Onko Haavistolla muita miinuksia pressaksi kuin

homous?
35127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Turhan nuori.

Ja tietenkin margunaalipuolue. Tyyppi todennäköisesti olisi sopivin pressaksi, ja just sopivan ikäinen, eikä liian kommarikaan, eikä uskis. Sillä vaan ei ole mahiksia päästä läpi. Valitettavaa.

Noin vaalihommista puhuen, muut pressaehdokkaat värjänneet tukkansa, mutta Haavisto ei. Muut yrittää näyttää "nuorekkailta" haavisto on ikäisensä näköinen.

Ja minä siis olen päättänyt äänestää Väykkää, saadaan tosiaan jokatapauksessa oikeistolainen pressa maahan.

Huomenna itsenäisyyspäivä.

=DW=

Äänestä
  • Torakka on herännyt!

    Äänestä

Ei homous ole vika.

Äänestä

"sdfghjkli"

Jos tuota ongelmaa katsoo elämän kantilta niin kyllä se on.
Vähintään valuvika.
Elämä loi nuo laitteet suvunjatkamista varten, miehelle ja naiselle.
Tuskinpa se pahakseen panee vaikka mies ja nainen niillä leikkii vähän ohi perimmäisen tarkoituksenkin, keskenään.

Miehen ja naisen ulkopuolella tapahtuva väärinkäyttö ei ole sitä mikä on elämän tarkoitus, jos olisi, pitäisi meidän sallia kaikenlainen seksuaalinen käyttäytyminen.
Eikä rangaista vain joitain erikoisuuksia.
H.

Äänestä
  • Itse asiassa homoseksuaalisuus on sen verran tavallista ihmisillä ja muuallakin eläinkunnassa että sillä on jotain selvää evolutiivista etua. Ilmiöhän säilyy vaikkei se edes saa suoria jälkeläisiä!

    Saattaa liittyä siihen että se vähentää aggressiivisuutta. Haavistokin on hyvä neuvottelija ja rauhantekijä...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Itse asiassa homoseksuaalisuus on sen verran tavallista ihmisillä ja muuallakin eläinkunnassa että sillä on jotain selvää evolutiivista etua. Ilmiöhän säilyy vaikkei se edes saa suoria jälkeläisiä!

    Saattaa liittyä siihen että se vähentää aggressiivisuutta. Haavistokin on hyvä neuvottelija ja rauhantekijä...

    "yo-huuhkaja"

    Ja Karhukin syö kaatamastaan Lehmästä aina ekaksi Utareet.

    Viitaten oman kommenttini viimeiseen virkkeeseen, voisin kommentistasi, helposti, saada sen käsityksen että saattaisit yhtyä sen ajatukseen: Kaikenlainen seksuaalinen käyttäytyminen ei saa olla rangaistavaa vaan niihin pitää kannustaa ja antaa tukea ihan valtiovallankin kautta. :)
    Kun liikutellaan tuhansia miljoonia munasoluja ja tuhansia mirjardeja siittiöitä, on selvää että valuvikoja tulee, jopa elämälle.
    Koko ajan kirjoitan siis elämän kannalta, todellakaan en oman elämäni kannalta
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Ymmärrämme asian eri tavalla.

    Genetiikkaa ihan opiskelleenakin ymmärrän ettei ns valuvikoja tai virheitä luonnossa ole, ainakaan jos ne säilyvät sukupolvesta toiseen.

    Ympäristö ratkaisee mitkä ominaisuudet pysyvät hengissä. Elinkelpoisetkin kuolevat jos niillä on huono tuuri, kuten dinosauruksilla.

    Homous pysyy hengissä koska sillä on valintaetua tässä ympäristössä. Jos ihminen olisi epäsosiaalinen laji ja etsisi seuraa vain paritellakseen, homous olisi varmaan harvinaisempaa. Tosin meitä ei silloin kovin monta tuhatta tälle pallolle mahtuisi eikä mistään sivilisaatiosta olisi oirettakaan, tuskin edes koko lajista koska kukapa lapsia hoitaisi...

    Loiri taisi loilottaa että Osso Bucco jäi syömättä Koistisen Labradorin noutajaltakin koska Salvia puuttui.

    Sukupolvissa siirtyvä Geneettinen muutos on mutaatio.
    Mutaatio muuttaa Geenien alkuperän antajia.
    VRT: Korpimetso ja Siikamuikku.
    Valuvikoja syntyy aina.
    Pi ja Pe ovat molemmat sopivia ky: lle. Mutta vain toinen sinulle on se oikea.

    "Homous pysyy hengissä koska sillä on valintaetua tässä ympäristössä. Jos ihminen olisi epäsosiaalinen laji ja etsisi seuraa vain paritellakseen, homous olisi varmaan harvinaisempaa"
    Tuota virkettäsi en pysty ymmärtämään.

    Ja lopuksi, Geenit pitävät huolen myös elävien ympäristön muodostumisesta.
    Ympäristö ei saa muokata Geenejä.

    Opettele kirjoittamaan niin että sinua ymmärtää. Jos tiedät mistä puhut? Etkä vaan yritä näytellä tietävämpää kuin oletkaan ja peität sen sanaripuliin.

    Äänestä

  • ?! kirjoitti:

    Opettele kirjoittamaan niin että sinua ymmärtää. Jos tiedät mistä puhut? Etkä vaan yritä näytellä tietävämpää kuin oletkaan ja peität sen sanaripuliin.

    "?!"

    Tuohan se aina on tukkilaisen ongelma, kaikenlaista pitää laittaa soljumaan.
    Odotankin innokkaana miten aivosi alkavat "reakoimaan"

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "yo-huuhkaja"

    Loiri taisi loilottaa että Osso Bucco jäi syömättä Koistisen Labradorin noutajaltakin koska Salvia puuttui.

    Sukupolvissa siirtyvä Geneettinen muutos on mutaatio.
    Mutaatio muuttaa Geenien alkuperän antajia.
    VRT: Korpimetso ja Siikamuikku.
    Valuvikoja syntyy aina.
    Pi ja Pe ovat molemmat sopivia ky: lle. Mutta vain toinen sinulle on se oikea.

    "Homous pysyy hengissä koska sillä on valintaetua tässä ympäristössä. Jos ihminen olisi epäsosiaalinen laji ja etsisi seuraa vain paritellakseen, homous olisi varmaan harvinaisempaa"
    Tuota virkettäsi en pysty ymmärtämään.

    Ja lopuksi, Geenit pitävät huolen myös elävien ympäristön muodostumisesta.
    Ympäristö ei saa muokata Geenejä.
    H.

    No mikä siinä nyt oli niin vaikeata ymmärtää?

    Homoseksuaalisuus säilyy sitä paremmin mitä sosiaalisempi eliölaji on. Siinä sama niin päin että sinäkin ehkä ymmärrät. Tosin jossakin sosiaalistumisen vaiheessa sitten siirrytään sosiaalisten pistiäisten malliin, missä yhteisöt ovat pelkkiä naarasyhteisöjä ja koiraat häädetään pois heti parittelun jälkeen. Siitä voi halutessaan nähdä oireita jo ihmisyhteisöissäkin...

    Ympäristö muokkaa geenejä valitsemalla niistä ne jotka sitä kestävät.

    Ei se siihen lupaasi kysy.

    Korpimetso ja siikamuikku ovat lajienvälisiä risteymiä. Kuten ihmisen ja neandertalinihmisen väliset, joista tässä on tuoreeltaan ollut jossakin puhettakin. Mutta mitäs siihen sanot kun kerran näimme kahden korpimetsokukon kävelevän kimpassa tietä pitkin... ;-))

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "?!"

    Tuohan se aina on tukkilaisen ongelma, kaikenlaista pitää laittaa soljumaan.
    Odotankin innokkaana miten aivosi alkavat "reakoimaan"

    H.

    Älä minusta välitä. Mutta ole huolissasi siitä että minua viisaammatkaan eivät sinua aina tajua.

    Ota oppia vaikkapa Yöhuuhkajan selkeästä esitystavasta. Hän kun kirjoittaa, niin ainakin ymmärrän jos en tajua.

    Heevetti.

    Äänestä

  • Sinulla on asennevika.
    Vaikka kuinka peittelet , tulee se esiin.
    Vihaat homoja ja lesboja-

    Äänestä

  • ?! kirjoitti:

    Älä minusta välitä. Mutta ole huolissasi siitä että minua viisaammatkaan eivät sinua aina tajua.

    Ota oppia vaikkapa Yöhuuhkajan selkeästä esitystavasta. Hän kun kirjoittaa, niin ainakin ymmärrän jos en tajua.

    Heevetti.

    "?!"

    Tietouden tavoittelu on tympeätä.
    Siihen kun ei yleensä pääse.
    Aina on hyvästä luulla olevansa fiksu, kannattamalla helppoja ajatuksia.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "?!"

    Tietouden tavoittelu on tympeätä.
    Siihen kun ei yleensä pääse.
    Aina on hyvästä luulla olevansa fiksu, kannattamalla helppoja ajatuksia.
    H.

    Minun kieleni ainakin heijastaa älyäni. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    Helpolta kuulostavat ajatukset ovat monesti pitkän pohdinnan tulosta.

    :)

    Äänestä

Aloitus on hyvä ja voidaan pohtia asenteitamme. Pekka Haavisto on laajakatseinen intellektuelli ja juuri ulkopolitiikan kannalta hänen työkokemuksensa on erittäin hyvä. En ota kantaa hänen henkilöönsä, ..........
Hyvät ja fiksut ehdokkaat, on mistä valita, hyvää kampanjaa kaikille.
Oma valinta on tosin tehty, mutta seuraan kyllä

Äänestä

Se nyt on 'vika' vain kuninkaalla jonka pitäisi siittää seuraajansa ja voihan hänkin turvautua naapuriapuun...

Äänestä
  • Presidentin lapsesta, ei tule presidenttiä

    Äänestä

Minulle on kyllä ihan sama, onko pressa homo tai pomo.

Fiksun oloinen nuorehko mies, hyvinkäyttäytyvä eikä edes pelottava.
Ei murise eikä urise.

Äänestä
  • Mie en saa mielestä sitä asiaa, kun näen Haaviston. Tanssikoot vaikka lampaan kanssa, sanoi Hakkarainen ja Hakkarainen on tosi mies.

    Äänestä

  • Timo Proini kirjoitti:

    Mie en saa mielestä sitä asiaa, kun näen Haaviston. Tanssikoot vaikka lampaan kanssa, sanoi Hakkarainen ja Hakkarainen on tosi mies.

    Äänestä siis Hakkaraista, ihan vapaasti.

    Yleensä en mieti, mitä muut tekevät makkarissaan puolisonsa kanssa, miksi siis miettisin homon kohdalla sitä asiaa?

    Eläinsuojelulaki kieltänee lammastanssin?

    Rakkautta ei maailmassa ole koskaan liikaa, ja se vain lisääntyy rakastamalla.

    Äänestä

  • vita-lamm kirjoitti:

    Etkö ole huomannut että näillä homokauhuisilla on alati seksi ( ei siis rakkaus) mielessä? :)

    Jos ei oma, niin sitten toisten. Varsinkin homoseksuaalisten.

    Mitähän se kertone heidän sielunelämästään? ;)

    Äänestä

  • Voevoe kirjoitti:

    Kertonee jonkin frustraation ilmentymästä. Liekö muiden seksielämä liian tärkeä, kun omaa ei ole, tai sitä ei uskalla haluamallaan tavalla toteuttaa?

    Äänestä

Pelkästään ylioppilastutkinto . Aika harvinaista olisi, että tulla koulutustasolla......

Äänestä
  • Joillekin presidenteille on riitänyt kansakoulu jos koulutustasosta puhutaan.

    Äänestä

  • 11+ 0 kirjoitti:

    Joillekin presidenteille on riitänyt kansakoulu jos koulutustasosta puhutaan.

    Pian näemme kunnon paritanssia . Nyt teemalta tulee vastaanotto, jolloin tanssittiin
    ihan normaaleilla pareilla.

    Äänestä

  • Hintti ei Intti kirjoitti:

    Pian näemme kunnon paritanssia . Nyt teemalta tulee vastaanotto, jolloin tanssittiin
    ihan normaaleilla pareilla.

    Mikä on normaali? Kuka on normaali? Mikä on normaalia?

    Moni delfiinikin on homo.

    Onko ne kasvatettu kieroon mielestäsi?

    Äänestä

Presitentti on Puolustusvoimien ylipäällikkö. Haavisto on sivarimiehiä, aika paha.

Äänestä
  • Ja Halonen on nainen, mitä sitten?

    Minä ainakin äänestän fiksuinta, älykkäintä, parasta ehdokasta, joka ei katsele kieroon eikä murise.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Ja Halonen on nainen, mitä sitten?

    Minä ainakin äänestän fiksuinta, älykkäintä, parasta ehdokasta, joka ei katsele kieroon eikä murise.

    Aloituksesssa kysyttiin Haaviston miinuksia. Äänestä sinä vaikka Hentun Liisaa ; )

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Aloituksesssa kysyttiin Haaviston miinuksia. Äänestä sinä vaikka Hentun Liisaa ; )

    Muistaakseni sen niminen optikko teki mulle ensimmäiset lukulasit kun ikänäkö ja muukin näkö meni riittävän huonoksi. Ei taida olla ehdokkaana presidentiksi...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Muistaakseni sen niminen optikko teki mulle ensimmäiset lukulasit kun ikänäkö ja muukin näkö meni riittävän huonoksi. Ei taida olla ehdokkaana presidentiksi...

    Ja kuka olisi uskonut 30-vuotta sitten, että Neuvostoliitto hajoaa, Berliini muuri sortuu ja että Amerikkaan tulee värillinen presidentti?

    Kukahan ounastelee tämän nykyisen kriisin aikaan sitä, kuka olisi paras sovittelija näissä erimielisyyksissä?

    No, Haavistoa en ole aikonut äänestää, mutta Väykkää en missään tapauksessa. Tulkoon vaikka lammas.

    Äänestä

Onko homous sinulle pääasia ihmisessä?

Äänestä

Liikuntavammaisten koulussa luokka-avustajana suoritti Paavo Arhinmäki siviilipalveluksen.

Äänestä

Se on riittävä vika !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

onks ainut vika? kirjoitti:

homous?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu