Kääpiömanteli

Ostin juuri kääpiömantelin. Mitä teen sen kanssa?
Leikkaanko alas syksyllä /keväällä/en leikkaa /mitä leikkaan?
Suojaanko karikkeella talveksi / ei kannata vaivautua, kuolee se kumminkin?
51380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla se on kasvanut ja kukkinut monta kymmentä vuotta.Laita lämpimään paikkaan ,esimerkiksi seinän viereen, eteläpuolelle.Ei tarvi leikata,ainoastaan vanhoja ja kuolleita oksia sitten kun niitä tulee.Voithan suojata, itse en ole suojannut millään.Se on myös kova leviämään juurivesoista.III-vyöhyke,mikähän sinun on ?Keväällä ihailet sen vaaleanpunaista kukintaa.

Äänestä
  • Hienoo, pööfect! Toivo heräsi! Siis selvisi istutuksesta. Nimesin sen Toivo Sari Manteliksi.

    Laitoin sen kasvamaan seinänvierustalle, kalkitsin jne ohjeen mukaan. Ja sidoin Pirkka-niksi-sukkahousuilla (ei kuulemma pidä tuulen mukana heilumisesta ja on vähän hontelo nuori mie..ööh tota pensas)

    Toi leikkausosasto oli se epävarma juttu. Mistä näitä leikkaamisia tietää, kun on ensimmäisen maaplänttinsä omistaja.

    Asun ihan Helsingin liepeillä, ja talvella Toivo tulee olemaan noin metrin paksun hangen alla. Mutta eipä häntä haitanne?
    Onkohan se muuten kaksineuvoinen? Vai onko samaan purkkiin istutettu molempia sukupuolia?
    Vai pitääkö se viedä kylään jonkun muun mantelin luo? Vai keinosiementää? Meinaan, että jos manteleita ?
    Kuulin, että manteleita myydään keväisin jossain päin maailmaa kukkakaupoissa hyödettyinä, koska ne kukkivat jo ennen lehtien tuloa ja että hyödetytkin voi kuulemma istuttaa puutarhaan.
    Jään siis odottelemaan ensi kevään "ooh ja aaah" kiljahduksia.
    Ps.
    Onko tuholaisia?
    Entä jänöset?

    Äänestä

  • Manteli kirjoitti:

    Hienoo, pööfect! Toivo heräsi! Siis selvisi istutuksesta. Nimesin sen Toivo Sari Manteliksi.

    Laitoin sen kasvamaan seinänvierustalle, kalkitsin jne ohjeen mukaan. Ja sidoin Pirkka-niksi-sukkahousuilla (ei kuulemma pidä tuulen mukana heilumisesta ja on vähän hontelo nuori mie..ööh tota pensas)

    Toi leikkausosasto oli se epävarma juttu. Mistä näitä leikkaamisia tietää, kun on ensimmäisen maaplänttinsä omistaja.

    Asun ihan Helsingin liepeillä, ja talvella Toivo tulee olemaan noin metrin paksun hangen alla. Mutta eipä häntä haitanne?
    Onkohan se muuten kaksineuvoinen? Vai onko samaan purkkiin istutettu molempia sukupuolia?
    Vai pitääkö se viedä kylään jonkun muun mantelin luo? Vai keinosiementää? Meinaan, että jos manteleita ?
    Kuulin, että manteleita myydään keväisin jossain päin maailmaa kukkakaupoissa hyödettyinä, koska ne kukkivat jo ennen lehtien tuloa ja että hyödetytkin voi kuulemma istuttaa puutarhaan.
    Jään siis odottelemaan ensi kevään "ooh ja aaah" kiljahduksia.
    Ps.
    Onko tuholaisia?
    Entä jänöset?

    Olipas kiva että pensaasi sai kolme nimeä ;-)

    Ei sitä tarvi leikata ,anna vain kasvaa, ainoastaan kuolleet oksat pois, koska niitä kyllä tulee,se kasvaa pensaaksi ja tekee 'hedelmiä'.
    Omassani on manteleita, mutta ne ovat kivikovia syksylläkin , jos niitä vielä siellä on ,linnut käy ne ottamassa parempiin suihin.
    En tiedä minkä neuvoinen on , mutta ainakin meillä oli vain yksi pensas ja manteleita on tullut...tosin niitä on nyt joka puolellla , joska se leviää juurivesoista.
    Ei tarvi viedä kyläilemään ;) Mutta eikös se ollutkin..Toivo, eihän miehet....

    Joskus laitoin sen 'mantelin' joulupuuroon , mutta sillä meinas katkaista hampaansa,niin kova se oli.Nyt ne ovat pikkulillin kokoisia karvaisia 'soikeloita'.

    Älä nyt kovin kiljahtele, ei niistä kyllä ole syötäväksi tai myytäväksi ;-)

    Joo,se on aina täynnä kirvoja ,oikein kirvapesä koko pensas..sori vaan.Ei jänojen mieleen.

    Äänestä

Manteli on kuin pähkinä: kova kuori, pehmeä sisus.

Äänestä

"Manteli" on se sisus siitä hedelmästä. Se pitää kuoria . On itsepölytteinen. Suojaa puusi/pensaasi lumelta niin että teet jonkunsortin kehikon ettei lumen paino katko oksia. Muuten lumi on erittäin hyvä eriste kunhan ei ole sellaisessa paikassa että siihen tulee vettä ja se jäätyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Manteli kirjoitti:

Ostin juuri kääpiömantelin. Mitä teen sen kanssa?
Leikkaanko alas syksyllä /keväällä/en leikkaa /mitä leikkaan?
Suojaanko karikkeella talveksi / ei kannata vaivautua, kuolee se kumminkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu