Suhteeseen kyllästynyt.

pirjjo

En osaa kuvailla, miten ihminen voi muuttua omissa silmissä niin nopeasti ja niin paljon. Suhteeni on vasta 7 kk tuore, mutta olen lopen kyllästynyt siihen. Kun tutustuin miesystävääni, hän oli hyvin salaperäinen, villi, huumorintajuinen ja jokin vetovoima siinä oli joka sai minut ajattelemaan ja haluamaan häntä todella! Suhteemme oli todella ihanteellinen viiteenkuukauteen asti. Olimme 5 kuukautta viettäneet lähes kellon ympäri aikaa toistemme kanssa ja suhteeseen tuli uusi sana '' minä rakastan sinua ''. Kun tämä lausahdus tuli mukaan peliin niin kumppaninikin muuttui täysin erillaiseksi. Hän ei osannut enään hauskuttaa minua, hänen itsetuntonsa oli ihan nollilla joka sai sitten minutkin ahdistumaan, mutta pahin ahdistuksen aiheuttaja oli se että aina kun yritin saada välimatkaa meidän välille, että jaksaisin jatkaa suhteessa, niin hän rupesi itkemään ja anelemaan että en jättäisi häntä.. Joten joka kerta sanoin perään, että en tarkoittanut ´sitä niin pahasti ja suhteen rytmi palautui aina ennalleen. Hän tuli tavallaan riippuvaiseksi minusta ja halusi katsoa asuntoja mihin muutamme tulevaisuudessa ja oman kotinsa myyntiarviota. Tämä liika läheisyys ahdistaa minua!! Minne katosi se hauska, itsevarma ja ihana ihminen? Suhteemme puolessa välissä minulla lähti seksihalut mieheeni, luultavasti näistä syistä, enkä vieläkään osaa kuvitella olevani niin lähellä häntä, kuin ´suhteemme alussa. Minun toruminen on saanu myös hänen itsetuntonsa laskemaan hurjasti, sillä pelkää etten halua häntä enään. Olen yrittänyt selittää tähän päivään asti hänelle että se ei ole hänen vika vaan minun.. Tunnen syyllisyyttä siitä, että tein niin upeasta ihmisestä niin yksinäisen,surullisen ja pelokkaan. En vain halua erota koska suhde on niin rehellinen ja terve, mutta sen takia olen onneton, ahdistunut ja surullinen. En tiedä olenko avuton tässä asiassa, mutta en todellakaan tiedä mitä tehdä. Hän sanoo liian monta kertaa päivässä rakastavansa minua, olevani elämän valo jne. Samaa tahtia kun hän niitä sanoja sanoo, niin samaa tahtia haluan vain kauemmaksi häntä.

5

524

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaukaa viisas

      Sulla se ongelma ja nyt traumatiosit toisenkin..suhdeterapia? ero?..tossa järjestyksessä...

    • pirjjo

      Voisi olla fiksu ratkaisu, mutta ei ole kokemusta suhdeterapioista ja miten ne toimii.

    • 19+13

      Jos rakastat miestäsi ja tahdot edelleen olla hänen kanssaan sillä keinolla että saisitte tämän ongelman hoidettua ei ero ole pakollinen.

      Miehesi ilmeisesti pelkää niin valtavasti sinun jättävän hänet että toimii tuolla takertumis tyylillä..

      Tarvitset aikaa itsellesi ja ystävillesi, sano ja tee hänelle erittäin selväksi että terveeseen parisuhteeseen kuuluu molempien oma aika omien ystäviensä kanssa, jos ei muu auta potki hänet vaikka jonnekin miesten iltaan kaljottelemaan ja lähde itse ystäviesi kanssa liikenteeseen.

      Oma aika on ehdoton parisuhteessa, vaikka olisi kuinka täydellistä alkaa pakostakin ahdistamaan jos toinen liimautuu kylkeen kiinni kun itse vielä tahtoisi rauhassa olla.

      Ja ilmoita hänelle myös ettet kaipaa häneltä mitään enempää, tällä tarkoitan sitä että kerrot hänelle minkälaiseen ihmiseen Rakastuit, ja kenestä kiinnostuit. Jos suhde muuttaa ihmistä noin radikaalilla tavalla on valitettavasti ymmärrettävää että tahtoisit siitä lähteä.. koita keskutella, kysy mistä epävarmuus hänessä kumpuaa, onko se sinun toiminnastasi vai menettämisen pelosta vai mistä?

      Tee selväksi ettet tahdo jättää häntä vaan saada suhteenne toimimaan minkä takia olisi erityisen tärkeää käsittää miksi hän on muuttunut, Mielstäni voit ilmoittaa myös rehellisesti ettet ole jäämässä suhteeseen jos se jumahtaa tuohon pisteeseen missä se on nyt.

      Vaatimalla ja itkemällä ei voi toista pitää luonaan.

    • mr

      Minulla pisti silmään tuo miehen yht'äkkinen muuttuminen. Oliko hän suhteen alussa oma itsensä vai oliko se vain jonkinlaista esittämistä ja nyt hän on näyttänyt sen todellisen minänsä? Niin tai näin, tilanne on vaikea. Edellinen kommentoija kirjoitti kyllä viisaita ajatuksia ja en nyt itse osaa sanoa oikein mitään muuta kuin tuon ajatuksen jonka jo sanoin ja joka alkoi itseäni mietityttämään.

    • pirjjo

      Viime viikolla päätin sitten erota, mutta kumminkin olemme ystävinä ulkomailla monta kuukautta. Hän vieläkin elättelee toiveita suhteesta, mutta minä olen sen suhteen luovuttanut ja kertonut hänelle sen. Kiitos kaikista kommenteista, sillä ne sai ajattelemaan tämän suhteen laatua. Olin todella onneton ja se oli varmasti molemmin puolista. Nyt olen saanut seksihalunikin takaisin! Kärsin haluttomuudesta lähes koko suhteen ajan ja se rasitti todella.
      Näin on parempi! Itse tuntoni nousi ja elämisestä nauttiminen kasvoi eron myötä. Hän ei vaan ollut '' se oikea ''

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3113
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1091
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      903
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      54
      884
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      709
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      80
      679
    8. 54
      664
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      624
    Aihe