TÄSSÄ SYITÄ YKSINÄISYYTEEN

Näin on, pääsääntöisesti yksinäisyyden syyt löytyvät sieltä omasta pääkopasta mutta, jotta sille haluttaisiin todellisuudessa tehdä jotain on pelkästään halusta kiinni. Keinoja yksinäisyyden poistamiseen on vaikka millä mitalla, mutta halua ryhtyä, itse tehdä asialle jotain puuttuu.

Juuri niin,ja omassa elämässä että muiden kertomusten kautta olen havainnut että tietyissä tilanteissa ihminen alkaa elämään itsensä toteuttavaa profetiaa ja suorastaan sabotoi mahdollisuutensa kontakteihin muiden kanssa(paniikkihäiriö,sos.tilanteiden pelko yms. eivät mielestäni ainakaan suoranaisesti liity tähän).

Kuten sanoit,halua puuttuu mutta monesti myös raatorehellinen itsetutkiskelu on ajankohtaista.

Jos niitä syitä nyt pitää itsestä etsiä niin omalla kohdalla on usein syynä ihan vaan mielenkiinnon loppuminen. Eli en kestä jos toinen tulee liian lähelle koska tarvitsen sen oman tilani ja usein tästä sitten loukkaannutaan, vaikka en tarkoita sitä toista hylätä. Jos on tarpeeksi vahva ja itsenäinen ihminen, niin hän ymmärtää tämän eikä tarvitse olla yhteydessä tyyliin 24/7. Joskus olen yrittänyt lähestyä enemmän, mutta siitä on ollut vain haittaa, en kyllä ymmärrä miksi, ehkä herätän jotain pelkoja toisissa. Niin ja muutenkin haluan "säästää" muita itseltäni kun näyn herättävän niin paljon tuntemuksia muissa, että en jaksa sitä. Välillä vaan tuntuu kuin eläisin ihan toisessa maailmassa, kaipa tällekin jokin diagnoosi löytyy, mutta olen vain sellainen kuin olen. Kaikkia ei voi miellyttää, ei edes suurinta osaa.

Mutta mitä se oma tila sinulle merkitsee ja mitä se toiselle merkitsee mieti sitä. Jos sinulle oman tilan tärkeys on sitä, että istut koneella 24/7 ja kumppanisi istuu yksin sohvalla katselemassa salkkareita, niin ymmärrän hyvin jos siitä toinen loukkaantuu. Voi olla, että sitten kun sinulle taas sopii ja haluat lähestyä, tuo toinen onkin jo niin vittuuntunut sinuun ja ei haluakaan sitä, että enää lähestyt häntä sillä toimintasi on kovin itsekästä ja narsistista.

Olen tutkinut asiaa ja ihmiset haluat mielummin viettää aikaansa tietokoneella facebookissa ja keskustelupalstoilla kuin olla kumppaninsa kanssa tekemisissä. Mielenkiintoisempaa ja narsistisempaa on saada ulkopuolisilta kommentteja ja vastauksia ja kertoa omia mielipiteitään jotka huomataan ja joihin reakoidaan. Kumppani on monelle jo liian tuttu, hänessä ei ole enää mitään mielenkiintoa herättävää ja jännittävää, mielenkiinto häneen ehtyy varsinkin jos olet kovin narsistinen kaikkien huomiota ja esillä haluava oleva persoona. Mietippä hieman tätä puolta, niin huomaat miten me ajaudumme ja vieraannumme aidosta elämästä ja ihmisistä vain omaa itsekeskeisyyttämme.

Hyvä pointti. Itsesääliin vajoaminen on hyvin yleistä yksinäiselle ja sitten näkee itsensä helposti uhrina. Moni yksinäinen omistaa myös varmasti huonon itsetunnon ja mahdollisesti on masentunut. Ne vaikuttavat varmasti tähän käytökseen, jota käyttävät avunhuutona. Pienikin vastoinkäyminen voi sitten lannistaa ja sitä vain odottaa, että joku muu tulisi pelastamaan tilanteen.

Olen itse ajautunut yksinäisyyteen elämänvalintojen vuoksi. Koulussa ja työssä olen ajautunut muista ikäisistäni eri suuntaan, koska kaikki uudet tuttavuudet ovat olleet aina kymmeniä vuosia vanhempia. Eri elämänvaiheet ja kiinnostuksen kohteet. ovat jättäneet minut yksin. Työttömänä yksin kotona ei paljoa kavereita saa. Ajattelen silti optimistisesti ja toivon, että löydän uusia ystäviä. Enkä todellakaan rupea syyttämään itseäni ja miettimään, että mikä minussa on vikana. Sehän ajaisi vain masennukseen ja huonoon itsetuntoon.

Kehoittaisin itse kutakin miettimään myös,miksi tarve puolustautua on niin vahva?Voisiko olla jotain perää siinä omassa osuudessa ystävien puutteeseen?lähinnä sellaista tilannetta ajattelen jossa yksinäisyys koetaan ongelmaksi,ja se on vuosia jatkunut tila huolimatta siitä mitä on muuten saavuttanut/yrittänyt saavuttaa.Kyllähän jo terve järkikin sanoo,että jos et yhdestäkään työ/opiskelu/harrastus/muusta toimintapaikasta löydä ystäviä(mikäli niitä tarvitset/etsit) että jotain on omassa toiminnassa vialla.Jos olet eristäytynyt,tutki eri vaihtoehtoja tai hakeudu johonkin terapiamuotoon,jossa sinun on mahdollista KÄSITELLÄ ja selvittää asioita itsesi kanssa,jotta olosi helpottaa ja sinun on mahdollista mennä mukaan aktiviteetteihin,joissa tapaat muita ihmisiä.Joskus myös lääkehoidosta on apua.

Pointti siis on se,että halusit tai et,vain sinulla on mahdollisuus vaikuttaa ihmissuhteisiisi.Tai vaihtoehtoisesti oppia nauttimaan yksinäisyydestä,vaikka se rankkaa olisikin.Enemmän sitä kärsii huonoissa ihmissuhteissa,kuin että on vain itsekseen ja elää omien ihanteidensa ja periaatteidensa mukaan.Ainakin silloin on mahdollisista realistisissa puitteissa rakentaa elämästä omansa näköinen.

Päinvastoin; liika empatia ja kuunteleminen sekä sylkykuppina olo. Kiitos parivuosikymmentä riitti sitä!

Yksinäinen mielummin.

Onko joku puhunut että pitää olla joku äiti teresa?ei,vaan ihan sellaista normaalia kuuntelemista.Tiedän ihmisiä jotka soittavat maratonpuheluita vain jaaritellakseen tuntitolkulla yhden illan hoidoistaan yms.sitten kun itse kerrot jostain sinulle tärkeästä asiasta,kuitataan se jollain täytesanalla kuten "jaa" jonka jälkeen jatketaan omista asioista puhumista.Minun mielestäni normaaliin vuorovaikutteiseen ihmissuhteeseen kuuluu myös kyky kuunnella.ja jos ei kiinnosta,niin sitten puhutaan jostain yleisestä asiasta.Tämä mainitsemani henkilö valitteli minullekin aikoinaan että hänellä ei ole ystäviä.Itse olen hänelle asiasta huomauttanut,mutta ei tuonut muutosta tilanteeseen.Niinpä otin etäisyyttä ko. ihmiseen.

Kovastipa teillä on defenssit käytössä.Tarkoitus oli pohtia syitä omaan yksinäisyyteeni sekä yleisiä syitä.Sitä edelleenkin alleviivaan,että jos reaktiosi on suuttuminen,niin mieti mistä omalla kohdallasi johtuu.Ehkä et uskalla kohdata totuutta itsestäsi?

Vähän ontuu. Miten on mahdollista, että näillä pissiksillä on seuraa, vaikka he ovat ihmisiä, jotka omaavat nuo kaikki mainitsemasi ominaisuudet, lukuunottamatta ehkä tuota lähimmäisriippuvuutta? Itsekeskeisempiä ja ylimielisempiä omaan napaan tuijottelijoita saa hakea. Jos joku on tavannut näitä ihmisiä, niin tietää takuulla mistä puhun. Täydellisiä bimboja, mutteivät siltikään ole yksin. Lisäksi he antavat koko olemuksensa vielä näkyä, minkä luulisi pitävän porukat kaukana tällaisista.

Mikä se syy on miksi tällaiset ihmiset eivät ole yksin, vaikka he ovat juuri sellaisia, joilla olisi tekstisi mukaan monta syytä olla yksin? Miksi ihmiset ovat kumminkin kiinnostuneita tällaisista idiooteista? Olisiko ulkonäöllä jotain tekemistä asian kanssa, vaikka ulkonäöllähän ei pitäisi olla mitään väliä? Vaikea kuvitella, että kukaan kiinnostuisi tuollaisesta ihmisestä, jos hän näyttäisi petolinnun peräpuolelta. Itseäni ei pakkeloitu pissisluukki kiinnosta, mutta ilmeisen moni jostain syystä pitää sellaista näyttävänä. Voisi sanoa, että suurempi syy yksinäisyyteen on se, että on ruma. Jos on sisäisesti ruma, mutta on ulkonäköä, niin vientiä on. Ketään ei kumminkaan kiinnosta sisäinen kauneus, kuin puheissa, jos ei ole minkäänlaista ulkonäköä.

Jaa-a, kyllähän sitä on joskus miettinyt missä meni vikaan kun nyt 25v ei ole kuin neljä kaveria joita näen tosi harvoin ja täysin kokematon naisten suhteen.
Sitä itse välillä luulee optimistisesti, että näyttää ja käyttäytyy normaalisti mutta ei sitä omaa mitä lie vaivautuneisuutta sosiaalisissa tilanteissa pysty peittämään vaan se näkyy läpi joka kerta.
Omassa ilmeessä ja eleissä on pakko olla joku telli josta toinen näkee heti, että tolle ei kannata edes puhua. Joskus sen näkee ihan suoraan kun esittelee itsensä toiselle, vaikka se toinen olisi puhelias tyyppi niin mulle ei edes yritä puhua mitään. Huono ensivaikutelma siis. Olen huomannut myös, että jos olen kaverin kanssa ulkona niin vieraat ihmiset aloittavat puhumisen aina kaverini kanssa automaattisesti. Ihan kuin musta oikein huokuisi pitkälle huonoa energiaa.
Tosiaan kolme viimeisintä koulua missä olen ollut olen saanut nolla uutta kaveria, vähän pistää miettimään mikä mussa on vikana.

http://ads.guava-affiliate.com/z/36800/CD2485/

Taidat olla aika raskasta seuraa...

Ikäänkuin muka tunnustusten varjolla esität pitkän syytöslistan. Myönnät, että sinussa voi olla jotain vikaa, mutta sitten keskityt kaikkien yksinäisten arvostelemiseen. Entäs jos puhuisit vain itsestäsi? Aina on helpompi arvostella muita, tiedän.

Minusta on hieno sellainen ystävyys tai suhde, jossa molemmat puhuvat rehellisesti omista ajatuksistaan ja tunteistaan ja ideoistaan ja tekemisistään ja kuuntelevat toista. Jos joku sinun tavallasi muka-loogisesti yrittää tehdä selväksi, miten huono ja hoidon tarpeessa minä olen, annan sellaisen ystävyyden raueta. Yksin on parempi kuin ihmisen kanssa, joka ei pyri harmoniaan ja mielenrauhaan.

Oletko hiukan autistinen? Saarnaaja? Suutut helposti?

Invisible boy,olen samaa ilmiötä' itsekin ihmetellyt ja tullut siihen tulokseen että suurin osa ihmisistä on pinnallisia,ja silloin viehättävät kaikenlaiset ylimeikatut drama queent.Eli ulkonäkö on se valttikortti(kuten sanoit) jolla saa ihmissuhteita.Mutta itse ainakin kaipaan syvällisempi suhteita,ja niitä tuntuu harvassa olevan.

Peiliin jo katsottu:En ole sanonut että olet huono tai hoidon tarpeessa,mutta ilmeisesti jokin listassa osui nappiin kun itse itseäsi näin luonnehdit.En tunne sinua,tai ketään muutakaan.Tarkoituksena oli herätellä ihmisiä miettimään syitä yksinäisyyteensä,näitä mainitsemiani tai joitain muita.Sanoohan sen jo terve järki,että' jois et koulusta/työpaikalta/harrastuspiireistä tai netistä KOSKAAN saa uusia ihmissuhteita,niin kyllä sinussa on se vika.Mikä se sitten lienee,se on jokaisen oma asia miettiä tai olla miettimättä.Myöskään kommenttejani ei ole pakko ,lukea,jos tekee noin kipeää.

Totuudentorvi puhuu asiaa.

Itse ymmärrän varmasti ajaneeni kauemmas ihmisiä kuormittamalla heitä liikaa vaikeilla asioillani. Nykyään pyrin puhumaan näistä mahdollisimman vähän sekä ylipäätään puhumaan negatiivisista asioista mahdollisimman vähän.
Tunnen erään tapauksen, joka AINA valittaa ja ruikuttaa kaikesta, kuinka on paha olo ja kaikki aina huonosti. Kyllä sitä alkoi kaveriporukka välttelemään, sai pari kertaa kuulla, että KAIKKI muut kaverit olivat lähteneet mökille, vain häntä ei ollut kutsuttu, enkä ihmettele.

Tutustuin yhteen henkilöön, joka oli läheisriippuvainen, soitteli pahimmillaan monta kertaa päivässä maratonpuheluita. Ei mitään uutta asiaa, aina ne samat jutut jotka hiersi oman navan ympärillä. Kuinka hänellä on niin vaikeaa, vääryydet, joita hänelle viimeaikoina ja lapsuudessa on tehty... Ei ollut kiinnostunut eikä kuunnellut toisen asioita, alkoi heti taas vain puhumaan itsestään. Pyrki myös hallitsemaan muita. Ihmetteli, kun yksi toisensa jälkeen uudet ystävät ottivat etäisyyttä ja kaikkosivat, minä mukaanlukien.

Joskus olen jossain illanistujaisissa mennyt juttelemaan henkilölle, joka on koko ajan yksin eikä puhu kenellekään arvellen häntä ujoksi/yksinäiseksi, joka ei uskalla puhua kenellekään ja joka varmaankin ilahtuisi kun joku ottaa kontaktia häneen. Vastassa on ollut ilkeä tuijotus ja ilmoitus, että hän inhoaa smalltalkia. Asenteesta on paistanut ylimielisyys ja se, että hän pitää minua pinnallisena tyhjäpäänä kun "yritän puhua smalltalkia", vaikka arvio ei kauemmas voisi osua, olen nimittäin hyvin syvällinen pohdiskelija, jolla tosin on taito myös tutustua ihmisiin. Vastauksena keskustelunavaukseeni oli sarkastisia kommentteja, joilla koin hänen tekevän pilkkaa tutustumisyrityksestäni. Sain vaikutelman yksinäisestä ihmisestä, joka pitää itseään muita parempana ja luokittelee normaalit sosiaaliset taidot omaavat ihmiset pinnallisiksi tyhjäpäiksi.

Oma lukunsa ovat ihmiset, jotka ovat aina erimieltä kanssasi ikäänkuin periaatteesta ja pyrkivät osoittamaan sinun olevan väärässä ja itsensä oikeassa. Besservisser, joka tietää kaiken ja jyrää toisen täysin mielipiteillään.
Ei keskustelun lopputuloksen tarvitse olla se, että jommankumman osoitetaan olevan ainoana oikeassa ja toisen täysin väärässä, tai että lopputuloksena toinen osapuoli saadaan muuttamaan mielipiteensä omansa mukaiseksi. Normaalit ihmiset voivat keskustella niin, että molemmat tulevat kuulluiksi, molempia kuunnellaan, kumpikin kertoo näkemyksensä ilman että niitä aletaan arvostelemaan ja osoittamaan vääriksi. Todetaan vaan, että aha, olet tuota mieltä, minä taas ajattelen näin, ilman kilpailua siitä, kumpi on oikeassa.

Ylipäätään kaikenlainen muiden ihmisten jatkuva kritisointi ja muutosyritykset ovat out. Aiheesta saa huomauttaa, mutta korkeintaan muutaman kerran, silloin on tajuttava, ettei siitä ole hyötyäkään.
Eräs henkilö jatkuvasti puhui asioista, jotka hänen mielestään olivat minussa vialla (kukaan toinen ei ole koskaan tehnyt tällaista eli en koe, että vika lopulta oli minussa) ja yritti muuttaa minua. Tulos oli, että hän sai minut tuntemaan oloni todella huonoksi ja kokemaan, että hän pitää itseään muita parempana ollessaan muka arvollinen arvostelemaan muita. Samaa hän teki muuten kaikille ja kaikki ärsyyntyivät häneen ja ottivat etäisyyttä.
Entä kun hänelle itselleen huomautti muuten aiheesta joistakin epäkohdista hänen käytöksessään, joista monet olivat valittaneet? Tyyppi alkoi todella kirkumaan hirveästä tuomitsemisesta ja arvostelemisesta, ja että minä loukkaan häntä ja löi luurin korvaan.

Sitten asioiden suoraansanojat. Moni on mielestään niin oikeassa, että on oikeutettu "sanomaan totuuden" toisesta ihmisestä päin naamaa. Tämän jos teet vihaisesti ja melkoisen rumin sanankääntein, niin on entinen ystävyys, vaikka olisit puhunut asiaakin.
Tärkeintä on, miten asiat sanoo. Kerro ei niin mairittelevat totuudet äärimmäisen ystävällisesti ja varovasti, mahdollisimman lempeällä ja toista loukkaamattomalla tavalla. Itselleni kerran uusi tuttavuus alkoi raivoten avautumaan siitä, millainen minä hänen mielestään olen. Tuli sellainen olo, että hän on tarkkaillut minua paljon ja muodostanut erittäin negatiivisen mielikuvan minusta. En sitten halunnut pahemmin olla enää tekemisissä henkilön kanssa, joka ajattelee minusta niin rumasti ja ilkeästi.

Itse olen myös havainnut kuvailemiasi ilmiöitä ja tilanteita,sekä omassa toiminnassani että muiden ihmisten.Mukava myös että asioihin saatiin nk. pehmeämpi näkökulma,myönnän että minulla on asiasta jos toisestakin niin vahvat mielipiteet(ja liian suora tapa ilmaista asiat) että se saattaa loukata/aiheuttaa närää.Olen iloinen että aihe on herättänyt keskustelua,ja jokaiselta meiltä yksinäiseltä löytyy oma tarina yksinäisyyden taustalta."Elämä on jatkuva oppimisprosessi" on klisee,mutta omassa elämässäni käytän tuota periaatetta voimavarana,ja tekemistä kyllä riittää=)

"tehkää asioille jotain" en tiedä voiko persoonallisuutta paljoa muuttaa. Mitä on siis tehtävissä, jos on epäsosiaalinen ja itsekeskeinen persoona? Tietysti voisi alkaa esittää toisenlaista henkilöä, mutta tuleeko ne omat negatiiviset piirteet kuitenkin suhteessa muiden ihmisten kanssa ennemmin tai myöhemmin esille? En ole siis mikään persoonallisuuspsykologian asiantuntija, mutta tällaisia asioita vain tuli mieleeni... Ja jos voisikin muuttua pysyvästi, olisi todella kiva tiettää miten!

Mun mielestä totuudentorvi puhuu oikeista asioista.Hyvä homma että täällä puhutaan myös niistä juituista.miksi me ollaan yksinäisiä.

Ei voi muuta sanoa kun että totuudentorven kirjoittamat kommentit ovat harvinaisen totta!

Jep - yksinäisyys seurana......kun

- olen yrittäjä ja tulen omillani toimeen
- en tarvitse miestä maksamaan menojani

- miehet eivät kestä menestyvää naista

- olen kasvattanut poikani (18 v.) hyvin

- asumme isossa asunnossa ja ajamme molemmat hyvillä autoilla

- pieni paikkakunta - olemme muualta (pääkaupunkiseudulta) tulleita....

....miehet eivät kestä;)

Syitä ja yksinäisyyttä on monentyyppistä(kuten kaikki tiedämme).Kirjoitukseni tavoitteenaoli lähinnä pohtia syitä yksinäisyyteen,joka tuntuu vain jatkuvan asumispaikasta/olosuhteista/työelämästä/opiskelusta/harrastuksista huolimatta.Yhtälailla seurustelusuhteessa tai avio/avoliitossa elävä ihminen voi olla itsenäinen,kuten myös kokea olevansa yksinäinen(näin minä uskon).

Harmi, kun itsellä on itsestä riippumaton syy, miksen saa luotua kaverisuhteita.
Ärsyttää kun keskustelupalstoilla kukaan ei usko sitä :D

niin syitä yksinäisyyteen on yhtä paljon kuin ihmisiä.Mielenkiintoista on myös se,miten paljon meitä täällä suomessakin asuu ja kuitenkin yksinäisiä ja yksinäisyyttä riittää.Johtuuko tämä sitten siitä,että yhteistä toimintaa ei ole riittävästi?Yksinäinen alkaa pelkäämään sosiaalisia tilanteita(kuten minä) ?Mitä asialle voisi tehdä,noin siis yleisellä tasolla?

Sitä myös mietin,miksi osalle ihmisistä ihmissuhteen luominen on niin paljon helpompaa kuin toisille?

http://7redsinroulette.blogspot.com/

Sinne sitten vaan rikastumaan(tai köyhtymään)=)

Toiset on kanssa niin rahanahneita että huh.

Ajattelin tämän ketjun nostaa jälleen pinnalle,sillä mielestäni asia on aina ajankohtainen tähän ketjuun tuli hyviä näkökulmia yksinäisyydestä.

Tämä oli hyvä! En jaksa lukea millaista palautetta sait, mutta omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että noin se vaan menee.

ex_yksinäinen,mukava että löytyy myös positiivista kommenttia !