oletko

ulospäinsuuntautunut avoin ja suvaitsevainen ja jos olet millä tavalla se ilmenee elämässäsi ja kirjoituksissasi täällä palstalla.
66176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Myönnän olevani extrovertti tiettyyn rajaan saakka mutta myö introverttinen luonne jossakin määrin. Ulospäin suuntautuneisuus ilmenee toiminta vapaaehtoisjärjestöissa joissa kyllä riittää puuhaa useammallekin henkilölle. Liikunta matkustelu, yhteydenpito etäällä oleviin sukulaisiin ja ystäviin täyttää hyvin yksineläjälle niin usein muodostuvan tyhjiön.

Omat ja lähipiiriä koskevat asiat ovat ja pysyvät vain kotini seinien sisäpuolella joihin ei ole asiaa ulkopuolisten tunkeutumisella. Mikään pyrkyri en ole että minun pitäisi tuoda itseäni esille joka paikassa, ei sekään että minun pitäisi sanoa joka asiaan oma näkemykseni ja mielipiteeni. Tarvittaessa tuon esille oman eriävän mielipiteeni, kaikki on hyvin - malli ei istu minuun.

Ehkä sekä - että yhdistelmä elämässä hyvä valinta. On otettava tilaa silloin kun asiat niin vaativat. Palstakirjoittelu on antoisaa luettavaa kun huomaa että monia mielipiteitä samasta asiasta tulee esille. Pidän Korpikirjailijan jutuista, hänellä on taito hienotunteisesti provosoida palstalaisia ottamaan kantaa omiin mielipiteisiinsä, kynä sauhuaa vastareaktiona silloin kun on tarvis.

Kun tieto - taito yhdistelmä sopivalla tavalla maustettuna tulee jutuissa esille jo alkaa näpit syyhyämään kirjoittamaan vastausta kaikilla mausteilla varustettuna.Tämä koskee jokaista kirjoittajaa. Kun palstoille kirjoittelee, on huomioitava joskus voi tulla lunta tupaan ja rakeita porstuvaan, turha vetää poroja nenuun.

Äänestä
  • Lorena@

    Kiitos, piristyin kummasti kannustuksestasi, olinkin jo "aikasti" epätoivoinen kun palstalaisten kiittämisketjunikin alkoi keräämään ilkeilyjä, riitaa ja kiukkua.

    Olen luonteeltani extrovertin ja introvertin yhdistelmä. Sanottaisiinko vaikka näin tietty raja yksityisyyden ja julkisuuden väliin. Mielipiteissäni pyrin olemaan itselleleni rehellinen.

    Ulospäinsuuntautunut, avoin ja suvaitsevainen. Nuo kolme ominaisuutta vahvasti yhteenliitettynä tuovat kantajalleen ongelmia. Avoimet suvaitsevaiset ihmiset muuttuvat usein sulkeutuneiksi suvaitsemattomiksi jos keskustelun aihe koskettaa henkilökohtaista herkkää kohtaa.

    Äänestä

Korpikirjailija on kaikkea muuta, kuin hienotunteinen.

Provosoi kylläkin, mutta vetää sitten vastauksista omia outoja mielipiteitään.

Yhdistelee eri nimimerkkejä toisiinsa ja hämmentää vielä puskia väliin.

Äänestä
  • "mausteita-----------"

    Noh... ainaski ei hän saisi käyttää sanaa "aikasti", se on minun ja siitä tykkäävät kaikki.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "mausteita-----------"

    Noh... ainaski ei hän saisi käyttää sanaa "aikasti", se on minun ja siitä tykkäävät kaikki.
    H.

    mausteet ovat hänen teksteissään aivan eriasia kun tahallinen kiusanteko. Johon sinäkin syyllistyt. Sinun ihailemasi kun oikeesti ja tahallaan tai ymmärtämättömyyttään sitten harrastaa tätä eri nimimerkkien yhdistelyä. Jollen ihan väärin muista. Jopa niin että, mekin olimme hänen päässään jossain vaiheessa yksi ja sama henkilö. Vaikka varsin hyvin tiesi ettei näin ole. Positiivista että, hän sentään nykyisin hyväksyy murteet;)) Slangin suhteen en usko hänen muuttuneen;))) yhtään. Yliherkkä aihe hänelle aina. No, ei se mitään monella oli täällä Stadissa sitten oikeesti hauskaa..hänen kustannuksellaan..

    Sinäkin olet moninikki. Vai mitä Verdiitti;))) ja käännät aina takkisi sinnepäin missä tulee suotuisemmin...ei se mitään...oli aika jolloin minä taas uskoin olevan korpikirjailija itse. Ihan en varma vieläkään;))) sen verran ketkuna sinua pidän. Saat olla immarreltu Joulun kunniaksi. Ota se immarteluna. Muru;)))

    Tsau:Friidu

    Äänestä

  • Hienotunteinen ihminen sitä Lorena ei maininnut ja siinä suhteessa olet oikeassa en ole hienotunteinen, lainkaan ns. hieno ihminen.

    Provosoin se on tosi myös ja tosi sekin, että outoja vastauksia kirjoitan mielelläni omituisiin minulle osoitettuihin outoihin viesteihin.

    Yhdistelen nimimerkkejä sekin on tosi ja sekin, tiedän senkin, että vakikirjoittajissa on muutama moninikki. Puskat ovat mieliriistaani niitä on kiva hämmentää ja tikulla tökkiä.

    Minulla on jääkaapissa ihanasti maustettu piparitaikina, katsotaan tuoksuuko huushollini tänään piparille ; )

    Äänestä

  • old_profile_29497 kirjoitti:

    Hienotunteinen ihminen sitä Lorena ei maininnut ja siinä suhteessa olet oikeassa en ole hienotunteinen, lainkaan ns. hieno ihminen.

    Provosoin se on tosi myös ja tosi sekin, että outoja vastauksia kirjoitan mielelläni omituisiin minulle osoitettuihin outoihin viesteihin.

    Yhdistelen nimimerkkejä sekin on tosi ja sekin, tiedän senkin, että vakikirjoittajissa on muutama moninikki. Puskat ovat mieliriistaani niitä on kiva hämmentää ja tikulla tökkiä.

    Minulla on jääkaapissa ihanasti maustettu piparitaikina, katsotaan tuoksuuko huushollini tänään piparille ; )

    Viestini on mausteita nimimerkille ; )

    Äänestä

  • Tsau;)) vaan. kirjoitti:

    mausteet ovat hänen teksteissään aivan eriasia kun tahallinen kiusanteko. Johon sinäkin syyllistyt. Sinun ihailemasi kun oikeesti ja tahallaan tai ymmärtämättömyyttään sitten harrastaa tätä eri nimimerkkien yhdistelyä. Jollen ihan väärin muista. Jopa niin että, mekin olimme hänen päässään jossain vaiheessa yksi ja sama henkilö. Vaikka varsin hyvin tiesi ettei näin ole. Positiivista että, hän sentään nykyisin hyväksyy murteet;)) Slangin suhteen en usko hänen muuttuneen;))) yhtään. Yliherkkä aihe hänelle aina. No, ei se mitään monella oli täällä Stadissa sitten oikeesti hauskaa..hänen kustannuksellaan..

    Sinäkin olet moninikki. Vai mitä Verdiitti;))) ja käännät aina takkisi sinnepäin missä tulee suotuisemmin...ei se mitään...oli aika jolloin minä taas uskoin olevan korpikirjailija itse. Ihan en varma vieläkään;))) sen verran ketkuna sinua pidän. Saat olla immarreltu Joulun kunniaksi. Ota se immarteluna. Muru;)))

    Tsau:Friidu

    Verdiitti-muru ei halua vastata;))) usein itsensä liiallinen "yksinikkiseksi" ja "ei koskaan puskasta" mainostaminen on sumuverho.

    Äänestä

  • Tsau;)) vaan. kirjoitti:

    mausteet ovat hänen teksteissään aivan eriasia kun tahallinen kiusanteko. Johon sinäkin syyllistyt. Sinun ihailemasi kun oikeesti ja tahallaan tai ymmärtämättömyyttään sitten harrastaa tätä eri nimimerkkien yhdistelyä. Jollen ihan väärin muista. Jopa niin että, mekin olimme hänen päässään jossain vaiheessa yksi ja sama henkilö. Vaikka varsin hyvin tiesi ettei näin ole. Positiivista että, hän sentään nykyisin hyväksyy murteet;)) Slangin suhteen en usko hänen muuttuneen;))) yhtään. Yliherkkä aihe hänelle aina. No, ei se mitään monella oli täällä Stadissa sitten oikeesti hauskaa..hänen kustannuksellaan..

    Sinäkin olet moninikki. Vai mitä Verdiitti;))) ja käännät aina takkisi sinnepäin missä tulee suotuisemmin...ei se mitään...oli aika jolloin minä taas uskoin olevan korpikirjailija itse. Ihan en varma vieläkään;))) sen verran ketkuna sinua pidän. Saat olla immarreltu Joulun kunniaksi. Ota se immarteluna. Muru;)))

    Tsau:Friidu

    Sinäkin taidat olla hunksin sivupersoona, naishahmossa.
    "Nainen" joka jaksaa nuolla Teoa, Hunksia, Verdittiä
    "sihteerikkö alytön"

    Äänestä

  • Gotcha kirjoitti:

    Sinäkin taidat olla hunksin sivupersoona, naishahmossa.
    "Nainen" joka jaksaa nuolla Teoa, Hunksia, Verdittiä
    "sihteerikkö alytön"

    "Gotcha"

    Minä tunnistan Friidun hyvin.
    Jo kaukaa 50 -luvulta.
    Useimmiten tunnistin hänet silloin ihan ok-tyyppinä, mutta aika usein myös hysteerikkona.
    Ja siksi osaan pitää varani, vastaan tai en.
    Teoon ja Verdiittin en osaa ottaa kantaa.
    50 käytin nimmaria HTZA, hae sillä keskustelut jos kiinnostaa.

    Minä olen nyt 60 HUNKSZ ja olen ihan ilman omaa sivupersoonaa, kuten aina, jos ei himoitsemaani Anjaniinaa lasketa mukaan :)
    Hänkään minä en ole, H vain.

    Uskokoon ken haluaa

    Äänestä

  • uskoton68 kirjoitti:

    Uskokoon ken haluaa

    On heillä ainakin sama himoamisen kohde verdiitin kanssa, se kertoo jotain.

    Äänestä

  • en usko multinikkiä kirjoitti:

    Toivotaan ettei Friidullekin tartu
    himo !

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Gotcha"

    Minä tunnistan Friidun hyvin.
    Jo kaukaa 50 -luvulta.
    Useimmiten tunnistin hänet silloin ihan ok-tyyppinä, mutta aika usein myös hysteerikkona.
    Ja siksi osaan pitää varani, vastaan tai en.
    Teoon ja Verdiittin en osaa ottaa kantaa.
    50 käytin nimmaria HTZA, hae sillä keskustelut jos kiinnostaa.

    Minä olen nyt 60 HUNKSZ ja olen ihan ilman omaa sivupersoonaa, kuten aina, jos ei himoitsemaani Anjaniinaa lasketa mukaan :)
    Hänkään minä en ole, H vain.
    H.

    Hunks/hatza

    Anna lusikalla, vaadi kauhalla---------------------??

    Onkohan hunks ja korppis yksi sama immeinen...ainakin yhtä pöl------

    Äänestä

  • 50% kirjoitti:

    "50%"

    Korppis ei ole minä, vaikka hän haluaisikin.
    Minä en ole Korppis, enkä haluakaan.
    Jos korppis on nainen, haluan kyllä, mutta aikasti vähän, ainakin aluksi.

    Naisena en voi ymmärtää nimimerkki "friidun" sekoilua palstoilla (50 ja 60 ).

    Ei kukaan nainen voi kirjoittaa siten, joten taustalla on pakko olla mies.

