olen lukenut tätä palstaa ja törmännyt usein kaltaisiini lapsuutensa lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä eläneisiin ihmisiin. tarkoitan nyt vanhoillislestadiolaisuutta,mutta varmaan muidenkin haarojen lapsia on.minunlaisiani,jotka ovat liikkeestä jo eronneet,ehkä jo monia vuosia sitten.uskon,että meitä on täällä paljon.
itse olen pian jo 3-kymppinen nainen,joka jo murrosikänsä alussa jätettiin perheen ja yhteisön ulkopuolelle.olen löytänyt oman elämän uskoni ja selvinnyt vaihtelevalla menestyksellä elämässäni.jumalaan en usko.
lapsuus lestadiolaisessa perheessä ja siitä irtaantuminen on jättänut jälkensä. en suostu ajattelemaan,että olen uhri. minulla on niin hyviä kuin huonojakin muistoja.
meitä helvetin tuleen tuomittuja on täällä varmasti.meitä,jotka omat vanhempamme ehkä hylkäsivät. meillä joiden lapsuusmuistoissa soi siionin laulut kesäisellä suviseuramatkalla.
olisi mukavaa kuulla kaltaisistani lapsuutensa lestadiolaisena eläneistä,miten te muut olette pärjänneet ja sopeutuneet maailmaan,vaihtaa kokemuksia ja oppia toistemme elämän tarinoista.
helppoa ei ole ollut,mutta uhreiksi emme suostu.
lestadiolainen lapsuus
25
4996
Vastaukset
- Nuin
Kyllä sinullakin on hyvä Jumala rakas Jumalan luoma siskoni, usko pois. Lohdutuksen Jumala kirkastakoon sinulle laupiaat Isän kasvonsa ja hellän lämpimän Isän sylinsä ystäväni. Tunnen sisimmässäni juuri nyt, miten sinun on kylmä. Olethan "hyviltä" ja onnistuneilta hylätty.
Olet Luojan luoma ja hänen hyvä tekonsa.
Tuo mistä kerroit, eli tarkoitan kertomusta hylätyksi tulemisestasi, se kylmii minuakin. Uskon todella että sinun on paha olla.
Tuo "Jumalan ihmisiksi" kokemiesi ihmisten hylkääminen antaa sinulle kokonaan väärän kuvan Jumalasta. Kuvan joka torjuu ja pelottaa. Väärän jumalakuvan oikean Jumalakuvan asemasta, Hänen joka ei säästänyt omaa poikaansa saadakseen rakastaa sinut omakseen ja pelastaa sinut kadostuksesta.
Isä rakastaa sinua, isä osottaa sinua. Tule rohkeasti sellaisena kun olet. Kristuksen veren tähden saat uskoa kaikki syntisi anteeksi.
Ellei sytiä ole (tunnu olevan), sitten on tilanne tietenkin vaikea, koska taivas on avattu vain syntisille, jotka turvautuvat ansiottomina Jumalalta Kristuksen kautta lahjaksi saatavaan armoon.
Joka tapauksessa minä toivotan sinulle runsasta Jumalan siunausta. Taivas on avattu syntisille, se on avattu ihmisten hylkäämille ja rikkomille ihmisille, erehtyneille ja langenneille, se on avattu sinullekin. Tule, sillä kaikki on valmistettu. Aamen!- Jermu
Pois rietas halaus, alkoi näet hormoonit hyrräämään.
- Nuin
Jermu kirjoitti:
Pois rietas halaus, alkoi näet hormoonit hyrräämään.
He ovat rehellisiä ihmisiä.
Päinvastoin kun monet teeskentelevät tekohurskaat joita sitten hyvinäkin uskovina pidetään.
Nämä omaa hylkäämistään pelkäävät ja siksi teeskentelevät, ovat juuri niitä jotka ensimmäiseksi syntisen hylkäävät. - Jermu
Nuin kirjoitti:
He ovat rehellisiä ihmisiä.
Päinvastoin kun monet teeskentelevät tekohurskaat joita sitten hyvinäkin uskovina pidetään.
Nämä omaa hylkäämistään pelkäävät ja siksi teeskentelevät, ovat juuri niitä jotka ensimmäiseksi syntisen hylkäävät.Mitä ilmeisemmin nuo ihmiset tarvitsevat rakkauden evankeliumia, eikä hikisen jätkän kuolaamisia jotka himoissansa kulkevat. Kyllähän minä soisin kaikille lämmintä lounatuulta joka virvoittaa ja antaa iankaikkisen elämän toivon.
- Minä vaan
Käytän samaa nimimerkkiä, koska käytän sitä aina tänne kirjoittaessani.
Minä olen ollut lapsuuteni, nuoruuteni ja alun aikuisuutta uskomassa. Menetin uskoni, kun aloin seurustelemaan epäuskoisen kanssa. En jaksanut enää uskoa.
Kuitenkaan minua ei ole kukaan hyljännyt. Ei vl-seurakunta, ei oma suku, ei omat ystävät, vaan tiedä, että he rukoilevat puolestani, että jaksaisin tehdä parannusta synneistäni.
Minä olen ollut onnellinen silloin kun olen ollut uskomassa. Tosin olen nytkin, koska minulla on rakastava aviomies, mutta onnellisuuteni on erilaista.
Kaipaan edelleen Jumalan valtakuntaan ja itsekin toivon saavani vielä parannuksen armon.- Nuin
Jos saisit parannuksen armon, niin mikä sinussa paranisi ja miten? Kysyn vain mielenkiinnosta saadakseni tietää millainen kuva sinulla on Jumalasta.
Kristillinen parannushan on sydämen kääntymistä uskossa Jumalan puoleen. Tämä tapahtuu Jeesuksen Kristuksen kautta USKOLLA. Eli se on yhtä kun ottaa ansiottomana syntisenä Kristuksen lahjavanhurskaus uskolla vastaan. Ja kun on kastettu jo ilmeisesti lapsena, ei tarvita kastettakaan, armoliittosi on Jumalan puolelta ollutkin koko ajan voimassa, saati sen uskolla omaksesi omistat.
Monet luopuvat uskostaan sen vuoksi koska heidät on opetettu seuraamaan pedanttisesti tiettyjä ulospäin näkyviä isäin säädöksiä ja niihin liittyviä tapoja, jotka sitten täytettyään, (eli armon omilla teoillaa ansaittuaan), saavat vasta luvan uskoa.
Heille on kasvatettu ankara ja lakihenkinen jumalakuva. Väärä kuva Jumalasta, joka ei rakasta syntistä, vaan rankaisee.
Tällaiset ihmiset ovat ns. uskossaankin usein hyvin ahdistuneita ja pelon vallassa. Heitä on helppo viedä johtajien harhapoluille kantamaan inhimillisten johtajiensa taakkoja.
Eli siis he kantavat johtajiensa hallitsemattomia ja tunnistamattomia pelkoja, vihaa ja katkeruutta.
Näiden edellä mainittujen etujensa suojaamiseksi nämä johtajat rakentavat lakimuurin (naamio) ja eristävät laumasa muista kristityistä ja niistäkin joita heidän tulisi evankelioida. Siis epäuskoisista! - Näin
Jumala ei ole sinua unohtanut,tälläkin hetkellä Hän odottaa sinua kuin Raamatun kertomuksessa tuhlaajapoikaa,kun Hän näki tämän tulevan lähti Hän juosten vastaan ja "suuta antoi,Hän käski palvelijansa tuomaan puhtaat vaatteet ja sormuksen sormeen,ja valmistaa juhlaateriannsillä hhän joka kadonnut oli,on palannut takaisin.
Niin syntyi ilojuhla.
Niin syntyy kaikkien niiden kohdalla jotka "tuhlaajan retkeltä" palaavat Isän kotiin.
