä ymmärryksessä pumpannut heiltä rahaa. Eräs otti minut viikon tuntemisen jälkeen luokseen asumaan, olin tuon naisen kanssa 1,8 vuotta. Tuona aikana en ollut kertaakaan töissä ja elin toimeentulotuella, nainen luonnollisesti maksoi ylläpitoni. Lähinnä käytin vkl-riemuihin rahat ja ostin hormonejakin. Pidin itseäni jollaisena "yli-ihmisenä" nainen oli perusnätti, kaunis suomalaiseen tapaan. Kun olin itse tottunut eksoottimaisen kauniisiin naisiin. Sain rakkautta ja läheisyyttä yllinkyllin, silti tunsin jatkuvaa "ei mikään riitä" tunnetta halusin vain enemmän.
Suhde kariutui minun päätöksestäni, suhteessa oli pettämistä (minun puoleltani) omaksuin vain ajatusmallin että minulla on siihen oikeus, toimin vain oman hetkellisen etuni vuoksi. Viimeiset 6kk:tta suhteessa oli helvettiä ainakin sen aikaiselle tyttöystävälleni. Käytin vloppuisin kovia huumeita, arjet makasin kannabis-koomassa tai salilla punttia nostelemassa.
Tuon suhteen jälkeen en seurustellut 2 vuoteen, minulla oli sarja-lyhyitä "suhteita" jotka syystä tai toisesta mennyt mihinkään suuntaan. Jutut olivat seksipitoisia. Huumeita en käyttänyt kuin sillon tällön pilveä. Minulle iski mania jonka seurauksena jouduin viranomaisten kanssa petoksesta tekemisiin.
Sitten tapasin exäni, suhde oli alusta lähtien hyvin kiihkeä ja rakkautta riitti molemminpuolisesti. Tietenkin saatoin turhaa suuttua jos ollukaan joka ilta seksiä. Suhde oli kuitenkin unelma kummallekin, tyhjyyden tunteen täytti exäni rakkaus ja pettämistäkään ei koskaan ollut, en edes katsonut muita. Mustasukkaisuus ja omistushaluisuuteni vei suhteen karikkoon, aloin pitää exääni itsestäänselvyytenä. Exäni jätti minut sitten, monen rikkoutuneen lupauksen myötä.
Tyhjyyden tunne on tullut takaisin, en ole suhteessa nyt mutta yhdenillan-juttuja on montakin ollut ja käytän viihdekäytössä taas päihteitä, töitäkää en ole edes ajatellut hankkivani.. Ehkä sitten kun muutan, voin suht puhtaalta pöydältä aloittaa. Minua ei luotu normaaliksi perheen isäksi, jolla on punainen mökki ja 2 lasta sekä vaimo. Tunnen katkeruutta mutta, olen hyväksynyt kohtaloni. En tule varmaan koskaan enään seurustelemaan, en vaikka haluaisin. En tahdo satuttaa enää ketään, en halua rikkoa enää yhtään sydäntä ja itsetuntoa.
En ole koskaan saanut diagnoosia mutta, en ole täysipäinen siltikään on todettu piirteitä persoonallisuushäiriöistä.
Kovan hinnan exäni ovat maksaneet että tähän pisteeseen olen itse päässyt.
Suhde kariutui minun päätöksestäni, suhteessa oli pettämistä (minun puoleltani) omaksuin vain ajatusmallin että minulla on siihen oikeus, toimin vain oman hetkellisen etuni vuoksi. Viimeiset 6kk:tta suhteessa oli helvettiä ainakin sen aikaiselle tyttöystävälleni. Käytin vloppuisin kovia huumeita, arjet makasin kannabis-koomassa tai salilla punttia nostelemassa.
Tuon suhteen jälkeen en seurustellut 2 vuoteen, minulla oli sarja-lyhyitä "suhteita" jotka syystä tai toisesta mennyt mihinkään suuntaan. Jutut olivat seksipitoisia. Huumeita en käyttänyt kuin sillon tällön pilveä. Minulle iski mania jonka seurauksena jouduin viranomaisten kanssa petoksesta tekemisiin.
Sitten tapasin exäni, suhde oli alusta lähtien hyvin kiihkeä ja rakkautta riitti molemminpuolisesti. Tietenkin saatoin turhaa suuttua jos ollukaan joka ilta seksiä. Suhde oli kuitenkin unelma kummallekin, tyhjyyden tunteen täytti exäni rakkaus ja pettämistäkään ei koskaan ollut, en edes katsonut muita. Mustasukkaisuus ja omistushaluisuuteni vei suhteen karikkoon, aloin pitää exääni itsestäänselvyytenä. Exäni jätti minut sitten, monen rikkoutuneen lupauksen myötä.
Tyhjyyden tunne on tullut takaisin, en ole suhteessa nyt mutta yhdenillan-juttuja on montakin ollut ja käytän viihdekäytössä taas päihteitä, töitäkää en ole edes ajatellut hankkivani.. Ehkä sitten kun muutan, voin suht puhtaalta pöydältä aloittaa. Minua ei luotu normaaliksi perheen isäksi, jolla on punainen mökki ja 2 lasta sekä vaimo. Tunnen katkeruutta mutta, olen hyväksynyt kohtaloni. En tule varmaan koskaan enään seurustelemaan, en vaikka haluaisin. En tahdo satuttaa enää ketään, en halua rikkoa enää yhtään sydäntä ja itsetuntoa.
En ole koskaan saanut diagnoosia mutta, en ole täysipäinen siltikään on todettu piirteitä persoonallisuushäiriöistä.
Kovan hinnan exäni ovat maksaneet että tähän pisteeseen olen itse päässyt.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Joo, itsellä todella samanlainen kokemus, erona ehkä se että huumeet on jääneet melko vähäiseksi touhuamiseksi ja loppuivat sitten pian. Enkä minkälaista rikollisuutta harrasta enkä pettämistä. Siis jos on nimenomaan sovittu että ei olla muiden kanssa. Jos ei olla sovittu niin silloin en ole yksiavioinen, en vaikka tietäisin että toinen on siinä uskossa.
Mutta sen sijaan voisin sanoa että parisuhteeni on olleet aika tuhoisia, osin ihan tietoisesti mutta osin jo vähän tiedostamattakin toteutettuna. En ole väkivaltainen, en valehtele käytännössä ikinä ja toiminnastani on vaikea löytää oikeastaan huomautettavaa. Mutta silti koen suhteissani olevani melkolailla sadistinen, pystyn pyörittämään ihmiä muutenkin mutta parisuhteessa se nousee aika uusiin ulottuvuuksiin ja olen monesti nauttinut siitä että henkisesti tuhoan toisen ihmisen. Tekemättä periaatteessa mitään yksittäistä tekoa mitä kukaan voisi osoittaa väärääksi.
Itsetestauksena minulla epäsosiaalisen persoonallisuuden diagnoosi todennäköisesti olisi jos menisin nämä asiat kertomaan ja aika hyvin täytyy psykopatiankin tunnusmerkit. Mutta jännää tässä on se että minä en mielestäni ole paha ihminen. Itsekäs olen, sitä ei voi kiistää mutta en ole pahantahtoinen. Enkä epämiellyttävä. Minun sisälläni ei kiehu jonkinlainen hirviö. Minä vaan en yksinkertaisesti koe joitain asioita mitä muut ihmiset kokevat. Eikä se ole minun valintani. Minä en kiinny, enkä välitä muista. Tiedän että muut välittävät, mutta minusta se näyttää vain vouhkaamiselta.
