Eläminen

Assina yms. oireiden kanssa on tälläisessä maailmassa yhtä HELVETTIÄ!
Ekat 21v meni miettiessä että mikä vittu on ongelma, kun on aivan kujalla sos.suhteissa yms. tekee kaiken ns. väärin. Sitten, kun tajusin aloin vihaamaa itseäni. Yksi pahimpia ongelman aiheuttajia on kun muistelen, niin yliherkät aistit.(kosketus, valot, kovat äänet. Olin aina se porukan pelle ja tyhmä.. Tuntuu pahemman kerran siltä ettei tämä maailma ole minua varten... masentaa ahdistaa ihan helvetin paljon.
Kävin 17v todella syvällä melkein psykoosissa er'ään pahan pelon takia.. pelkäsin ekaksi sukuelin syöpää, jonka jälkeen pelot siirtyi ms.tautiin( tic-oireta). Muistelen sitä syksyä, niin ne pelot olivat todella päättömiä ja hulluja. Kaikki tuntemuksen elimistössä on automaattisesti syöpää tai yms vakavaa.
Silmien kanssa outoja näkö-häiriöitä jotka alkoivat juuri 17v näön aletessa huononeen. Uskon että paljon näistä oireista johtuu yliherkistä aisteista.

Koitan nyt kuitenkin selvitä emmä itsariakaan kykene tekemään. : /
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletko käynyt aspergerinfo.foorumi.org sivustolla?Sieltä voisit mahdollisesti saada tukea.

Äänestä

Minkälaista tukea sieltä voisi mahdollisesti saada?

Äänestä

Pääasiathan löytyvät jo etusivulta. Ymmärtääkseni foorumin perustajan esittely on tulossa myös tuonne piakkoin mikäli foorumille luvataan kirjoittaa vain vertaistuellisessa mielessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


as/ts-siko? kirjoitti:

Assina yms. oireiden kanssa on tälläisessä maailmassa yhtä HELVETTIÄ!
Ekat 21v meni miettiessä että mikä vittu on ongelma, kun on aivan kujalla sos.suhteissa yms. tekee kaiken ns. väärin. Sitten, kun tajusin aloin vihaamaa itseäni. Yksi pahimpia ongelman aiheuttajia on kun muistelen, niin yliherkät aistit.(kosketus, valot, kovat äänet. Olin aina se porukan pelle ja tyhmä.. Tuntuu pahemman kerran siltä ettei tämä maailma ole minua varten... masentaa ahdistaa ihan helvetin paljon.
Kävin 17v todella syvällä melkein psykoosissa er'ään pahan pelon takia.. pelkäsin ekaksi sukuelin syöpää, jonka jälkeen pelot siirtyi ms.tautiin( tic-oireta). Muistelen sitä syksyä, niin ne pelot olivat todella päättömiä ja hulluja. Kaikki tuntemuksen elimistössä on automaattisesti syöpää tai yms vakavaa.
Silmien kanssa outoja näkö-häiriöitä jotka alkoivat juuri 17v näön aletessa huononeen. Uskon että paljon näistä oireista johtuu yliherkistä aisteista.

Koitan nyt kuitenkin selvitä emmä itsariakaan kykene tekemään. : /

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu