Etäisyydenhallinta karatessa

dani.

Usein näkee kun jätkät lyö liian kaukaa. Iskun pitäisi lähteä läheltä ja olla lyhyt ja nopea. Oikea etäisyys löytyy kun mennään seisomaan vastustajan eteen niin että nenänpäät melkein koskettaa toisiaan. Molempia ryhti on suora ja jämäkkä. Käsi viedään taakse ja jännitetään äärimmilleen. Seistään liikkumatta ja ilmeen värähtämättä. Tää on se asento josta tehokkaat iskut saadaan aikaan. Vastustajan on mahdoton arvioida koska ja mistä isku tulee kunhan ollaan A)riittävän lähellä B)kropan liike ei anna varoitusta. Lähietäisyyden hallinta onkin suurimpia suomalaiskaratekoiden ongelmakohtia. Sitä ei harjoitella seuroissa tarpeeksi.

Hyvä etäisyysharjoitus. Mennään parin kanssa seisomaan keskelle tatamia nenät vastakkain. Molemmat pitää kädet alhaalla ja jännittää kropan tikkusuoraksi. Lähdetään yhtä aikaa kevyin päkiähypyin kiertämään salia pitäen etäisyys koko ajan samana(nenänpäät koskettaa toisiaan). Etäisyyden ja asennon tulee säilyä koko harjoitteen ajan.

Kun etäisyydenhallinta on opittu voidaan harjoitteeseen yhdistää iskut. Iskeä voi vuorotellen mutta edelleen iskunkaan aikana kroppa ei saa liikkua asennosta eikä jännitys laueta. Huudot tuodaan mukaan vasta ihan viimeisenä.

Siinä on perusharjoitus.

17

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sjh456mkjgf

      Tuttu juttu. Meillä vedetään sama setti melkein joka harjoituksen alkuun.

    • dani.

      Hienoa. Harjoitusta kannattaa muuten välillä varioida hyppimällä parin kanssa eri tahtiin. Kun opettaja huutaa ZUKI niin molemmat ojentaa käden iskuun. Jos jos toinen on juuri hypännyt ja toinen jo maassa niin alempana olevan iskuhan osuu vastustajan mahaan kun taas ilmassa oleva huitoo yli. Siinä huomaa käytännössä miten tärkeää on että vastustajan kanssa hypitään samassa rytmissä.

      • kok-ku-ido

        Niin etäisyys on tärkein alue karatessa. Usein myös vaikein hallita.


    • shippai suru

      Hypyt on oltava synkroonissa näinhän se menee. Sopikaa ennen aloitusta kumpi huutaa shippai suru tai jos on aloittelijoita niin ihan vaan HEP.

    • --

      Nyrkkeilysalilla sparratessa etäisyyden oppii ja "tuntee" kaikkein parhaiten.

      • niinno.

        Nyrkkeilijät on ihan hyviä liikehtimisessään mutta yhtäaikaisuus ja kontrolli puuttuu. En lähtisi korvaamaan tätä harkkaa nyrkkeilyllä.


    • 54e6jyuk

      Jos nenänpäät koskettaa toisiaan niin isku on jo sama antaa otsalla.

      Kamppailutilanteessa ei ikinä olla niin lähellä.

      Hauskoja nää teidän "vinkit".

    • Eskimohyppelijä

      Ollaan harjoiteltu nyt muutama kuukausi tuota nenänpäät vastakkain hyppelyä (sanomme sitä eskimohyppelyksi), ja olisi aika ottaa lyönnit mukaan.

      Eli mitenkä sitä siitä läheltä oikein lyödään? Viedäänkö käsi taakse korvan korkeudelle nyrkissä ja jännitetään, vaiko yläpuolelle, ja jos, niin karate chop -asennossa vain kungfun tuulimyllylyöntiasennossa, vaiko ns. karatekainaloon, ja nyrkillä vaiko nukitella?

      • dani.

        Korvan takaa on ihan ok korkes nyrkille mutta itse nostaisin vielä ylemmäs, sinne päälaen korkeudelle. Näin siksi että ylhäältä alas suuntatuvassa iskussa on mukana myös painovoima vauhtia antamassa.. Lisäksi ylhäältä alaspäin lyödessä on helpompi tarkkailla vastustajaa kun oma nyrkki ei vaeltele näkökentässä.

        Lyöntikohteita on useita. yksi hyvä on vastustajan olkapää. Nopea terävä isku olkapään hermokeskukseen lamaannuttaa koko käsivarren ja nyrkki tipahtaa hervottomana alas. Eräs sensei tapasi lyödä molempiin olkapäihin yhtä aikaa nk. double hand kipadachin. Eli kahden käden terävän kämmensyrjäsivalluksen. Voi vain kuvitella vastustajan toivottomuutta kun tämän molemmat kädet lähtee pelistä samanaikaisesti. Kipadachin voi tuikata myös kyynerpäähän. Iskun vaikutus on muutoin sama kuin edellä mutta nyt uhrilla tunto katoaa kyynerpäästä alaspäin(käsiä voi siis vielä heilutella mutta ylös niitä ei enää saa)


      • dani = Epistö
        dani. kirjoitti:

        Korvan takaa on ihan ok korkes nyrkille mutta itse nostaisin vielä ylemmäs, sinne päälaen korkeudelle. Näin siksi että ylhäältä alas suuntatuvassa iskussa on mukana myös painovoima vauhtia antamassa.. Lisäksi ylhäältä alaspäin lyödessä on helpompi tarkkailla vastustajaa kun oma nyrkki ei vaeltele näkökentässä.

        Lyöntikohteita on useita. yksi hyvä on vastustajan olkapää. Nopea terävä isku olkapään hermokeskukseen lamaannuttaa koko käsivarren ja nyrkki tipahtaa hervottomana alas. Eräs sensei tapasi lyödä molempiin olkapäihin yhtä aikaa nk. double hand kipadachin. Eli kahden käden terävän kämmensyrjäsivalluksen. Voi vain kuvitella vastustajan toivottomuutta kun tämän molemmat kädet lähtee pelistä samanaikaisesti. Kipadachin voi tuikata myös kyynerpäähän. Iskun vaikutus on muutoin sama kuin edellä mutta nyt uhrilla tunto katoaa kyynerpäästä alaspäin(käsiä voi siis vielä heilutella mutta ylös niitä ei enää saa)

        ?


      • Matti Epistö
        dani = Epistö kirjoitti:

        ?

        Heh. Pakko myöntää että kakettajat ovat terävää porukkaa myös henkisesti :D

        Puolustuksekseni kuitenkin sanottakoon että kirjoitin nimimerkillä epäitsekkäistä syistä. Toisinaan auktoriteettien kirjoitukset otetaan liiankin kirjaimellisesti eikä sanomisia uskalleta kyseenalaistaa. Kirjoittamalla nimimerkillä voi varmistaa että lukijat säilyttävät kriittisyytensä ei ohjeita ja opastuksia niellä täysin pureskelematta. Tämä lienee kuitenkin kaikkien etu.


      • Epistö
        Matti Epistö kirjoitti:

        Heh. Pakko myöntää että kakettajat ovat terävää porukkaa myös henkisesti :D

        Puolustuksekseni kuitenkin sanottakoon että kirjoitin nimimerkillä epäitsekkäistä syistä. Toisinaan auktoriteettien kirjoitukset otetaan liiankin kirjaimellisesti eikä sanomisia uskalleta kyseenalaistaa. Kirjoittamalla nimimerkillä voi varmistaa että lukijat säilyttävät kriittisyytensä ei ohjeita ja opastuksia niellä täysin pureskelematta. Tämä lienee kuitenkin kaikkien etu.

        Tervehdys lukijat,
        Nostetaas vanhaa ketjua takaisin ylös.
        Tulin juuri pitkältä opetusmatkalta kaukoidästä.
        Jos palstalaisilla on halua kuulla opettamiani asioita liittyen etäisyydenhallintaan niin laittakaa kysymyksiä tulemaan.
        Matti


    • Hippa-Heikin laiva

      Karaten etäisyydenhallinta toimii hyvin vaikkapa olkapää hipassa. Mutta mitä sitten kun sen ensimmäisen hipan jälkeen alkaa tulla koukkuja kylkiin tai muuta mukavaa. Antakaa kun vastaan. Kakessahan se 1. lyönti on jo tappava, muuta ei tarvita

      • vitsivitsinä

        Hermoiskut eivät ole tappavia vaan lamaannuttavia. Ja siksi ne ovatkin kiellettyjä muista kamppailulajeista. Mutta senhän varmaan tiesitkin jo, irvileuka.


    • nekkaaja

      tässä hyvä treeniohje Heleniukselle, tulee etäisyyden hallinta kuntoon ja sitten siskoja haastamaan. Harmi ettei Robertilla ollut eilen olkapäälyönti tiedossa, olisi jäänyt jopa simpukkalyönti kakkoseksi!

    • onko Epistöä näkyny

      Ei ole epistöstä kuulunut mitään ??!!??

      Olis mukava kuulla uusia kuulumisia tähänkin teemaa !!!

    • potkupuku

      Karatematseissa näkee että ottelijat usein hyppii tasajalkaa. Eli molemmat jalat yhtäaikaa ilmassa. Eipä varmaan ole saaneet asiaan tietoa/koulutusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1081
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      775
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      614
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      563
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      512
    7. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      35
      486
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      483
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      466
    Aihe