Nyt pikkuhiljaa projektina muuttaa tätä asiaa. Käytännössä aluksi manipulaatiotaipumusta ja sitten pitemmän päälle ehkä joskus muodostaa pitempi ihmissuhde johonkin. Jos sitä joskus pystyy kokemaan jonkunlaista yhteyttä jonkun kanssa. Tai edes samanarvoisuutta.
Kyseisen asian omaava, ja tämän ymmärtänyt, kuten nämä kaksi edellä kirjoittaa ovat ottaneet ensimmäisen askeleen kohti normaaliutta. Siitä on vielä erittäin pitkä matka ns. maaliin ja sitä kautta saamaan henkisen hyvinvoinnin koska maaliin päästyään vasta ymmärtää kuinka sairas onkaan ollut ja kuinka on pilannut oman elämänsä itsekeskeisyydessään ja samalla tuhonnut lähimpien elämää.
Suosittelen tämmöisen oivalluksen tehneelle pitkäkestoista terapiaa jossa käsitellään omaminuutta aina varhaislapsuudesta alkaen koska sieltä kaikki yleensä johtuu.
Sanotaan että varhaislapsuudessa joko lähin, eli hoivaava henkilö (yleensä äiti) on ollut välinpitämätön lapsestaan ja tavallaan henkisesti hyljännyt tämän tai sitten on ollut tälle niin yliyli-intoinen hoivaaja ettei ole antanut lapselle tilaa kasvaa ja on tuhonnut minuuden tekemällä tämän puolesta aivan kaiken. Toki joskus elämässä voi olla muussakin vaiheessa tapahtumia, jotka kasvattavat ihmisen niin kierroon että tästä tulee persoonallisuushäiriöinen mutta yleensä se lähtee varhaislapsuudesta. Tämän vuoksi aikuisiällä tervehtyminen on hyvin hidas ja hankala prosessi eikä ole takeita että tämmöisen ihmisen saisi parannettua. Se vaatii erityisosaamista psykologilta, ja ennenkaikkea rohkeutta sekä hoitajalta että hoidetulta.
Riskinä on se, että kun alkaa tajuamaan viimein kuinka k...pää on ollut ja kuinka paljon on menettänyt, ei kestä sitä vaan tekee tuhoavasta elämästään lopun. Toisaalta tämän riskin aiheutuma on huomattavasti parempi mikäli vaakan puntarissa on monen muun ihmisen elämän nurjertaminen.
Siis onnittelut ensiaskeleesta ja pahoitteluni lapsuuden vääristymästänne.
Minun kohdalla äitini ei hylännyt kun olin lapsi, meidän välit kylmeni vasta ollessani teini-ikäinen. Olen huomannut että yksi yhteinen piirre kavereistani/tuttavistani on alkoholisti isä, niinkuin omakin isä on. Sain turpaani huvikseen lapsena isältäni, koulussa minua kiusattiin (ala-asteella) sitten minusta tuli koulukiusaaja myöhemmin ja pakkaa sekoitti vkl-sekoilut ja nuorisorikollisuus.
Uskallan viimein tunnustaa että omaan kierot arvot ja oikeudentajun. Olen saattanut esim. exäni lapsen edessä käyttäytyä miten sattuu (nyt kadun sitä, todella todella paljon) mutta, oman lapseni kanssa olen kuin eri ihminen ei ole esittämistä mutta en halua että lapseni näkee saman mitä itse näin ja koin.
"..Riskinä on se, että kun alkaa tajuamaan viimein kuinka k...pää on ollut ja kuinka paljon on menettänyt, ei kestä sitä vaan tekee tuhoavasta elämästään lopun.."
Harkitsin tuota vaihtoehtoa eron myötä, tosissani! Tuntui vain että olen liikaa kokenut tähän ikään asti ja monen muunkin elämän sotkenut ja kun en pysty korjaamaan asioita niin vitut, antaa mennä. Kuitenkin oma lapseni on syy miksi tsemppaan joka päivä. Käyn edelleenkin psykoterapiassa ja jokainen päivä on kuin uusi, näen asiat eri kantilta..
Reippaita puheenvuoroja!
*Halit kaikille*
Pohjalta on hyvä ponnistaa ja tosiasioiden tunnustaminen on lähtöviiva.
Ihminen saa tutkitusti suurimman nautintonsa siitä, että hän voi auttaa muita ihmisiä antamalla jotakin itsestään. Ilman tätä hänen elämänsä on tyhjää.
Ongelmaksi koituu helposti ääripäästä toiseen törmäily. Itsekäs kaltoinkohtelija saattaakin heittäytyä marttyyriksi ja asettautua ruoskittavaksi. Tästä ei yhteisöllisesti koidu sen kummempaa kuin se, että väkivallan suunta näennäisesti vaihtuu yksilöstä toiseen. Yhteisöllisen väkivallan määrä säilyy ennallaan ja sen kielteiset vaikutukset säteilevät yhtä suunnattomina kuin ennenkin ja levittävät yhteisöllistä sairautta häiriöisten lähipiiriin.
Totuus löytyy Kaurapuurosta. Jatketaan harjoituksia.
*Halit kaikille ilman erityiskohtelua*
Nyt nyt miusta on vähän tuommoista naistenlehtikamaa tuo niin tahtoisin vähän oikaista:
"Kyseisen asian omaava, ja tämän ymmärtänyt, kuten nämä kaksi edellä kirjoittaa ovat ottaneet ensimmäisen askeleen kohti normaaliutta."
Pitää muistaa että normaalius sinällään ei ole mikään tavoiteltava olotila. En näe mitään erityistä kunniaa siinä että on normaali, lähinnä varmaan tavoitteena on onnellinen elämä eikä se että olisi mahdollisimman normiston mukainen.
"Siitä on vielä erittäin pitkä matka ns. maaliin ja sitä kautta saamaan henkisen hyvinvoinnin koska maaliin päästyään vasta ymmärtää kuinka sairas onkaan ollut ja kuinka on pilannut oman elämänsä itsekeskeisyydessään ja samalla tuhonnut lähimpien elämää."
Persoonallisuushäiriöt eivät ole periaatteessa sairauksia. Tärkeä minusta muistaa tämä jos tahtoo sillein järkevästi asiaa ajatella. Ja vaikka on kiistatonta että esim. minä olen pilannut joidenkin lähimpien elämää niin minua kiinnostaisi miten sinä perustelet sen että olen pilannut omaa elämääni? Tottakai sinun arvojesi mukaan voin ollakkin, koska en ole sinä. Mutta mikä se on miten tämä tekee minut onnettomaksi tai elämäni huonoksi?
"Suosittelen tämmöisen oivalluksen tehneelle pitkäkestoista terapiaa jossa käsitellään omaminuutta aina varhaislapsuudesta alkaen koska sieltä kaikki yleensä johtuu. "
Yksi teoria, ei nykyään enää välttämättä edes kovin suosittu eikä tuloksiltaan mitenkään erityisen hyvä. Omassa tapauksessani kun on nuo psykopaatin piirteet niin vahvat niin se virallinen linjaus olisi se että ei terapiaa. Siitä ei ole mitään hyötyä, mutta siitä on todettu olevan selkeää haittaa.
