Gordoninsetterin riistaviettisyys

Mettästäjän alku

Heippa! Kertokaas, jos on kokemuksia, että miten on gordoninsetterin riistavietti säilyny jalostuksen kourissa näin niinkuin ihan oikeesti. Wikipediassa sitä kehuttiin noin kautta linjan. Tuossa noin eräs kasvattaja kertoi, että hänen pennut sopivat hyvin myös metsälle, mutta pentujen vanhemmat eivät ole metsästäneet. Näyttelykoiria.

Muitakin kokemuksia saa kertoilla, minkälainen ko. rotu on :)

4

230

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hdjsghshs

      Tietysti koirasta kuin koirasta voi yrittää kouluttaa metsästyskoiraa, ovat vanhemman sitten minkä rotuisia ja viettisiä hyvänsä, ei koira siitä kuinkaan kärsi. Eri asia onkin sitten se, oppiiko koira metsästystä. Eihän koirista oltaisi alunperinkään saatu kehitettyä metsästyskoiria, jos koirat eivät sellaista viettiä miellyttämisenhalun lisäksi luonnostaan omaisi. Tuttuni dobermanni ajoi luonnostaan jäniksiä ja sitä päätettiin alkaa käyttämään kanalintujen haukkumusessa sekä joskus vesilintujen noutamisessakin (tämä ei ole vitsi).

    • Mettästäjän alku

      Koira ei kärsi, vaikka sille mitä yrittäisi opettaa, mutta metsästäjä kyllä. Seurakoira ja muihin harrasteisiin sopiva koira jo löytyy, mutta metsästykseen siitä ei ole. Paras, kun löytyisi koira, jolla on vahva taipumus. Sitte vaa hiotaan loput.

    • setteristi

      Meillä oli joskus gordoni.
      Oli riistaviettinen ja käytiin linnustamassa sen kans. Muutenkin mukava koirarotu.

      Setterifoorumilta saat paljon enempi infoo ja nykypäivän kokemuksii.

      • Mettästäjän alku

        No miksikäs tuo ei heti tullut mieleen :D Kaikilla on tietty tänä päivänä oma fooruminsa! Kiva kun herätit mut!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      98
      740
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe