On asia joka painaa sydäntäni.
6-luokalle asti olin aivan normaali poika, joka meni joka päivä ulos kavereiden kanssa. Nykyään menen kouluun ja koulusta kotiin. Siinä on päiväni :(
Kuudennen luokan lopussa minulla tuli eräs harvinainen ihottuma kasvoihin ja kaulaan/niskaan, joka oli todella huomattava.
Siitä 9:teen luokkaan asti kaverini välttelivät minua, joka on tietysti väärin, mutten syytä heitä, sillä yleisesti ottaen olin aika karu ilmestys.
Nyt olen saanut hoidettua ihottuman :)
Mutta... olen kasvanut erilleen niistä vanhoista kavereista. Kyllähän ne mun "kavereita" on vieläkin, muttei tule hengailtua niitten kanssa enään.
Itseasiassa en ole ollut 3 vuoteen kavereiden kanssa ulkona vähintään muutama krt viikossa.
Tähän asti jaksoin sen ajatuksen voimalla, ettei tarvitse kestää yksinäisyyttä, kuin siihen asti että ihottuma on hoidettu.
Jokainen varmasti ymmärtää että pitkän yksinäisyyden jälkeen ei olekaan niin helppo hankkia kavereita.
Kahdeksanteen luokkaan asti heräsin joka aamu hymy huulillani, mutten enää jaksanut sitä yksinäisyyden määrää ja kaikkea piilovittuilua ihottumasta.
Siitä lähtien olen alkanut olemaan "kovis", en siis sellainen kiusaaja vaan kovapintainen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan :D
Olen itseasiassa ollut koko elämäni sellainen, sillä minua kiusattiin kun olin pieni ja olin silloin aika kuumakalle sen takia, hakkasinkin joitakin kiusaajia.
Eli kiusaamisen ja ihottuman välistä aikaa oli noin pari vuotta, jonka aikana minulla oli paljon kavereita. Nykyään jos olen uusien ihmisten seurassa, olen varautunut, sillä en ole tottunut ihmisten "normaaliin" suhtautumiseen ja tunnen läheisyyden tunteen todella oudoksi.
Muutenkin tilanteet, joissa olen kahdenkesken jonkun ihmisen kanssa ovat äärettömän kiusallisia vaikka osaan pitää keskustelua yllä ja olen sosiaalinen.
Välillä vaikutan jopa siltä kuin olisin lievä autisti, sillä aina on opetettu ettei muiden vittuilusta kannata välittää ja tämä on iskoistunut muuhunkin käyttäytymiseeni.
Johtuu siitä että olen ollut elämän "tärkeimmät" hetket yksinäinen.
'
Äitiäni ja isääni, sekä sisaruksiani (asuvat eri kaupungissa) rakastan, mutta en heidänkään kanssa ole läheisissä väleissä, valitettavasti.
Koko tämä paska risoo minua, enkä oikeen jaksa enää. Odotan vain sitä päivää
kun pääsen pois tästä maailmasta. Vain usko pitää minut henkisesti terveiden kirjoissa.
Mistä ihmeestä voisin saada kavereita? Mistä muut yksinäiset tai syrjäytyneet ovat saaneet uusia kavereita?
6-luokalle asti olin aivan normaali poika, joka meni joka päivä ulos kavereiden kanssa. Nykyään menen kouluun ja koulusta kotiin. Siinä on päiväni :(
Kuudennen luokan lopussa minulla tuli eräs harvinainen ihottuma kasvoihin ja kaulaan/niskaan, joka oli todella huomattava.
Siitä 9:teen luokkaan asti kaverini välttelivät minua, joka on tietysti väärin, mutten syytä heitä, sillä yleisesti ottaen olin aika karu ilmestys.
Nyt olen saanut hoidettua ihottuman :)
Mutta... olen kasvanut erilleen niistä vanhoista kavereista. Kyllähän ne mun "kavereita" on vieläkin, muttei tule hengailtua niitten kanssa enään.
Itseasiassa en ole ollut 3 vuoteen kavereiden kanssa ulkona vähintään muutama krt viikossa.
Tähän asti jaksoin sen ajatuksen voimalla, ettei tarvitse kestää yksinäisyyttä, kuin siihen asti että ihottuma on hoidettu.
Jokainen varmasti ymmärtää että pitkän yksinäisyyden jälkeen ei olekaan niin helppo hankkia kavereita.
Kahdeksanteen luokkaan asti heräsin joka aamu hymy huulillani, mutten enää jaksanut sitä yksinäisyyden määrää ja kaikkea piilovittuilua ihottumasta.
Siitä lähtien olen alkanut olemaan "kovis", en siis sellainen kiusaaja vaan kovapintainen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan :D
Olen itseasiassa ollut koko elämäni sellainen, sillä minua kiusattiin kun olin pieni ja olin silloin aika kuumakalle sen takia, hakkasinkin joitakin kiusaajia.
