Tämä stoori ei ole pääkaupunkiseudulta.
Ketut ovat ihan tavallinen näky maisemassa kun iltaisin lenkillä käy, etenkin tuossa helmi-maaliskuussa, siihen aikoihin myös niistä saa myös kuulohavaintoja. Viime alkukesän yksinäisestä ketunpoikasesta tänne kirjoitinkin aikaisemmin.
Eilisestä kettukohtaamisesta: Olin lenkillä tuossa kahdeksaa ennen illalla, peltomaisemaa ja merenlahden ruovikkoaluetta halkovalla hiekkatiellä. Omakotiasutustakin on niillä tienoin. No, siinä tuli sitten yhden mutkan takaa aika pienikokoinen kettu vastaan, siihen se jäi minua tuijottamaan ihan rauhassa, ei tehnyt elettäkään luikkiakseen pakoon. Itse siihen sitten pysähdyin myös, ajattelin, että antaa ketun mennä. Vaan sepä lähtikin lähestymään minua. No, minä kun kuitenkin sen verran säikky olen, että ajattelin, että jos likelle tulee, niin voi luonnon eläin vaikka ruveta näykkimään, eli vähän siinä sitten rupesin käsiäni yhteen hakkaamaan ja puhumaan "menehän siitä jo". No, kettu ei kyllä vähästä säikähtänyt, vaan tosiaan sai ääntä pitää ja jalkaa polkea vielä maahan, jotta se sitten tajusi mennä pusikkoon. Jatkoin matkaa, vaan kun ketun piilon livahtamispaikan ohi menin, niin se pentele tui sieltä takaisin tielle ja lähti seuraamaan minua! Jolkotteli kintereillä vaikka kuinka pitkään - ja edelleen pelkäsin että se tulee ja rupeaa näykkimään, niin meteliä pidin edelleen, vaan kettu ei ole moksiskaan, hölkkäilee perässä ihan rauhassa, välillä saa jo miltei kiinni minut. Pari kertaa se sitten ikään kuin jää siihen tien varteen nuuskimaan tuulta, haistelemaan mukamas, että mitäs tuolla olis, vaan taas lähtee perään - yritti kai harhauttaa minut, jotta en enää piittaisi siitä ja se saisi sitten rauhassa juoksennella minut kiinni.
No, sitten se lopulta jäi, kun tuli pari muuta ihmistä vastaan ja sitä ennen oli joku autokin valoja meihin päin näyttänyt. Eli lopulta se jäi sinne jonnekin - tiedä vaikka olisi lähtenyt jotain toista seuraamaan sitten siihen toiseen suuntaan.
Mikähän tällä raukalla oli! Pienikokoinen se oli, ja häntä oli ihan sellainen ohut piiskamainen mutta turkki näytti muuten kyllä olevan ihan kunnossa. Olikohan joku pitänyt sitä elättinä ja ruokkinut, kun ei yhtään pelännyt. Vai kiinnittikö sen sekopään huomiota heijastimeni, joka killui polvenkorkeudella, sitäkö se lähti seuraamaan? Jaa, kukas tietää.Mutta ei kyllä ollut tosiaankaan mikään normitapaus. Ei kai voinut olla se sama ketunpoika, joka alkukesästä minua lähestyi kun sen kohtasin yksinään rääkymässä keskellä yötä pikatien varressa? Olisi hajusta tunnistanut minut? Tuskin oli, sillä jos se pentu oli yksin jäänyt emosta erilleen, tuskin olisi selvinnyt hengissä tähän asti, ja aika hiivatin pieni oli vielä tuo eilinenkin.
Mutta kettuja täällä näkee siis ihan tavan takaa, vaan ensimmäinen tapaus, joka lähti perään jolkottamaan!
Ketut ovat ihan tavallinen näky maisemassa kun iltaisin lenkillä käy, etenkin tuossa helmi-maaliskuussa, siihen aikoihin myös niistä saa myös kuulohavaintoja. Viime alkukesän yksinäisestä ketunpoikasesta tänne kirjoitinkin aikaisemmin.
Eilisestä kettukohtaamisesta: Olin lenkillä tuossa kahdeksaa ennen illalla, peltomaisemaa ja merenlahden ruovikkoaluetta halkovalla hiekkatiellä. Omakotiasutustakin on niillä tienoin. No, siinä tuli sitten yhden mutkan takaa aika pienikokoinen kettu vastaan, siihen se jäi minua tuijottamaan ihan rauhassa, ei tehnyt elettäkään luikkiakseen pakoon. Itse siihen sitten pysähdyin myös, ajattelin, että antaa ketun mennä. Vaan sepä lähtikin lähestymään minua. No, minä kun kuitenkin sen verran säikky olen, että ajattelin, että jos likelle tulee, niin voi luonnon eläin vaikka ruveta näykkimään, eli vähän siinä sitten rupesin käsiäni yhteen hakkaamaan ja puhumaan "menehän siitä jo". No, kettu ei kyllä vähästä säikähtänyt, vaan tosiaan sai ääntä pitää ja jalkaa polkea vielä maahan, jotta se sitten tajusi mennä pusikkoon. Jatkoin matkaa, vaan kun ketun piilon livahtamispaikan ohi menin, niin se pentele tui sieltä takaisin tielle ja lähti seuraamaan minua! Jolkotteli kintereillä vaikka kuinka pitkään - ja edelleen pelkäsin että se tulee ja rupeaa näykkimään, niin meteliä pidin edelleen, vaan kettu ei ole moksiskaan, hölkkäilee perässä ihan rauhassa, välillä saa jo miltei kiinni minut. Pari kertaa se sitten ikään kuin jää siihen tien varteen nuuskimaan tuulta, haistelemaan mukamas, että mitäs tuolla olis, vaan taas lähtee perään - yritti kai harhauttaa minut, jotta en enää piittaisi siitä ja se saisi sitten rauhassa juoksennella minut kiinni.
No, sitten se lopulta jäi, kun tuli pari muuta ihmistä vastaan ja sitä ennen oli joku autokin valoja meihin päin näyttänyt. Eli lopulta se jäi sinne jonnekin - tiedä vaikka olisi lähtenyt jotain toista seuraamaan sitten siihen toiseen suuntaan.
Mikähän tällä raukalla oli! Pienikokoinen se oli, ja häntä oli ihan sellainen ohut piiskamainen mutta turkki näytti muuten kyllä olevan ihan kunnossa. Olikohan joku pitänyt sitä elättinä ja ruokkinut, kun ei yhtään pelännyt. Vai kiinnittikö sen sekopään huomiota heijastimeni, joka killui polvenkorkeudella, sitäkö se lähti seuraamaan? Jaa, kukas tietää.Mutta ei kyllä ollut tosiaankaan mikään normitapaus. Ei kai voinut olla se sama ketunpoika, joka alkukesästä minua lähestyi kun sen kohtasin yksinään rääkymässä keskellä yötä pikatien varressa? Olisi hajusta tunnistanut minut? Tuskin oli, sillä jos se pentu oli yksin jäänyt emosta erilleen, tuskin olisi selvinnyt hengissä tähän asti, ja aika hiivatin pieni oli vielä tuo eilinenkin.
Mutta kettuja täällä näkee siis ihan tavan takaa, vaan ensimmäinen tapaus, joka lähti perään jolkottamaan!
Vastaukset 10
Vanhimmat
"Minun mielestäni se minkä minä eilen tapasin oli kyllä sairas yksilö"
Miten niin sairas? se vain utelee että "kuka sinä olet" tai jotain tällaista. Ei sen ihmeellisempää.
No, siitäpä päättelin, että vähintään kapi vaivaa, kun häntä on ihan nuoramainen ohut lirukka.
Jopa olisi liikkuminen vaikeaa, jos eläimet noin uteliaita olisivat. Kyllä villi eläin lähtee pakoon ennemmin kuin rupeaa seurailemaan.
Että se siitä. No, riidelkää keskenänne!
"Se vain utelee että "kuka sinä olet" - aijaa, kas kun ei tule jatkuvasti uteliaita elikoita vastaan. Onhan tässä törmätty hiiriin ja supeihin, käärmeisiin, lintuihin - monikaan ei kyllä tule utelemaan...
"Ei sen ihmeempää" - luonnosta vieraantuneen kommentti. Luonnon eläin ei ole mikään lelu tai kiva juttu - luonnon eläin kuuluu luontoon, luonnon eläin ei tule ihmistä pelotta nuuskimaan ja "uteliaana" perässä jolkottelemaan!
Ne tulee mistä tuleekin, on niitä tullut nähtyä jopa kaupunkialueilla. Sen "ohut" häntä kuuluukin olla kun se onkin vasta nuori.
Ei kuulu olla nuorella ketulla mikään nirunaruhäntä. Katsopa vaikka netistä kuvia haulla "nuori kettu", kyllä on ihan tuuheita häntiä.
Sen sijaan jos laitat "kapinen kettu" tai "kapi kettu" hauksi, niin näet millainen on nirunaruhäntä.
Jopa kaupunkialueella. Joo, niin on nähty. Kaupunki se on tämäkin, jopa Lontoossa on kettuja.
Joo, jatka yksinäs!
