pidettiin pienet pirskeet muutamien kavereiden kesken ja join siellä 12 tölkkiä olutta, olin suunnilleen tunnin juomatta ennen baariin lähtöä ja olin sopivassa nousuhumalassa eli oli hauskaa muttei esim. askel heittänyt vielä mihinkään suuntaan. Baarissa tilasin yhden juoman, jätin juoman siksiaikaa pöytään että kävin ulkona puhumassa yhden puhelun kun tulin takasin ja jatkoin juoman loppuun alkoi tulla outo olo, oloa vois kuvailla samana kun mitä tulee kun polttaa pitkän tauon jälkeen tupakan ja tuntee kuinka se ns. "nousee" päähän, tämä tunne muuten sama mutta selkeästi voimakkaampi.
Loppuillan tapahtumista ei ole mitään muistikuvia paria välähdystä lukuunottamatta, yhtään rahaa ei ole kulunut eli tuon jälkeen en ole enempää mitään ilmeisestikään juonut. Heräsin seuraavana iltana klo 17.00 eteiseni lattialta takki päällä kengät jalassa ja olin vieläkin melkolailla sekaisin ja en kyennyt esim. kävelemään sänkyyn asti vaan oli pakko mennä ns. kontaten.
onko jollakulla samanlaista kokemusta ja voin siis melkosella varmuudella sanoa että tämä ei todellakaan voinut johtua pelkästä alkoholista, nimittäin ikinä ei ole vielä vastaavaa tullut koettua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikuttaa varmalta, että jotain on kuppiisi tiputettu poissaollessasi.
Todennäköisesti meni pieleen sikäli, että rahojasi ja korttejasi ei kyetty viemään, kun olet pysynyt tolpillasi.
Tarkoitushan oli tainnuttaa kokonaan, ja sitten tyypit olisivat tulleet "auttamaan sammunutta kaveria" ja samalla olisi putsattu.
Itse olen saanut tyrmäystippoja, ja rahat meni kuten tajukin.
Niin kuutamolla en ole ikinä ollut, mitä oli herättyäni. En tajunnut ollenkaan, mikä maa ja mikä kaupunki, ja armoton sekavuustila, mikä kesti kauan.
Viinasta ei lanttu mene niin sekaisin.