"Vanhempi veli" oli katkera siitä että nuorempi oli tuhlannut kaikki Isän perinnön,ja ei edes ilojuhlaan tullut mukaan,hänellä oli omat ystävänsä ja vaikka hän oli Isää palvellut koko ikänsä, miksi hän ei juhlaan mennyt? kateellinen hän kuitenkin oli.
Jumalan armo on sinunkin osasi,kun vain "palaat Isän tykö" Rukoilen puolestasi että saisit rohkeuden kuunnella Jumalan kutsuvaa ääntä.
Niin kauan on mahdollisuus kun Jumalanvaltakunnan saarnaa julistetaan täällä maan päällä ja sen sanan ottaa sydämen uskolla vastaa omalle kohdalleen,rohkeutta ja voimia sinulle. - Nuin
Näin kirjoitti:
Jumala ei ole sinua unohtanut,tälläkin hetkellä Hän odottaa sinua kuin Raamatun kertomuksessa tuhlaajapoikaa,kun Hän näki tämän tulevan lähti Hän juosten vastaan ja "suuta antoi,Hän käski palvelijansa tuomaan puhtaat vaatteet ja sormuksen sormeen,ja valmistaa juhlaateriannsillä hhän joka kadonnut oli,on palannut takaisin.
Niin syntyi ilojuhla.
Niin syntyy kaikkien niiden kohdalla jotka "tuhlaajan retkeltä" palaavat Isän kotiin.
"Vanhempi veli" oli katkera siitä että nuorempi oli tuhlannut kaikki Isän perinnön,ja ei edes ilojuhlaan tullut mukaan,hänellä oli omat ystävänsä ja vaikka hän oli Isää palvellut koko ikänsä, miksi hän ei juhlaan mennyt? kateellinen hän kuitenkin oli.
Jumalan armo on sinunkin osasi,kun vain "palaat Isän tykö" Rukoilen puolestasi että saisit rohkeuden kuunnella Jumalan kutsuvaa ääntä.
Niin kauan on mahdollisuus kun Jumalanvaltakunnan saarnaa julistetaan täällä maan päällä ja sen sanan ottaa sydämen uskolla vastaa omalle kohdalleen,rohkeutta ja voimia sinulle.Eipä ollutkaan, kuinka niin olisi? Olihan hänellä kokonaan oma omaisuutensa, velihän tuhlasi oman perintönsä.
Vaan mistä on kysymys. Kateudesta!
Veli sai armon ja häntä julittiin Syötetyn vasikan Kristuksen armolla ja laipeudella.
Vanhempi velihän oli tehnyt töitä koko ikänsä ja työssä hän oli pellollaan nytkin, hän oli hyvän osansa ansainnut, (omavanhurskaus).
Hän kaipasi arvostusta jota ei ollut isältä omien sanojensa mukaan koskaan saanut. Hän oli veljellensä nyt tosi vihainen, koska tuota ronttia arvostettiin ja armahdettiin.
Miestä jonka olisi pitänyt olla ansionsa mukaan kuollut jo tuossa vaiheessa. - Vaimo
Jos "pitkittää" parannuksen tekoa voi armon aika mennä ohitse ja ovet jumalan valtakuntaan sulkeutua kokonaan...sitten se on jo liian myöhäistä...
- Uskoton
Pääsin irti lestadiolaisuudesta ollessani 14-15 vuoden ikäinen. Aloin ajatella omilla aivoillani. Muistan kuinka pahalta tuntui mennä ensimmäistä kertaa elokuviin. Piti oikein ravistella itseään ja hokea, että eihän tässä voi olla mitää väärää. Ymmärrän hyvin niiden tuskan, jotka myöhemmällä iällä yrittävät irti liikkeestä. Kotona käydessäni uskonasiat nousivat silloin tällöin esille, mutta riitaa niistä ei enää lapsuusajan jälkeen syntynyt.
Minusta lestadiolainen kasvatus on tehnyt erittäin uskontokriittiseen. Suhtaudun kaikkiin uskontoihin ja lahkoihin kielteisesti.- minä vaan(kesk aloittaja)
samoin on käynyt minullekin.en tällä hetkellä kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön,en edes evlut-kirkkoon. olin hieman nuorempi,kuin sinä jäädessäni pois lestadiolaisuudesta. lapsuuden muistoihin lestadiolaisuus on lyönyt kuitenkin vahvan leiman.samoin omaan itseeni suhtautumiseen.tuomitsen itseni niin kuin minut tuomittiin.en osaa olla armollinen.
itselläni on ns korrektit välit vanhempiini. emme riitele oikeastaan mistään,joskin olemme hyvin vähän tekemisissä.yhteydenpito on yksipuolista,tapahtuu vain minun puolelta. olen niin nuoresta pitänyt itsestäni huolta,etten oikeastaan edes tiedä millaista on olla,kun on oikeasti vanhemmat. - uskoton
minä vaan(kesk aloittaja) kirjoitti:
samoin on käynyt minullekin.en tällä hetkellä kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön,en edes evlut-kirkkoon. olin hieman nuorempi,kuin sinä jäädessäni pois lestadiolaisuudesta. lapsuuden muistoihin lestadiolaisuus on lyönyt kuitenkin vahvan leiman.samoin omaan itseeni suhtautumiseen.tuomitsen itseni niin kuin minut tuomittiin.en osaa olla armollinen.
itselläni on ns korrektit välit vanhempiini. emme riitele oikeastaan mistään,joskin olemme hyvin vähän tekemisissä.yhteydenpito on yksipuolista,tapahtuu vain minun puolelta. olen niin nuoresta pitänyt itsestäni huolta,etten oikeastaan edes tiedä millaista on olla,kun on oikeasti vanhemmat.Meitä on 7 sisarusta, kolme vanhinta on poikia ja 4 nuorinta tyttöjä. Tytöt ovat uskovaisia ja me pojat emme. Yksi meistä veljeksistä ajautui elämässään sivuraiteille, oli alkoholia, tappaluja jopa vankilaa. Hän kuoli tapaturmaisesti pari vuotta sitten. Tyttöjen tuomitseminen ja viha veljeään kohtaan oli niin voimaksta, että vain yksi heistä tuli hautajaisiin. Eikö kristinuskon perussanoma ole rakkaus ja anteeksianto. Kukaan meistä ei voi tuomita toista mihinkään - ei edes lestadiolainen.
- minä vain
uskoton kirjoitti:
Meitä on 7 sisarusta, kolme vanhinta on poikia ja 4 nuorinta tyttöjä. Tytöt ovat uskovaisia ja me pojat emme. Yksi meistä veljeksistä ajautui elämässään sivuraiteille, oli alkoholia, tappaluja jopa vankilaa. Hän kuoli tapaturmaisesti pari vuotta sitten. Tyttöjen tuomitseminen ja viha veljeään kohtaan oli niin voimaksta, että vain yksi heistä tuli hautajaisiin. Eikö kristinuskon perussanoma ole rakkaus ja anteeksianto. Kukaan meistä ei voi tuomita toista mihinkään - ei edes lestadiolainen.
oppia opetella olemaan tuomitsematta itseään,mutta tiellä sitä kohti olen.itselläni on 11 sisarusta,joista kahden kanssa olen yhteydessä ja nämä ovat molemmat ei-lestadiolaisia.
itse ajauduin niin huonoon kuntoon muutama vuosi sitten,että vakaasti halusin vain kuolla.itsemurha-yritys epäonnistui,onneksi.nyt olen löytänyt elämääni ihmisiä,joille olen tärkeä ja jaksan taas uskoa,että en sittenkään ole ihan yksin ja arvoton.
miten sinä olet pärjännyt? - Nainen
Irtauduin esikoislestadiolaisuudesta noin 14-vuotiaana, sitä ennenkin olin jo kyseenalaistanut monia asioita tosi rankasti. Vaikeinta oli äidin harjoittama syyllistäminen. Kuinka hän joutuu kärsimään kun valitsen "väärin", miten hän on epäonnistunut äiti kun olen mikä olen jne.
Olen nyt liki kolmikymppisenä jo niin pitkällä etten juurikaan kärsi syyllisyyden tunteista; olen tajuamassa että minulla on oikeus olla onnellinen näin.
Uskontoa karttelen, kriittisyys lienee yheteinen piirre niille joilla on ollut voimaa pyristellä irti yhteisön kuristuksesta.
On kiva kuulla että meitä on muitakin, jotka ovat oikeasti irti. :D - Ihmettelevä
Nainen kirjoitti:
Irtauduin esikoislestadiolaisuudesta noin 14-vuotiaana, sitä ennenkin olin jo kyseenalaistanut monia asioita tosi rankasti. Vaikeinta oli äidin harjoittama syyllistäminen. Kuinka hän joutuu kärsimään kun valitsen "väärin", miten hän on epäonnistunut äiti kun olen mikä olen jne.
Olen nyt liki kolmikymppisenä jo niin pitkällä etten juurikaan kärsi syyllisyyden tunteista; olen tajuamassa että minulla on oikeus olla onnellinen näin.
Uskontoa karttelen, kriittisyys lienee yheteinen piirre niille joilla on ollut voimaa pyristellä irti yhteisön kuristuksesta.
On kiva kuulla että meitä on muitakin, jotka ovat oikeasti irti. :DOletko sinäkin kokenut tuollaista perheen ja suvun hylkäämistä, josta vl:t kertovat?
Käsitykseni mukaan esikoiset eivät harrasta tuollaista syrjintää. Päinvastoin uskonsa jättäneitä kohdellaan kuten muitakin perheenjäseniä, ehkä hieman varoenkin satuttamasta. Keskustellaan, kun tulee aihetta, mutta annetaan olla rauhassa omissa käsityksissään. Rukoillaan Jumalaa hänenkin, uskonelämässään väsyneen, puolesta ja kunnioitetaan hänen ihmisarvoaan siinä kuin muidenkin.
Ymmärrän uskovien perheenjäsenien surun tilanteesta, mutta mitä se auttaa, jos hairahtuneelle osoitetaan tie helvettiin. Sen hän jo varmasti on oppinut uskovassa perheessä. Pitäisi osata kirkastaa Jumalan rakkautta häntäkin kohtaan ja sillälailla vetää häntä takaisin. Hylätä ei saa.
Varmasti vanhemmat syytttävät itseään tuossa tilanteessa, koska itse uskovat ja toivovat pääsevänsä taivaaseen ja haluaisivat sinne myös lapsensa ja lastenlapsensa. Mutta olisi ymmärrettävä myös se, että jokainen tekee oman valintansa ja vastaa siitä itse. Ketään ei pakolla voi taivaaseen viedä. Ja kuka sen sanoo, etteikö uskosta irtautuneelle joskus vielä tule sitä hetkeä, jolloin hän palaa Isän kotiin. - Nainen
Ihmettelevä kirjoitti:
Oletko sinäkin kokenut tuollaista perheen ja suvun hylkäämistä, josta vl:t kertovat?
Käsitykseni mukaan esikoiset eivät harrasta tuollaista syrjintää. Päinvastoin uskonsa jättäneitä kohdellaan kuten muitakin perheenjäseniä, ehkä hieman varoenkin satuttamasta. Keskustellaan, kun tulee aihetta, mutta annetaan olla rauhassa omissa käsityksissään. Rukoillaan Jumalaa hänenkin, uskonelämässään väsyneen, puolesta ja kunnioitetaan hänen ihmisarvoaan siinä kuin muidenkin.
Ymmärrän uskovien perheenjäsenien surun tilanteesta, mutta mitä se auttaa, jos hairahtuneelle osoitetaan tie helvettiin. Sen hän jo varmasti on oppinut uskovassa perheessä. Pitäisi osata kirkastaa Jumalan rakkautta häntäkin kohtaan ja sillälailla vetää häntä takaisin. Hylätä ei saa.
Varmasti vanhemmat syytttävät itseään tuossa tilanteessa, koska itse uskovat ja toivovat pääsevänsä taivaaseen ja haluaisivat sinne myös lapsensa ja lastenlapsensa. Mutta olisi ymmärrettävä myös se, että jokainen tekee oman valintansa ja vastaa siitä itse. Ketään ei pakolla voi taivaaseen viedä. Ja kuka sen sanoo, etteikö uskosta irtautuneelle joskus vielä tule sitä hetkeä, jolloin hän palaa Isän kotiin.Vanhempani eivät ole hylänneet minua, vaan syyllistäneet. Tärkeimmältä äidilleni tuntui minun mielestäni se, että hänen "maineensa" menee; nytkin on tukala olo juhannusseuroissa kun lapsi on ns. hakoteillä.
En ole mielestäni helvettiin menossa, uskoani en ole kieltänyt. Minulle tiivis ja epäolennaisiin sääntöihin keskittyvä yhteisö ei ole oikea paikka, olen aivan liian itsenäisesti ajatteleva sopeutuakseni sinne.
Suku ei pahemmin ole tekemisissä kanssani, ainakaan "tosiuskovaiset" (ts. ne jotka ulkoisesti ovat hyvin tiukkoja). En enää murehdi asiaa kovin paljon, jostakin täytyy luopua jotta saa elää ahdistumatta, vääriltä tuntuvien sääntöjen puristuksessa. - minä vaan
Nainen kirjoitti:
Irtauduin esikoislestadiolaisuudesta noin 14-vuotiaana, sitä ennenkin olin jo kyseenalaistanut monia asioita tosi rankasti. Vaikeinta oli äidin harjoittama syyllistäminen. Kuinka hän joutuu kärsimään kun valitsen "väärin", miten hän on epäonnistunut äiti kun olen mikä olen jne.
Olen nyt liki kolmikymppisenä jo niin pitkällä etten juurikaan kärsi syyllisyyden tunteista; olen tajuamassa että minulla on oikeus olla onnellinen näin.
Uskontoa karttelen, kriittisyys lienee yheteinen piirre niille joilla on ollut voimaa pyristellä irti yhteisön kuristuksesta.
On kiva kuulla että meitä on muitakin, jotka ovat oikeasti irti. :Dsamoin suhtautuu oma äitini.aikaisemmin hän usein itkeskeli sitä "mitä pahaa hän on tehnyt,että häntä näin rangaistaan" ja "hänen syynsähän se on miten lapsesta on tullut tuollainen" eli uskoton.
olen siis ollut huono lapsi.
pääseekö siitä tunteesta koskaan eroon,aika näyttänee.
- irtautunut
Lestadiolaisuudessa aika yleinen tapa hylätä uskonsa jättävä on todella raaka. Vanhempien rakkaus lasta kohtaan on ehdollista: jos uskot, sinut hyväksytään, jos et, sinut hylätään. Lestadiolaislapsi syntyy siis tavallaan valmiiseen loukkuun, josta irti ponnisteleminen kysyy todella paljon voimia. Vaatii hyvää mielenterveyttä, että selviää hylkäämisistä ja helvetillä pelottelusta ja jatkuvasta tylystäkin huomauttelusta, jota aika monet joutuvat kokemaan.
