Itselleen totuutta,että joku ihminen voi olla sairas.Sitä vain yrittää toivon kipinää pitää yllä,että eihän se voi olla totta.Kyllähän sen nyt näkee ihmisestä,mutta ehkä olen itse sellainen hoivaava luonne,joka ei halua luovuttaa.Sitä vain ajattelee,että kyllä se siitä varmaan rakkauden avulla parantuu,joka on puppu puhetta.
Miksi ihmisen on vaikea myöntää?
paremmaksi muuttuu
22307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ei ihminen muutu toisen ihmisen rakkaudesta miksikään... omalla tahdolla tai rakkaudesta toiseen ehkä.
Kyllähän sen huomaa,että jotkut roikkuvat huonossa suhteessa pitkäänkin,vaikka tietävät,että toista ei voi muuttaa.Jotkut palaavat jopa väkivaltaiseen suhteeseen yhä uudelleen ja uudelleen,koska luulevat,että kyllä se toinen voi muuttua.Lopulta sitä maataan ruumispussissa,kun ei olla ajateltu omaa parastaan.
tai ehkä se on se, että on tunne että on niin huono ihminen ettei muuta ansaitse tai tuttujuttu on helppoa elämää. Huonossa suhteessa tulee araksi ja epävarmaksi itsestään ja sokeaksi siitä minkälaista oikea rakkaus kuuluisi olla...
jos ei tiedä paremmasta ei sitä osaa itselleen vaatiakkaan :) jos on kokenut kovia, nauttii pienistä hyvistä hetkistä.
vielä sellainen voi olla syynä, että pelkää eron astuessa voimaan ihmisen, josta välittää joutuvan ihan hunnigolle, niin voi tehdä ainakin liian kiltti ihminen...... syitä voi olla monia, ei ole elämä niin yksioikoista ja mustavalkoista.
Sairasta ihmistä parisuhteessa, ei voi parantaa, parisuhteen toinen osapuoli. Jos tällaista ajattelee, aiheuttaa vain kärsimyksiä itselleen. Ainoa oikea toimintatapa on pakottaa toinen hakemaan apua ammattiauttajalta. Se on loppukädessä kummankin osapuolen etu. Jos näin ei toimita, siitä kärsii kumpikin osapuoli ja pahimmassa tapauksessa lapset ja sillä periytetään sairaus-alttius eteenpäin tuleville sukupolville. On hyvin tärkeää, että sairaus ja sen periytymisen kierre katkaistaan. Tämä koskee kaikkea sairastumista. Ahdistuneisuutta, masennusta, skitsofreniaa tai mitä tahansa ihmismieltä haittaavaa oireyhtymää. Asioista voi keskustella kavereiden, ystävien tai suomi24-kavereiden kanssa, mutta jos näistä ei ole apua, niin kannattaa hakea apua. Auttakaa lähimmäisiänne, niin autatte samalla itseänne.
Toivo on se, joka kuolee viimeiseksi. Toivottomissakin tilanteissa.
Minä en hoivaa, minä valitettavasti viehätyn ristiriitaisista ja erikoisista persoonista.
Poikkeavat massasta ainakin.
Jossain kohtaa on sitten kuitenkin otettava etäisyyttä itseänsä suojellakseen.
Joskus sen ajoittaminen on vain vaikeaa. Helposti sortuu siihen "vähän vielä, hetki vielä" vaikka kaikki merkit huutaa poistumaan välittömästi ja lopullisesti.
Tai sitten sulla on liian suuret luulot itsestäsi -ainakin parantajan ominaisuudesta. ehkä sinä olet väärä ihminen korjaamaan häntä tällä ylikaiken olevalla rakkaudella.
Sun läpi näkee ja tiedän kyllä että aitous on sinusta kaukana!
"Kaikenparantava rakkaus". "Kaikenuskova tyhmä sinisilmäinen rakkaus" on tuolle oireyhtymälle parempi nimitys
kunnes joku luopuu toivosta sinun suhteesi, eli ei halunnut olla enää tyhmä rakastava ja sinisilmäinen
Niin, juuri näin. Miten tämän sukupolvesta sukupolveen jatkuvan väärän toimintatavan voisi katkaista ? Ehkä se olisi se, että uskottaisiin vanhempia ihmisiä ja ihan oikeasti yritettäisiin miettiä, että voisiko niissä vanhempien ihmisten neuvoissa olla jotain järkeä. Hormonit vs. elämänkokemus on nykypäivänä 10-1
Se on joskus rakkaus sellainen. Varsinkin jos oma lapsesi on sairas tai muuten tuhoisa. Vanhemmat rakastaa ja toivoo...rajan veto voi joskus olla vaikeaa ja sitä ajautuu mitä ihmeellisempiin tekoihin suojellakseen.
Älä sano sitä tyhmyydeksi.
t. nainen jo tässä iässä on nähnyt jo monenlaista, eikä ne hormonit ehdi väliin kun äijät tyhmäilee, pitää vaan toimia
Tässä nyt tarkoitinkin parisuhdetta, jossa ei auta olla tyhmä ja sinisilmäinen, koska kyseessä on kahden ihmisen elämä ja mahdollisten lasten elämä. Se on sitten taas eri juttu, miten lasten kanssa toimitaan, kun "on jo housuissa". Jokainen meiltä saa omat elämäneväänsä ja niillä pitää tulla toimeen. Ei se äiti tai isä tule enää pyyhkimään isona, vaan silloin on aikuistuttava ja yritettävä katkaista se lapsuudessa saatu rikama. Ei tämä asia voivottelemalla ja sormia pyörittelemällä hoidu, vaan puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Se on tosiaankin tyhmyyttä, jos ei tehdä jotain. Jos koko ajan ajattelemme "Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.", niin mikään ei muutu ja samat virheet toistetaan, aina ja iankaikkisesti. Amen
Jos ihminen on sairas ei sitä hylätä saa. Säälistä en ketään katselisi. Sehän olisi sitä sairasta kohtaankin törkeää. Joskus vain siinä sairaassa ihmisessä voi nähdä
jotain joka vain saa pysymään lähellä.
Ja luultavammin se sairas ihminen vaistoaa jos joku ei ole aidosti läsnä. Ja kertoo sen joskus ilkeämielisestikin jos on väsynyt toisen seuraan. Silloin täytyy ymmärtää toisen tarvitsevan tilaa. Voihan sitä kuitenkin etäältäkin tukea.
Tuskin sairas ihminen jaksaa rakastaa jos on huonossa voinnissa. Ja voihan sen välittämisen kertoa; mutta ei pidä loukkaantua jos ei saa vastakaikua. On hyviä ja huonoja päiviä , niin kuin "terveillä" .
koiramies taitaa kannattaa rodunjalostusta
on niin mustavalkoiset näkemykset
t. sairasta edelleen rakastava
Kuka tahansa voi sairastua, sinäkin. Haluatko silloin että läheisesti hylkäävät sinut?
Jokainen tilanne ja tapaus on erilainen.
Ehkäs sairas tarvitsee rakkautta, joka ei ole ns naisen ja miehen välistä tiivistä ja tunteellista rakkautta, vaan hyväksyvää katsetta silloin tällöin ja pari sanaa. Ei liikaa ettei mene psykoosiin...
Ei kukaan rakkaudesta, hyväksyvistä katseista tai ystävällisistä sanoista psykoosiin mene.
En mä kyllä sairasta rakastaisi miehenä vaan sairaana jota hoivata. En tasavertaisena kumppanina joka pystyy kasvattamaan lapsia
Nyt kyllä pistät omiasi. Jos et lukenut tarkkaan, niin sanoin "Ainoa oikea toimintatapa on pakottaa toinen hakemaan apua ammattiauttajalta". Sairas ihminen on ohjattava hoitoon, ei auttaa sairastamaan itseään muita läheisiä. Tämä ei ole hylkäämistä, vaan todellista rakkautta, vastuunottoa ja järkevää toimintaa. Se se vasta onkin hylkäämistä, kun ei tee mitään tai leikkii keittiöpsykologia.
Moni pomo on sairas valitettavasti. Inhimillisyys on heistä kaukana.
Joopa joo- niinpä niin!