Olen itse koettanut tulkita uniani unisanakirjoilla, mutta nyt tuli sen verran sekava uni, että osaisiko joku muu kertoa mitä alitajuntani pohtii?
Uni:
Näin unessa vanhan lukioni. Se oli tässä tapausessa kuitenkin jonkinlainen sairaala/ensiapuosasto/teho-osasto. Olin jonkinlainen lääkäreiden avustaja siellä. Sairaalasängyissä makasi monia kuoleman kielissä olevia ihmisiä, pyytäen apua. Kukaan näistä ihmisistä ei ollut itselleni tuttu. Lääkäreillä oli kova kiire auttaa näitä ihmisiä. Itse en osannut, enkä uskaltanut tehdä mitään. Pelkäsin tekeväni jotain väärin, ja tappavani jonkun. Yksi pahoin ruhjoutunut mies oli letkuissa ja pyysi nostamaan jotain letkua ylemmäksi hädissään. Katsoin letkuja. Kaikki niistä olivat jo ylhäällä. En tiennyt mitä tehdä. Pystyin vain katsomaan avuttomana, kun mies kuoli edessäni. Ihmisiä kuoli ympärilläni ainakin 2-3, koska en osannut tehdä mitään, itselläni ei ollut tietoa tarpeeksi asioista, enkä uskaltanut siksi tehdä mitään.
Sitten joku johtava lääkäri huusi vihaisena "SEIS" ja pysäytti koko hullunmyllyn, komensi kaikki lääkärit, minut mukaan lukien ulos palaveriin. Kokoonnuimme Lukion Biologian luokkaan istumaan pulpetteihin. Johtava lääkäri seisoi keskellämme. Ensiksi saimme torut, että "Ei todellakaan hyvin mene nyt meillä". Johtava lääkäri jatkoi jotain, mutta olin keskittynyt itseeni. Koin mielessäni, ettei itseni pitäisi todellakaan olla tässä asiassa mukana, ettei ole ollenkaan sitä mitä haluan tehdä. Odotin, että johtava lääkäri huomaisi minut ja saisin tilaisuuden sanoa asiasta, mutta olin hänen selän takanaan istumassa, eikä hän kääntynyt ollenkaan.
Sitten ryhmä alkoi puhumaan internet -yhteys tarjouksesta. Tarjolla oli ilmainen nosto 2MB liittymästä 4MB liittymään. Moni oli innoissaan paitsi minä en, sillä itselläni oli valmiiksi jo 10MB liittymä. Johtava lääkäri pyysi nostamaan käsiä, ketkä haluaa tämän liittymän. Ainakin puoliluokkaa nosti kätensä ylös. Luokan vasemmalla puolen (takaapäin katsottaessa) istuva nuori silmälasipäinen nainen kysyi minulta, että "kai sinäkin otat tuon?" Vastasin, että en tarvitse, kun on jo liittymä. Tunsin pientä häpeää, että kieltäydyin.
Sitten luokassa olijat hajaantuivat ja lähtivät pois. Sain viimein päälääkärin kanssa juteltua. Hän oli tällä kertaa ala-asteeni opettajien huoneessa pukemassa ulkovaatetusta ylleen ja lähtemässä kotiinsa. Pyysin, että saisin jutella hetken hänen kanssaan. Hän vastasi rennon oloisesti, että "jos ehdit ulos noin 13 (tai 15 en ole aivan varma)...", ehdin jo sanomaan nopeasti, että tulen 10 minuutissa ulos. Tunsin ylpeyttä, että pystyin lupaamaan olevani nopeampi kuin vaadittiin. Pelkäsin kuitenkin, että en ehtisikään, sillä tapanani on tehdä aikataulut liian positiivisen tiukoiksi.
Ulos päästyäni olin menossa etsimään kyseistä miestä koulun etupihaa kohti pikitietä pitkin. Näin koulun keltaisen takaseinän. Tietä reunustivat pienet omakotitalot vihreineen puutarhoineen. SItten eräs miespuolinen tuttu, joka on kova polkupyöräilijä ilmestyi eteeni ja halusi jutella. Tervehdittiin iloisesti, mutta sanoin, että nyt on kiire ehtiä tapaamiseen ja jatkoin matkaani. Käännyin oikealle kohti koulun etupihaa kulkevaa tietä.
(oikean ala-asteeni takapihalla on oikeasti urheilukenttä, ei pikitietä tai omakotitaloja)
Uni:
Näin unessa vanhan lukioni. Se oli tässä tapausessa kuitenkin jonkinlainen sairaala/ensiapuosasto/teho-osasto. Olin jonkinlainen lääkäreiden avustaja siellä. Sairaalasängyissä makasi monia kuoleman kielissä olevia ihmisiä, pyytäen apua. Kukaan näistä ihmisistä ei ollut itselleni tuttu. Lääkäreillä oli kova kiire auttaa näitä ihmisiä. Itse en osannut, enkä uskaltanut tehdä mitään. Pelkäsin tekeväni jotain väärin, ja tappavani jonkun. Yksi pahoin ruhjoutunut mies oli letkuissa ja pyysi nostamaan jotain letkua ylemmäksi hädissään. Katsoin letkuja. Kaikki niistä olivat jo ylhäällä. En tiennyt mitä tehdä. Pystyin vain katsomaan avuttomana, kun mies kuoli edessäni. Ihmisiä kuoli ympärilläni ainakin 2-3, koska en osannut tehdä mitään, itselläni ei ollut tietoa tarpeeksi asioista, enkä uskaltanut siksi tehdä mitään.
Sitten joku johtava lääkäri huusi vihaisena "SEIS" ja pysäytti koko hullunmyllyn, komensi kaikki lääkärit, minut mukaan lukien ulos palaveriin. Kokoonnuimme Lukion Biologian luokkaan istumaan pulpetteihin. Johtava lääkäri seisoi keskellämme. Ensiksi saimme torut, että "Ei todellakaan hyvin mene nyt meillä". Johtava lääkäri jatkoi jotain, mutta olin keskittynyt itseeni. Koin mielessäni, ettei itseni pitäisi todellakaan olla tässä asiassa mukana, ettei ole ollenkaan sitä mitä haluan tehdä. Odotin, että johtava lääkäri huomaisi minut ja saisin tilaisuuden sanoa asiasta, mutta olin hänen selän takanaan istumassa, eikä hän kääntynyt ollenkaan.
Sitten ryhmä alkoi puhumaan internet -yhteys tarjouksesta. Tarjolla oli ilmainen nosto 2MB liittymästä 4MB liittymään. Moni oli innoissaan paitsi minä en, sillä itselläni oli valmiiksi jo 10MB liittymä. Johtava lääkäri pyysi nostamaan käsiä, ketkä haluaa tämän liittymän. Ainakin puoliluokkaa nosti kätensä ylös. Luokan vasemmalla puolen (takaapäin katsottaessa) istuva nuori silmälasipäinen nainen kysyi minulta, että "kai sinäkin otat tuon?" Vastasin, että en tarvitse, kun on jo liittymä. Tunsin pientä häpeää, että kieltäydyin.
Sitten luokassa olijat hajaantuivat ja lähtivät pois. Sain viimein päälääkärin kanssa juteltua. Hän oli tällä kertaa ala-asteeni opettajien huoneessa pukemassa ulkovaatetusta ylleen ja lähtemässä kotiinsa. Pyysin, että saisin jutella hetken hänen kanssaan. Hän vastasi rennon oloisesti, että "jos ehdit ulos noin 13 (tai 15 en ole aivan varma)...", ehdin jo sanomaan nopeasti, että tulen 10 minuutissa ulos. Tunsin ylpeyttä, että pystyin lupaamaan olevani nopeampi kuin vaadittiin. Pelkäsin kuitenkin, että en ehtisikään, sillä tapanani on tehdä aikataulut liian positiivisen tiukoiksi.
Ulos päästyäni olin menossa etsimään kyseistä miestä koulun etupihaa kohti pikitietä pitkin. Näin koulun keltaisen takaseinän. Tietä reunustivat pienet omakotitalot vihreineen puutarhoineen. SItten eräs miespuolinen tuttu, joka on kova polkupyöräilijä ilmestyi eteeni ja halusi jutella. Tervehdittiin iloisesti, mutta sanoin, että nyt on kiire ehtiä tapaamiseen ja jatkoin matkaani. Käännyin oikealle kohti koulun etupihaa kulkevaa tietä.
(oikean ala-asteeni takapihalla on oikeasti urheilukenttä, ei pikitietä tai omakotitaloja)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oppiläksy. Mutta onko se omasi?