    Henk.kohtaisesti, en näe mitään eroa Hunksin ja Korppiksen kirjoittelulla.

    Vaikeaa on sitä erottaa, Korppis opetteli tyylini hyvin.
    Meidät voi kyllä erottaa siinä että minä en ole koskaan ilkeä.
    Friidusta en osaa sanoa sen enempää.

    Voi, että on ihana olla suosittu ; )

    Tiina aloitti aamulla asiaketjun vaan minä nousin ketjun pääasiaksi.
    Kimmellän kuin joulutähti ja levitän ympärilleni tähtitomua, joka aiheuttaa silmien kirvellystä ja närästystä ; DD

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Gotcha"

    Minä tunnistan Friidun hyvin.
    Jo kaukaa 50 -luvulta.
    Useimmiten tunnistin hänet silloin ihan ok-tyyppinä, mutta aika usein myös hysteerikkona.
    Ja siksi osaan pitää varani, vastaan tai en.
    Teoon ja Verdiittin en osaa ottaa kantaa.
    50 käytin nimmaria HTZA, hae sillä keskustelut jos kiinnostaa.

    Minä olen nyt 60 HUNKSZ ja olen ihan ilman omaa sivupersoonaa, kuten aina, jos ei himoitsemaani Anjaniinaa lasketa mukaan :)
    Hänkään minä en ole, H vain.
    H.

    ;)))hysteerikkona hyvinkin kun SINÄ ja kumppanisi kävitte kimppuuni kuin hyenaat kaikki joukolla yhtä aikaa. Ja pitäähän sitä niin toimia;))) Kait siinä yksi ihminen menee paniikkiin vähemmästäkin?. Sellainen toiminta on sinulle MURU ihan ominaista itseäsi sekä ystäviesi et muuten heidän ystävä sinäkään täällä olisi?. Yksin ette, raukkamaisia kun olette pelkureita kehtaa niin hyökkäillä tarvitset aina sen tutun pienen piirin ympärillesi galleriassa on helppo sopia työnjaosta;)) keskenään vai mitä?...(äläkä luule etten tiedä keitä siihen kuuluu):))...Tämän kokenut niin monta kertaa täällä että, jo tunnistan henkilöt. Jos. ei muuten onnistu niin sitten lisätään se skeidamäärä sellaiseksi että, siihen jäät ketjutuun niitä oikomaan? Hermostut taatusti. Sinua pidin ystävänä oikeana mutta, aika pian havaitsin kaksinaamaisuutesi...;))) Nyt olet vain varjo et sitäkään...;))) Se vastaatko sinä tai et...on itselleni taas yks hailee....Kiusaan nyt puolestani;))) Koita nyt kestää kuin mies...äläkä itke osaasi ;))) Teon TAAS tunnen minä OIKEESTI kirjoitamme oikeilla nimillä toisillamme. Fb:kuukissa ja sinne sinulla ei tule pääsyä...sinuun ei luoteta..joten pysyttele täällä;))) Sinä et koskaan edes raukka olit edes uskaltanut käyttää oikeaa nimeä? Minä kyllä esiinnyn reilusti aina oikealla nimellä niille jotka haluavat OIKEESTI minuun tutustua...No..sori taisin viimeksi vähän rajusti sinulle sanoa tekstarissani se jääköön voimaan....;))) mutta, sen kyllä ansaitsit...sen verran raukka olit minua kohtaan leikit ystävää? Ja mikä sitten olit? Kerro? Minulle jäi epäselväksi...mutta, mitä noista. Mennyt mikä mennyt...vai mitä? Siinä lienemme yhtä mieltä;))) Ei meidän ystävyydestä olisi tullut pidemmällä aikavälillä mitään tullut kuitenkaan. Sinulla täällä liiaksi niitä joita joudut silittämään...kaikki eivät minua ole koskaan sietänyt..ystäväsi KORPIS muuamassa;))) hän sai lievästi Stadilaisilta ystäviltäni vähän kölin alta vetoa...sitähän ei ole koskaan antanut anteeksi;))) joten slangi meidän sinun välillä oli aina kuten tiesit vain huulta... v;))) Et kait ottanut kaikkea todesta tällä palstalla? Mitä sulle skrivasin? Minulle se oli pelkästään väliin hulvatonta huumoria sanaleikkiä kanssasi josta kyllä nautin sen myönnän.Sait minut nauramaan ystävillesi se kuitenkin punainen vaate härälle.....johon nämä innokkaat mummosi ja papparaisesi sitten puuttuivat;))) Vietä nyt kuitenkin rauhaisa joulu en kiusaa sinua tällä erää enempää....;))Totuuden kyllä voin halutessasi laukoa niinkuin aina ennenkin...mutta, se on vain minun näkemyksesi ja totuuteni.....muista se...

    Tsau:Friidu kaikella sydämmellisyydellä ja ystävyydellä HUNKZILLE yksistään;))) Hellä Pusu!

    Äänestä

  • 50% kirjoitti:

    Naisena en voi ymmärtää nimimerkki "friidun" sekoilua palstoilla (50 ja 60 ).

    Ei kukaan nainen voi kirjoittaa siten, joten taustalla on pakko olla mies.

    Henk.kohtaisesti, en näe mitään eroa Hunksin ja Korppiksen kirjoittelulla.

    Ei vai...;))) Minulle riittää että, täältä HUNKZ ja Teo ja pari muutakin naista varmasti tietää minun olevan 100%:sesti nainen...Kaikkia ei tarve vaakutella...eikä varsinkaan sivusta komppaajia;))) Sinulla lienee annettu statistin rooli joka kyllä kieltämättä pukee sinua ei minua moinen kyllä pukisi;)))

    Liian ylpeä itsestäni. Siksi allekirjoitan myös tunnetusti ja rohkeasti mielipiteeni toisin kuin sinä;))) Mitä se kertoo...minulle se kertoo ihmisestä joka ei uskalla olla oma itsensä...mitä oikein pelkäät? Sitä että, sinut leimataan...voi veikkonen tämä on pelkkää lasten hiekkalaatikko leikkiä...ei täällä kukaan tosissaan näitä juttuja ota;))) Vaikka moni tykkääkin sitä skeidaa heittää...pääasiahan on vai mitä ettei tule omaan niskaan?

    Tsau:Friidu

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "50%"

    Vaikeaa on sitä erottaa, Korppis opetteli tyylini hyvin.
    Meidät voi kyllä erottaa siinä että minä en ole koskaan ilkeä.
    Friidusta en osaa sanoa sen enempää.
    H.

    Mitä nyt tällä palstalla kun luin tuntemattomia naisia jotka yh-huoltajia huorittelit? Sehän tai moni juttu mitä kirjoitat joka täyttä skeidaa...ei koskaan sitten ilkeyttä. Älä nyt Hunkz viitsi...aikuinen mies valehdella muille ok...mutta valehdella itsellesi jopa...olet sinä aikamoinen epeli;))) ei muuta sanoa...kiero kuin korkkiruuvi;)))

    Tsau:Friidu

    Voihan olla että, jos olet kännissä kun tänne sitten skrivailet et kaikkia muista;))) Se on toinen asia...

    Äänestä

  • 50% kirjoitti:

    Hunks/hatza

    Anna lusikalla, vaadi kauhalla---------------------??

    Onkohan hunks ja korppis yksi sama immeinen...ainakin yhtä pöl------

    ON ne;)))

    Minä ainakin olen siitä varma..Kerran HUNKZ:lta vahingossa meinasi lipsahtaa..ettei Korpis asu missään korvessa;))) Sitä epäillyt aina. Korpis vaikka naisena sitten kirjoittaa tai yrittääkin...hän ei koskaan saavuta sitä empatiaa yhdessäkään kirjoituksessa jota jokainen nainen jossain tai useammissa;))) Yritys kuitenkin hyvä siitä annan jopa minä täydet 10 pistettä. Hunkz jos joku on verattain lahjakas kirjoittaja ollut aina verbaalisesti. Hän osaa useita eri murteita myös slangia vaikka aito Stadialainen olekaan...mistä lie snadista Tuppukylästä lähtöisin. Minun mielestäni aina...siinä hän ei onnistunut minua petkuttamaan;))) Sieltä jostain Pönttövuoren tunnellista tänne tullut;))) mutta aito Stadilainen hän ei ole...

    Tsau:Friidu

    Äänestä

  • en usko multinikkiä kirjoitti:

    On heillä ainakin sama himoamisen kohde verdiitin kanssa, se kertoo jotain.

    Ei kukaan täällä usko;))) Verdiitti ja Hunkz ja Korpis ovat sama;)))

    Ja HUNKZ:lle vielä;))) aika dorka olis jos et tunnistaisi...minäkin tunnistan sinut MURU pitkältä...;)))

    Tsau:Friidu

    Minä en ainakaan sitten vastaa Verdiitille Korpikselle voin...silloin kun hän on järkevä ja edes snadi asiallisuus siis...minun mielestäni...sieltä teksistä paistaa lävitse...;))) Hunkzia vaan kiusottelen ihan piruuttani;))) mutta, hellyydellä eihän sitä rehtiä miestä;))) sovi kovin märällä rätillä pitkin kasvoja..ystävät vielä suuttuvat vaikka itse ei suuttuisikaan;))) Hän kun aina tyyni....mitä nyt puskista sitten kirjoittelee;))) Mutta, nim. merkki. Hunkz on kiltti. Muutehan menevät roolit sekaisin.... Kiitos Hunkz nauruista...näin hauskaa sinun kanssasi ei oikeesti koskaan ollutkaan;)) Anna anteeksi jos, näin tämän pelisi....sanoit minulle useaan otetteeseen...muistatko...tämä on vain peliä...;)) ja sitä se sinulta;))) ollut aina...aika taitava kirjoittaja kyllä olet...;)))

    Äänestä

  • Tsau. kirjoitti:

    ;)))hysteerikkona hyvinkin kun SINÄ ja kumppanisi kävitte kimppuuni kuin hyenaat kaikki joukolla yhtä aikaa. Ja pitäähän sitä niin toimia;))) Kait siinä yksi ihminen menee paniikkiin vähemmästäkin?. Sellainen toiminta on sinulle MURU ihan ominaista itseäsi sekä ystäviesi et muuten heidän ystävä sinäkään täällä olisi?. Yksin ette, raukkamaisia kun olette pelkureita kehtaa niin hyökkäillä tarvitset aina sen tutun pienen piirin ympärillesi galleriassa on helppo sopia työnjaosta;)) keskenään vai mitä?...(äläkä luule etten tiedä keitä siihen kuuluu):))...Tämän kokenut niin monta kertaa täällä että, jo tunnistan henkilöt. Jos. ei muuten onnistu niin sitten lisätään se skeidamäärä sellaiseksi että, siihen jäät ketjutuun niitä oikomaan? Hermostut taatusti. Sinua pidin ystävänä oikeana mutta, aika pian havaitsin kaksinaamaisuutesi...;))) Nyt olet vain varjo et sitäkään...;))) Se vastaatko sinä tai et...on itselleni taas yks hailee....Kiusaan nyt puolestani;))) Koita nyt kestää kuin mies...äläkä itke osaasi ;))) Teon TAAS tunnen minä OIKEESTI kirjoitamme oikeilla nimillä toisillamme. Fb:kuukissa ja sinne sinulla ei tule pääsyä...sinuun ei luoteta..joten pysyttele täällä;))) Sinä et koskaan edes raukka olit edes uskaltanut käyttää oikeaa nimeä? Minä kyllä esiinnyn reilusti aina oikealla nimellä niille jotka haluavat OIKEESTI minuun tutustua...No..sori taisin viimeksi vähän rajusti sinulle sanoa tekstarissani se jääköön voimaan....;))) mutta, sen kyllä ansaitsit...sen verran raukka olit minua kohtaan leikit ystävää? Ja mikä sitten olit? Kerro? Minulle jäi epäselväksi...mutta, mitä noista. Mennyt mikä mennyt...vai mitä? Siinä lienemme yhtä mieltä;))) Ei meidän ystävyydestä olisi tullut pidemmällä aikavälillä mitään tullut kuitenkaan. Sinulla täällä liiaksi niitä joita joudut silittämään...kaikki eivät minua ole koskaan sietänyt..ystäväsi KORPIS muuamassa;))) hän sai lievästi Stadilaisilta ystäviltäni vähän kölin alta vetoa...sitähän ei ole koskaan antanut anteeksi;))) joten slangi meidän sinun välillä oli aina kuten tiesit vain huulta... v;))) Et kait ottanut kaikkea todesta tällä palstalla? Mitä sulle skrivasin? Minulle se oli pelkästään väliin hulvatonta huumoria sanaleikkiä kanssasi josta kyllä nautin sen myönnän.Sait minut nauramaan ystävillesi se kuitenkin punainen vaate härälle.....johon nämä innokkaat mummosi ja papparaisesi sitten puuttuivat;))) Vietä nyt kuitenkin rauhaisa joulu en kiusaa sinua tällä erää enempää....;))Totuuden kyllä voin halutessasi laukoa niinkuin aina ennenkin...mutta, se on vain minun näkemyksesi ja totuuteni.....muista se...

