Kertokaa koiranomistajien kouluttautumisesta?

Yhdellä tuttavapariskunnalla on kaksi isokokoista koiraa. He asuvat omakotitalossa, jossa on iso piha. Koirilla on aitaus, josta heillä on mahdollisuus tulla terassin kautta sisälle. Tässä jokunen viikko sitten oli viikonlopun heillä. Ensin mennessämme sisään, koirat hyppivät housuilleni likaisilla tassuillaan. (Heh, kiva juttu, mennessäni kylään laitan siistit, puhtaat vaatteet ...emäntä vaan naureskeli, ettei muistanut ilmoittaa, että laittakaa huonommat vaatteet päälle) Koirat ovat tietenkin sisällä juosseet kuraisilla tassuillaan minne pääsevät (eikä kukaan isäntäväestä kertaakaan pyyhkinyt lattioita koko viikonlopun aikana). Hyppivät sohvilla, ovat järsineet huonekaluja, ties mitä pientä tavaraa järsivät, toinen nukkuu perheen vanhempien välissä, yöllä paskantavat lattialle, tunkevat nenänsä joka paikkaan (varsinkin ruokailessa) jne. Ihmettelen suuresti ovatko nämä koirat jotenkin koulutettuja, vaiko voiko edes tämmöisä asioita opettaa koiralle ... Ovat kuulemma olleet näyttelyissä ja ihan hyvin menestyneet. Kauhean vaikea on iloita menestyksestä, kun siellä kylässä ei edes tiedä missä istuisi ...
Tietenkin jokainen saa pitää kotonaan millaista eläintarhaa tahansa ja kunnossa missä tahansa, mutta ihmetyttää touhu. Itse olen oppinut, että koira on koira, eikä sillä ole pääsyä ihan minne tahansa ja jos koira ei sisälle tullessa siivoa tassujansa, niin omistaja tekee sen.
(Onneksi oli kaunis viikonloppu, että pystyi olemaan ulkona.) Mikä saa koiranomistajien käyttäytymään näin, ovat kuitenkin kouluttautuneita ihmisiä ....
15943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Itsesi hiukan pussiin!!! Kerrohan, että jos kerran oli kauniit ilmat, niin miten helkkarissa niiden koirien tassut olivat kuraiset???
Eikä tämä juttu nyt muutenkaan tuntunut yhtäänkään pätkää todelta!!!Koitahan kasvaa aikuiseksi ja ota järki käteen ja mieti, mitä kirjoittelet!!

Äänestä

Juuh, taisit tosiaan puhua ittes pussiin! Kaunis hieno ilma, mutta koirien tassut kurasia =) Ja ihan totta... ei kuulosta kovin totuuden mukaselta! Mutta vaikka toi ois totta, niin kuin sanoit, jokainen elää niinkuin haluaa eikä muiden tarvi siihen puuttua! Mutta en kyllä kadehtis tuota pariskuntaa =) Juu, jatkoja sinulle =) Ja ens vierailulle ei kannata laittaa sitten valkoisia housuja..
p.s. Kyllä meillä koirat sohvalla saa olla! Ei toki sängyssä!

Äänestä
  • Menimme perjantai-iltapäivällä, tunti sitä ennen oli ollut siellä ukkoskuuro, jolloin satanut ihan runsaasti. Sen jälkeen ei koko viikonloppuna satanut !

    Äänestä

  • Ihmettijä vielä kirjoitti:

    Menimme perjantai-iltapäivällä, tunti sitä ennen oli ollut siellä ukkoskuuro, jolloin satanut ihan runsaasti. Sen jälkeen ei koko viikonloppuna satanut !

    kun menee, niin pitää myös tajuta, mihin on menossa!!! Myös meillä koirat saavat olla vapaasti talossa (ei olkkarissa) ja meillä käyvät tietävät sen tullessaan, ettei meille juhlatamineita kannata päällensä laittaa. Oma moka, jos niin tekee. Koiraihmiset yleensä elävät koirien ehdoilla, ei satunnaisesti käyvien vieraiden ehdoilla. Ne, jotka eivät koirahuusholliin voi tulla, niin niitä tuskin kaivataankaan!!! Mutta ettäkö lähtisin tuttavieni elämäntapaa näissä foorumeissa käsittelemään, en siis todellakaan!! Mielestäni jokaisella on oikeus elää juuri sellaista elämää kuin itse haluaa! Eikö pääasia kuitenkin ole se, että elämä ja elämäntapa on jokaisen oma asia, vai onko?

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    imuroidaan vähintään kaksi kertaa viikossa kun koirista lähtee karvaa niin kovasti. koirat ei saa hyppiä vieraita vasten eikä muitakaan, sehän kuuluu jo hyviin tapoihin.meilläkin koirat saa kulkea koko talossa vapaasti. tyttären lakkiaisissa oli kaikilla juhla kamppeet päällä ja koirat käyttäyty nätisti, siten kaikilla mukavaa.

    luulenpa että ette anna omienkaan koirien hyppiä vieraita vasten ja jos niin tekevät ette sano niille mitään ,vai? kuten ensimmäisessä viestissä oli että koirat hyppivät vasten eikä omistajat sanoneet mitään.

    ei luulisi tarkoittavan sitä että kun on koira tai koiria niin talon pitää olla kuin mikäkin sikolätti. meillä ainakin yritetään pitää talo puhtaana, ei liioitellen, mutta silti puhtaana vaikka kaksi nöffiä onkin.
    ja koirien pitää osata käyttäytyä, siinä missä omistajienkin.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    nimenomaan sitä, että koirahuushollit ovat hieman erilaisia, kuin koirattomat. Ihme, että teillä riittää imurointi pari krt. viikossa rodun huomioonottaen! Meillä imuroidaan aamuin illoin karvanlähdön aikaan! Kotimme ei todellakaan ole milloinkaan muistuttanut sikolättiä useasta koirasta huolimatta. Moni onkin asiaa ihmetellyt. Koiramme ovat myös koulutettuja käyttäytymään niin kotona, kuin myöskin näyttelyissä jne. Ihan turhaan hyökkäät minua päin, et nimittäin pääse sillä tyylillä asiassa eteenpäin! Ymmärrys hoi, äly älä jätä; sanoisin!!

    !!!

    kun itse moititte ensimmäisen viestin kirjoittajaa ettei taloon jossa on koiria kannata pukeutua siististi ja mainitsitpa ettei teillekkään tullessa kannata laittaa juhlavaatteita päälle. onko teillä siis niin likaista? vai mikä siinä on?
    kirjoituksestasi sai käsityksen että kun menee taloon jossa on koiria niin ei kannata missään tapauksessa panna parhaita vaatteita päälle. miksi näin?
    ei ollut tarkoitus hyökätä sen enempää kuin tekään ensimmäisen viestin kirjoittajaa päin.
    ja itsekin käytät hyökkäävää kirjoitustyyliä. joten jos siis loukkasin, pyydän anteeksi, mutta vain jos sinäkin pyydät edellistä viestiäsi. (sen loppua ajatellen)

    pyydellä anteeksi!! Aivan nyt on turha lähteä saivartelemaan ja pilkkua n.....! Siististi pukeudumme itsekin aina, mutta paraativaatteita emme käytä! Pitäisi ehkä vääntää rautalangasta malli teille lapsosille, jotta viiskymppisen sanominen ymmärrettäisiin! Tai samahan se toisaalta on ymmärrätte tai ette - ei juurikaan tee kesää ei talvea!! HAUSKAA JUSSIA VAIN TEILLE!!

    en nyt mikään lapsonen ole itsekään, että sen puoleen. mutta hyvät juhannukset sinnekkin.
    terv. äiti 47v.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    en nyt mikään lapsonen ole itsekään, että sen puoleen. mutta hyvät juhannukset sinnekkin.
    terv. äiti 47v.

    äiti 50v!

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    äiti 50v!

    koira perheessä imuroidaan 2krt/viikko??? mahtaa olla huusholli,oi kamala!!!! meillä ei ole koiraa,mutta kissa löytyy ja meillä imuroidaan melkein joka päivä!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    kenelle olit kysymyksesi tarkoittanut??? Katso aina, minkä kirjoituksen alla vastaat!!!

    Äänestä

  • hihihi kirjoitti:

    koira perheessä imuroidaan 2krt/viikko??? mahtaa olla huusholli,oi kamala!!!! meillä ei ole koiraa,mutta kissa löytyy ja meillä imuroidaan melkein joka päivä!!!!!!!!!!!!!!!!

    Täälläkin on koirahuusholli, jossa imuroidaan 2krt/ viikko. Aiemmin, pienemmässä asunnossa, piti imuroida lähes päivittäin kun koirankarvat kertyivät tupoiksi näkyvämmin. ;) Nyt riittää vähempikin, mitä ihmettelyä siinä on?

    "Mahtaa olla kamala huusholli", joo... mutta tuollaisia niuhoja ei tarvi kylään kutsuakaan. ;)

    Äänestä

  • Pinja kirjoitti:

    karvojen sekaan mahdu, eivätkä hypi yli, niin niiden ei kyläilemään tarvi vaivautua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelijä kirjoitti:

Yhdellä tuttavapariskunnalla on kaksi isokokoista koiraa. He asuvat omakotitalossa, jossa on iso piha. Koirilla on aitaus, josta heillä on mahdollisuus tulla terassin kautta sisälle. Tässä jokunen viikko sitten oli viikonlopun heillä. Ensin mennessämme sisään, koirat hyppivät housuilleni likaisilla tassuillaan. (Heh, kiva juttu, mennessäni kylään laitan siistit, puhtaat vaatteet ...emäntä vaan naureskeli, ettei muistanut ilmoittaa, että laittakaa huonommat vaatteet päälle) Koirat ovat tietenkin sisällä juosseet kuraisilla tassuillaan minne pääsevät (eikä kukaan isäntäväestä kertaakaan pyyhkinyt lattioita koko viikonlopun aikana). Hyppivät sohvilla, ovat järsineet huonekaluja, ties mitä pientä tavaraa järsivät, toinen nukkuu perheen vanhempien välissä, yöllä paskantavat lattialle, tunkevat nenänsä joka paikkaan (varsinkin ruokailessa) jne. Ihmettelen suuresti ovatko nämä koirat jotenkin koulutettuja, vaiko voiko edes tämmöisä asioita opettaa koiralle ... Ovat kuulemma olleet näyttelyissä ja ihan hyvin menestyneet. Kauhean vaikea on iloita menestyksestä, kun siellä kylässä ei edes tiedä missä istuisi ...
Tietenkin jokainen saa pitää kotonaan millaista eläintarhaa tahansa ja kunnossa missä tahansa, mutta ihmetyttää touhu. Itse olen oppinut, että koira on koira, eikä sillä ole pääsyä ihan minne tahansa ja jos koira ei sisälle tullessa siivoa tassujansa, niin omistaja tekee sen.
(Onneksi oli kaunis viikonloppu, että pystyi olemaan ulkona.) Mikä saa koiranomistajien käyttäytymään näin, ovat kuitenkin kouluttautuneita ihmisiä ....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu