Yhteenveto The Atlantic - lehdessä julkaistusta käänteentekevästä artikkelista.
http://elamakasissamme.blogspot.com/2009/11/influenssarokotukset-ovat-puoskarointia.html
Influenssarokotukset puoskarointia
6
57
Vastaukset
- onneksi selvisi
Tosiaankin, tuota olen aina osannut epäillä. Mutta kuolleisuusluvuilla manipulointi on ollut kyllä omaa luokkaansa. Ja kansa uskoo dogmeihin ja kultteihin, kun on vielä niin taikauskoista. Yllätys on myös, että ns. "tieteelliset" tutkimukset tukevat useinmiten vain lääketehtaiden itsensä taloutta ja kirjanpitoa.
- tavallinen pulliaine
Kuten mainittiin, sama vaikutus kuin influenssarokotteilla, saataisiin siis yksinkertaisesti vain hieromalla jäniksenkäpälää. Mutta mistä saataisiin riittävä määrä noita käpäliä? Ne pitäisikin laittaa tehokkaaseen kiertoon, mikä taasen voisi levittää jopa tauteja eli mikään toimenpide influenssojen varalta ei ole järkeenkäypä. Siksi kannattaakin vaan olla ja elellä, kuten tähänkin saakka ja pitää kädet puhtaina.
- selevä pyy
Saarn. 8:9
Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.
- Mullah Multapulla
Käsien pesu onkin erittäin tehokas keino, THL on sen näyttänyt meille. Käsien pesulla ehkäistään sekä influenssan leviäminen kansan keuhkoihin että narkkiskorvausten leviäminen asianomistajien käsiin.
Eipä muuten oo enää vähään aikaan jaksettu lehissä peloitella nuha-allokoilla. Taitavat muka-terveilyviranomaiset jo luopua hiljalleen toivosta ja nyt häpeillen purevat nyrkkiään jossain. Ei kiinnosta niin ei kinnosta, lisäksi kansan kaikki tarmo ja sisu taitaa nyt mennä tuon helvetillisen lumentulon kestämiseen. Siinä nuhakauhut unohtuu kummasti - asva
Kolme rokotemyyttiä:
Myytti 1: Hinkuyskärokotteet estävät lapsia saamasta hinkuyskää.
Myytti 2: Influenssarokotteet estävät influenssaa.
Myytti 3: HPV-rokotteet suojaavat kohdunkaulan syövältä.
http://vactruth.com/2011/12/11/three-vaccine-myths/
Rokotteiden tyrkyttäjät ovat huolissaan, sillä sosiaalinen media häiritsee heidän rokotepropagandaansa. Suunnitelmissa on soluttautua sosiaaliseen mediaan ja levittää rokotteista positiivista tietoa aivan kuin kirjoitusten takana olisivat tavalliset ihmiset eivätkä lääyhtiöiden sätkynuket:
http://therefusers.com/refusers-newsroom/social-media-shifting-vaccines-conversation-brain-deer-comments/ - sdfvdgb
Muistan minäkin ala-asteella sairastaneeni sikotauvvin, oli sellainen kaksoisleukamainen olo. Ämprin olin sitä ennen kuitenkin saanut. Voihan ne osittain olla ihan lumejuttuja nuo rokotteetkin. Moni vaipuu valerauhan suloiseen syliin heti kun on se kausimälli lihassa eikä kaukomaille tohita lähteä ilman kolera-, malaria- hepa-, lavantauti-, raivotauti- vesikauhu-, ripuli- ja kymmeniä muita roiskeita.
Aatella jos Kolumbuskin ois ootellu että on rokotukset kunnossa ja vasta sitten lähtenyt Amerikkaan?;););););)););););));));;);););));)));
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721167
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45609Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t220519- 50514
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502