Sinällään minusta psykodynaaminen analyysi yhen forumikirjoituksen perusteella on lähinnä pätemistä. Ja tietenkin itsensä nostamista yläpuolelle. Mutta tämä on justiin se minkä tahtoisin tehdä selväksi niinkun ihmisille, minä olen erilainen kuin sinä, se ei tee minusta absoluuttisesti huonompaa. Toki minä on noudata sinun arvomaailmaasi koska se ei ole minun arvomaailmani. Eikä ole mitään syytä miksi sen pitäisi olla. Vähän sama kuin koira pitäisi sinua todella paskana kun sinulla on niin avuton hajuaisti. Ei se parempi hajuaisti ole sinulle silti välttämättä tärkeää tai tee sinusta onnellisempaa.
"Riskinä on se, että kun alkaa tajuamaan viimein kuinka k...pää on ollut ja kuinka paljon on menettänyt, ei kestä sitä vaan tekee tuhoavasta elämästään lopun. Toisaalta tämän riskin aiheutuma on huomattavasti parempi mikäli vaakan puntarissa on monen muun ihmisen elämän nurjertaminen."
En usko että tämä riski on kovinkaan todellinen minun kohdallani, tiedä sitten muista. Ei minulla ole vieläkään mitään tarvetta muita miellyttää, kyse ei ole siitä. Tottakai olen niinkun tietoinen siitä että minun tekoni ovat väärin yleisen mielipiteen mukaan, vaan kun minä hyväksyn sen että ne ovat. Ei se haittaa. Kyse on siitä että tahdon muuttaa asioita siksi että olen itse onnellinen, ei siksi että olisin kuin muut. Ja se miten ne pitäisi muuttaa on vielä auki.
Sääli että ihmiset eivät oikeasti tunnu ymmärtävän vieläkään listojen lainaamista pidemmälle toisten ajatusmaailmaa. Miusta se kertoo jotain myös tästä yhteiskunnasta.
Niin joo piti vielä sanoa semmoinen jos joku muu samassa tilanteessa oleva lukee tätä niin tahdon avautua näistä käytännön toimenpiteistä mitä oon aatellu toteuttaa ja miten ne käytännössä on sujunut:
1) Olen päättänyt lopettaa manipuloinnin. Tämä on tosi vaikeaa, mutta pääsääntöisesti onnistunut. Ongelmahan tässä on se että rajanveto on vaikeaa, jokainen ihminen manipuloi osana normaalia kanssakäymistään ja on tosi vaikea sanoa missä kohtaa mennään rajan yli. Etenkin kun en itse valehtele juurikaan niin vaikea tietää miten muokata... ehkä isoin ero entiseen on nyt se että jos tahdon jotain niin pyydän sitä enkä pistä sitä toista tarjoamaan asiaa pyytämättä ja vielä toistuvasti kunnes suostun. Tuntuu toimivan ihan hyvin, melko minimaaliset haitat mutta suht hyvä hyöty.
2) Koitan myös olla feikkaamatta tunnereaktioita mutta se on vaikeampaa kun se tapahtuu nopeammin kuin ehtii ajatella. Pikkuhiljaa.
3) Olen päättänyt kertoa omasta persoonallisuudestani ihmisille. Ja tätä en ole varma voinko suositella, reaktiot jakautuvat pääsääntöisesti kahteen:
a) Ihmiset suuttuvat, katkaisevat välit, ovat raivoissaan (itseasiassa aiheetta, koska en minä heille ole tehnyt mitään). Mutta tämä ehkä on justiin tuo tilanteen ongelma, tietyt persoonallisuudet on määritetty vihollisiksi riippumatta siitä mitä ne tekevät. Lapsellista.
b) Ihmiset eivät usko. Eivät vaikka mitä sanoisi. He eivät vaan kaikenkaikkiaan suostu uskomaan että se mitä kerron pitää paikkansa. Tässä voi tietysti vetää myös esiin uhriajattelun siitä että se mitä he uskovat tai eivät on jotenkin minun vastuullani koska periaatteessa kaikkihan on narsistin vastuulla mitä uhri tekee. Mutta voi myös miettiä vähän sitä että jos minä olen puhunut totta, tehnyt sen mitä osaan ja pystyn reilun pelin edistämiseksi niin eikö sillä toisella ole minkäänlaista vastuuta omasta toiminnastaan. Tosiasiassa sillä on. Ihmisillä on aina vastuu teoistaan ja niiden seurauksista, sanoivat muut tai laki mitä hyvänsä.
Mutta joo, yksi ihminen (exä) on suhtautunut alun 'en usko' reaktion jälkeen asiallisesti ja sitten on asiasta puhuttukkin ja siitä miten se on meidän suhteeseen vaikuttanut ja se on ollut tosi hyvä asia. Mutta aika harvalla vaikuttaa olevan voimia suhtautua muuten kuin splittaamalla.
Haluan omalta osaltani vastata LK:n kirjoitukseen. Tiivistän siinä esiin tulleita lukuisia hedelmällisiä näkökohtia yhdeksi niitä kokoavaksi ajatukseksi. Nimeän tämän siten, että hän toi esiin kolme avoimuuteen liittyvää käytännön toimenpidettä.
Pyytämisen avoimuus voi monelle olla kasvuvaiheessa vaikeaa, koska silloin joutuu tunnustamaan riippuvuutensa muista ihmisistä, asettumaan osaksi meitä. Tunnereaktioiden teeskenteleminen on myös avoimuutta, tässä tapauksessa avoimuutta reagoida toisin kuin toivotaan. Omasta persoonallisuudestaan kertominen on todellakin usein vaikeata, jos kuuluu sellaiseen vähemmistöön, jota kohtaan on runsaasti ennakkoluuloja. Tässäkin keskeinen haaste on avoimuus.
JK kertoi myös runsaita esimerkkejä niistä käytännön ongelmista, mitkä hänen avoimuuden harjoittamiseensa usein voivat olla sidoksissa. Osa niistä liittyy hänen omaan psyykeensä ja osa meidän muiden ennakko-oletuksiimme. JK joutuu nyt toimimaan aiempaa haavoittavammassa ympäristössä, hänet on heitetty jäälle pitkään harjoitelleiden joukkoon ja hän on sitoutunut myös tuomarin läsnäoloon.
Mielestäni JK kykenee edelläkuvaamansa kolmiosaisen yksinkertaisen toimenpideohjelman avulla kohtaamaan maailman. Lisäksi hänen on löydettävä valoa sellaisina hetkinä, jolloin kohtaaminen ilmenee haasteellisimmaksi. Tähän hänellä on omien henkisten kykyjensä ansiosta täysi mahdollisuus.
Korjaan virheeni toisen kappaleen toisen virkkeen johdantolauseessa - po. "Tunnereaktioiden teeskentelemisestä luopuminen ..."
Teillähän on täällä oikein hedelmällinen eri perspektiivin keskustelu.
Loistavaa.
Mulle tuli tuosta numeroidusta LK:n listasta vain mieleeni, että...
1. Itselläni meni toooodella kauan edes käsittää mikä kaikki on manipulaation piirissä. Helppo on ajatella vain niin, että se on jotain tietoisen tarkoitushakuista mutta sitten hoksasin, että sitä tapahtuu aika vaivihkaankin, oudoissa ja tarpeettomissakin paikoissa ja sillain...jotenkin...joo...
Haluaa sanoa sitä, että "manipulaation tarve" on monesti vain ns tunnereaktio (eli jokin herättää jonkin tunteen ja sitten koettaa ns sitä tunnetta muokata) eikä sitä välttämättä edes tajua ennen kuin tilanne on ohi ja jos siihen palaa myöhemmin.
Se voi olla siis opittuna niiiin selkärangassa, ettei sitä edes tiedosta itse.
2. Feikkaamisesta pois opetteleminen on vaikeata koska ei ole välineitä. Sen on tiedostamattaan huomannut (tai siis nimenomaan ollut alunperin "huomaamatta") joskus tarpeelliseksi että täällä kykenee hengailemaan.
Myös mm erikoiset kotiolot saattavat kasvattaa tätä taipumusta ja näin ihminen oppii ettei ole mitään muuta keinoa saavuttaa "välejä" tai ns tavoitteita ihmisten kanssa. Kaltoinkohtelevat vanhemmat ovat tässä mestariopettajia tietämättään. Näin oppii selviytymään ja siitä tulee helposti ainoa keino kuten manipulaationkin kanssa.
3.
A) Narsistisuus on tällä hetkellä vainon alla ja siksi se tuottaa erilaisia reaktioita. Enemmän nähneillä vähemmän, joillakin jotain siltä väliltä ja sitten osalla taas enemmän. Se on ihan normia. Me ollaan niin erilaisia kaikki ja hyvä näin !
B) Jos ei usko, niin ei usko mutta "peli on avattu" kun kertoo missä mennään. Muihin ihmisiin ei voi sen enempää vaikuttaa ; kertomalla sen minkä osaa ja kykenee (ja haluaa) ja ottamalla sitten elämän vastaan siten kuin se tulee.
Tosta reaktioiden esittämisestä vielä ; kun se tilanne on ihan akuutti (siis itsellä näin) ja menen ns hämilleni koska esim tiedän, että pitäisi olla vaikka järkyttynyt jostain pettämisestä tms., niin jotenkin vain valutan kasvoilleni "ilmeen" ja koetan olla vähemmän pitkästyneen näköinen ihan vaikka sen toisen ihmisen vuoksi vaikka sisällä ei tunnu miltään. Tai siksi, että en halua sanoa muutakaan, esim sitä mitä oikeasti ajattelen.
Miksi toisen surukokemus minulle kuuluisi, ajattelin siitä mitä tahansa.
Sitten siitä eteenpäin
Musta on muutenkin hurskastelua kuvitella, että ihmiset oikeasti järkyttyvät kuullessan jotain tollaista vaikka (huono mutta yleinen esimerkki) niin omalla kohdalla voisikin olla. Ihmiset eivät "empatiseeraa" monestikaan siitä syystä kuin luullaan.
Olkoon kyynistä mutta näin uskon.
Millaista se toisten manipulointi oikein on? Ihan käytännössä siis. Minua kun on yksi ihminen syyttänyt toisten manipuloinnista, enkä ollenkaan tajua mistä oli kyse. kukaan muu ei minua ole kokenut sillä tavoin (tai muut ovat hienotunteisia, eivätkä sano mitään...)
Kohta 1) Ei tule onnistumaan...Sama, kuin lintu päättäisi yksi päivä lopettaa lentämisen, mutta aina voi koittaa "vähentää" ja sitä voi jopa suositella...
Kohta 2) En suosittele ja sitä paitsi vaikuttaisit muiden silmissä vain suunnattoman tylsältä tosikolta, jollaisen seurassa nyt ei kukaan viihdy.
Kohta 3) En suosittele...Ihmiset jakaantuisivat vain niihin, jotka pelkäävät ja niihin, jotka vihaa. ( ja niihin muutamiin, jotka eivät oikein usko, mutta tulevat aina suhtautumaan hyvin epäluuloisesti. )
Lopputulos: maine menee ja jäät yksin.
Tietenkin, jos se on tavoite, niin...mikä ettei.
:)
No tuota minun ajatukset:
1) Ei pidä teilata ennenkuin on kokeiltu. Tommoinen etukäteen teilaaminen on aikalailla lamauttava asenne. Kysehän on siitä että tuijottaako ongelmia vai keksiikö ratkaisuja, tämä on nyt ensimmäinen ratkaisuyritys. Ehkä se ei toimi, sitten kokeillaan seuraavaa. Ihmisen on mahdollista muuttua, paitsi jos ajattelee että ei ole ja tässä on kyse konkreettisesta toiminnasta jota on aika yksiselitteisesti mahdollista muuttaa (ja siitä on paljon esimerkkejäkin). Toistaiseksi, kuten sanottu, tämä on kuitenkin pääsääntöisesti onnistunut. Tänään oli tilanne jossa teki vähän vaikeaa ja itseasiassa pienehkö lipsahdus jonka kuitenkin huomasi ajoissa ja ehti keskeyttää.
2) Minua ei itseasiassa haittaa pätkääkään jos vaikutan muiden silmissä tosikolta. Mutta kokemus osoittaa että en vaikuta, jotkut tosin kokevat pelottavaksi. En minä ole tosikko, en missään nimessä. Hauskuus on minulle tärkeää ja vähän niinkun harrastuskin (monessakin mielessä). Se on totta että toki tämä tekee minusta epämiellyttävämpää seuraa, mutta mutta... tosiasiassahan minä olen sitä. Ei se mistä ne ihmiset pitävät ole minä eikä minua enää kiinnosta pitävätkö ihmiset siitä hahmosta jota esitän. Se hahmo en ole minä.
Mutta sikäli totta että tästä on sosiaalista haittaa ja olenkin päättänyt rajata työelämän sillein tämän ulkopuolelle että siellä jatkan toimintaa entiseen malliiin tämän osalta. Muu olisi typerää.
3) Joo mutta taas, silloin ihmiset joko pitävät tai sitten eivät pidä (kuten useimmiten) minusta. Mitä iloa minulle on siitä jos ne pitävät jostain fiktiivisestä hahmosta jota osaan esittää. Valtaosa pelkää tai vihaa, ja sinällään se ei minua vaivaa. Ei ne ole minulle tärkeitä ihmisiä.
Maineella ja yksinjäämisellä en koe olevan suurta merkitystä. En koe tarvitsevani muita ihmisiä siinä määrin. Jos tämä sen vaatii niin se on ihan ok. Ja sitten tietysti jos alkaa vituttaa niin ei mikään estä takaisin vanhaan malliin palaamasta, kyllä minä sen osaan. Olen elämäni aikana kasannut monta ystäväpiiriä ja uskoisin että pystyn tekemään sen uudestaan jos haluan.
Mutta koitan kehitellä näitä 'tekniikoita' lisää sitä mukaa kun keksin ja vanhat alkaa luonnistua. On jotain juttuja mihin en tahdo muutosta, kuten en koe tarvetta opetella empaattisemmaksi, kokea tunteita vahvemmin tai luopua promiskuiteetista. En tahdo olla normaali vaikka muut sitä tahtoisivat, tahdon vaan eroon joistain jutuista. Mutta en tahdo olla ihan eri ihminen, se olisi psyykkinen itsemurha.
Manipuloinnista tottakai syytetään aiheettakin, mutta sitten sitä voi myös tehdä tiedostamattaankin. Hyvä manipuloija ei jää kiinni, ja itse koen että hyvä manipuloija toimii myös tavalla joka ei ikinä paljastu, ei kuluta manipuloitavaa loppuun ja periaatteessa jättää manipuloitavalle positiivisen kokemuksen vaikka aiheuttaisikin taloudellisia tms. tappioita.
Mutta rajanveto on vaikeaa, kaikki vuorovaikutus on jossain määrin manipulaatiota niin paha sanoa missä kohtaa se on manipulointia negatiivisessa mielessä. Voisi ajatella että siinä kohtaa kun toinen saadaan tekemään jotain vasten tahtoaan mutta itse olen ainakin lähtenyt siitä että tässä pitäisi toimia niin että se toinen myös alkaa tahtoa sitä. Muuten jää kiinni ajastaan.
