Tero Eronen 12,5 vuodeksi vankeuteen useista seksuaalirikoksista

Liperiläinen

Joensuulainen Tero Eronen on tuomittu 12,5 vuodeksi vankilaan lukuisista seksuaalirikoksista sekä tapon yrityksestä. Helsingin käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeus katsoi hänen syyllistyneen muun muassa yhteen törkeään ihmiskauppaan ja 16 seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Lisäksi oikeus katsoi Erosen syyllistyneen viiteen pakottamiseen seksuaaliseen tekoon, yhteen raiskauksen yritykseen, yhdeksään raiskaukseen, kolmeen törkeään raiskaukseen sekä tapon yritykseen.

Raiskausrikoksissa teot tapahtuivat joko fyysistä, mutta etenkin henkistä väkivaltaa aiheuttaen. Uhrit saatiin sellaiseen pelkotilaan, etteivät he kyenneet puolustamaan itseään.

Oikeuden mukaan mies käytti seksuaalisesti hyväkseen kahtatoista eri puolilla Suomea asuvaa nuorta naista. Hän antoi osalle naisista heistä virheellisen käsityksen itsestään mallitoimiston johtajana ja houkutteli sillä heidät haastatteluun. Haastattelun yhteydessä naisista otettiin muun muassa alastonkuvia. Jotkut heistä oli sen lisäksi myös raiskattu.





.

25

4038

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suhteellisuudentaju

      Rattijuopot tappavat viattomia ja selviävät ehdollisella tai parilla vuodella, josta istuvat puolet.

      • tuomion tulisi olla

        kun rattijuoppo tappaa autolla viattoman ihmisen, syyte tulisi olla harkittu murha ja tuomio sen mukainen


    • joopajoo

      ihmishengen tapostakaan/murhasta ei tuollaisia tuomiota edes saa....

    • Hyvin joutaa,

      sillä harvempi jää herraa kaipaamaan, paitsi alla kirjoittelevat "sukulaiset".

    • joopajoo

      en valitettavasti kuulu kyseisen herran sukupiiriin!

      • paapapoo

        Onpa kaverilla ongelma: "en valitettavasti kuulu kyseisen herran sukupiiriin!"

        Oikeinko veri vetäisi sukuun?


    • Ex Libyalainen

      Eipä mahda olla vielä kaikki tuossa,kunhan menneitä vähän kaivelisi vois löytyä kyseisen herran kohdalta muutakin......

    • Näin on

      asia ymmärretty monien mukaan, ja yleinen mielipide on että tuomio on tällä kertaa edes oikeansuuntainen, sillä Eronenhan selviää tuosta istumalla 6 vuotta jos ei taas kerran hovioikeus vähennä tuomion pituutta.
      Jos valitus menisikin erilaisten seksirikolisten suojelemiseen erikoituneeseen Itä-Suomen hovioikeuteen, niin todennäköisesti se vapauttaisi Erosen kokonaan vain pienten nuhteiden kera. Saattaisi vielä maksattaa valtiolla korvauksia henkisistä kärsimyksistä ja maineen menetyksestä.

    • Mister Äleks

      Koskapa antaa hovioikeus ratkaisunsa tässä Liperin, ei vaan koko Pohjois-Karjalan kuuluisan vesan asiassa ?

      • Sit syssymmällä

        kunha Erone on ensi enne vankilaa lähtöö ennättäny tekemää soololevyn, jota tullaa myymää ihan monta kappaletta uuven maineen antamalla nosteella.


      • Jatkuu..
        Sit syssymmällä kirjoitti:

        kunha Erone on ensi enne vankilaa lähtöö ennättäny tekemää soololevyn, jota tullaa myymää ihan monta kappaletta uuven maineen antamalla nosteella.

        Ens tiistaina yhestoista neljättä viettää Tero nimipäiviää. Oikee paljo onnee Terolle ja kaikki pohjoiskarjalaiset yhtyy onnentoivotuksii seuraavan laulun myötä:
        http://www.youtube.com/watch?v=vXbRUS0kQdI


    • Oikeuden puolesta

      Oliko tämä niitä pesäpallon kanssa tekemisissä olevia vai jotain muuta sakkia?

      Onneksi paha sai palkkansa.

    • noniinalkoi

      hahah, siinä on välittäjällä hommaa

      nyt on OK-talojen hinnat valtakunnallisestikin laskussa,
      vaikuttaa Joensuuhunkin vaikka tämä miten olisi ollut tähän
      asti turvasatama

    • hoohooo

      onx se tuo iso yli 200 neliön kartano?

    • uteliasolen

      voiko lainat olla samasta pankista mistä välittäjäkin?
      mihin hintaan tuolaiset menee pakkohuutokaupassa?

      • No,

        miksipä ei voisi.
        Tästä on varmaa tietoa, sillä oma koti maineen meni aikoinaan pankille joka sittenm myi sen eteenpäin.
        Jos pakkohuutokauppa on kyseessä jossain vaiheessa niin siinä tapauksessa hinnat on todella mitättömät, eli ok-talojakin on myyty muutamalla tuhannella joskaan ne ei ole olleet aivan uusimpia, mutta asuttavassa kunnossa kuitenkin.


    • lerpanmeno

      pallit pois se auttaa hyvin

      • rtjtuj

        eikö paremmin auttaisi jos valtio poistattaisi koko elimen,kyllä se istualtaan pystyy virtsaamaan kuten naisetkin.


    • Mallin boifrend

      Joko Terolla lomat pyörii ?

      • Jaa..

        Taitaa enemmänkin pyöriä jonkun hörhön kalu tuon mielettömän persiissä.
        Se on horo kun joskus vapaaksi pääsee.


    • Anonyymi

      Kertokaapa vuokralaiset miltä tuntuu olla tod.näk. Suomen kuuluisimman seksuaalirikollisen makean elämän rahoittajia? Varma Proberties etc.

    • Anonyymi

      Tuli luettua Kentsu Erikssonin kirja Kovat kadut.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      179
      11622
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8164
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6086
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      170
      5043
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      31
      4807
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      40
      4411
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      107
      4313
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      109
      3734
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3300
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1801
    Aihe