Mitä tehdä?
Kumppania ei ole. Vai ovatko ’geenit’ niin kelvottomat, ettei äitiä ja kumppania oman perimän jatkamiseen vain löydy. Voiko nainen aistia tämän? Luulo huonoista geeneistä on todennäköisesti toivottavasti vain omassa päässäni.
Mikä ettei sitten kelpaa? Olen terve, savuton, harrastava, työssä, talo, ei viinan kanssa läträämistä, normimittainen, hieman ujo, etelä-suomessa, kaupungissa… en ole kiekon pelaaja, palomies, poliitikko, johtaja, rikas, kuuluisa. nämä ainakin jarruttavat. Ikää on jo hieman enemmän mitä ’normaalisti’ isällä, 40 , vuodet ovat vierineet äidin etsinnässä.
Yksin mies ei käytännössä saa adoptoitua. Hedelmöityshoitoa ei oikein voi ottaa, tai käydä pikaisesti baari-illan jälkeen antautumassa raskaaksi. Sijaiskohdun hankkiminenkaan ei miehelle näytä onnistuvalta vaihtoehdolta.
Joissain asioissa mies vain jää ulkopuolelle ja yksin. En tarkoita että pakkotasaveroisuus olisi tässäkin, kuten niin monessa muussa yhteiskunnassamme lähes pakolla, vaan herättää pohdiskelua mikä perheen perustamisessa voi olla vaikeutena.
Muista perheryhmistä on keskusteltu, samaa sukupuolta olevista vanhemmista, yksinäisistä naisista, lapsettomuudesta ja adoptiosta, sijaisvanhemmuudesta, jne.
Sen myönnän, että edes hieman haluan miettiä mistä mahdollisen lapsen toinen puoli geeneistä tulee, mikäli lapsi tehdään alusta asti. Adoptio on asia sitten erikseen.
Onko miehiä ja naisia jotka haluaisivat rakkaan oman lapsen, mutta eivät sitä kaljaa kittaavaa, sohvalla kiekkoa katselevaa puoliskoa, tai roskapussista nalkuttavaa pääkipuista hallitusta?
Jos perhe ei onnistu, onnistuisiko yhteinen lapsi? Kodissa olisi rakastava ja huolehtiva isä ja äiti, mutta vain eri viikoilla. Lasta ei palloteltaisi, vaan kodissa olisi vuorotellen eri vanhempi. Juhlapyhinä ehkä jopa molemmat.
Vai onko tyytyminen koiraan tai kissaan. Saisiko yksin adoptoitua lemmikin?
Varmasti tähänkin kommentoidaan valikoivuudesta, välittamisesta, miehisyydestä ja eikö kelpaa. Ne ovatkin sitten asioita erikseen, joista tuskin keskustelua ei kannata aloittaa.
Kumppania ei ole. Vai ovatko ’geenit’ niin kelvottomat, ettei äitiä ja kumppania oman perimän jatkamiseen vain löydy. Voiko nainen aistia tämän? Luulo huonoista geeneistä on todennäköisesti toivottavasti vain omassa päässäni.
Mikä ettei sitten kelpaa? Olen terve, savuton, harrastava, työssä, talo, ei viinan kanssa läträämistä, normimittainen, hieman ujo, etelä-suomessa, kaupungissa… en ole kiekon pelaaja, palomies, poliitikko, johtaja, rikas, kuuluisa. nämä ainakin jarruttavat. Ikää on jo hieman enemmän mitä ’normaalisti’ isällä, 40 , vuodet ovat vierineet äidin etsinnässä.
Yksin mies ei käytännössä saa adoptoitua. Hedelmöityshoitoa ei oikein voi ottaa, tai käydä pikaisesti baari-illan jälkeen antautumassa raskaaksi. Sijaiskohdun hankkiminenkaan ei miehelle näytä onnistuvalta vaihtoehdolta.
Joissain asioissa mies vain jää ulkopuolelle ja yksin. En tarkoita että pakkotasaveroisuus olisi tässäkin, kuten niin monessa muussa yhteiskunnassamme lähes pakolla, vaan herättää pohdiskelua mikä perheen perustamisessa voi olla vaikeutena.
Muista perheryhmistä on keskusteltu, samaa sukupuolta olevista vanhemmista, yksinäisistä naisista, lapsettomuudesta ja adoptiosta, sijaisvanhemmuudesta, jne.
Sen myönnän, että edes hieman haluan miettiä mistä mahdollisen lapsen toinen puoli geeneistä tulee, mikäli lapsi tehdään alusta asti. Adoptio on asia sitten erikseen.
Onko miehiä ja naisia jotka haluaisivat rakkaan oman lapsen, mutta eivät sitä kaljaa kittaavaa, sohvalla kiekkoa katselevaa puoliskoa, tai roskapussista nalkuttavaa pääkipuista hallitusta?
Jos perhe ei onnistu, onnistuisiko yhteinen lapsi? Kodissa olisi rakastava ja huolehtiva isä ja äiti, mutta vain eri viikoilla. Lasta ei palloteltaisi, vaan kodissa olisi vuorotellen eri vanhempi. Juhlapyhinä ehkä jopa molemmat.
Vai onko tyytyminen koiraan tai kissaan. Saisiko yksin adoptoitua lemmikin?
Varmasti tähänkin kommentoidaan valikoivuudesta, välittamisesta, miehisyydestä ja eikö kelpaa. Ne ovatkin sitten asioita erikseen, joista tuskin keskustelua ei kannata aloittaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Noh, sulla on vielä melkeen parikymmentä vuotta aikaa jatkaa sukua. Sama ahdistus vaivaa täälläpäin, kun ikää tuppaa olemaan 30 naisihmisenä, eikä miestä vaan löydy, enkä yh:ksi halua ryhtyä. Mut juu, sinkkuna saa sentään lemmikkejä helposti ;) Ei muuta ku treffi-ilmoo tonne palstalle ja vauvakuumeisia naisia bongaamaan! =)
Tuskinpa onnistuu.
Netti on täynnä naisia jotka puhuvat asiasta.
Niitä jotka uskaltavat tehdä jotain on erittäin vähän.
Mistä teitä luusereita sikiää?
Mielestäni on turha edes aloittaa keskustelua siitä onko sinussa sitten jotain vikana vai oletko nirso jne, totuushan on että maailmassa on paljon sinkkuja nelikymppisiä jotka haluavat lapsia mutta kumppania ei ole. Itse tiedän kolme naista jotka samaan tilanteeseen jouduttuaan joko hankkiutuivat raskaaksi yhdenyönjutusta tai luovuttajan spermasta hedelmällisyysklinikalla. Niin luonto on sen järjestänyt että mies ei voi yksin lasta saada, mutta toisaalta eipä tarvitse olla raskaana eikä synnyttää eikä imettää, ja muutenkin saa nauttia vapaampaa elämää kuin raskaana oleva nainen. Nainen saa toki valita vapaammin mitä päättää lapsenteon suhteen, mutta tulee sen vapauden mukana järkyttävä määrä vastuutakin. Yksi ystäväni kärsii juuri vahinkoraskauden seurauksista, kun satunnainen seksikumppani ei tiedä tilanteesta yhtään mitään.
Kyllä varmasti sekin aika tulee kun yksinäiset miehet saa adoptoida lapsia, mutta se nyt ei sinun tilanteessasi auta. Ja kuten sanottua, sinulla on vielä vuosia aikaa löytää kumppani ja saada ihan kokonainen perhe. Monet 35-40 lapsettomat naiset rukoilee löytävänsä jonkun kuka on valmis perheen perustamiseen, joten kyllä pitäisi vientiä olla!
Oli miten oli, olen sitä mieltä että jokaisella lasta haluavalla ja kunnollisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus perheeseen. Koska spermaa ja munasoluja kyllä luovutetaan mutta kohtuaan ei moni anna käyttöön ja lastaan toiselle ilman suurta rahasummaa, suosittelen ihan vain etsimään sitä kumppania. Kuulostat ymmärrettävästi hieman kyyniseltä treffipalstojen naisista, mutta koita olla yleistämättä. Minun n 35-vuotiaitten ystävieni yleinen mielipide on se että kaikki noin nelikymppiset miehet on joko varattuja, tai eivät halua enää lapsia, mutta sinäkin olet selkeästi poikkeus sääntöön :)
Niin ja se vielä että en usko olevan helppoa löytää nainen joka olisi suostuvainen kuvailemaasi diiliin. Ellei kyseessä sitten ole hyvä ystävä samanlaisessa tilanteessa, on naiselle niin paljon helpompia tapoja saada lapsi ja hoitaa kasvatus. Veikkaisin myös että on sosiaalisesti hyväksyttävämpää olla yksinhuoltajaäiti vahinkolapselle kuin kasvattaa lapsi yhdessä vieraan kanssa. Itse hankkisin lapsen yksin jos kumppania ei tiettyyn ikään mennessä olisi, mutta en lähtisi mukaan kuvailemaasi skenaarioon ellei tosiaan kyseessä olisi erittäin hyvä ystävä.
Miehenä trffipalstalla.. Rehellisenä, ei suplikkimestarina joka häviää kun perävalot katoavat. Olikohan se Hesarin toimittaja (nainen) joka kokeili, ja tuli tulokseen että helpompi voittaa 7 oikein lotossa. Samaa mieltä, että siihen ei enää energiaa.
Muuten tämä on kyllä tässä. Nähty ja koettu. Sen ajan vielä menen, että toinen jäljellä oleva vanhempi saa mitä tarvitsee ja joku hänen puolensa pitää.
Saa joku nuori tämänkin työn ja asunnon. Ja verottaja rahat.
Soitto soi mollissa, niin se vaan on.