    Tsau:Friidu kaikella sydämmellisyydellä ja ystävyydellä HUNKZILLE yksistään;))) Hellä Pusu!

    Toisin ajattelen murteitten osaamisesta, niistä ei kukaan tiedä, osaa, taida, muuta kuin naurettavasti kuvitellun matkia.
    No, se on vain pieni asia, joka ei muuksi ole merkittäväkään.

    Kukaan ei osaa muuta kuin omaa, syntymämurrettaan, muitten, kuin omasta mielestään.

    Terveisiä sinulle, olet hieno ihminen mielestäni, ennakkoluuloton ja tietävä, taitava, ihmisystävällinen.

    Äänestä

  • huh huh 12 kirjoitti:

    Toivotaan ettei Friidullekin tartu
    himo !

    siis yhteiseen kohteeseen vai?;))) toivon mukaan ei. Eihän sitä elämästä tiedä;))) (lukekaa pleace huumorilla yrittäkää edes)....kyllä minun kohteeni löytyy tämän palstan ulkopuolelta...olkaa huoletta...;)))

    Tsau:Friidu

    Äänestä

  • 50+ kirjoitti:

    Toisin ajattelen murteitten osaamisesta, niistä ei kukaan tiedä, osaa, taida, muuta kuin naurettavasti kuvitellun matkia.
    No, se on vain pieni asia, joka ei muuksi ole merkittäväkään.

    Kukaan ei osaa muuta kuin omaa, syntymämurrettaan, muitten, kuin omasta mielestään.

    Terveisiä sinulle, olet hieno ihminen mielestäni, ennakkoluuloton ja tietävä, taitava, ihmisystävällinen.

    Sanasi lämmittävät...vakavasti kirjoitan nykyisin siellä missä todella voin kirjoittaa asiallisesti ja turvallisest vailla sitä pahaa ilkeyttä ja tahallista satuttamista minäkin..Täällä se onnistu...valitettavasti. Siksi en minäkään täällä jaksa. Hunkz ja kumpp. voittivat. Käyn täällä vain naputellemassa silloin tällöin. Minulle riitti se kun olen nopea kirjoittamaan (kuulunut teksinkäsittely työnkuvaani)...siitäkin näille sitten kateus vihjailtiin sitten mitä vaan että, päästiin niskan päälle..ja ...vastasin heille liian nopeasti takaisin sekin harmitti.....

    Hunkz pitäköön palstansa. Minä olin hänelle syytä mitä en vain koskaan oikein ymmärtänyt alunperin uhka ja kilpailija...luulin häntä ystäväkseni koska hän antoi ymmärtää että, ymmärsi erittäin raskaan elämänvaiheeni tuolloin.....Petyin. Myönnän. Mutta, nyt voin jo tuolle nauraa...haavet paranevat onneksi...eikä hän minulle kahden kesken ilkeilyt koskaan mutta...täällä palstalla sitten...tarve näyttää...Ystäviä ei sovi pettää...minut kylläkin. Olin yksin;))) Hän ei...

    Tsau:Friidu

    Äänestä

  • Tsau. kirjoitti:

    Ei kukaan täällä usko;))) Verdiitti ja Hunkz ja Korpis ovat sama;)))

    Ja HUNKZ:lle vielä;))) aika dorka olis jos et tunnistaisi...minäkin tunnistan sinut MURU pitkältä...;)))

    Tsau:Friidu

    Minä en ainakaan sitten vastaa Verdiitille Korpikselle voin...silloin kun hän on järkevä ja edes snadi asiallisuus siis...minun mielestäni...sieltä teksistä paistaa lävitse...;))) Hunkzia vaan kiusottelen ihan piruuttani;))) mutta, hellyydellä eihän sitä rehtiä miestä;))) sovi kovin märällä rätillä pitkin kasvoja..ystävät vielä suuttuvat vaikka itse ei suuttuisikaan;))) Hän kun aina tyyni....mitä nyt puskista sitten kirjoittelee;))) Mutta, nim. merkki. Hunkz on kiltti. Muutehan menevät roolit sekaisin.... Kiitos Hunkz nauruista...näin hauskaa sinun kanssasi ei oikeesti koskaan ollutkaan;)) Anna anteeksi jos, näin tämän pelisi....sanoit minulle useaan otetteeseen...muistatko...tämä on vain peliä...;)) ja sitä se sinulta;))) ollut aina...aika taitava kirjoittaja kyllä olet...;)))

    Ookkona kännissä.

    Äänestä

  • Tsau. kirjoitti:

    Sanasi lämmittävät...vakavasti kirjoitan nykyisin siellä missä todella voin kirjoittaa asiallisesti ja turvallisest vailla sitä pahaa ilkeyttä ja tahallista satuttamista minäkin..Täällä se onnistu...valitettavasti. Siksi en minäkään täällä jaksa. Hunkz ja kumpp. voittivat. Käyn täällä vain naputellemassa silloin tällöin. Minulle riitti se kun olen nopea kirjoittamaan (kuulunut teksinkäsittely työnkuvaani)...siitäkin näille sitten kateus vihjailtiin sitten mitä vaan että, päästiin niskan päälle..ja ...vastasin heille liian nopeasti takaisin sekin harmitti.....

    Hunkz pitäköön palstansa. Minä olin hänelle syytä mitä en vain koskaan oikein ymmärtänyt alunperin uhka ja kilpailija...luulin häntä ystäväkseni koska hän antoi ymmärtää että, ymmärsi erittäin raskaan elämänvaiheeni tuolloin.....Petyin. Myönnän. Mutta, nyt voin jo tuolle nauraa...haavet paranevat onneksi...eikä hän minulle kahden kesken ilkeilyt koskaan mutta...täällä palstalla sitten...tarve näyttää...Ystäviä ei sovi pettää...minut kylläkin. Olin yksin;))) Hän ei...

    Tsau:Friidu

    Woihan siuta, Friidu.
    Tämä palsta on kuin ilmapallo. Ihan pieni näräisen mehiläisen pyllypiikki saa kaiken kasautumaan.
    Hyvä, että olet löytänyt paremman paasen olevaisuutellesi. :))
    Niin moni täällä saa päälleen räkää, ysköstä, ilmeisen oudosti, joita ei kukaan älyä.

    Jospa joku olisi katsonut Aaamutelevision, sen soisin olleen kehityskykyisten pirrassa.

    Äänestä

  • Tsau. kirjoitti:

    ;)))hysteerikkona hyvinkin kun SINÄ ja kumppanisi kävitte kimppuuni kuin hyenaat kaikki joukolla yhtä aikaa. Ja pitäähän sitä niin toimia;))) Kait siinä yksi ihminen menee paniikkiin vähemmästäkin?. Sellainen toiminta on sinulle MURU ihan ominaista itseäsi sekä ystäviesi et muuten heidän ystävä sinäkään täällä olisi?. Yksin ette, raukkamaisia kun olette pelkureita kehtaa niin hyökkäillä tarvitset aina sen tutun pienen piirin ympärillesi galleriassa on helppo sopia työnjaosta;)) keskenään vai mitä?...(äläkä luule etten tiedä keitä siihen kuuluu):))...Tämän kokenut niin monta kertaa täällä että, jo tunnistan henkilöt. Jos. ei muuten onnistu niin sitten lisätään se skeidamäärä sellaiseksi että, siihen jäät ketjutuun niitä oikomaan? Hermostut taatusti. Sinua pidin ystävänä oikeana mutta, aika pian havaitsin kaksinaamaisuutesi...;))) Nyt olet vain varjo et sitäkään...;))) Se vastaatko sinä tai et...on itselleni taas yks hailee....Kiusaan nyt puolestani;))) Koita nyt kestää kuin mies...äläkä itke osaasi ;))) Teon TAAS tunnen minä OIKEESTI kirjoitamme oikeilla nimillä toisillamme. Fb:kuukissa ja sinne sinulla ei tule pääsyä...sinuun ei luoteta..joten pysyttele täällä;))) Sinä et koskaan edes raukka olit edes uskaltanut käyttää oikeaa nimeä? Minä kyllä esiinnyn reilusti aina oikealla nimellä niille jotka haluavat OIKEESTI minuun tutustua...No..sori taisin viimeksi vähän rajusti sinulle sanoa tekstarissani se jääköön voimaan....;))) mutta, sen kyllä ansaitsit...sen verran raukka olit minua kohtaan leikit ystävää? Ja mikä sitten olit? Kerro? Minulle jäi epäselväksi...mutta, mitä noista. Mennyt mikä mennyt...vai mitä? Siinä lienemme yhtä mieltä;))) Ei meidän ystävyydestä olisi tullut pidemmällä aikavälillä mitään tullut kuitenkaan. Sinulla täällä liiaksi niitä joita joudut silittämään...kaikki eivät minua ole koskaan sietänyt..ystäväsi KORPIS muuamassa;))) hän sai lievästi Stadilaisilta ystäviltäni vähän kölin alta vetoa...sitähän ei ole koskaan antanut anteeksi;))) joten slangi meidän sinun välillä oli aina kuten tiesit vain huulta... v;))) Et kait ottanut kaikkea todesta tällä palstalla? Mitä sulle skrivasin? Minulle se oli pelkästään väliin hulvatonta huumoria sanaleikkiä kanssasi josta kyllä nautin sen myönnän.Sait minut nauramaan ystävillesi se kuitenkin punainen vaate härälle.....johon nämä innokkaat mummosi ja papparaisesi sitten puuttuivat;))) Vietä nyt kuitenkin rauhaisa joulu en kiusaa sinua tällä erää enempää....;))Totuuden kyllä voin halutessasi laukoa niinkuin aina ennenkin...mutta, se on vain minun näkemyksesi ja totuuteni.....muista se...

    Tsau:Friidu kaikella sydämmellisyydellä ja ystävyydellä HUNKZILLE yksistään;))) Hellä Pusu!

    Friidu luulen ettei hunksi ota mitään tosissaan tällä palstalla tai yleensä millään ole ottanutkaan, nimimerkit ovat nappuloita joilla hän leikkii, joita naruttaa miten tahtoo ja tämän kaiken jotkut ottavat sitten tosissaan;))))))))

    Äänestä

  • oletko itse hyeena? kirjoitti:

    Friidu luulen ettei hunksi ota mitään tosissaan tällä palstalla tai yleensä millään ole ottanutkaan, nimimerkit ovat nappuloita joilla hän leikkii, joita naruttaa miten tahtoo ja tämän kaiken jotkut ottavat sitten tosissaan;))))))))

    "oletko itse hyeena?"

    Minä otan kyllä joitakin aikasti vakavastikin.
    Ne joita jotenkin tunnen.
    Muun muuassa Friidun.
    Minä osaan myös tarvittaessa ottaa etäisyyttä.
    Mutta se ei ole pahantahtoisuuttani.
    H.