Eli kiusaamisen ja ihottuman välistä aikaa oli noin pari vuotta, jonka aikana minulla oli paljon kavereita. Nykyään jos olen uusien ihmisten seurassa, olen varautunut, sillä en ole tottunut ihmisten "normaaliin" suhtautumiseen ja tunnen läheisyyden tunteen todella oudoksi.
Muutenkin tilanteet, joissa olen kahdenkesken jonkun ihmisen kanssa ovat äärettömän kiusallisia vaikka osaan pitää keskustelua yllä ja olen sosiaalinen.
Välillä vaikutan jopa siltä kuin olisin lievä autisti, sillä aina on opetettu ettei muiden vittuilusta kannata välittää ja tämä on iskoistunut muuhunkin käyttäytymiseeni.
Johtuu siitä että olen ollut elämän "tärkeimmät" hetket yksinäinen.
'
Äitiäni ja isääni, sekä sisaruksiani (asuvat eri kaupungissa) rakastan, mutta en heidänkään kanssa ole läheisissä väleissä, valitettavasti.
Koko tämä paska risoo minua, enkä oikeen jaksa enää. Odotan vain sitä päivää
kun pääsen pois tästä maailmasta. Vain usko pitää minut henkisesti terveiden kirjoissa.
Mistä ihmeestä voisin saada kavereita? Mistä muut yksinäiset tai syrjäytyneet ovat saaneet uusia kavereita?
Vastaukset 23
Vanhimmat
ps. en siis todellakaan mieti elmän päättämistä itse jos joku ymmärsi niin
ps. en siis todellakaan mieti oman elämän päättämistä, jos joku niin ymmärsi
No, onpa ollu kivoja "kavereita" jos ihottuman takia hylänneet.
Toivottavasti saat terveen itsetunnon eikä sun tarvii esittää mitään muuta kuin mitä olet.
Ja toivottavasti löydät parempia kavereita.
hetken aikaa voi tietysti mennä ennenkuin sisäistää sen, että on ihan yhtä tärkee ja ok niinkuin muutkin.
Minulla oli rankka lapsuus ja pidin itseäni rumana ja huonompana kuin muut.
Lopulta ymmärsin ettei se pitänyt paikkaansa, vaan johtui siitä mitä olin kokenut.
Anteeks kun kirjoitin vähän sekavasti.
Tsemppiä sulle.
No itse en varsinaisesti pidä itteeni rumana tai arvottomana, päinvastoin.
Mutta yksinäissyden takia olen nykyään surumielinen ja kovakuorinen.
Mutta kiitos tsempistä, on ihana tietää että joku välittää :)
Kuulostaa jotenkin äärimäisen tutulta. Tosin itsellä tämä ihottuma niinkin perinteinen akne, joka söi vaan itseluottamusta tuolloin. Nykyään enää mitään aknea ole ja itseluottamuskin palannut, mutta ei niitä kavereita vaan ole löytynyt.
Mistä saa kavereita? Hyvä kysymys, johon en itsekään tiedä vastausta.
Erinäisistä yhteisöistä? Mutta miten päästä/kuulua yhteisöön jos siinä olevilla ihmisillä on jo vahva side, johon ulkopuolisen on vaikea päästä. Yksittäiseen ihmiseen pitäisi vain rohkeammin tutustua ja olla yhteydessä, mutta torjutuksi tulemisen riski on aina olemassa.
Ei auta kun etsiä ja toivoa, ehkä se onni jossain vaiheessa kääntyy ja joku täältä löytyy. Onhan meitä kuitenkin useampi miljardi tällä palolla ja et ainoa voi olla, kuten et olekaan : )
Haha, joo onneksihan niitä muitakin kohtalotovereita löytyy.
Ite oon ajateelu, että jos asuisi vaikka jossain ei-pohjoismaassa niin olisi ehkä helpompi luoda uusia kontakteja. Tiedä sitten. En kyllä viitsi Suomessa mennä juttelemaan tuntemattomalle.
Jos juttelisi jollekkin tuntemattomalle pojalle täällä niin se varmaan luulisi että yritän iskeä tai jotain :)
Et oo oikeesti yksinäinen, mee vittuun. En lukenu yhtään sun tekstiä, nää tietää aina.
yksin kotona tyyliset mulkut...
Aika kivaa porukkaa täällä vastailemassa
Älä välitä noista muutamasta vastailijasta. Eipä paljoa tarvii miettiä, miksi ovat yksinäisiä.
Paremmat ajat tulevat väkisinkin joskus. :)
4 vuotta yksin ja ei vieläkään...
Näen paremman ajan itsemurhana : (
Et ole kauaa tuntenut itseäsi yksinäiseksi, mikä uskot vilpittömästi siihen, että paremmat ajat tulevat vielä. Mikä on se pakko, jonka takia väkisin tulee paremmat ajat ? Ei tule koskaan kaikille onnellista tulevaisuutta ikävä kyllä. Tämän viestin ei ole tarkoitus kylvää tappio mielialaa, mutta se on ikävä kyllä totuus.
Ihminen on sitä mitä hän itsestään ajattelee,sinä teet itse oman elämäsi ei sitä kaverit tee.Ihmiselle tärkeää on oppia elämään itsensä kanssa ei siinä kavereita tarvita.Kun hyväksyt itsesi sellaisena kun olet sinulla tulee olemaan jotain olennaista ja aitoa annettavaa ihmissuhteisiin ja tulet saamaan oikeita aitoja ystäviä elämässäsi.Ei hengailu kavereiden kaa ole tärkeintä nuoruudessakaan ei se ole pakollista,pakko on opetella aikuiseksi ihmiseksi toiset saavat aikuistua aika nuorenakin toiset taas eivät aikuistu koskaan.Onnellisuus löytyy omasta hyvästä itsetunnosta ei kavereista,sillä kavereita voi olla 100 muttei yhtään aitoa ystävää.Tsemppiä pää pystyyn!
No mutta mistä niitä kavereita saa? Jos on siis tottunut yksinäisyyteen?
Hei,
Etsi uudet kaverit.
Olen synynyt 1956 .
Sain koulusta lykkäystä kun olin liian pieni, jouduin sairaalaan Anemian takia.
Sitä ennen olin Arvo Ylpön hoidossa 1957.
vuoden ikäisenå en painanut edes syntymäpainoa.(vähän yli 3kg)
Eka luokalla oli koulu sairaanhoitaja (mitä tänäpäivänä ei ole).
Koulussa kaikki kiusasivat minua (Muurahaispesässä 15 min.,
talvella kalastajien avanto reikään istulmaan pakkasta yli 20 asetta .
En mennyt kouluun sinä päivänä enään.
Silloin ei saanut kannella joutui jälki-istuntoon.
vuosi 1965.noin.
mutta mitä siitä . Olen ollut hevosen perässä naru kaulassa (iso veli yritti hirttää)
Ammuttu selkään nuolipyssyllä ammuttu ilmakiväärillä selkään,
On hukutettu kun en osannut uida ( Onneksi kaveri sikelsi perään ja nosti pintaan.
On paljon muutakin .
1956 skorppiooni.
Jep, shit happens.
Karua kertomaa.
Joitain keinoja on luoda uusia kontakteja esimerkiksi:
Jos olet vaikka ihan hyvä jossain pelissä, tai olet kiinnostunut muuten vain siitä (vaikka biljardi, pingis, vaikka joku pelikonsoli peli) niin hakeudu paikkaan jossa niitä pelataan, esimerkkinä vaikka nuorisotalot (ehkä vanhemmille ihmisille ei hirveen hyvä paikka, mutta ohan noita biljardisaleja ja halleja varmaan joissa pelataan pingistä sun muuta)
Sit rennolla asenteella vaan paikalle :)
Harrastuksissa tutustuu kyllä, mutta kerroit että tavallaan tuo vaikea aika
muutti sinua henkisesti. Ymmärtääkseni tuollaiset kokemukset ovat
erittäin traumaattisia ja saattavat myöhemmin laukaista myös vaikean
masennuksen. Vaikutat mukavalta kaverilta ja uskon että ongelmasi
ei liity niinkään siihen ettet saisi kavereita oikeasti, vaan siihen että
kokemuksesi ovat muokanneet sinua pärjäämään yksin.
Jotta eheytyisit tuosta kokemuksesta takaisin sinun pitäisi etsiä
ammattitaitoinen traumaterapeutti joka auttaisi sinua käsittelemään
läpi ja vapautumaan noista kenen tahansa itsetuntoa murentavista
tilanteista.
Ystäviä saa joko aloittamalla uuden harrastuksen/koulun/vastaavan tai vaihtoehtoisesti voi yrittää eri foorumeilta löytää samoista asioista kiinnostuneita henkilöitä. Aloita vaikka lisäämällä yhteystieto -ketjuun sähköpostisi. Muista mainita kiinnostuksen kohteesi.
Olisiko mitään ehdotuksia jostain foorumeista sitten.
Jatko-opinnot aloitin tänä vuonna, joten koulun vaihtaminen ei oikein käy.
Itselläni on myös urheilu-harrastus, josta ei jää aikaa muihin harrastuksiin, joten uusille harrastuksillekkaan ei ole tilaa valitettavasti.
Mainosta asioita joista olet kiinnostunut. Se rajaa porukkaa, mutta tekee asioista 1000x mielenkiintoisempaa ja luo mahdollisuuden löytää muitakin kuin moi-hei-nettikavereita. Toinen vaihtoehto on, että vastaat jonkun toisen tekemään yhteydenottopyyntöön, mikäli se vastaa kiinnostuksiasi.
Yleinen virhe on, että tekee tällaisen ketjun paikkaan, jossa on satoja samoista ongelmista kärsiviä mutta unohtaa jättää paskapostin mainitsematta vaikka selvästikin tarvitsee seuraa. Toisin sanoen, tätäkin ketjua saattaa lukea jokin tapahtumiisi samaistunut henkilö, joka haluaisi mahdollisesti tutustua sinuun.