Normaaliyhteiskunnassa ihminen hylätään näin totaalisesti yleesä vain kun hän on tehnyt jotain todella pahaa, rikollista tai iljettävää. Lestadiolaisperheen lapsi joutuu kärsimään yleensä pelkästään omien mielipiteidensä takia.- mie
mutta siitä irtautuminen on tuonut minulle helpotuksen....ja valtavan! =)
- minä vain
lestadiolaisten oman lapsensa hylkäämisessä on oikeastaan kysymys 1.vanhempien hylkäämisestä 2.seurakunta-yhteisön hylkäämisestä ja 3.jumalan hylkäämisestä,koska lestadiolaiset katsovat olevansa jumalan ainoita.näin ollen eroava/erotettu joutuu "ulos jumalan rakkauden piiristä".
viimeinen asia on sellainen ,joka ei välttämättä pidä pakkaansa hengellisyyttään pohtineen aikuisen kohdalla.mutta lapsena voi olla toisin ja se voi olla hyvin "tiedostamaton menetys".
toivottavasti joku ymmärsi pointtini:). - minä vain
mie kirjoitti:
mutta siitä irtautuminen on tuonut minulle helpotuksen....ja valtavan! =)
on äärimmäisen vapauttaa,kun ei tarvitse miettiä miten joku toinen määrittelee tekemisesi,teetkö oikein vai väärin.
lestadiolainen "syntilogiikka",kun oli suoraastaan absurdi.
riippumattomuus on vapautta minulle. - minä vain
minä vain kirjoitti:
on äärimmäisen vapauttaa,kun ei tarvitse miettiä miten joku toinen määrittelee tekemisesi,teetkö oikein vai väärin.
lestadiolainen "syntilogiikka",kun oli suoraastaan absurdi.
riippumattomuus on vapautta minulle.siis vapauttavaa oli tark kirjoittaa.
- kohta 40v. ja
irrottauduin vl-uskosta aikuisiällä lähinnä väkivaltaisen miehen vuoksi.
Kaikki sisarukseni ovat luopuneet uskosta, mutta vanhemmat eivät ole hylänneet. Ehkä he olisivat tulleet itsekin hylätyiksi, jos niin olisi käynyt.
Vanhempani sanovat, että he rakastavat kaikkia lapsiaan, vaikka eivät hyväksy kaikkia heidän tekojaan.
Olen onnellinen, enkä kuulu edes evl.kirkkoon.- Anonyymi
Jo päivällä tehdään syntiä ja ilallla rukoillaan anteeksi antoa,ainakin täällä päin on tuo tyyli päivällä kiusataan ihmisiä ja illalla rukoillaan anteeksi.
Vittu mitä sakkia,kuula päähän tuommosille! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo päivällä tehdään syntiä ja ilallla rukoillaan anteeksi antoa,ainakin täällä päin on tuo tyyli päivällä kiusataan ihmisiä ja illalla rukoillaan anteeksi.
Vittu mitä sakkia,kuula päähän tuommosille!Sinä teet 24/7 syntiä, etkä ikinä pyydä anteeksi. Tämäkö on sinun uskontosi, kuula päähän kaikille joita vihaat?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1522206
Stubb kävi pelaamassa golfia Trumpin kanssa Floridassa
Presidentit tapasivat aamiaisella, pelasivat kierroksen golfia ja lounastivat yhdessä. Vierailu oli luonteeltaan epävir3501478Mies, miksi et vaikuta halukkaalta?
Ihmeellistä käytöstä mieheltä. Toki et ole mikään teinipoika enää.971473- 2021405
- 681121
- 35988
Ikävä on häntä
Josta on tullut niin tärkeä ja rakas. Olisinko onnellinen hänen kanssaan. Ne rakastavat silmät jotka mua katsoo aina jos59960Minkä kultakimpaleen
Menetän jos en saa häntä. Joku muu saisi nauttia siitä hellyydestä, huumorista ja intohimosta. Ehkä hän ymmärtää nyt mik31949Joustoasuminen , kyykyttämistä vai ihan vaan mielenvikaisuutta?
https://yle.fi/a/74-20149669 Kun asumistukia leikataan joittenkin sääntöjen mukaan,olis pakko muuttaa halvempaan. Mutta28885Onko kaivattusi
Työelämässä vai ei? Jo on niin mitä ajattelet hänen ammatistaan? Jos ei ole niin haittaako se sinua?46859