Tomin iltapäivä

Boolbrop

Tarinan päähenkilö on Tomi, joka on n.30 vuotta ja sinkku. Tomilla on ollut aikanaan monta hyvää hoitoa, nyt naiset ovat jääneet hiukan vähemmälle, töiden takia. No mennään nyt kuitenkin asiaan.


Oli aurinkoinen iltapäivä alkusyksystä, kun Tomi pääsi töistä. Hän kuitenkin oli hikoillut työpäivän aikana niin, että päätti käydä suihkussa ennenkuin lähtisi kotiin pieneen yksiöönsä Vantaalle. ( Tomi oli töissä Helsingissä jossakin rakennusfirmassa)
Kun Tomi sai riisuttua, hän meni pukuhuoneesta suihkuun. Ensiksi hän pesi itsensä ihan normaalisti, mutta sitten hän muisti uuden työpaikan sihteerikokelaan. Hänen nimensä oli Anni ja hän oli n.25 vuotias. Kun Tomi vain ajattelikin Annia, hänen isokokoinen kalunsa alkoi jo kohoilemaan. Tomi huomasi tämän, ja pääti alkaa runkkaamaan. Kun Tomi oli uppoutuneena fantasioihinsa Annin ja hänen pitkästä panotuokiosta, suihkujen ovi kävi. Tomi hätkähtää ajatuksistaan, ja huomaa ovella seisovan tuon uuden sihteerikön Annin. Annikin oli alasti. Hänellä oli isot b kupin rinnat ja posliininen pillu.
Tomi koitti peitellä kaluaan ja tekosiaan, mutta sitten Anni sanoi: " Älä suotta peittele, olen nähnyt tuollaisia ennenkin."
Tomi pystyi vain sönköttämään jotakin selittelyltä kuulostavaa.
Anni meni Tomin jalkojen luo, meni polvilleen lattialle, ja nappasi Tomin jo hiukan veltostuneen kalun käteensä, ja alkoi runkkaamaan sitä. Kun se oli seisomaasennossa, Anni otti sen suuhunsa.
Slurps kuului vain kun, anni imaisi kalun suuhunsa. Hän alkoi nuoleskelemaan ja imemään kiivaasti Tomin kalua, kunnes tomi laukesi Annin päälle. Anni otti kalun pikaisesti pois suustaan, ja antoi sperman ruiskuta rinnoilleen ja kasvoilleen. Anni otti myös osan suuhunsa. Kun Anni nousi Tomi alkoi pestä Annia spermoista. Kun oli saatu suurimmat spermat pois, Tomi alkoi imeä ja vaivata Annin rintoja, joiden nännit jo seisoivat. Hän imi ja näykki niitä, kunnes hän huusi: " En kestä enään! Nyt minun mon pakko saada sinua senkin kiimapillu!"
Tomi kaatoi Annin lattialle ja meni tuon päälle kalu jo ojossa. Hän laskeutui annin sisään ja nussi tuota kovasti. Anni vain huohotti ja kiljui, että tomin on lisättävä tahtia. Loppujen lopuksi Tomi lösähti annin päälle, ja laukesi. Laukeamisen jälkeen hei suutelivat erittäin kiimaisesti ja antautumuksellisesti. Nyt he pesivät toisiaan hellästi ja vaihtoivat suudelmia. Kun he olivat valmiit, Tomi työnsi Annin seinään vasten ja otti tuon takaapäin. Anni laukesi melkein heti, koska oli jäänyt jo viimeksi orgasmin partaalle. Anni huohotti, ja tomi jäi laukeamatta, sillä he eivät kauaa panneet. Kun hei saiv at itsensä pestyä udestaan, he pukivat päälleen ja vaihtoivat suudelmia. Sitten Tomi ajoi annin kotiin, ja Anni kutsui Tomin yöksi.

Mitä siellä tapahtui? Sen saamme kuulla toiste.

2

1980

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Boolbrob

      Mikäs on kun joku on painanu peukkua alas.

    • Boolbrob

      Osa 2.

      Anni asui pienessä kaksiossa, Paritalossa. Kun Anni käänsi avainta lukossa, ovi aukesi ja he pääsivät sisään. He laittoivat valot ja menivät suoraan makuuhuoneeseen sulkien ulko-oven poistuessaan.

      Tomi Riisui Annin hitaasti ja kiusoittelevasti, ja kun molemmat olivat riisuutuneet Tomi meni selälleen sängylle ja käski Annin ratsastaa. "Nyt saat kunnolla munaa pikku huorani", Tomi sanoi Annille. Ei olisi kannattanut tulla kanssani suihkuun, jos et tälläistä menoa haluaisi. Kuului vain Tomin huokailuja ja Annin parkaisuja. Pian Anni ilmoitti tulevansa, ja Tomikin laukesi samoihin aikoihin. Anni laskeutui Tomin päälle, löysä muna edelleen vitussaan. Sitten he suutelivat ja menivät alasti tekemään ruokaa. Ruoan syötyään he menivät Annin vuodesohvalle ja panivat siinä rajusti. Tomi otti Annin takaata, edestä ja perseestä. Molemmat laukesivat taas monta kertaa ja sitten he simahtivat sohvalle.

      Nyt en ehdi kirjoittamaan lisää. Jatkoa odotellen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3295
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3107
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2468
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      2250
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1913
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1415
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1142
    Aihe