Anteeksi jos häiritsen teitä kun olen tälläinen vasta 13 vuotias ei tarvitse lukea jos ei kiinosta arvostan sitä jo että katsoit tätä minun tekemää tekstiä :)........
Mutta joo olen 13 ja olen nyt seiskalla... yksinäisyyteni alkoi noin 2-3 vuotta sitten se alkoi sillain että minulle ruvettiin valehtemaan asoista esim, jos olin sopinut jonkun kaa vaikka yökylä jutun ja se olisi vaikka sunnuntaina, kun se sunnuntai koitti se tyyppi jonka kanssa olin sopinut sen yökylän soitti ja sanoin että et voi tulla mulla on korvatulehdus.... ja sitten kun maanantai koitti ja oli koulu kuulin siellä että joku toinen oli ollut yötä siellä...... on tapahtumut paljon muutakin valehtelua mutta en jaksa kirjoittaa.
Ja myös sellaista että jos kysyin joltain "että haluuksä olla munkaa tänään"?
Niin se vastaus tulin.. no sitä ei oikeen koskaan tullut
jos joku toinen kysyi sinä päivänä niin tottakai sen kanssa oltiin
No olen ollut joka kesä yksin nyt 2-3 vuotta
Ja luulin että seiskallatulisi kavereita mutta ei tullut
Ja joka ikinen päivä menee tälläin: Herään, käyn suihkussa, valmistaudun kouluun, mene kouluun, olen koulussa, jos on keskivikko meen teatteriin jos ei meen kotiin ja loppu illan oonki konneella tai jotain muuta
joka ikinen päiivä on tällänen ja viikonloput jal omat yksin kotana
Kiitos että katsoit tämän tekstin ja siinä voi olla kirjotusvirheitä olen äikäsä huono :)
Mutta joo olen 13 ja olen nyt seiskalla... yksinäisyyteni alkoi noin 2-3 vuotta sitten se alkoi sillain että minulle ruvettiin valehtemaan asoista esim, jos olin sopinut jonkun kaa vaikka yökylä jutun ja se olisi vaikka sunnuntaina, kun se sunnuntai koitti se tyyppi jonka kanssa olin sopinut sen yökylän soitti ja sanoin että et voi tulla mulla on korvatulehdus.... ja sitten kun maanantai koitti ja oli koulu kuulin siellä että joku toinen oli ollut yötä siellä...... on tapahtumut paljon muutakin valehtelua mutta en jaksa kirjoittaa.
Ja myös sellaista että jos kysyin joltain "että haluuksä olla munkaa tänään"?
Niin se vastaus tulin.. no sitä ei oikeen koskaan tullut
jos joku toinen kysyi sinä päivänä niin tottakai sen kanssa oltiin
No olen ollut joka kesä yksin nyt 2-3 vuotta
Ja luulin että seiskallatulisi kavereita mutta ei tullut
Ja joka ikinen päivä menee tälläin: Herään, käyn suihkussa, valmistaudun kouluun, mene kouluun, olen koulussa, jos on keskivikko meen teatteriin jos ei meen kotiin ja loppu illan oonki konneella tai jotain muuta
joka ikinen päiivä on tällänen ja viikonloput jal omat yksin kotana
Kiitos että katsoit tämän tekstin ja siinä voi olla kirjotusvirheitä olen äikäsä huono :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletko poika vai tyttö? Jos et koulusta ole löytänyt kavereita niin harrastatko jotain vapaa-ajalla josta voisi löytyä kavereita? Ei kannata luovuttaa, sulla on vielä runsaasti aikaa löytää kavereita.
oon tyttö
ja tossa lukee että harrastan teatteria omalla paikkakunnalla
mutta kun se sellainen niin kuin ammatti teatteri ... se joku sano et mää onn niin hyvä...joo moro
ja ne on jotain 30 vuotiaita
joopa joo. Elämä on koulua, joillekin se on teatteria...joskus sitä oppii virheistään joskus ei...
Aika koulua tosiaan on elämä ja kun joutruu hätään ja sairaalaan niin ystävyys punnitaan. hädässä ystävä tuinnetaan
Mä olen ollut kolarissa ja nyt sairaalassa ja kaikkea on tapahtunut ihan uskomattomia juttuja stana
kukaan ei ole käynyt katsomassa sairaalassa prkl
mä itken nyt kun kirjoitan tätä
jatkan bvielä olen siis ollut kaksi viikkoa suljetulla osastolla
eikä vieräita käy
hämiksessäolen nyt ja OSASTO ON TÄYNNÄ RIKSULAISIA
IHAN HULLUA KAIKKI SAATANA
AITEKS KIROSANA
tOLLANEN TALOUSKRIISI ON PIKKU JUTTU
KUN ON ELÄMÄSTÄ KYSYMYS
Kyllä sitä vaan selviää ja jaksaa jotenkin. Itse olen 20 ja ollut yksinäinen 13-vuotiaasta saakka. Aina sitä jotenkin on jaksanut, vaikka edelliset 7 vuotta on helvettiä ollutkin.
Mulla myös oli sun ikäisenä sama tilanne,ajelin kesät bussilla ympäri kaupungia ja söin karkkia ja muuta makeeta ahdistukseeni siitä,ettei ollu kavereita.9-luokalla löysin "oman" porukkani katukuvioista,ja rupesin vetämään viinaa ja lääkkeitä.Harrastuksia oli esim. lentopallo,aerobic yms. mut niistä en löytänyt kavereita.
Aloittajalle suosittelisin,että kokeilet myös muita harrastuksia kuin se teatteri.Netistää googlettamalla,nuorisotalojen sivuilta,nuoren keskustelupalstoilta,täältä suomi24:Sesta mailikavereita/mesekavereita.Kannattaa olla itse aktiivinen,ja jätttää nykysten kavereides toiminta omaan arvoonsa.Toi mitä sun kaverit tekee nykysin sulle,ei ole sun kunnioittamista,eikä siihen tarvitse lähteä mukaan.Vedä rajat,järjestä muuta tekemistä ku ne kaverit niin että nekin huomaa ettet sä oo mikään pomppulelu.
mullakaan ei ollu ylä asteen aikaan yhtään kaveria ei koulussa eikä vapaa aikana.tuntu kans ettei jaksa kun ei oo ketään kelle puhua mistään,mutta sitten tapasin 13-14vuotiaana chatissa erään tytön :) se oli mua 2-3 vuotta vanhempi mutta meistä tuli tosi hyvät ystävät,meilailtiin ja juteltiin chatissa joka päivä,soiteltiinkin ja läheteltiin tekstareita,muistan vieläkin sen tunteen kun istu yksin koulun käytävällä ja sai tekstarin häneltä :)
asuimme yli 300km päässä toisistamme niin tapaaminen oli aika hankala toteuttaa sen ikäisenä.minä rakastin häntä ja hänkin sano mua rakastavansa ja haaveiltiin tapaamisesta ja yhteisestä tulevaisuudesta.tätä onnee kesti 3 vuotta kunnes sain sähköpostia että se seurustelee jonkun kans....tuntu aika mahtavalle....
ammattikoulussa ja armeijassa oli sitten kavereita ja molemmista sain pari kaveria kenen kanssa aina sillon tällön nään ja käyn harrastuksissa mutta ei ystävää eikä varsinkaan sitä rakasta,ei edes ketään sähköposti ystävää kenen kans vois jutella mistä tahansa...
armeijassa ärsytti kun joka paikassa puhuttiin ja kirjotettiin kuinka vaikeaa on armeijassa olevilla joiden tyttöystävä odottaa kotona mutta missään ei oltu ajateltu miltä niistä tuntuu kellä ei lomilla odota kuin sukulaiset...
sillon 13 vuotiaana haaveili kaikkea kuinka sit aikuisena on rohkeampi,komeampi,seurustelee jne. mutta oikeastaan mikään ei oo muuttunut reilussa 10 vuodessa...
tästä nyt kellekkään tuskin lohtua oli mut kuhan kerroin...vinkkinä aloittelijalle et nettiystävästäkin on paljon iloa jos sellasen löytää
"sillon 13 vuotiaana haaveili kaikkea kuinka sit aikuisena on rohkeampi,komeampi,seurustelee jne. mutta oikeastaan mikään ei oo muuttunut reilussa 10 vuodessa..."
Sama täällä...
Eikä minulla näin 20 vuodessakaan.
Mäkin suosittelen uusien kaverien etsimistä esim. uusista harrastuksista tai netistä. Mailikavereidenkin kanssa voi soitella ja käydä kylässä viikonloppuisin, jos ne asuu vähän kauempana, vaikka on tietysti parempi jos löydät kavereita läheltä. Netissä suuri osa lopettaa kirjoittelun parin viestin jälkeen ja senkin jälkeen osa häipyy yllättäen kuvioista mitään ilmoittamatta, mutta jos jatkat silti yrittämistä, ennemmin tai myöhemmin löydät vielä jonkun joka ottaa nettiystävyyden tosissaan.
Olen jo melko vanha. Oli koulussa ylensä yskin: minulla oli joskus kavereita, mutta ei koskaa todellisia ystäviä. Usein minut valiittiin porukoihin tai kaveriksi jumppatunnilla tai parityöhön, jos jonkun ystävä tai kaveri oli poissa. Jouduin sitten aina olemaan jonkun kaveri, vaikka itsekkin koin, että oltiin vain koska ei muiita ollut. Varmaan oli persoonallisuudeltani ja luonteeltani sellainen sellainen, että minun oli vaikea löytää sielunkumppania ja minut koetiin myös vieraaksi. Oli kai hieman ikäisiäni aikaisempi ja ikätoverit olivat lapsellisia ja en ollut kiinnostunut ikäisteni jutuista.
Olin myös estynyt että tavallaan oli kai vaikeasta lähestyttävä. En oikeastaan kärsinyt tilanteesta, mutta häpesin olla aina yksin, toisten kiertopalkinto, hätävara seinäkoriste välitunneilla.
Minäkin sain tuollaisia harkitsemattomasti solmittuja lupauksia: tehdään esi viikolla sitä ja tätä ja lähdetään sinne. Sitten kun oikea kaveri tervehdy, tuli matkoilta ym. torjutiin jopa tylysti.
Vielä lukioaikana koin, että minulla ei ollut ystävää - oli vain kaveri. Mitää yheyttä ei ollut tarvetta pitää puolin eikä toisisn lomalla ja sitten koulun päättymisen jälkeen.
Nyt jo keski-ikäisenä minulla on laaja ystävä- ja tuttavapiiri. Sittenkin olen aika itsenäinen ja en tarvitse olla kuin takiainen kenenkään kanssa. Jos ei ole helppo saada kavereita, on vaarassa että alkaa roikkua epämääräisissä ja vahingollisissakin piieissä ja itsekkin alkaa tehdä valintoja vain koska pelkää menettävänä kaverit. Todellinen ystävyys ei moiseen pakota ja sellaiset ystävät saa mennäkkin.
Kiva että sinulla on teatteriharrastus. Yritä suunnata aikasi hyödyllsiin ja kehittäviin asioihin. Sinusta voi tulla itsenäinen ja pärjäävä ja voit siitten elää yksin tai toistenkin kanssa.
Minusta kaveriongelmastakaan ei kannata tehdä peikkoa: kun liikkuuu ja elää, voi ajallansa kolahtaa sopiva ystävä kohdalle. Kun ei pingoittle ja huolehdi liikaa, se voi luontua jopa helpommin.
Olen myös käynyt puhumassa koulukuraatorille
mutta ei se mittään hyödytä ja sen tosi ärsyttävää kun oon ikäistäni lyhyemoi kun tungen esim välitunilla kuntelemaan jonkin porkukan juttuja joku tulee aina eteen tai työntää pois ;/