Säälillä pelaaminen on aika alkeellista, kaksoissidos vähän hienompaa, mutta sekin tavallaan pitemmän päälle aika ilmeistä. Itse olen aika pitkälle toiminut niin että kun jokaisella ihmisillä on jonkunlainen ideaali siitä millainen haluaa olla niin tarjonnut tälle ihmiselle keinon olla sitä tavalla joka hyödyttää minua. Jos joku haluaa olla avulias ja epäitsekäs, niin tarjoa sille tilaisuus toteuttaa tätä kanssasi vaikkapa auttamalla sinua raha-asioissa tms.
Mutta älä niin että se on ilmeistä.
Pitäisi tietää tarkemmin mikä sinun tapauksesi on että pystyy kommentoimaan.
Se miksi vastasin johtuu siitä, että olen itse yrittänyt noita kaikkia keinoja...ja voin sanoa, että ei toiminut ainakaan omalla kohdallani. Kyllä se ratkaisu noihin juttuihin löytyy ihan muunlaisista keinoista, mutta ne on jokaisen oivallettava ihan itse, joten en edes yritä selittää, puhumattakaan siitä, miten turhaa se olisi. Joka tapauksessa se, mikä toimii yhdelle, ei toimi kaikille.
"Maineella ja yksinjäämisellä en koe olevan suurta merkitystä. En koe tarvitsevani muita ihmisiä siinä määrin."
Sama täällä. Pointti olikin siinä, että sellainen erakon elämä ( mihin tuollainen johtaa ) voi käydä aika pitkäveteiseksi ajan kanssa ja se ei lopultakaan ole sen arvoista...Ainahan toki niitä uusia ihmisiä tulee, joten kokeileminenhan ei tietenkään maksa mitään.
Tietynlaisilla ihmisillä on tapana valehdella itselleen tietämättään, joten ensin pitää löytää asiat, mitä kaunistelee, ennenkuin niille asioille oikeasti voi tehdä jotain. Se ei tarkoita mitään muuttumista toisenlaiseksi ihmiseksi, ainoastaan ymmärryksen kautta syntyvää viisautta, jonka jälkeen oppii valitsemaan tekonsa/sanansa paremmin...mikä väistämättä sitten näkyy omassa elämänlaadussakin.
Ihmisen ON mahdollista muuttua...Itsekin olen sen kyennyt tekemään, vaikka se vaatikin useamman vuoden tiivistä asiaan keskittymistä. Opituista tavoista luistaminen on aina sallittua ( mikä tietenkin usein kostaantuu itselle ) ja parasta on, kun voi itse määrätä itselleen sopivat "rajat" ja tavat ja silti saada tuloksia aikaan miellyttämättä/mielistelemättä ketään, jos sille ei koe tarvetta, tai mikäli kokee sen vastenmielisenä. ;)
Virheitä saa tehdä, niistä kärsitään seuraukset ja yritetään uudelleen...Joka tapauksessa näissä asioissa ( säännöissä ) luistamisella ei voi pettää muuta, kuin itsensä. Se on hyvä pitää mielessä...
( Itsehän en tämän tekstin kirjoittamisesta saa mitään, joten voit ohittaa tämän turhana paskanjauhamisena, jos siltä tuntuu... )
"Hyvä manipuloija ei jää kiinni, ja itse koen että hyvä manipuloija toimii myös tavalla joka ei ikinä paljastu, ei kuluta manipuloitavaa loppuun ja periaatteessa jättää manipuloitavalle positiivisen kokemuksen vaikka aiheuttaisikin taloudellisia tms. tappioita."
"The greatest trick the devil ever pulled was convincing the world he did not exist..."
;)
mä sain tästä tekstistä montakin pointtia ... muista, että muutkin lukee näitä
"Tietynlaisilla ihmisillä on tapana valehdella itselleen tietämättään"
Kaikenlaisilla ihmisillä, ei siitä pääse ikinä eroon. Toki siis tämä on yksi ongelma tässäkin niinkun monessa muussakin ihmisen toiminnassa. Mutta niillä ehdoilla on pelattava mitä on käytettävissä.
"joten ensin pitää löytää asiat, mitä kaunistelee, ennenkuin niille asioille oikeasti voi tehdä jotain. Se ei tarkoita mitään muuttumista toisenlaiseksi ihmiseksi, ainoastaan ymmärryksen kautta syntyvää viisautta, jonka jälkeen oppii valitsemaan tekonsa/sanansa paremmin...mikä väistämättä sitten näkyy omassa elämänlaadussakin."
Joo, siis toki toki. Joitain niitä asioita löytyy ja jotain ei löydy ikinä. Mutta katsotaan mihin tämä kaikki johtaa. Minä en kuvittele olevani se ihminen maailmassa joka ainoana pystyy tekemään alitajuntansa täysin tietoiseksi. Eikä se sinällään ole tavoitekkaan.
"Tietynlaisilla ihmisillä on tapana valehdella itselleen tietämättään"
Mä en edes pidä tuota mitenkään outona niin sanoakseni - itsensä objektiivinen tarkkailu ei ole niin helppoa kuin kuvittelisi...jokainen tietänee sen.
Tämä tuo mielestäni ongelman kaikenlaisiin kysekaavakkeisiin ja arviointeihin vaikka ymmärränkin ettei sitä oikein muuten voikaan diagnosoida. Ihminen kun näkee itsensä lähes tulkoon aina (?) positiivisemmassa valossa ...tai ainakin jonkin ideaalinsa mukaan. Tai sitten juuri toisin päin - liian negatiivisessa valossa tms.
Pohjakokemukset ovat ainoita (?) jotka tuovat lähemmäksi inhimillisyyden syvintä ydintä ja omaa "vääränlaisuutta". Muuten niihin puoliin ei oikein pääse käsiksi ja helposti muodostuu vääränlainen kuva.
Mä en ole koskaan käsittänyt ihmisiä jotka toivovat tai kuvittelevat näkevänsä itsensä täysin "oikein". Mikä se sellainen oikein edes on ?
Ihminen muuttuu elämän varrella väistämättä, häiriöinen tai ei. Huonompaan tai parempaan suuntaan. On sitten vain tsägää, missä vaiheessa joku kyselylomake täytetään - että näyttääkö normilta, masentuneelta tai vaikka miltä. Who cares.
"Itse olen aika pitkälle toiminut niin että kun jokaisella ihmisillä on jonkunlainen ideaali siitä millainen haluaa olla niin tarjonnut tälle ihmiselle keinon olla sitä tavalla joka hyödyttää minua. Jos joku haluaa olla avulias ja epäitsekäs, niin tarjoa sille tilaisuus toteuttaa tätä kanssasi vaikkapa auttamalla sinua raha-asioissa tms."
Damn... toi kolahti.
Siinähän se onkin mitä olen ihmetellyt mutta en sanoiksi saanut.
Juuri näin.
"Vakka kantensa valitsee".
"Mä en edes pidä tuota mitenkään outona niin sanoakseni - itsensä objektiivinen tarkkailu ei ole niin helppoa kuin kuvittelisi...jokainen tietänee sen."
Kyllä, mutta normi-ihmisillä ei ole niin vahvoja defenssejä suojanaan, mitkä rajoittavat tuota itsensä tutkiskelua/ymmärtämistä aika rankasti.
Jos ei "ymmärrä" itseään ja pyrkii muuttamaan elämäänsä siitä huolimatta paremmaksi, tulee väistämättä mieleen vain joku kala sätkimässä kuivalla maalla...Se on toivotonta, ja turhaa.
Yleensä ne keinot on aivan vääränlaiset...
Mennään sieltä mistä aita on matalin, tyyliin puenpa tänään kengät väärinpäin jalkaani ja huomenna 'simsalabim' onkin parempi päivä. Entä jos puhuessani jätänkin joka toisen sanan pois, muuttaakohan se tilannetta ja elämääni johonkin suuntaan?
No aivan varmasti ei.
Jos haluaa elämäänsä jotain muutoksia se vaatii aivan helvetisti työtä. Mutta se onkin sitten vain ota, tai jätä tilanne...
"On sitten vain tsägää, missä vaiheessa joku kyselylomake täytetään - että näyttääkö normilta, masentuneelta tai vaikka miltä. "
Tässä olen aika lailla eri mieltä, vaikka nuo tekstit ovatkin mielestäni aivan liian yksinkertaiset ja kapeakatseiset.
Korjaan...'testit', ei tekstit. :)
"Kyllä, mutta normi-ihmisillä ei ole niin vahvoja defenssejä suojanaan, mitkä rajoittavat tuota itsensä tutkiskelua/ymmärtämistä aika rankasti."
Näin omassa tapauksessani en koe että minulla olisi erityisen vahvat defenssit, mutta tietysti on vaikea sitä itse sanoa. Sen sijaan noin yleisesti kyllä ihmisillä on defenssejä mitkä estävät sen itsetutkiskelun jossain kohtaa. Kun ei kestä sitä mitä löytäisi.
"Jos ei "ymmärrä" itseään ja pyrkii muuttamaan elämäänsä siitä huolimatta paremmaksi, tulee väistämättä mieleen vain joku kala sätkimässä kuivalla maalla...Se on toivotonta, ja turhaa.
Yleensä ne keinot on aivan vääränlaiset...
Mennään sieltä mistä aita on matalin, tyyliin puenpa tänään kengät väärinpäin jalkaani ja huomenna 'simsalabim' onkin parempi päivä. Entä jos puhuessani jätänkin joka toisen sanan pois, muuttaakohan se tilannetta ja elämääni johonkin suuntaan?
No aivan varmasti ei.
Jos haluaa elämäänsä jotain muutoksia se vaatii aivan helvetisti työtä. Mutta se onkin sitten vain ota, tai jätä tilanne..."
Nyt tässä on vähän koulukuntaeroja. On ajatus että pitäisi ymmärtää syyt ja märehtiä niitä ja näin ja sitten asia paranee. Sitten on se ratkaisukeskinen ajatus jonka lopputuloksena ratkaisulla ei välttämättä ole mitään tekemistä ongelman kanssa eikä ongelman syitten miettimisestä ole erityistä hyötyä ja sen toimivuudesta on vahvaa näyttöä.
Jos minun esim. käytökseni juontaa kylmästä äidistä niin se on asia mitä minä en voi enää muuttaa mitenkään. Minä voin kuitenkin vaikuttaa käytökseeni tässä ja nyt.
Ja se että koittaa puhuessaan jättää joka toisen sanan pois omaa paremmat onnistumisen mahdollisuudet kuin olla tekemättä mitään koska ei se varmasti onnistuisi. Syyt ja seuraukset on monimutkaisia, kokeilemalla näkee tulokset.
Ajatus siitä että on vain yksi toimiva tapa toteuttaa muutos ei ole totta. Löytyy asiantuntijoita jotka sanovat että heidän edustamansa tapa on ainut toimiva mutta ne puhuvat ristiin. Eikä yksikään niistä ole kokeillut muuttaa minua. Joten lähtisin nyt siitä että kokeillaan eikä spekuloida.
"Jos minun esim. käytökseni juontaa kylmästä äidistä niin se on asia mitä minä en voi enää muuttaa mitenkään. Minä voin kuitenkin vaikuttaa käytökseeni tässä ja nyt."
Aivan...Ei lapsuudelleen voikaan mitään. Ja mielestäni kuulosti myös epämääräiseltä "terapia-bullshitiltä" se, kun aina jauhetaan sitä, miten pitäisi miettiä lapsuuttaan yms...mutta on siinä toisaalta jotain perääkin nykyään, kun olen miettinyt.
Omalle käytökselleen on aina jokin syy, ja se syy löytyy sieltä vuosien takaa...Esim. moni ihminen tietämättään kokee jonkun ihmisen negatiiviseksi vain, koska jokin hänen tekonsa on tuonut mieleen toisen vanhemmat teot omassa lapsuudessaaan esimerkiksi. Kun sen ymmärtää, ei tarvitse enää lytätä tätä toista...Ymmärtää myös lopulta sen, että kun todellisuudessa alistaa yms. muita, se ei liity näihin muihin ihmisiin millään tavalla. Se on yksinäistä loputonta kamppailua sitä omaa, alitajuista vitutusta vastaan...mikä ei katoa mihinkään, mikäli sitä ei mielessään käsittele.
( En sano, että näkisin tässä nyt moraalisesti mitään väärää...Näen sen nykyään ainoastaan turhana ja kuluttavana ajanhaaskauksena. Olen omassa parisuhteessani aikoinaan ollut erittäin dominoiva ja se oli jälkeenpäin ajateltuna täyttä paskaa se elämä. Siinä myös tekee siitä toisesta ihmisestä itselleen aivan liian tärkeän...Mistä kertoo myös omistushalu. )
Helppohan tämä on sanoa, mutta asian toteuttaminen omalla kohdallaan onkin sitten toinen juttu ja se vaatii aikaa.
Jos taas ei ole kiinnostunut oman olotilansa ja hyvinvointinsa parantamisesta, vaan ainoastaan halukas aikaansaamaan niitä näkyviä, konkreettisia tuloksia tuollaiset mainitsemasi keinot kyllä toimivat. Ikävä kyllä tuo aloituksessakin mainittu tyhjyyden tunne yms. ei sillä katoa.
"Ikävä kyllä tuo aloituksessakin mainittu tyhjyyden tunne yms. ei sillä katoa"
Minulle se ei ole pääasiallinen ongelma tuo tunne.
Mutta siis yleensäkin tottakai tuota transferenssia omalla kohdalla aina pohtii ja olen siitä hyvin tietoinen. Itseasiassa olen sitä mieltä että onnistunut manipulointi vaatii aika hyvää itsetuntemusta ja semmosta aika ankaraakin itsekritiikkiä omien motiivien suhteen. Koska sinun pitää oikeasti erottaa mikä on siintä toisesta ja mikä sinusta itsestäsi tulevaa.
Tai no ei tietysti oo pakko, mut sit joutuu toimimaan vähän 'väkivaltasemmilla' manipulaatiokeinoilla.
"Itseasiassa olen sitä mieltä että onnistunut manipulointi vaatii aika hyvää itsetuntemusta ja semmosta aika ankaraakin itsekritiikkiä omien motiivien suhteen. "
Tähän en ainakaan itse osaa oikein samaistua...Motiiveistani en aina itsekään ole tietoinen, saati että jaksaisin niitä aina pohtia ja mitä tulee tuohon itsetuntemukseen, se on kyllä hyvä väline siihen, ettei joudu itse vahingossa sen manipuloinnin/provosoinnin kohteeksi...
Mutta itse manipuloinnissa näkisin jonkunlaisen tunteenlukutaidon olevan keskeisimmässä sijassa.
Manipulointihan on eräänlaista tunteilla pelaamista. Ennakointia ja tiedostamista, miten joku toimii tietyn tunteen vallassa...Käänteistä sympatiaa. :)
Ainakin mikäli käyttää tätä sadistisiin tarkoitusperiinsä, tai hyväksikäyttötarkoituksessa...
Mutta täytyy muistaa, että on myös positiivista manipulointia...Sitä harrastavat mielestäni ainakin psykologit. Se eroaa "pahasta" sillä, ettei omat tarkoitusperät ole siinä ne tärkeimmät... ( Tosin niin mukavaa ihmistä ei olekaan, ettei hän jossain määrin harrastasi myös oman edun tavoittelua. )
"Tai no ei tietysti oo pakko, mut sit joutuu toimimaan vähän 'väkivaltasemmilla' manipulaatiokeinoilla. "
Ymmärrän, mutta "joutuminenkin" on oma valinta...Ainoa, mikä pakottaa sinut tähän on oma narsistinen itsepäisyytesi, voitonhalu ja periksiantamattomuutesi...Entä, jos ei joutuisikaan?
Oma maailmani ei ainakaan romahtanut siihen, kun annoin jonkun asian poikkeuksellisesti ( testasin itseäni ) vain olla ja kävelin pois...Jos olisin tehnyt toisin, olisin toiminut juuri sellaisen tietyn kaavan mukaan, mitä haluan välttää ja mikä myös tekisi minusta liian helposti ennalta arvattavan/manipuloitavan.
Pidemmällä tähtäimellä kannattavinta juuri olisikin antaa aina silloin tällöin jossain asioissa periksi...Mitään muutoksia ei tapahdu, ilman jonkunnäköisiä uhrauksia. Se ei tarkoita samaa kuin häviö, se tarkoittaa ainoastaan omaa henkilökohtaista voittoa. Häviäjä on se, joka uskalla ottaa sitä ensimmäistä askelta.
Häviäjä on se, joka ei uskalla ottaa sitä ensimmäistä askelta.
Valta. Kenellä se on?
"Tähän en ainakaan itse osaa oikein samaistua...Motiiveistani en aina itsekään ole tietoinen, saati että jaksaisin niitä aina pohtia ja mitä tulee tuohon itsetuntemukseen, se on kyllä hyvä väline siihen, ettei joudu itse vahingossa sen manipuloinnin/provosoinnin kohteeksi..."
On se hyvä väline siihenkin. Mut sinällään mitään varsinaista turvaa se ei tuo osaavaa manipuloijaa vastaan. Enkä puhu nyt itestäni, vaan on paljon paljon parempiakin.
"Mutta täytyy muistaa, että on myös positiivista manipulointia...Sitä harrastavat mielestäni ainakin psykologit. Se eroaa "pahasta" sillä, ettei omat tarkoitusperät ole siinä ne tärkeimmät... ( Tosin niin mukavaa ihmistä ei olekaan, ettei hän jossain määrin harrastasi myös oman edun tavoittelua. )"
Siis kaikki vuorovaikutus on manipulointia, tämä on hyvä muistaa. Sinä teet jotain saadaksesi jonkun reaktion aikaan. Rajanveto on vaikeaa mikä on liikaa. Ja kyllä minusta psykologin voidaan ihan samoin nähdä toimivan omien tarkoitusperiensä mukaan (joskin tässä ne tarkoitusperät on työnantajan antamia esim ja psykologin oma tarkoitusperä on täyttää työtehtävänsä.). Ero on se että onko tästä kohteelle hyötyä vai haittaa. Minkä määrittäminen on jo sinällään hankalaa joissain tapauksissa.
"Ymmärrän, mutta "joutuminenkin" on oma valinta...Ainoa, mikä pakottaa sinut tähän on oma narsistinen itsepäisyytesi, voitonhalu ja periksiantamattomuutesi...Entä, jos ei joutuisikaan? "
Luulin että asiayhteydestä olisi selvinnyt että lause varsinaisesti täydellisenä kuuluu:
"Tai no ei tietysti oo manipuloidakseen pakko, mut sit joutuu toimimaan vähän 'väkivaltasemmilla' manipulaatiokeinoilla. "
Kukaan ei kuvittele että manipulointi olisi välttämättöntä. En minä koe että minä joutuisin sitä tekemään vasten tahtoani. Lause tarkoitti että jos nyt yleensäkin on manipuloimassa eikä omaa edellytyksiä hienompiin kikkailuihin niin sitten joutuu käyttämään 'väkivaltaisempia' keinoja.
Vähän sama kuin "Jos et osaa lukea nuotteja niin sitten sinun täytyy opetella korvakuulolta" ja joku vastaisi siihen että 'mitä jos ei täytyisikään opetella!?'. Väärinymmärrys.
Tuon hallinnasta luopumisen (kävellä pois) olen tehnyt jo pari vuotta sitten ja se ei nyt minusta ole tällä hetkellä ongelma, ikävä kyllä se muutti manipuloinnin paljon tehokkaammaksi ja toimivammaksi koska se antaa ihmisille näennäisen hallinnan kokemuksen ja turvallisuudentunteen. Joten nyt siis ollaan tässä kohtaa missä ollaan. Mutta näistä itse projektini tämän hetken teeseistä.
kohdassa 1) Isoja muutoksia yllättävän helpolla. Jätin tekemättä yhden kikkailun jonka seurauksena olisin saanut seksiä, mutta toisaalta satuttanut toista ihmistä aika pahasti todennäköisesti. Tai itseasiassa näitä olen jättäny nyt parikin tekemättä ja mikä hienointa, ensimmäistä kertaa joku muu kielti minua tekemästä näin. Tuli mieleen että oikeestaan oon oottanu vuosia et joku huomaisi mitä teen.
2) Tuntuu lähes mahdottomalta, tähän pitää keksiä täsmällisemmät keinot. Minä en yksinkertaisesti ehdi pysäyttää sitä tunteenilmaisua kun se tapahtuu ihan refleksinä. Tämä onnistuu vain tilanteissa joihin valmistaudun etukäteen ja silloinkin vain sen nimenomaisen reaktion kohdalla mihin olen valmistautunut ja päättänyt mitä näytän.
3) Erittäin, erittäin jees. Vaikka tietysti osa ihmisistä suhtautuu melkolailla negatiivisesti (tai ei usko), on myös ihmisiä ketkä itseasiassa hyväksyvät minut tällaisena kuin olen. Ja kun näin on tapahtunut, ainakin tällä hetkellä koen itseni tasavertaiseksi näiden ihmisten kanssa. Ja tätä minä en ole juurikaan kokenut aikaisemmin. Oikeestaan sanotaan että jonkun viiden ihmisen kohdalla on välit selkeästi parantuneet tämän takia (siis hyvät välit ne olivat ennenkin, mutta koin jotenkin tiettyä halveksuntaa ja ylemmyyttä suhteessa näihin ihmisiin, ne tuntuivat käyttötavaralta). Ja joidenkin kohdalla välit tietty katkenneetkin.
Kokonaisuuten yllättävän hyvin mennyt.
"Vähän sama kuin "Jos et osaa lukea nuotteja niin sitten sinun täytyy opetella korvakuulolta" ja joku vastaisi siihen että 'mitä jos ei täytyisikään opetella!?'. Väärinymmärrys."
Ymmärsin sitten väärin. Käsitin sen niin, että: "Jos et osaa soittaa pianoa nuoteista, silloin on parempi hakata koko soitin päreiksi, niin johan alkaa ääntä kuulumaan. "Niitä palasia saakin keräillä siinä sitten hyvän aikaa, yleensä. :)
Ja ihmettelin, miksi asiaa ei voisi vain jättää siihen...Yrittää ensi kerralla uudelleen toisella yhtä hienovaraisella tavalla. Olla alentumatta hakemaan sitä lekaa ja moukaroimaan koko hieno ja käyttökelpoinen soitin tohjoksi vain, koska ei onnistunut sitä soittamaan ensimmäisellä kerralla. Sehän olisi samaa, kuin myöntäisi itselleen epäonnistuneensa..?
En tiedä muista, mutta itse olen nykyään ainakin liian ylpeä sortuakseni "likaisempiin" manipulointikeinoihin saadaseni tahtoni läpi. En usko, että sinunkaan tarvitsee, kyse on siitä, kenellä haluaa sen vallan olevan. itsellään, vai omilla hetkellisillä impulsseillaan. Joka tapauksessa se vallan tunne on suurempi, kun saa tahtonsa läpi likaamatta sen suuremmin käsiään ja toimiessa "äänettömästi", samaan tapaan, kuin siinä, mitä kuvailit 'onnistuneeksi manipuloinniksi'.
Painostaminen ja uhkailu siirtää vallan sille toiselle, vaikka tavoite olisikin pitää se valta itsellään...Toinen kokee väistämättä tällaiset eleet ja manipulointikeinot epävarmuutena ja ns. viimeisenä keinona, jonka lopputulos riippuu täysin siitä, miten hän itse siihen vastaa.
Et ole noista ongelmistasi juurikaan tarkemmin kertonut, mutta mielestäni suunnitelmasi on jo hyvällä alulla ja fiksuna tyyppinä keksit itsellesi varmasti sopivimmat keinot edistyä, miihin sitten ikinä pyritkään. :)
"Ja ihmettelin, miksi asiaa ei voisi vain jättää siihen...Yrittää ensi kerralla uudelleen toisella yhtä hienovaraisella tavalla. Olla alentumatta hakemaan sitä lekaa ja moukaroimaan koko hieno ja käyttökelpoinen soitin tohjoksi vain, koska ei onnistunut sitä soittamaan ensimmäisellä kerralla. Sehän olisi samaa, kuin myöntäisi itselleen epäonnistuneensa..?"
Tottakai voisi jättää siihen (jos luonto antaa myöten, jos on fiksu niin noinhan sitä kannattaa toimia), mutta tarkoitin että jos ei hienompi meininki onnistu ja lähdetään siitä että manipuloidaan jokatapauksessa niin sitten joutuu tekemään tylympiä juttuja. Itse en hirveästi arvosta niitä kyllä, siinä mielessä että se vastaa juurikin vähän tuollaista pianon hajottamista.
"En tiedä muista, mutta itse olen nykyään ainakin liian ylpeä sortuakseni "likaisempiin" manipulointikeinoihin saadaseni tahtoni läpi. En usko, että sinunkaan tarvitsee, kyse on siitä, kenellä haluaa sen vallan olevan. itsellään, vai omilla hetkellisillä impulsseillaan. Joka tapauksessa se vallan tunne on suurempi, kun saa tahtonsa läpi likaamatta sen suuremmin käsiään ja toimiessa "äänettömästi", samaan tapaan, kuin siinä, mitä kuvailit 'onnistuneeksi manipuloinniksi'. "
Joo, kyl miullakin on tietty 'ammattiylpeys' :). Sikäli vähän sääli luopua siitä, mut miulla on onneks elämässä osa-alue jossa saan noita manipulointikeinoja käyttää ihan luvan kanssa joten sinällään kyse on vaan ajan ja paikan valinnasta.
"Et ole noista ongelmistasi juurikaan tarkemmin kertonut, mutta mielestäni suunnitelmasi on jo hyvällä alulla ja fiksuna tyyppinä keksit itsellesi varmasti sopivimmat keinot edistyä, miihin sitten ikinä pyritkään. :)"
Joo, miun pitää itekin hioa vielä lopullista päämäärää, se on vähän työn alla. Mutta kyllä sinällään ihan hyvin alkuun lähtenyt.
Ja myös yllättävä reaktio itseltäni, ehkä ohimenevä mutta nyt lähipäivinä koen että semmoinen oma ajatus on myös muuttunut itsestä. En ole pitänyt omaa itsetuntoani huonona aiemminkaan, mutta nyt se on kohentunut jossain mielessä. Ehkä ajatuksen voisi kääntää muotoon "olen ylpeä pahuudestani" jos nyt ylidramaattiseksi tahtoo heittäytyä. Vaikka en noin periaatteessa kovin paha ihminen kai olekkaan. Mutta siis olen ylpeä niistäkin puolista itsessäni mitkä muut tuomitsevat. Olen kyllä ollut aiemminkin, mutta käytännön syistä salaa.
Mitäpä tuohon sanoisi.
Itse sanoisin ja olen sanonutkin olevani ylpeä "narsistisista puolistani", mikä kai joillekin vastaa samaa...Paitsi, että pitää ottaa huomioon, että pahuus on valinta, ei koskaan mitään, mitä ihminen on itsessään.
Toisaalta houkutteleva valinta, toisaalta aika helppo...Mutta minun logiikallani nämä "hyvä", "paha" käsitteet saisi oikeastaan unohtaa kokonaan. Tärkeintä on, että ihminen pitää siitä mitä on, mitä tekee...jos sitten alkaa jossain vaiheessa tuntumaan, että jokin asia alkaa tökkimään voi alkaa miettimään olisiko jossain ns. parannettavaa.
Millään muulla ei juurikaan ole lopulta väliä, kuin sillä, että on tyytyväinen elämäänsä ja itseensä.
Tuohon aikaisempaan:
"2) Tuntuu lähes mahdottomalta, tähän pitää keksiä täsmällisemmät keinot. Minä en yksinkertaisesti ehdi pysäyttää sitä tunteenilmaisua kun se tapahtuu ihan refleksinä."
Tulee tunne, että pyrit siihen samaan, kuin minäkin joskus ( ja toisinaan nykyäänkin ), eli olemaan ns. oma itsensä. Olemaan rehellinen.
Itse olen kohdallani huomannut, että tiettyjen ihmisten kohdalla sitä jotenkin itsestään "vähentää" näiden tunneilmauksien voimakkuutta, siis sellaisten, jotka eivät pidä tällaista ominaisuutta minään...Muiden kohdalla jatkan entiseen tapaan, nimittäin ei tuntunut kovinkaan kannattavalta huudella kaikille kaikkea itsestään...Tuollaisilla jutuilla, kun on tapana kantautua lopulta aina korviin, joihin ei halua niiden kantautuvan...Tärkeintä on tunnistaa kenen seurassa tätä kannattaa "harrastaa" ja keiden ei.
"Kaltaistensa" seurassa tuo omana itsenään olo on toki vapauttavaakin...Muut eivät pysty, eivätkä kykene ymmärtämään, joten puhumalla heille näistä ominaisuuksistaan kaivaa vain lopulta omaa kuoppaansa.
Joo, siis itse en oikein osaa määrittää asioita hyvä-paha käsitteen kautta koska ne ovat makuasioita, mutta tajuan tietenkin miten muut niitä määrittävät. Sitä tarkoitin. Jotkut asiat mitä olen (=persoonallisuudenpiirteeni ja taipumukseni) ovat uskoakseni yleisen mielipiteen mukaan pahoiksi laskettavia. Kuten tälläkin palstalla näkee kun narsisteja pidetään hirviöinä.
http://www.youtube.com/watch?v=wQlEb2VtSXg