Ehkä ensin ajattelet, no höh...mitä se tollasta ees kysyy.
Asenteet ja ennakkoluulot ovat aika syvällä, ihminen on sellainen.
Vältän nyt kauheesti etukäteen selittelyä, yritän ainakin. Mitä itse sanotte....rehellisesti, hurskastelematta? Miten koette vaikkapa kasvoiltaan vammautuneen tuntemattoman ihmisen. Kehitysvammainen, mongoloidikasvonpiirteinen on helposti tunnistettavissa, osaatteko, uskallatteko edes keskustella hänen kanssaan.
Jopa rullatuolilla tai rollaattorilla liikkuva saattaa vaikuttaa tietynlaisiin ajatuksiin. Harva taitaa täällä kertoa, jos likkuu sellaisella, miksi....hävettääkö se. Tunnen joitain vanhenevia ihmisiä, jotka eivät mielellään liiku rollaattorilla, vaikka liikkuminen on jo heikontunut.
Panemmeko liikaakin painoa sille, mitä muut meistä ajattelevat.
Asenteet ja ennakkoluulot ovat aika syvällä, ihminen on sellainen.
Vältän nyt kauheesti etukäteen selittelyä, yritän ainakin. Mitä itse sanotte....rehellisesti, hurskastelematta? Miten koette vaikkapa kasvoiltaan vammautuneen tuntemattoman ihmisen. Kehitysvammainen, mongoloidikasvonpiirteinen on helposti tunnistettavissa, osaatteko, uskallatteko edes keskustella hänen kanssaan.
Jopa rullatuolilla tai rollaattorilla liikkuva saattaa vaikuttaa tietynlaisiin ajatuksiin. Harva taitaa täällä kertoa, jos likkuu sellaisella, miksi....hävettääkö se. Tunnen joitain vanhenevia ihmisiä, jotka eivät mielellään liiku rollaattorilla, vaikka liikkuminen on jo heikontunut.
Panemmeko liikaakin painoa sille, mitä muut meistä ajattelevat.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Se voi olla että jotkut panevat!
Tuo ihmisen ulkonäkö ei ole se kriteeri, jolla arvostan häntä!
Nuo vuodet jotka hoidin vanhuksia totutti minut näkemään monenlaista iän painamaa! Minusta se on hellyttävää, omassa itsessänikin katselen sitä samoilla silmin.
Mongoloidideja olen tavannut, vammautuneita en niinkään lähemmin, mutta en kaihtaisi, hyvä Luoja sentään!
Kyllä pitää olla koketti, jos ei apuvälinettä kehtaa käyttää jos on tarve! Mutta meitä on moneksi, ei mikään inhimillinen ole hävettävää--avuttomuuskaan!
Anteeksi, Down'in syndroomaa potevia (tulipa hassusti tuo omani:)
Kyllä sitä tulee peilin edessä kiharoita korjailla kun on kauppaan tai vaikka lenkille meno, yksi hassu piirre minulla on, olen siitä kuulut ja sanon tässä että en lähde edes roskia viemään jos huulissa ei ole punaa!! ;-D!
Olen ollut paljonkin jo lapsuudessa vammaisten, vanhusten ja rajoitteisten kanssa, olen täällä kertonutkin kun äitienpäivänä kävimme kylän naiset keittämässä kahvit ja tervehtimässä Kunnalliskodilla.
Tekosiaan hallitsemattomat olivat suljetuissa tiloissa, mutta vanhukset ja muuten kiltit vammautuneet huoneissa joihin heille veimme kahvia ja levonnaisia.
En ole ennakkoluuloinen tai pelkää, pienen ajan seuraan ja keskustelen kyllä se siitä selviää.
Kaduilla näkövammaisia autan jos he tarvitsevat apua, he ovat kaupunkioloissa valkoisesta kepistään tunnistettavissa, kysyn kyllä ennen kuin toimin.
Jos on opaskoira he luottavat siihen eniten.
TVstä on tullut ohjelmaa Dawnin syndrooma ihmisistä ovat herttasia ja puheliaita, avoimia ihmisiä, en lähemmin tunne ketään, mutta huomaa kuinka kaikki uusi innostaa heitä eivät juuri vaikuta ennakkoluuloisilta.
Mitä älykkäämpi ihminen on, sitä enemmän hän pystyy ymmärtämään muiden erilaisuutta.
Mikään piirrehän ei pitkän päälle enää herätä tunteita.
Joku istuu pyörätuolissa, niin teki aikoinaan monesti uudelleen valittu Usan presidenttikin.
Tuota itsekin ihmettelen, ettei ihminen suostu käyttämään hänelle tarpeellisia apuvälineitä. Tunnen erään nuorehkon ihmisen, jolla on kuulovamma. Silti hän ei suostu käyttämään kuulokojetta. Kuin se tekisi hänestä vammaisen. Sehän poistaisi vamman.
Jos on huono itsetunto, miettii liikaa muiden mielipiteitä.
Down-ihmiset ovat yleensä hyvin seurallisia ja hyväntuulisia ja sellainen päiväryhmä ohjaajineen tulee ainakin kerran viikossa minua vastaan koiran kanssa lenkkeillessäni. Aina jäädään hetkeksi juttusille, eräs heistä haluaa hypistellä vaatteitani ja kehuu niitä - minä vastavuoroisesti sanon hänelle jotain nättiä, eräs haluaa silittää koiraani. Kaupan kassana on kasvohalvauksen saanut melko nuori nainen, häntä kohtaan tunnen sääliä, mutta en ole huomannut kenenkään häneen mitenkään torjuvasti tai väkinäisesti suhtautuvan. Kerran näin, että kasvoiltaan pahasti palovammojen arpeuttamaa miestä kartettiin täpötäydessä junassa, kukaan ei istuutunut hänen viereensä. Hänen toinen silmänsä oli umpeutunut, olisi ehkä ollut vaikea katsella suoraan häneen jutellessa. Samaa tapahtuu koko ajan afrikkalaistaustaisten ja romanien kohdalla, viereinen penkki jää tyhjäksi.
En tunnista itsessäni sen sortin ennakkoluuloja, että poikkeava ulkonäkö, vamma tai liikuntarajoite aiheuttaisi ennakkoluuloja, päinvastoin olen herkempi heitä kuuntelemaan ja vastaamaan, mutten halua tunkeillakaan.
Mielestäni täälläkin on rollikkavitsejä kertoiltu , esim. että tuntee itsensä vanhaksi, kun entiset sussut tulevat rollaattorilla vastaan. Isäni ei halunnut myöntää, että kuulo oli heikentynyt, osasi huulilta täydentävästi lukea hyvin, mutta puhelimessa vastaili mitä sattuu. Ennen miehet saivat 60-vuotislahjaksi hopeakahvaisen kävelykepin, joka oli melkein keikarimainen, nyt kävelysauvat antavat reippaan vaikutuksen, vaikka olisivat vain kävelyn tukena. Siunattu keksintö tuo rollaattori, moni jäisi neljän seinän sisään ilman sitä. Olisikohan naisille matalampi kynnys alkaa käyttää sitä kuin miehillä ...
Suomalaiset ovat ainakin ennen olleet turhan paljon muitten mielipiteitten ja sanomisten orjailijoita, mutta pojasta ja tytöstä on polvi parantunut, kansakunnan itsetunto on kohonnut kohisten...minusta näyttää ja tuntuu siltä.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Täytyy tunnustaa, kyllä minä vähän ainakin aristan kasvovammaista. Olen jäykähkö ketään vierasta mennä jututtamaan, mutta vanhuksia ja sairaita kyllä jututan, ja tietenkin lapsia.
Rollaatorin kerran pyysin tervasemalta kun en jaksa tätä matkaa enää kävellä,
Sain sen käyttööni 3 kuukaudeksi, mutta en ole muuta kertaa käyttänyt kuin sen yhden ainoan,
Oli sellainen sisätiloissa käytettävä eikä siinä ole mitään potkulautaa, vei mua vain ojaan päin.
En häpeä sen käyttöä, enkä karta ketään käyttäjääkään, mutta hankala , mikä hankala.
Tulee mieleen fyysikko, kosmologi Stefen Hawking, joka vammautui harvinaisen sairauden takia ulkoisesti aika rujoksi fyysiltä ominaisuuksiltaan.
Tuo sairaus ei tuhonnut kuitenkaan hänen aivojaan.
Hän on maailman kuulu omalla alallaan. Satakertaa pienemmistä terveyden menetyksistä moni olisi päätynyt henk. koht. ratkaisuun, mutta S H ei.
Kylläpä näyttää mukavalta ulkona, kun yön aikana on satanut lunta aika tavallakin.
No, nyt minullakin tunnustusten aika...itepähän tein tuollaisia kysymyksiä, joten vastattava on.
En millään kehtais, mutta pakkohan on tunnustaa, että "turhamainen" oon monella tapaa. Vai mitä se sitten on, kun sinnikkäästi kai kuvittelee olevansa vielä "hehkeä hempukka." Samoin kuin Kukkiksella kuuluu huulipuna vakivarusteisiini ja tuossa poskilla "tule luokseni-kiharat", kun palvelubussilla Hervantaan mummojen ja papparaisten kanssa lähen, baskeri vinosti kallellaan !!!
Voi herraisä, sisäisestihän sitä on edelleen nuorempi numeroikäänsä, ulkopuoli vain rapistuu. Tulkoon nyt kaikki tunnustettua, flirttailukin on kivaa. Kiva on säilyttää pilke silmissä, kerran oottaissain Keskustorilla bussia, ihan "fiinin" näköinen herrasmies vinkkas silmää, niin kylläpä teki sydämelle hyvvää!
No noihin toisiin asioihin mennäksein...myönnän hätkähtäväni kovin rujoja kasvoja. Näkeehän joskus kasvoiltaan uskomattoman vammautuneita. Onkin eri juttu, jos tutustuu, vammojen huomaa olevan sivuseikka, ihan samanlainen sydän siellä vähemmänkin kauniin ulkokuoren sisällä sykkii. Ei tässä ittekään enää mikään lumoava kaunotar ulkokuoreltaan ole.
Onneksi en aristele kuitenkaan kehitys- tai CP-vammaisia, vaikkei se "keskustelu" kovin kummoista ole. Osais vaan normaalilla tavalla suhtautua, luontevasti, ei se kuitenkaan ihan helppoa ole.
Rollaattori on minulla ollutkin pari vuotta, tarvittaessa käyttöön otettavaksi. Kävin silloin Italian matkaa varten tuolta kaupungin välinevarastosta. Hyvä apu onkin näin lievästi nivelrikkoisellekin pitemmillä kävelyillä, voi istahtaa välillä jalkaansa leppuuttamaan ja tavarat kulkee siinä mukavasti. En vakituiseen sitä vielä tarvitse, mutten kyllä enää aristelekaan sitä käyttää, olihan siinä alussa suoraan sanoen jonkinlainen kynnys. Mutta kiva huomata, että kaikkeen tottuu sitten luonnollisella tavalla. Pääasia, että liikkumaan ulos lähtee päivittäin, vaikka vain lyhyitäkin matkoja, onhan happea haukattava...mielialakin monesti paranee.
Hyvää Itsenäisyyspäivää! Täällähän on Tampereella tämänvuotinen paraati, sinne en lähde, onhan niitä paraateja jo nähnyt eläissään. Vaikka kyllähän salskeat nuorukaiset ovat ilo silmälle, ei sitä vielä ihan haudan partaalla olla, jos silmä vielki sellaisiin kohteisiin osaa hakeutua !!!
Luojamme on huomioinut juhlapäivämme, on siistiä valkoista maa kunpa vielä kauniin sininen taivas, siellä jossain pilvien takana se kuitenkin on.
Tuskin tämä siisteys kauan kestää luvassa kuitenkin jotain aivan muuta.
Varasin sinivalkoiset kynttilät illaksi, muuten niissä on jouluvalot.
Juhlitaan Itsenäisyyspäivää, muistamalla niitä jotka sen meille antoivat taidoillaan ja liian moni hengellään.
Täällä eteläisellä rannikollakin satoi ensilumen illalla, ja valkeaan aamuun saimme herätä. Pian menemme nostamaan lipun salkoon, kelpaa sen piirtää pilviin siniristinsä, ei taida ihan sinistä taivasta kuitenkaan olla luvassa.
Latoin heti aamusta kynttilät vanhempiemme kuvien eteen, illalla ikkunoille, sinivalkoinen kukkakimppu juhlistaa pöytää. Molempien isät ovat edesmenneitä sotaveteraaneja, mieheni äiti oli lottana ja oma äitini teki kotirintamalla maatalon raskaitakin töitä veljiensä jouduttua sotaan . Telkkarin arvokasta ohjelmaa katsellaan, varsinkin musiikki saa juhlamielelle. Iltapäivällä lapsenlapset haetaan kotiin, saadaan avata kuohuviipullo ja katsella Linnan juhlia ihan rauhassa...vaikka kyllä tuo 5-vuotias pikkuneiti olisi hyvä arvostelemaan naisten iltapukuja.
Sen verran vielä aiheeseen, että huulipunaa pitää ehdottomasti sipaista monta kertaa päivän mittaan, lenkilläkään ei koskaan tiedä, kuka tulee vastaan , ja ihan oman peilikuvan pirteyden takiakin... Muistelen, että Katleija kuuluu myös näihin , joilla on lenkkipuvunkin taskussa huulipunapuikko. Kulmat muotoillaan ja ripset kestovärjätään, ja korkokengät kun on niihin aihetta, tästä on palstalla ainakin susmorsiamen kanssa keskusteltu ja takkiinkin saatu. Ikääntyessä pitää vain opetella meikkaamaan eri tavalla kuin nuorempana.Jokainen nainen on omalla tavallaan kaunis, pitäähän sitä hoitaa ja vaalia, naisina säilymme kuolemaamme asti.
Juhlamieltä !