Olipa IHANA näky Paavo Väyrynen nuorten keskellä soittamassa rumpuja. ME teemme Paavo Väyrystestä lempeän sähahmon suomen presidenttinä, hän on suuren perheen isä yrittäjä pohjois-suomesta, Valtiotieteen tohtoro Paavo Väyrysestä seuraava presidenttimme !!
ISÄ hahmo PAAVO VÄYRYNEN, katsoitteko a.studiota, sympis,,,
sai ydämmet sykkimää
43160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Tehkää, me emme tee.
Ikävystyttäv ää agitoimista. Liekö tarkoitus päinvastainen?
Itse asiassa tuo sama agiteeraaja aiheuttaa päinvastaista. Taatusti negatiivinen vaikutus äänestäjille ketä ei pidä missään nimessä äänestää.
Vai IHANA! Mitä ihanaa on siinä jos vanha kumarainen äijä istuu rummun takana eikä saa minkään laista ääntä aikaseksi (rummusta). Ei ole tuo kaikkein vaikein soitettava paitsi ehkä Paavo V:lle
Hoi Paavo!
Polvistut varmaan 4 kertaa päivässä kuvan edessä.
Ihanaa? Tap-tap !
Miksei hän tanhunnut? Siihen on kykyjä ainakin ennen ollut.
On mielenkiintoista muuten, että hänen "suuresta perheestään" vain rouva on jollakin lailla tunnettu. Lapset pysyttelevät mediasta kaukana.
"Lapset pysyttelevät mediasta kaukana."
Lapsilla on sentään vielä järki päässä;)
sti pätevä presidentintehtävään.
KOKO kansa ihastui PAAVO VÄYRYSEN sympaattiseen olemukseen !!!!
HYVÄ PAAVO VÄYRYNEN !
Olips muutamat vastaukset todella K A T E L I S E N aikaansaanosta, mutta se ei PAAVO VÄYRYSEN suosiota vähennä yhtään, päinvastoin YLI vaalirajojen jopa KOKOOMUKSESTA tulee äänestäjiä PAAVO VÄYRYSEN taakse, koska jokaikinen älykkäs ja järkevä takuulla äänestää PAAVO VÄYRYSTÄ !
PAAVO VÄYRYNEN on pätevin presidentti ehdokas, Niinistö EI vieläkää ole PYSTYNY todistettavasti kertomaan loppututkintojaan, joten on tainnu jäädä kesken oikeutieteen opinnot !!
Jos on pätevä silloin voi tuoda juljisuuteen päivämäärineen esille todistukset, niitä EI ole näkyny vielä tähän päivään menessä joten on suuri epäily VALE juristista.
poika Ville on eri mieltä setänsä kanssa, eikä ole Niinistön lapsiakaan näkynyt, ja vaimo on ajanut autolla kolarin,
jarrut kai olivat vialla. Tutkittiinko niitä tai niiden peukalointia?
Ei vissiinkään tutkittu, ei hutkittu, kun ihan on juristi.
Ovat eri puolueessa. Kuinka hän voisi Saulia äänestää! Saisi lemput Vihreistä.
Älä törkeile toisen kuolemankolarilla.
suosio YLI puoluerajojen, nyt se on nähty mitä PAAVO VÄYRYNEN oieasti ON, hän on ainoa aidosti pätevä tehtävään.
Kokoomuskin äänestää Paavo Väyrystä, on käyny ilmi että Paavo Väyrynen on ainoa aidosti pätevä tehtävään,
Niinistö ei itsekää tiedä onko pätevä vai ei, heh, tämänpäivän lehdessä oli !!??? Kohta paljastuu vale juristin oikeat kasvot, ei kukaan järkevä äänestä niinistöä.
Paavo Väyrysellä valtava suosio yli puoluerajojen, kokoomuksen porukka, suurin osa aiko äänestää Paavo Väyrystä,
Hauska ketju tämäkin!
Mää äänestän ainaski tota tota sano ny,tota sitäLippoosta.
Äänestetää kaikin joo ,joo sitä lippoosta.
joo sillä on niin leveet leukaperätkin ja kaik perät.
Juuri uutisissa kuuluu kummia, Katainenki on samaa mieltä kuin Paavo Väyrynen, nyt suomi on yhtä rintamaa, kokoomuski äänestää Väyrystä, tietenki pätevintä.
Kannattaa hankkia Paavon ja Vuokon presidenttimuki hintaan vain 30 euroa.
Sillä on nimittäin melkoinen keräysarvo muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Voihan siitä myös juoda piimää.
ja jossain oli et voi hätätilassa käyttää pissapottana...joten käyttöä riittää...
Väyrynen on muikea ajatus presidenttinä, pohjoismaitten yhteinen rahaliitto voi saada tuulta purjeisiin !
Teehän sinä yksinäsi sähahmo.
Onneksemme meillä muilla on vaihtoehtoja.
Tosiaan. Onneksemme on muita vaihto-ehtoja ja peräti seitsemän muuta henkilöä.
Voi valkata mieleisensä.
raikkaat tuulet puhaltamaan, pohjoismaitten yhteinen rahaliitto, huikea ajatus !
HYMMM,,,, mutta paras vaihtoehto on Paavo Väyrynen,
Väyrynen tietää mitä tekee, muut huuhailee sitä sun tätä, ei mikäänlaista selvyyttä mikä olisi suomelle parasta, MUTTA Väyrysellä on selkeä näkemys,,,,,, Tuo ruotsin eileinen pohdiskelu oli virkistävä tuulahdus paremmasta tulevaisuunen suunitelmista, se lähenteli Paavo Väyrysen kaksikymmentä vuotta sitten ollutta ajatusta.
että näin!
Eikös Väyrynen ollut politiikassa mukana jo Bresnevin aikoihin?
Vähän nuorempaa ja uudempaa ajattelumallia voisi kokeilla. Nyt on kokeiltu Muumimammajohtajuus. Nyt olisi uusia erilaisia vaihtoehtoja tarjolla, kokeillaanko?
Eihän siihen menisi kuin 6 v. Sitten voisi valita Väyrysen, jos uudistusmielisyys ei osoittautuisi kannattavaksi.
Vaikka olisihan se riski!
Elämme täällä kaukana turvallisessa lintukodossa, jossa on kaikki aina kuten ennenkin, kestoehdokas presidentinvaaleissakin. Kun vielä saataisiin markka takaisin ja kaikki ulkomaalaiset pois maasta, koululaisille perunannostolomat syksyisin ja taksimatkojen sijaan murtomaahiihto, niin jopa pääsisimme nousuun taas!
Tulevaisuus on meidän käsissämme!
ratkaisu.
Eilen ruotsalainen politikko pohdiskeli tätä EU sotkua, se ehdotti ajatusta pohjoismaitten yhteinen rahaliitto, vaikka sen jo Väyrynen kaksikymmentä vuottasitten ajatteli ja ehdotteli, EI se nytkään ole huono ajatus, suomi taatusti tulee pohjoismaitten kansa paremmin toimeen kuin esm kreikan, espanjan sun muitten epävarmojen suurten maitten, oli todella kuin musiikki korville RUOTSALAISEN politikon ajatukset, katsos nyt sitä tuumaili ruotsalainen politikko ei Väyrynen, Väyrynen tuntuu olevan sun hampaan kolossa vaikka hänen ajatukset on harvinaisen älykkäitä ja viisaita, ihmetellä täytyy MIKSI ?
Yhteisen valuutan nimi silti voisi olla euro, tai kruunu:
Väyrynen näyttää ja käy hyvin joulutontusta. Eikös vaan? Punainen pitkä pipo päähän niin se on siinä.
upea ajatus.
Väyrynen nousi komeasti kolmanneksi, todellisuudessa suosio on suurempi, koska nettiä ei ole kaikilla käytössä siinä syys, Väyrynen saattaa tehdä yllätyksen vielä, paras ja pätevin on tehtävään,
Hyvä on Timo Soiniki, jokatapauksessa parempi kuin niinistö.
Niinistössä on aika ajanut ohitse, siinä vasta "kaikkitietävä mies". Ihme venkoilija oli jo puhemiehenä ollessa.
Väyrynen on pätevin kaikella tavalla presidentin tehtäviin, älykkyyttä riittää. On vain huomioitava media on suuressa roolissa kenestä tulee presidentti. Kuten TV haastattelussa äsken faktana todettiin virheellinen informointi voi aiheuttaa pätevänkin ehdokkaan putoamisen kisasta.
Todelliset tiedot taidot esille, venkoilulla ei pressan hommissa voi hyvin pärjäillä.
Väyrysen suosio huimassa nousussa !
Väyrynen on selkeästi pätevin, Sari Essaija oli saman tasonen kuin Väyrynen, molemmat vaikkutti harvinaisen älykkäiltä ja lahjakkailta, nyt kuitenkin äänestämme Väyrynen presidentiki, suomi tarvitsee jämäkä miehen johtamaan suomi tästä katstrooffista uuteen nousuun, siihen ei ole sopiva Niinistö hän tekee pikaistusissaan mitäsattuu päätöksiä, hänen koulutus on puutteelinen saataa olla jopa vale juristi, ei ole pystyny todistettavasti esittämään pätevyyttään, nyt ei sanominen riitä pitää olla faktoja esittää todistettavasti.
Onneksi Väyrynen on tosiväyrynen eikä mikään sala- ei tarvitse epäillä, vaikka se on muotia nyt. Nimi on kaikkien tiedossa, muutahan emme juuri hänestä tarvitsekaan tietää.
Mutta muut!
Minäkään en meinaa kaupassa maksaa, ennen kuin kassa on todistanut henkilöllisyytensä ja vakuuttanut, että on tehtäväänsä pätevä, eikä mikään valekassa.
Meitä ei saa johtaa mikään vale...joten en muutenkaan suostu mihinkään, ennen kuin kaikki eduskunnan ihmiset ovat julkistaneet todistuksensa ja todistaneet pätevyytensä. Nyt pitää saada mediaan todistuskomissio, joka tarkistaa kaikkien poliitikkojen todistukset ja arvoasemat. Vähempi ei riitä.
Ihan sama, ovatko he päteviä työssään tai ei, todistukset pitää olla.
Kyllä Väyrysen poliittiset ansiot ovat kiistattomat, viisas ja älykäs on mies. MUTTA
niin vain on, että tuo itsekehu, kissan hännän nostaminen niiiiin ärsyttää. Eikö Paavo jo usko, että hän on hyvä ja riittävä, ettei hänen tarvitse itseään niin kovasti korottaa ja mainostaa. Eikö Paavo ymmärrä, että itsekehu haisee.
Eilen pressapaneelissa kertoi Paavo tehneensä tutkimusta Niinistön lausahduksista ja kun ihmisiä se vähän huvitti, hän muistutti: Minä olen sentään tohtori. Hänen poliittisia puheitaan myötäilevät Itsetietoiset, "Minä olen oikeassa"- ilmeet, hänen elekielensä, tekevät hänestä luotaantyöntävän persoonan. Tietenkään fanittajat eivät tästä ärsyynny, kun ovat samalla puolella. Ja kaikkein eniten juuri Paavo ärhentelee päällepuhumisesta.
En voi äänestää Paavoa siksi, kun tuota suuta ja tärkeästi kallellaan olevaa päätä joutuisi niin usein näkemään. Hittolainen, kun joutuu tässä mutu-kuosissaan koko ikänsä asumaan.
Ja munasi itsensä eng. kielisessä tentissä eli suuttui vääristä kysymyksistä.
Todella näytti karvansa mutta oma häpeä. Tosi häpeä käyttäytyä noin kun teki.
Järki-ihmiset ymmärtävät nyt viimeistään millainen äkäpussi ja kiukuttelija on kun oma tahto ei toteudu. Herra varjele sentään. Ei saa kysyä pahoja kysymyksiä ei.
Ei Paavo pääse tavoitteeseensa. Luotan kaupunkilaisiin ja sivistyneisiin jotka ovat nähneet Väyrysen sisimmän jo aikoja sitten. Ja nuoret, joihin Väyrynen luulee vetoavansa. Nuoret viimeisenä äänestävät Väyrystä. Suunnaton itsekehu ja se heitä erityisesti ärsyttää...
Taidamme Luoja varjeleen kanssa perustaa Anti Paavo-liikkeen )))
Löylyä lissää:
Tänään Paavo kesken vaalipaneelin (TV 1) tempaisi esiin kirjoittamansa kirjan ja kiikutti sen Arhinmäelle, joka ei vielä ollut kirjaa Paavolta saanut. Tämä tapahtui ihan kesken kaiken keskustelun eikä mitenkään liittynyt keskusteltavaan asiaan. Paavo halusi antaa kirjan just nyt, ettei se nyt vain unohtuisi...Kertakaikkisen moukkamaista käytöstä.
Ei varjeltunut Paavo vielä itsensä korostamisen paheestaan. Siksipä huokaan minäkin: Herra varjele!
Paavo Väyrynen on huippu älykäs se kirja oli tutkielma juuri tästä eu politiikasta, väyrynen on tiedemies, hänetä on suomelle suuri apu ja hyöty selviytyäksemme tästätä kaaoksesta mihin Niinistö kumppaneineen on suomen vieny suuressa tyhmyydessään.
Paavo Väyrynen ton todella upea politikko, pätevyysessään l o i st v a ,,, joka sana on asiaa mitä hän sanoo ja puhe selkeää !
niinistö ei pysty samaan on kummallinen tupisisa ja änkyttäjä, tyhjän puhuja tulee vaikutelma tiedon puutteesta, Niinistö presidenttinä olis SUURI VAHINKO suomelle !
Todellakin Niinistöstä käy ilmi tyhmyys, sitä ku ei voi peittää, olis syytä vaatia julkisuuteen todistukset näkösälle jotta kansa voi tehdä yliopistosta oikeutieteestä tarkistuksen onko Niinistöllä hyväksytysti suoritrttut opinnot olemassa, näitä v a l e herroja on suomessa liikkeelllä enemmänki, joten on aihetta epäillä Niinistön pätevyyttä !!
Puhetaito on hyvin heikkoa, ihmeellistä tupinaa ja änkytystä ei sovi presidentiksi, kummallinen kummitus olisi presidenttinä.
Taitaa olla niitä v a l e kirjoittajiakin tämäkin palsta täynnä.
Kummittelua sekin.
Mitään Isää tarvita. Taitaa käydä niin että selvitään yhdellä kierroksella.
Jos tämän hetken empijät ( pääosa tai 11-12 %) päätyy äänestämään Niinistöä vaalit ratkeavat 22.1.2012.
Se voi olla mahdollista. Mitä olen kuunnellut ihmisten puheita alkavat olla tympääntyneitä jatkuvaan jauhantaan vaaleista ja eusta ym... Miksi tarvittais kaksi vaalia kun lopputulos on selvä? Tulisi säästöä jos menisi kerralla.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=68856:sauli-niinistoellae-ylellae-yli-50-prosentin-todellinen-kannatus&catid=1:politiikka&Itemid=30
Täyttä puppua Niinistön suosio, miljoonilla saa mainostaa vaikka kuinka paljon mutta totuus on toiselainen, jokainen järkevä joka kuuntelee noitten puheita huomaa PAAVO VÄYRYSEN pätevimmäksi, Väyrynen tietää tietää mistä puhuu, joka sana täyttä asiaa, samaa ei voi sanoa Niinistöstä tupisee usein hyvin sekavaa, ajatus harhailee, näkee ettei puheessa ole tietopohjaa, tyhmät äänestää Niinistöä.
Niin että 50% kansasta on tyhmää??? Jo olet naiivi.
kuin sopuleita, jotka menee pää kolmantena jalkana muiden mukana vaikka olisi jyrkänne edessä, niin ei se mitään, siitä mereen vain yhdessä ja kuolemaan..
loistav koulumenestys, mikä ilmenee loistavan politikkona ja kirjailijana, myös yrittäjänä pohjoissuomessa.
Ihminen ON tyhmä jos menee median mainosten mukana, valitsee median mainostaman ehdokkaan, se osoittaa ettei ihmisellä ole omaa älykkyyttä ollenkaan, oma arvostelukyky täysin hukassa, vaan luotta median luomaan kuviteltuun suosioon, mistä esm. Niinistö on maksanu miljoonan saadakseen tyhmät änstämään itseään. HAH,
Älykkäillä ihmisillä on oma arvostelukyky, kuuntelevat ehdokkaitten puheita tarkkaan, ottavat selvää pätevyydestä, esm. Niinistön pätevyys on kyseenalainen, puhe taito erittäin heikko, sekavasta tupinasta ei aina saa mitään selvää. Koulu menny heikosti, liekkö hyväksyttävää loppututkintoa edes pystyny suorittamaan.
Miksi te älykkäät ette ole tehneet julkisia kannatuslistoja idolillenne?
Kummalisen salakähmäistä toimintaa kun ei edes julkisia listoja ole?
Koko Väyrysen kampanja on salakähmästaä ja outoa. Missä piilossa ne listat ovat ja miksi on niin salaista? Kukaan keskustalainen ei ole ollut torvea toitottamassa, pikemmin vaivautuneita kun kysytty tuetteko Väyrystä .
Saapas nähdä tuleko Väyrysen Paavosta presidentti, ainaki se on pätevä ?
Vastoin puolueen tahtoa, taas itsensä
ehdokkaaksi valitsi. Saapas nähdä,
syyllistyykö taas valtiorikokseen?
Väyrynenhän on entinen valtiorikollinen:
Väyrynen asettui vuonna 1994 itse keskustan ehdokkaaksi. Vaalien kynnyksellä hän tilasi jälleen Neuvostoliitosta nootin, mikä nousikin vaalipäivää edeltävänä lauantaina maan pääuutiseksi. Pikalippu Mäntyniemeen peruuntui, sillä vuosi oli 1994 ja nootti olisi pitänytkin tilata Venäjältä. Väyrynen tuli vaaleissa kolmanneksi