Olen muutanut 5-vuotta sitten Haminaan. Minun pitäisi mennä 2012 Koksiin sisälle, mutta olen kuullut, että Koksissa ei ole parhaamasta päästä nämä tohtorit. Siellä on kuulema muutenkin huono ilmapiiri. Ollaan potiilaille kiukkuisia ja töyikeitä. Pitääkö paikkaansa?
KOKSI
Sairaala
351915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Taidat vain olla hankala asiakas.
Itse olen ollut KOKSin potilaana vuodesta 2001, ja olen syövän ja muiden monisairauksieni kautta viettänyt siellä eri osastoilla melkoisesti aikaa. Jokainen osasto on hiukan erilainen, mutta itse en ole kohdannut yhtään epäpätevää tai osamatonta lääkäriä käyntieni aikana.
Sairaalassa tuntuu olevan erittäin korkean moraalin omaavat lääkärit, jotka eivät häpeä osaamattomuuttaan toisten erikoisaloista vaan kysyvät kolleegoiltaan reilusti apua, ja erillistä konsultointia potilailleen.
Huono ilmapiiri lienee myös aika kaukaa haettua kritiikkiä, sillä siellä olevat hoitajat, sekä apuhoitajat ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin me potilaatkin. Jopa töykeääkin potilasta autetaan parhaimman mukaan, vaikka minun mielestäni heille kuuluisi vastata samalla tavalla.
Itse en myöskään ymmärrä niitä, jotka arvostelevat sairaalan ruokaa, sillä mielestäni se on erittäin kelvollista. Kaikesta ei kukaan voi pitää, mutta onhan alhaalla kahvio, josta saa tilata mieleistään, mikäli sairaalan oma ruoka ei kelpaa.
Itse annan täyden tunnustuksen ja kunnioituksen KOKSin toiminnalle, henkilöstöstä välineistöön.
Hyvää kohtelua ja asiantuntevaa hoitoa KOKS vuodeosastoilla.
Saatuani parit väärät diaknoosit ja kunnon pettäessä pääsin piipaa autolla Koksille. Alku meni letkuissa kiini ja pääosin nukkuessa,horroksessa.
Mutta siitä lähti fysiikka petraamaan ja saavutin jopa yllättävän hyvän kuntotason.
Nyt olen pari vuotta käynyt jälkikonrollissa ja täytyy vain ihmetellä miten hyvin,asiallisesti ja täsmällisesti asiat hoituu. Lääkärillä oli myös aikaa keskustella asiaan liittyvistä hoitomenetelmistä,vaihtoehtoista sekä selvittää eri lääkkeiden vaikutukset itsehoitoa varten.
Erityiskiitos hoitajalle, sille söötille "pisteliäälle"
Enpä ala kehumaan noin ala-arvoista toimintaa, niinkuin Koksissa on.
Olen itse ollut sen *****maisen sairaalan hoidossa, missä lääkärit eivät ota vastuuta töistään, eli siitä vaan poikki ja pinoon tyyliin.
Huolimattomuus huipussaan, kun ei pääse jälkitarkastukseen, eli lääkäri ilmoittaa, että on hänellä tärkeämpääkin tekemistä.
Hoitovirheitä ovat mestareita tekemään, mutta ei tunnustamaan.
NAKITTAA VIELÄKIN NIIN ****:STI
Älä mene Koksiin, sillä sieltä et kyllä selviä ilman jälkivaivoja.
KOKENUT KAIKKI TIETÄÄ JA VAIVAINEN KAIKKI KOKEE.
Juu "päissään" olevat kirurgit amputoivat vääriä jalkoja, minä tiedän!
Valitettavasti kaikilla ei ole siroja suoria jalkoja. Sitä joutuu sitten vääriäkin operoimaan.
Eikä he päissään ole. Sitä vain ilme kärsii kun varvasmehu tuoksuu vahvasti.
Tuota en usko, mutta, kun olen niin hirveän vanha, eli elänyt Kotkassa kauan, niin voin kertoa, että täällä tohtoroi yksi jonka lisänimi oli puukkomack.
Koulussa oli samalla luokalla poika jonka käden tuo tohtori oli operoinut. Käsi oli luudutettu väärinpäin ja se oli kutistunut vammaisasteelle asti.
Neiti Hovinsaarelta. Tuon saman tarinan olen myös kuullut "sijoitettuna" jalkaan! Tarinat ovat tarinoita, vai mitä?
Olisi vain hyvä händä ko. henkilö elävänä, eikä pelkkänä tarinana?
Tarinat sijoittuu sinne missä operoidaan. Ja mokaillaan. Vasta kesällä luin ambutoinista missä terve jalka oli poistettu. Kovin oli selityksiä mutta potilaan kannalta niillä ei ole merkitystä.
Tarkennus tuohon omaan juttuuni. Väärät diaknoosit tehtiin toisaalla. Noin vartti ennen hengenmenoa pääsin Kotkaan ja saivat kuntoon.
Kymmenen pistettä. Homma toimi joten ymmärrettävistä syistä kirjoitan puolustavaa tekstiä.
mistä tiedät että aikaa oli tuo vartti jäljellä.
minut kyllä laitettiin siinävaiheessa siettä kotiin.
joten en voi kehua.
itse ole kyllä sitä mieltä ,jos on vakavasti sairas ei koksiin kannata lähteä
viimeisiä minuutteja tuhlaamaan
hulluksi vaan haukkuvat .
ensin pelästyi ,mutta sitten tajusin että itseäänhän se tarkoitti
parempaa uutta vuotta sille tyypille kuitenkin .
Toistan vielä...Olin kyseisen pojan kanssa samalla luokalla Kotkan Yhteiskoulussa joten ei pidä ollenkaan luulla, että satuilisin.
Sitä en tiedä mitä silloiselle pojalle kuuluu tai kuuluuko enää yhtään mitään ?
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Henkilökunnan ei tarvi sietää mulkeroita.
Olen samaa mieltä. Jo tuo kirjoittelu kertoo että psykiatrin tarvetta olisi ollut jo pitkään.
Sama homma joka työssä. Ei se niin herkkua ole että tarvii vielä kaikkia törkypäitä
kestää
Kyllä koksissa ihan hyvin pärjää. Minulla on aina lääkärikirja mukana ja sen avulla seuraa, että hoitajat ja lääkärit tekevät oikeita toimenpiteitä. Lonkan tekonivel- ja umpisiolenpoistoleikkauksen pyysin tekemään selkäydin puudutuksessa, jotta pääsin peilin avulla seuraamaan mitä ne oikein touhuavat. Pari kertaa jouduin niitä neuvomaan, muuta kyllä ne sitten loppujen lopuksi saivat homman hoidettua. Ensi kerralla leikkaavat sitten sen sairaan lonkan.
Asetatko itse lonkka protesin ja patellanapin paikalleen. Vasaroinniksi menee ja taltalla on työtä! Seuraatko peilistä sitäkin.?
ainakin se lyhyt vahtimestari luukulla tosi ylimielinen : /
ennen luulin jotta apua kyllä saa kun päsee sinne,mutta kokemusteni kautta käsitykseni muuttui täysin.
en ollut edes elokuvissa kuullut että ea.sta laitetaan kotiin kuolemaan .
ja se että os.yl. pelaa vastaanotolla nettipasianssia.
kollegat kyllä vakuuttaa hänen olevan erittäin pätevä.
toivon todellakin näiden juttujen tulevan esille jotta totuus paljastuu.
kaikenlaista olen kyllä kuullut ,mutta oma kokemukseni oli
todella karmaisevaa.
toivottavasti asiat edes joskus muuttuisi
tuosta ei voi mennä kuin ylöspäin
no ensin narinat ,mutta kyllähän siellä jotain hyvääkin on 3b kaikki toimi erinomaisesti ,niin sehän toimiikin ostopalveluna. joten pitäisiköhän kaikki
jatkossa järjestää samalla tavalla.
ei uskoisi että samassa talossa noin erilaista toimintaa
hyvää joulua kuitenkin kaikille
Jos lääkäri istuu tietokoneella, niin hän lukee tietojasi eikä pelaa pasianssia. Jos sinut ea:sta lähetettiin kuolemaan, niin aika pirteä ruumis siinä kirjoittelee.
juu olen tosi pirteä,
mutta avun sain kyllä muualta
todellakaan en olisi täällä enään jos olisin koksin varaan jäänyt
kyllä se kyseinen lääkäri itse tietää lukiko hän minun tietojani vai jotain muuta
uskoisin myös paikalla olevan hoitajan nähneen .
eipä vaan varmaan uskalla otta kantaa
toivottavasti olen ollut ainoa vastaavan käytöksen kohteeksi joutunut potilas.
tuskimpa.
olen kuitenkin yksi harvoista jotka vastaavasta tilanteesta pääsee vielä takaisin maan päälle . ja siitä kiitos omaisilleni kun jaksoivat auttaa ,
vaikka sairaalat on sitävarten
yksinäinen ja varaton ihminen ei kyllä olisi tilanteesta enään selvinnyt.
Tiedoksi vaan ettei 3b ole ostopalveluosasto, vaan ihan samanlainen osasto kuin kaikki muutkin, samaa organisaatiota. Jono-osastolla asiat vähän paremmin kuin päivystyspotilaita käytävät pullollaan olevilla osastoilla.
kyl ne käytävät tyhjenis jos osattas jotaa tehä ,mut ei
six ainakii karmeeta kohteluu
on kyl tainnut valkotakit viimevuosin vaihtuu
mixköhää "hyvät" on lähten vai onk joutun lähtee
no joka tapaukses hyvä et on pois
ja onk nykyset sen kummempii
Ei ole helppoa lääkärin työ. Pitäiskö heidän olla ennustaja ja tietää heti, mikä potilaalla on. Oireet ovat samanlaisia monissa sairauksissa. KOKS on hyvä.
ei heti mutta pitäisi opetella kuuntelemaan potilasta
jos diagnoosi tehdään ulkomuodon ja -näön perusteella
tuloksena on hoitovirhe
ja kyllä sen jälkeen on aihetta vilkaista peiliin
tehdessään virheen olisi asiallista myöntää se ja pyytää
vaikka anteeksi.
vakavasti sairaan heitteillejättäminen on potilaalle varmaasti kovempi pala kuin
lääkärin maine.
siksihän se onkin hyvä vaihtaa työpaikkka ettei kaverit saa tietää
siellä uudessa paikassa taas ei kukaan osaa heti edes ajatella asiaa
ollaan vaan tyytyväisiä että saatii hyvä lääkäri
Mikä ihmeen KOKS, eihän sellaista ole ollut enää täällä vuosiin.
kyllä kaikki täällä tietää mikä on koksi.
kyllä siellä on muutama hyväkin tri , mutta luvattoman paljon niitä toisenkinlaisia.
ja valitettavasti itse olen sairastanut sellaisia asioita johon tuolla ei pätevää lääkäriä löydy
muistakaa vaan kaikki ,jotka ette ole tyytyväisiä.teille on potilasasiamies.
hänen juttusille vaan .
luulisi pikkuhiljaa tuottavan tulosta
vaikka johan taitavat tilastojen kärjessä ollakin
Eihän Kotkaan saada edes isolla rahalla kunnon lääkäreitä. Kaikki hyvät ja parhaat menee muualle. Careassa on yrneitä koppavia pelottavia konitohtoreita. Terveyskeskuksessa uskaltaa ainoastaan käydä, jos on korvissa vaikkua tai tikku sormessa jota ei itse saa pois. Parasta mennä yksityiselle Kotkaan, Lahteen tai Helsinkiin.
Hyvät ihmiset muutakaa pois ennen eläkeikää. Muuten teitä ei näillä kulmilla hoideta. Vuodeosastot on täynnä vanhuksia. Vaipat pissassa tai paskassa, eikä henkilökunta kerkeä vaihtamaan. Henkilökunnalla on aikaa istua kahvilla 1/2 h-1h aamusta. Sitten yritetään tehdä jotain, mutta se menee monesti tiuskimiseen potilaille ja marmatukseen. Henkilökunta marmattaa tauoilla, että kyllä on kiire. Taukoja kyllä löytyy ja pitkiä. (opiskelija)
Sivusta katsova opiskelija, kuivaa korvantaustasi ja kerro sitten puolueeton totuuteen perustuva kannanotto/mielipiteesi uudestaan. Miten menisit itse opiskelijan tuloilla yksityiseen kalliiseen hoitoon opiskelijana, pappa betalar-systeemillä, niinkö? Ei ne eläkkeetkään liian suuria liene meille monisairaillakaan.
Itse olen tyytyväinen ja kiitollinen KOKSin lääkäreihin, hoitajiin, apuhoitajiin, siivoojiin, ja jopa kahvilan henkilökuntaan.
Valittamisesi pistää oikein vihaksi, tekisit itse jotain sen sijaan että haukkuisit muita kahvitauoista, ei hoitohenkilökunta koostu roboteista.
Minulle jäi mielikuva,että tuo opiskelija on työharjoittelussa siellä.
Näinhän se on.Työharjoittelijathan ne huomaa joka työpaikassa miten vakinaiset osaa venyttää tauot ja teettää työt harjoittelijoille ja opiskelijoille.
up
yli hirvosen
jos kotieläimiä kohdeltaisiin huonosti.
seurauksena vähintää sakko ja eläintenpitokielto.
mutta kun sairas ihminen jätetään heitteille,
seuraa korkeintaan muistutus, so so ei niin saa tehdä
muistathan sitten seuraavalla kerralla toimia oikein
jos se lääkäri ei jaksa niin voihan sekin hakea apua