Nojoo, olen ihan kokematon tässä isäksi tulemisesta.
Joten kertoisitteko millaisia tuntemuksia teillä on siitä. Raskausaikana ja syntymän jälkeen. Herkkä kun olen, pelko vaanii. tosin voi se muillakin sama olla ensimm. raskauskerralla.
Joten kertoisitteko millaisia tuntemuksia teillä on siitä. Raskausaikana ja syntymän jälkeen. Herkkä kun olen, pelko vaanii. tosin voi se muillakin sama olla ensimm. raskauskerralla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivon että raskaus on mitä toivotuin! Silloin asiat ovat käsittääkseni paljon helpompia.
Raskauden aikana naisen mielialat vaihtelevat (enemmän kuin normaalist, siis tosi paljon). Itku tirahtaa tosi helposti ja miehelle jää myötäilijän osa. Voit loukata siippaasi tietämättäsi. Odottavata naiset ovat mielestäni todella eroottisia, muista kertoa se. Nainen untee usein itsensä norsuksi.
Meillä kaikki kolme lasta tulivat toivottuina, mutta synnytyksessä sain kuulla kaikki mahdolliset kirosanat. Ei henkilökohtaista.
Vauvanhoitoon osallistuminen lienee parasta esileikkiä, seksi tulee kuvioihin. Ainakin minun vaimoni nauttii todella paljon seksistä, heti kun paikat kestävät.
Tsemppiä, Ukko 36v
Itse olen 25-vuotias jäbä ja isäksi pitäis ryhtyä joulukuussa.
Toi oli mun mielestä helvetin hieno kirjoitus, olet varmaan ymmärtänyt, mistä on kysymys.
Itse toivoisin myös samankaltaista suhtautumista asioihin tulevaisuudessa.
Kiitos
Tuo oli todella hyvin kerrottu. Olet mitä ilmeisimmin loistava isä, sillä otat vaimosikin huomioon :)
Kunpa kaikki miehet osaisivat elää ja ottaa ne tunteet mukaan. Ajatella myös toisen kannalta. Minäkin olen mieheni kironnu synnytyksessä, jopa purrut. Mutta se kipu oli kova. Okei huono tekosyy, mutta mieli teki purra hampaat yhteen ja purin... Vasta myöhemmin tajusin, kun kuulin, että olin purrut miestäni. Ja mieheni oli vain hokenut pure,pure se helpottaa.
Sen verran lisään, että vielä synnytyksen jälkeenkin nainen voi kaivata normaalia enemmän leprtelyä ja muuta, sillä tunteet todellakin seilaa laidasta laitaan. Mutta kyllä se siitä helpottaa. Ja seksi tulee kuvioihin kunhan paikat paranee ja voi jopa tuntua entistä paremmalta.
Onnea ja kärsivällisyyttä.