    Äänestä

"tii-na-..."

Minun ei varmaan tarvi vastata? :)

Paitsi jos joku löytää vielä jotain kysyttävää.
H.

Äänestä

Sosiaalinen erakko.
Mulle paljon kerrotaan asioita, tosi rankkoja.
Toisaalta myös hyviä, on joku sanonut että mulle voi kertoa myönteisiäkin asioita koska en ole kateellinen enkä myöskään pilaa toisen iloa.
Avoin olen tiettyyn pisteeseen asti mutta kyllä pidän asioita myös itselläni.

Täällä palstalla kait sen näkee jokainen omalla tavallaan joka on mua lukenut.
En hyväksy kirjoitusten kimppuun käymistä tai palstan omimista itselleen.
Mun kaveripiiriin kuuluu erittäin erilaisia ihmisiä, onneksi niin.
Joskus kyllä hairahdun täälläkin arvostelemaan.

Äänestä

Onhan näitä liirum laarum tyyppejä palstalla vaikka muillekin jakaa. H hallitsee flirtin jalon taidon, vahinko vain siinä ilmaantuu introvertiys...........

Jos "tyttö suuren maailman" on ihana, haluttava hetken, jolla sopiva musiikkivalinta se lisää nostetta, häipyen jälleen tumman pilven varjoon. Kyllä minä niin leppoisat naurut olen usein H:n kustannuksella hymyillyt Mahtavaa tällaisten kirjoittajien mukana olo.

Joku on tyyppiä, kerjään kirjoituksillani kärkevää viestintää, mukava kun voi motata vastauksella päin näköä, siitäkös kirjoituksia palstalle sataa. Nyt sataa valkoista lunta suolaiselle tien pinnalle.

Äänestä
  • "Austrian töchter"

    Sissi ja sisso, turhan harvoin saa ihailla siroa nilkkaa Edelweiss-pellon ujosti paljastamana.
    vielleicht eines Tages.

    H.

    Äänestä

Palstalle kirjoittamisiani muut arvostelkoon. Muuten olen sillai sopivasti avoin ja suvaitsevainen. Osallistun yhdistystoimintaan omien voimavarojeni mukaan, en uhraudu.

Äänestä

Näinä avoimuudenaikoina.
Tämä ei ole kovin paha mainostus, koska en pyydä sinne mitään kommentteja itselleni, jokaisen omia tarinoita vaan.
Mutta? Lukeeko Joulukalenteria kukaan?
Siis...tota... palstan Joulukalenteria.
Joulumielellä?
H.

Äänestä

Täysin jäävi sanomaan mitään tuohon, paitsi sen, että keskustelen täällä samalla tavalla kuin livessäkin.

Äänestä

Jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä.

Teksteistä selviää mielestäni koko ihmisen sisin olemus - ehkä tarkempi kuin henkilön oma kuvaus itsestään... ainakin luulen tuntevani monet teistä melkoisen hyvin ;-D

Äänestä

Itseään katselee sisältä, muut pystyvät itseä paremmin luomaan kokonaisvaikutelman.

Itse uskon, luulen, olevani sopiva sekoitus monenlaista ominaisuutta. Tilanteen mukaan.

Olen mieluummin hiljaa, kuin suuna, päänä.

Äänestä

Olen paremminkin sisäänlämpiävää tyyppiä, vähemmän suvaitsevainen, riippuu mittarista.
Kuljen omia teitäni, kuten aina. Massat kierrän kaukaa. Ystäväpiirini on myös rajattu.

Kaikesta huolimatta julistan ilosanomaa Jeesuksesta! Tuo vakaumus rajaa, vaan ei aina. Toisaalta olen suvaitsevainen, mutta Raamatun antamaan rajaan asti. Erilaisuutta siedän hyvin. Urani olikin erilaisessa porukassa. Sielläkin rakastaen ja rajaten.

Täälläkin tiettyä rajausta huomaan juuri vakaumukseni vuoksi.

Äänestä

no joo mitäs näihin sit sanos... jouduin lähteen töihin ja just tulin kotiin mutta kyllä luin läpi.

Äänestä

No en mie kokoaikaa ole mennä rällättämässä, mutta pidän ihmisistä, rotuun uskontoon ja ihonväriin katsomatta..en tiedä miten se nyt arjessa näkyisi, en ainakaan sylykäse kohalla maahanmuuttajillekaan.

En pelkää romaneja, enkä kehitysvammaisia, en myöskään mielenterveyspotilaita...

Tuttuja kutun kylään kun alkaa ahistaa, siinäpä mie :)

Meillä kyllä tuo jälkikasvu "työllistää" sopivasti, ei kerkee murehtia turhia, - eilen oli synttärit, - yksi vuotiaalla, huomenna yhden kuusi vuotiaan kuljetus ratsastamaan ja sieltä kotiin haku...ei käy aika pitkäksi ei..:) - sanoin vaan vaikkei kysytty he..

Äänestä
  • P.s. Ja palstailuni arvioikoon joku muu :)

    Äänestä

En koe olevani. Suvaitsevainen kyllä, mut en hyväksy kaikkea minulle vierasta.
En kadehdi ketään, yritän vältää vastaamasta heille jotka eivät miellytä minua.
Kai se on sallittua? Kysellähän saa, eriasia vastaatko :DDD

Äänestä
  • Oletko huomannut, että et saa vastauksia. Mainostamisesi vastaamattomuutesi on ymmärretty, voit keskittyä yksinpuheluun.

    Äänestä

  • Hennes kirjoitti:

    Oletko huomannut, että et saa vastauksia. Mainostamisesi vastaamattomuutesi on ymmärretty, voit keskittyä yksinpuheluun.

    Oletatko sen minulle mitään merkitsevän? Onhan minulla nettiystiksiä, muista en niin pidä nuukaa :)))
    Ei sunkaan jokaiseen mielipiteeseeni pitäisikään vastata, miksi sinua se kiinnostaa?
    Palaan pian täysvoimaisesti palstalle, katsotaan sitten ;D Nyt on viä toi BB ja keskustelut käynnissä, ei ehdi hasajamaan :)))

    Äänestä

Omitusta, kuinka palstan ominottaneet kuvittelevat olevansa jotain ihmeihmisiä?
Ihmisen pienuus ja arvostelukyvyttömyys korostuu teistä.

Naurattaa, ja laulattaa.

Äänestä
  • Sanon samat.

    Äänestä

Liian pitkä ketju.

Oma, persoonallinen ja ainutlaatuinen vastaukseni hukkuu massaan.

Siksi teen uuden aloituksen, aihetta sivuten.

Korpikirjailija astuu maneesille tutuin seurauksin ja arvuutellen kuka kukin on puskiksista.

Huomenaamuna hezeta väittää että idea on häneltä varastettu.

Joki meedio linkittää musiikkia ja loput eivät tiedä missä ovat kotonaan.

Äänestä

Kuvittelen olevani ymmärtävä, empaattinen, kaikkea muuta kuin peruspaha.
Ymmärrän ihmistä, ymmärrän häntä, jopa pahaa oloaan.
Yritän lohduttaa, en ilku kenenkään pahalla ololla.
Itsekin olen palstalta saanut monta riviä hyvää oloa, joista kiitollisena koetan sen palauttaa muillekin.

Suvaistsevaisuus lienee kunkin omassa hallussaan, silti sen soisin omaavani.

Äänestä

Näinhän se menee, odotan innolla aamua, jotta pääsen lukemaan sinun ainutlaatuista massaan hukkunutta viestiäsi.

Hyvää yötä!

Äänestä
  • Älä ota minua tosissasi. ;) Kuten en minäkään sinua. :)

    Kuka mainitaan, hän muistetaan.

    Hyvää yötä sinullekin.

    Äänestä

Jeps, aika vähäaivoinen pääsee täällä tuulettelemaan. :))

Äänestä
  • No eikai aivosi poikkea kovastikaan keskiarvosta? Ekö ne paina n. 4 kiloa?

    Vai puhuitko omista vai minun aivoistani?

    ;) kaiken varalta.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    No eikai aivosi poikkea kovastikaan keskiarvosta? Ekö ne paina n. 4 kiloa?

    olis ollu taas niin kiva ottaa osaa keskusteluun mutta työt kutsuu heti aamutuimaan ja jatkuu iltaan yhdeksään oliskohan nää niitä joulukiireitä ei vaan kyllä tää johtuu sairaslomista mutta mukavaa joulunalus päivää kaikille tästä tulikin lyhyt viikko kun tiistaina oli lakisääteinen vapaa pyhäpäivä tuotapikaa on sunnuntai ja sen jälkeen taas maanantai.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    No eikai aivosi poikkea kovastikaan keskiarvosta? Ekö ne paina n. 4 kiloa?

    Vai puhuitko omista vai minun aivoistani?

    ;) kaiken varalta.

    Taitaa nyt jollakin olla kivi aivojen paikalla. Tavismiehen aivot painavat n.1,4 kg ja tavisnaisen 1,2-1,3 kg....

    Äänestä

Minulla ei ole K-ryhmän plusssakorttia. Eikä tule olemaan ikinä.

=DW=

Äänestä
  • oot sit näköjään ulospäinsuutautunu.

    Äänestä

  • tii-na-... kirjoitti:

    oot sit näköjään ulospäinsuutautunu.

    ulospäinsuuntaunu eikä suutautunu painovirhepaholaisen pukkas.

    Äänestä

  • tii-na-... kirjoitti:

    ulospäinsuuntaunu eikä suutautunu painovirhepaholaisen pukkas.

    "tii-na-..."

    Tai sit ulospäinsuutahtanut?

    YH.

    Äänestä

Aina avoin rehellinen ja siitä olen saanut maksaa paljon rahassa sekä tunteissa, täällähän ei raha ole kysymyksessä vain tunteet.

Sanon suoraan ja provosoin mitä mieleen tulee, olen ehkä liian omaperäinen.
Horoskoopissa olevat persoonan ominaisuudet hyvin usein oikeat eivät aina.

Olen vesimies, ehkä siksi.

Miksi arvostella toisia kehua ja haukkua?

Äänestä

Olen suvaitsevainen, kiltti ja empaattinen. Olen varakas ja kaunis. Olen suosittu missä liikunkin, eläkeläistansseissa en jää seinäruusuksi. Täällä palstalla käyn harvoin ja kun käyn minusta pidetään minulle ei laiteta miinuksia kuten muutamille empaatittomille ja itserakkaille itseään kehuville. Minä en kehu itseäni ikinä olen hyvin vaatimaton.

Äänestä
  • toi oli hyvä =)))) vaatimattomuus nimenomaan kaunistaa.

    Äänestä

  • tii-na-... kirjoitti:

    toi oli hyvä =)))) vaatimattomuus nimenomaan kaunistaa.

    Mieheni eläessä olin hienostorouva, tosin koulujakäymätön, mutta se ei näkynyt päällepäin sillä olen aina ollut hyvä käytöksinen ja hienotunteinen. Köyhät eivät minua kiinnosta ja miksi kiinnostaisivatkaan eihän heistä ole minulle mitään hyötyä saati minusta heille. Joullukirkossa pistän Ruotsin vanhoja Kruunuja haaviin, kilisevät kivasti.

    Äänestä

Jooo just " rikasleskirouva " sama täällä, käänteisesti, olen kaikkea kielteistä, en voi kaikkea suvaita, kuka niin pöljä on että suvaitsee aivan kaikkea, kysyn vaan, on sentään rajansa kaikella !

Äänestä
  • Totta, tätä mä juurikin tarkoitin aiemmin. Kyä hullu saa olla muttei tyhmä.
    Plakkari on kiinni ollut elämänvarrella, joskin koettu on paljon.... yhtä ja yhtätoista. :)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tii-na-... kirjoitti:

ulospäinsuuntautunut avoin ja suvaitsevainen ja jos olet millä tavalla se ilmenee elämässäsi ja kirjoituksissasi täällä palstalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu