Hei!
Olen 30-vuotias nainen Itä-Suomesta, avopuolisoni on 28v, meillä on vajaa kaksivuotias poika, kaksi koiraa ja kissa. Pyöritämme omaa yritystä ja remontoimme siinä sivussa omakotitaloamme.
Haluaisimme kovasti sijaisvanhemmiksi, mutta emme rehellisesti sanottuna tiedä aiheesta mitään. Voin kirjoittaa vain omasta puolestani (mies on pojan kanssa päiväunilla), joten kerron, ettei oma lapsuus ollut sitä mitä lapselle toivoisin. Hakkaavaa isä, juoppo äiti jne. Normimeininkiä 80-luvun lähiössä.
Tästä, tai jostakin muusta johtuen, en tiedä, mutta en ole koskaan halunnut biologisia lapsia. Olen aina toivonut voivani adoptoida. Saimme ehkäisypilleireillä tehdyn pojan(KYLLÄ! Nekin voivat pettää! :)), ihanan sellaisen, mutta nyt olisi kaipuu isommalle perheelle. Minut on sterilisoitu, ja sitä en kadu, mutta toivoisin sijaislapsia kotiini. Ymmärrän, että lapsiin kiintyy ja tulee varmasti olemaan h*lvetin kova paikka luopua "omistaan", mutta jotenkin näen asian niin, että sainpahan pitää hänet/heidät ihanat elämässmme edes hetken.
Ihan peruskysymyksiä; haittaako että meillä on lemmikkejä? (pitävät lapsista) Teemme PALJON töitä, onko ongelma? Voiko sijaislapsen viedä päiväkotiin? Olemmeko liian nuoria? Mite asia laitetaan vireille? Kuinka kauan prosessi kestää? Montako lasta saa/voi/on mahdollista ottaa? Onko jotain seurantakäyntejä? Kuinka biologisten vanhempien tapaaminen hoidetaan? Entä isovanhemmat?
Kiitän vastauksistanne, ja nyt ko noi pojat heräs, menään leipomaan lasipipareita :)
Olen 30-vuotias nainen Itä-Suomesta, avopuolisoni on 28v, meillä on vajaa kaksivuotias poika, kaksi koiraa ja kissa. Pyöritämme omaa yritystä ja remontoimme siinä sivussa omakotitaloamme.
Haluaisimme kovasti sijaisvanhemmiksi, mutta emme rehellisesti sanottuna tiedä aiheesta mitään. Voin kirjoittaa vain omasta puolestani (mies on pojan kanssa päiväunilla), joten kerron, ettei oma lapsuus ollut sitä mitä lapselle toivoisin. Hakkaavaa isä, juoppo äiti jne. Normimeininkiä 80-luvun lähiössä.
Tästä, tai jostakin muusta johtuen, en tiedä, mutta en ole koskaan halunnut biologisia lapsia. Olen aina toivonut voivani adoptoida. Saimme ehkäisypilleireillä tehdyn pojan(KYLLÄ! Nekin voivat pettää! :)), ihanan sellaisen, mutta nyt olisi kaipuu isommalle perheelle. Minut on sterilisoitu, ja sitä en kadu, mutta toivoisin sijaislapsia kotiini. Ymmärrän, että lapsiin kiintyy ja tulee varmasti olemaan h*lvetin kova paikka luopua "omistaan", mutta jotenkin näen asian niin, että sainpahan pitää hänet/heidät ihanat elämässmme edes hetken.
Ihan peruskysymyksiä; haittaako että meillä on lemmikkejä? (pitävät lapsista) Teemme PALJON töitä, onko ongelma? Voiko sijaislapsen viedä päiväkotiin? Olemmeko liian nuoria? Mite asia laitetaan vireille? Kuinka kauan prosessi kestää? Montako lasta saa/voi/on mahdollista ottaa? Onko jotain seurantakäyntejä? Kuinka biologisten vanhempien tapaaminen hoidetaan? Entä isovanhemmat?
Kiitän vastauksistanne, ja nyt ko noi pojat heräs, menään leipomaan lasipipareita :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ikää teillä on aivan riittävästi, lemmikit ei haittaa, mutta biologinen lapsenne on vielä pieni ja liiallinen työnteko on ongelma, koska sijoitukseen tulevat lapset ovat todella tarvitsevia, eikä päiväkotiin laitto ole usein hyvä ratkaisu moneen vuoteen jos koskaan.
Kannattaa katsoa perhehoitoliiton sivuilta faktatietoja asioista.
Sanotaan mieluummin näin: Sijoitus ylipäätään on vaativa tapahtuma. Lapset eivät välttämättä lainkaan ole sen ihmeellisemmin "vaativia" eivätkä "haasteellisia".
Niimpä. Sijoitus on usein sitä, että lapsen pahin painajainen toteutuu ja lapsen tunteita ei kuulla ei nähdä, lapsen on hyväksyttävä tämä painajainen oman etunsa vastaisesti ja kun se ei sitä hyväksy, hänestä tulee hyvin vaikeasti oireileva hyvinkin äkkiä. Joku nimittää tuon repimisen jälkeistä oireilua "haastavuudeksi", siihen käytetään mm holdinkia mikä tuossa tilanteessa tappaa ihmisen mielen elävältä.
Tuo em kokemus aiheuttaa lapselle trauman. Kannattaa tutustua mitä oireita se tuo tullessaan ja miten siihen saadaan helpotusta. -Oleellisin hoito on trauman aiheuttajan anteeksipyyntö lapselta ja muilta osallisilta ja traumaterapian tarjoaminen ja rikoksen myöntäminen. Silti esim painajaiset voivat jatkua hyvinkin pitkälle elämässä. Yleistynyt pelko ja ahdistuneisuus niinikään kapeuttavat elämänlaatua.
Kun olet saanut ns. normaalit sijoitus lapset.
Tosin on niitä "haasteellisia" ja "vaativiakin". Itsellä erityislapsi, joka tarvitsee koko ajan aikuisen rinnalleen ohjaamaan tekemistä, käyttäytymistä jne...
Silti aivan ihana lapsi ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Saa nähdä minne asti päästään : ) Tosin en ota enempää lapsia sijoitukseen, koska tämä lapsi tarvitsee kaiken ajan ja huomioni.
Jos jollakulla on kokemusta siitä, ettei sijoitukseen tuleva lapsi ole tavanomaista lasta haasteellisempi tai vaativampi, niin eipä siihen ole vastaansanomista.
Itse olen toiminut sijaisvanhempana erityistä hoitoa vaativille lapsille kohta 16 vuotta ja kulkenut sijaisvanhemmille tarkoitetuilla koulutuspäivillä, vertaisryhmissä ja pienryhmissä tuon saman ajan. Kovin monta tapausta ei ole tullut vastaan, etteikö perheeseen sijoitetun lapsen hoidon vaativuus olisi noussut keskustelun aiheeksi.