Olen 34-vuotias mielenterveyskuntoutujanainen. Toiveissani olisi löytää itseni vielä jonain päivänä turvallisesta ja vakaasta parisuhteesta. Nyt olen ollut yksin 9 vuotta.
Mielenterveydenhäiriöni on suhteellisen hyvässä tasapainossa ja välillä olen pärjännyt hyvin ilman lääkkeitäkin. Tilanteeni vain on kroonistunut enkä näe, että muutosta olisi suuntaan tai toiseen tulossakaan.
Miten ihmeessä voisin tutustua normaaliin, terveeseen mieheen, joka näkisi minussa muutakin kuin sairauden ja eläkkeen? Ja ymmärrystä siitä, etten halua koskaan lapsiakaan hankkia.
Vietän päiväni toisten mielenterveyskuntoutujien parissa eikä elämässäni ole juurikaan terveitä ihmisiä. Koen tämän jonkunlaisena häpeänä pariutumisrintamalla. Eniten kuitenkin häpeän omaa sairauttani. Kuka haluaisi esitellä minut perheelleen eläkeläisenä kun en itsekään tiedä kuinka vastaisin työssäkäymiskyselyihin esim. nettitreffisivustoilla?
Mielenterveydenhäiriöni on suhteellisen hyvässä tasapainossa ja välillä olen pärjännyt hyvin ilman lääkkeitäkin. Tilanteeni vain on kroonistunut enkä näe, että muutosta olisi suuntaan tai toiseen tulossakaan.
Miten ihmeessä voisin tutustua normaaliin, terveeseen mieheen, joka näkisi minussa muutakin kuin sairauden ja eläkkeen? Ja ymmärrystä siitä, etten halua koskaan lapsiakaan hankkia.
Vietän päiväni toisten mielenterveyskuntoutujien parissa eikä elämässäni ole juurikaan terveitä ihmisiä. Koen tämän jonkunlaisena häpeänä pariutumisrintamalla. Eniten kuitenkin häpeän omaa sairauttani. Kuka haluaisi esitellä minut perheelleen eläkeläisenä kun en itsekään tiedä kuinka vastaisin työssäkäymiskyselyihin esim. nettitreffisivustoilla?
Vastaukset 4
Vanhimmat
löytyy myös omasta asenteestasi: kerrot, että haluaisit löytää terveen ja tasapainoisen ihmisen rinnallesi. Aika monet meistä haluavat sellaista, mutta kuinka monet löytävät, vaikka olisivat itse terveitä?
Kaikilla meistä on vikamme ja sairauskin voi tulla osaksi kenen tahansa elämää. Itse esimerkiksi en ole eläkeläinen, en omaa diagnoosia, en ole ollut hoidossa, mutta en silti kykene parhaana päivänäkään sanomaan itseäni psyykkisilta ja sosiaalisilta taidoiltani terveeksi. Seurustelen myös terveen kirjoissa olevan henkilön kanssa. Toisaalta, molemmat meistä takuuvarmasti saisivat diagnoosin psykiatrilta.
Itse voisin tilanteessasi kuvitella mieluummin seurustelevani toisen mt-ongelmaisen, työttömän tai sairaseläkeläisen kanssa, hän ymmärtäisi tervettä paremmin tilanteeni. Nuo, jotka eivät ole kokeneet mielenterveyden horjumisia, pitävät nimenomaan laiskana ja saamattomana, arvottomana ihmisenä, joka ei edes kanna pöytään omaa osuuttaan. Tässä yksi näkökulma, onnea toki etsintään, naisena se on aina helpompaa tilanteessa kuin tilanteessa!
Sama vika taitaa olla kaikilla yksinäisillä pitkäaikaissairailla ja eläkeläisillä. Ollaan aika epätoivottua porukkaa. Nykyinen rahan yliarvostus ja varsinkin eläkeläisten huono kohtelu ja syyttely lisäävät tätä oman arvostuksen laskua.
Naisena sinulla on kyllä paremmat mahdollisuudet löytää elämänkumppani.
P.s.
Itselläni on ollut deitti-ilmoituksessa työssäkäyntikohdassa rehellisesti "eläkeläinen". Lieneekö juuri siinä se syy miksi kukaan ei vastaa.
Kysyin tätä asiaa kerran hoitohenkilöltä ja hän oli sitä mieltä, että eihän sitä eläkkeelläoloa tarvitse heti sanoa.
Minusta se on aika lailla ensimmäinen kysymys jonka tutustuvat ihmiset haluavat tietää toisistaan ja kysyvät "mitä teet työksesi, elääkkesi"? Jos tähän ei vastaa ollenkaan, niin olet aika kummallinen. Toisaaltaan pitäsikö sitten valehdella, valehtelu ei kylläkään ole eduksi suhteessa.
Minusta on kuitenkin parempi olla rehellinen ja kertoa että on eläkkeellä vaikka se katkaisisi tutustumisen siihen.
Taistele itsesi eroon häpeästä (helpommin sanottu kuin tehty, mutta mahdollista). Yritä hakeutua rohkeasti terveitten pariin, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta, mutta pienin askelin sekin voi onnistua. Siellä on ainakin mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin.
Itse olen viisikymppinen eläkeläinen, ja löysin psyykkisesti terveen elämänkumppanin harrastusryhmästä. Hänelle ei ole ollut helppoa oppia elämään kanssani sairauteni takia, mutta mitä enemmän hän on oppinut ymmärtämään sairauttani, sen paremmin sujuu.
Rohkeutta!