"Sen "ohut" häntä kuuluukin olla kun se onkin vasta nuori."
"Ei kuulu olla nuorella ketulla mikään nirunaruhäntä. Katsopa vaikka netistä kuvia haulla "nuori kettu", kyllä on ihan tuuheita häntiä."
No hänellä saattoi olla väärinkäsitys ehkä siitä, mutta miksi olet niin kovin agressiivinen kun joku kertoo jotain? Jokainen voi olla joskus väärässä mutta ei se tarkoita sitä että pitää alkaa hyökkäämään toisen kommenteista, en siis tarkoita millään pahalla näillä mitä minä sanoin.
Onhan tuo juttusi aika mielenkiintoinen ettei sen puoleen. Niillä ketuilla on kyllä (joskin sinun tapauksessa nuori) joku joka vetää kaikkien perään. Ne osaa olla ihmeen rohkeita kun tulee niin lähelle jotakin ja etenee kohti. Tulee ties mistä vastaan, olitpa metsätiellä tai kaupungin tienoilla niin voikin tulla yllätyksenä jostain kulman takaa ketunpoika tai jopa aikuinen. Mikä sitten onkin, onko ne vain niin uteliaita vai niin ihmeellisen rohkeita. Missäpäin muuten näet näitä, ihan vain mielenkiinnolla kun täälläkin on?
Jos luonnon eläimellä ei ole huonoja kokemuksia ihmisestä,
ei se myöskään osaa pelätä. ( Esim. eläimet etelänavalla)
No, hyvä että on niin!
Ilmeisesti ovat sitten kesyjä?
Mutta asutuksen keskellä ei olla etelänavalla. Ja tällä nimenomaisella seudulla, jossa tuo kettu kohdattiin, kettuja on vilisemällä, sillä niitä näkee, jos vain ulkona liikkuu iltasella. TOKI, ettet nyt rupea vänkäämään tästä: Todennäköisesti sillä alueella, missä minä liikun iltaisin lenkilläni, useimmiten törmään samaan kettuun - tässä oli juuri viime viikolla tapaus, jossa ensin lenkin alkupäässä mennä jolkotteli tien yli, ja sitten tyystin miltei kaupungin toisella puolella (ketun reitti kulkenut tietenkin eri reittejä kuin minulla - pitkin ja poikin metsien ja peltojen halki) ehken sama kettu taas paineli tien yli pellolle! Kettu kun oikaisee, niin matkaa tulee puolet siitä, mitä minun teitä pitkin kulkemiseni on.
Eikä kertaakaan ole tullut yhtäkään kettua niin kuin tuo yksi tuli. Ja sekään nyt ei varsinaisesti mikään kokematon poikanen enää ole! Vaan on jo, jos viime kevään poikueesta on, oppinut erinäisiä asioita, kun kerran asustellaan tässä kumpikin nykyaikaisten liikennevälineiden kansoittamien teiden, asumalähiöiden keskellä.
Että, olen edelleenkin täysin eri mieltä... Olen eri mieltä myös siitä, että jossain napaseudulla eläimet uteliaisuuttaan tulisivat liki ihmistä. Ja jos se nyt jollain ihmeen onnella olisi ollut se pieni pentu, johon alkukesällä törmäsin vähän samalla suunnalla, niin joo, ehkä se tosiaan mun hajuni tunnisti - silloinkin siis pentu yritti tulla liki, kun olin jäänyt kuuntelemaan, mikä kumma siellä hirveätä ääntä piti!
Ei osaa pelätä! Tässä samoilla seuduilla viime kesän helteiden aikaan kun oleilin varjoisella alueella, tuli sinne (yksin ja hiljakseen kun oli) esim. kerran supikoira kurkkimaan, aika äkkiä livisti pois kun minut hoksasi, samoin peltohiiri kävi kurkkimassa, harakoista ja muista elukoista puhumattakaan.
On, joo, yksi elikko ollut, joka ei ole säikkynyt, ja se on tietysti tuo orava! Ai niin, ja kerran kun olin pitkälläni ruohikolla, juoksi sisilisko niskani alle varjoon, mutta sekin kyllä kipaisi tosi kiireellä pois, kun itse sitä ensin pelästyin. Ei sekään uteliaisuudesta tullut!
En ihan ymmärrä, millainen romantikko ja haaveilija sinä olet. Toivottavasti sinulle ei käy huonosti niitten uteliaitten kanssa!
"Jos luonnon eläimellä ei ole huonoja kokemuksia ihmisestä,
ei se myöskään osaa pelätä. ( Esim. eläimet etelänavalla)"
Se voi olla hyvinkin mahdollista.