joka on elänyt tähäkin saakka.Voi niitä monimutkaisia kohtalon oikkuja, jotka aiheutti sen , että tein sitä silloin, enkä lähtenyt....jne
Harmi , ettei osaa kirjailla, eikä jälkipolvet saa tietää mielenkiintoisesta elämästäni.
Luenko koskaan elämänkertoja? Hups..?
Harmi , ettei osaa kirjailla, eikä jälkipolvet saa tietää mielenkiintoisesta elämästäni.
Luenko koskaan elämänkertoja? Hups..?
Vastaukset 13
Vanhimmat
mutta kirjasta en ole aivan varma.
Siitä olen melko varma, että jokainen voisi kirjoittaa, mutta olisiko se lukemisen arvoinen.
Ei minun sepustukseni ainakaan olisi.
Emma, luetko koskaan elämänkertoja?
Minusta ne ovat parasta luettavaa.
olin 60v sitten 6 v ja luin esimäisen kirjani. Se oli joku Tarzan ja jäin loukkuun.
Elän lukiessani mielikuvituselämää pois arjesta.
En voi katsoa elokuvaa Taru sormusten herrasta, koska mulla on oma mielikuvamaailmani siitä.
Kehua retostan kyllä omasta , ihmeellisestä elämästäni, mutta se toisen elämästä lukeminen , tai kuunteleminen on vähän niin ja näin
Siks sanoin "hups"
Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka viitsivät kirjoittaa omasta elämästään. Se ei ole ollenkaan mukavaa. Harrastan muutoin kirjoittamista, mutta elämänkerta, huh! Kansalaisopistotkin on täynnä ihmisiä, jotka vain kirjoittaisi itsestään. Tylsää!
samaa kuin muistelmat.
Elämänkertakirjoittaja kirjoittaa jostakin tunnetusta, kuuluisasta henkilöstä, kuten valtiomiehestä, tai tunnetusta taiteilijasta.
Hän on haastatellut hyvin monia ihmisiä saadakseen tietoa ja niistä ,sekä kirjoitettavan todistettavasti oikeiksi tiedetyistä henkilötiedoista kuten syntymäaika, paikka, koulupaikkakunat, opinnot, entiset opettajat jne. elämänkertakirjoittaja kerää kokoon kirjan jonka löytää kirjastoista sellaisen otsakkeen alta, tai osastolta "elämänkerrat."
Muistelmat on jonkun verran erilainen kirjoitus tyyli. Siinä ei pitäydytä faktoihin, vaan muistelija saa kertoa muistoistaan, jotka menneet vuodet ja vuosikymmenet ovat kirjoittajan muistoissa kultautuneet kauniimmiksi kuin tapahtumat ja muistot joista hän kertoo, olisivat todellisudessa olleet. Henkilöstä, muistelijasta riippuen myöskin päinvastoin "muistaminen."Eli elämänkerrat ja muistelmat ovat eri asia, vaikkakaan eivät tyylilajina poikkea kovinkaan paljon toisistaan.
saattavat jossain vaiheessa lukea mielellään vanhempiensa mietteitä. Lisäksi he ovat siitä hyviä lukijoita, että eivät ole kovia kriitikoita, vaan ymmärtäjiäkin.
Mietteissä on ollut jonkinlaisen sepustuksen teko.
On jäänyt aloittaminen sikseen, kun haluaisin kertoa totuudenmukaisesti, mutta en kuitenkaan paljastaa kaikkea tapahtunutta jälkipolville.
Jos elonpäiviä riittää, kenties jonain päivänä rohkenen aloittaa.
luetuin kirja. Kokosimme siihen hänestä valokuvia pikkuvauvasta 50v saakka. Ystävät selasivat sitä ja muistelivat tapahtuneita hautajaiskahvilla.
Jos ehdin ja jaksan, teen itse albumin , jota mahdolliset surijat selailevat muistotilaisuudessani.
Piru on lystikäs veikko; se istuu olallasi ja sanoo:
- Aloita vaan, aloita huomenna.
- Tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä.
Merkillistä kuinka helppoa on arvostella toisen
tekemisiä laittamatta itse tikkua ristiin.
Siinä Helena on mestari, johon en parhaalla tahdollanikaan kykene !
Molemmille lapsilleni tein aikanaan omat albumit vauvakirjoista alkaen, jotka he sitten veivät mukanaan lähdettyään.
Mieheni kuoltua laadin myös hänen eri vaiheiden elämäntaipaleesta albumin hautajaisiin. Myös omaani on mukava katsella aika-ajoin - tein itselleni samalla - muistella elämän eri vaiheita. Perhealbumeja unohtamatta.
Elämänkertakirjan kirjoittaminen tuntuu vain niin työläältä toteuttaa, kun tahtoisi kirjoittaa esivanhemmistaankin.
Kirjoitan pätkissä jonkin otsikon alla muistelmia
Tarkoitettuna lapsille ja lapsen lapsille. Esim. Joulut,isä,äiti, kesät, työnteko jne....
Kirjoituksia on jo paljon.
Samoin osallistun muisteluiden keräämiseen valta kunnallisesti ,jotka ovat usein kirjoituskilpailunkin muodossa,mutta kaikki muistelut arkistoidaan. Nyt on menossa valtakunnallinen Suomen Akatemian ja SKS:n kansanrunous arkiston Tutkimus projekti otsikolla"Kotini",siinä on myöskin samalla kirjoituskilpailu.
Minä myös olen täyttänyt valmista isovanhempien -ja isoäidinkirjaa lapsenlapsille . Siitäkin muodostuu hyvä muistokirja lapsille ,jos kysymyksiin vastaa huolellisesti ja liittää mukaan valokuvia.
Vasta oli Metsälehden kilpailu "Löysin itseni metsästä" ja sain tiedon ,että kirjoitukseni julkaistaan syksyllä ilmestyvässä kirjoituksista kootussa kirjassa. Pidän näitä julkaisuun pääsyjä jo tarpeeksi hyvinä ,minulle amatöörille. Koska osallistujia on satamäärin.
Tässäkin metsä kirjoituksessa oli kymppitonnien arvoiset palkinnot ,joten niihin osallistuvat jo jonkinmoiset kirjailijatkin.
Minä en osaa kirjoittaa fiktiota joten ,muistelmat soveltuvat minun kirjoitus tavalleni.
Ei ole tullut mieleenkään itse julkaista kirjaa. Mikä ilo siitä olisi,oma kustannus kirjasta?
Heti täytyy korjata, omilleni minäkin sepustukseni tekisin. Sinulta sain vinkkiä tuosta eri otsikointien alle kirjoittamisesta, kiitos. Jos ja sitten kun toimeen ryhdyn.
Hyvää juhannusta toivotellen Helena
Oman perheen tiedot katoaa, kun aika jättää vanhemmista.
Nauhoitin äidin kertomisia v-91 ja v.94, jolloin hän oli vielä järkevä. Ne nauhat ovat korvaamattomia.
Isä kuoli paljon aikaisemmin, joten en tiedä mitään hänen äitinsä vanhemmista tai hänen isänsä vanhemmista.
Sukututkimus on erikseen.
Nimet sukupuussa kertoo harvemmin heidän persoonallisuuksistaan
elämä voi olla ylä- alamäkeä.kaikesta huolimata elämässä kaksinkäsin kiinni.