Tilaisuus

Sulla olisi ollut mahdollisuus sanoa tai tehdä jotakin, mutta olit nössö :D
10227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tunteista on vaikea kertoa, varsinkin jos on ujo..

Äänestä

Hän ei ole ujo.

Äänestä
  • Täällä on varsin omituisia avauksia. Ihan hienoa, ettei tarvitse itse niitäkin, riittää kun vastailee tyhjyyteen.

    Kuvittelisi, että toisinaan rohkealla on juuri yhtä suuri oikeus ja tarve olla vaiti kuin ujollakin.

    Äänestä

Kuten esim mitä oli mahdollisuus sanoa ja tehdä?

Äänestä

miten sanoa jos toinenkin on niinkuin ei huomaisi...tekee itselläkin mieli vajota jonnekin.Ihana kuitenkin nähdä aina häntä.

Äänestä

ei ole halua eikä tarvetta, vaikka olis tilaisuus. Ja mitä merkitystä sillä muutoinkaan olis tai on ollut.

Äänestä

Siinä tilanteessa? Mieti vähän että olisitko itse sanonut mitään minun sijassani??

Äänestä
  • Joskus on vain pakko sanoa jotain, että saa huomiota. Jälkeenpäin tajuaa ettei olisi pitänyt sanoa mitään.

    Äänestä

itte et edes katsettas nostanut muhun päin, että äläs huutele siellä.

Äänestä
  • On yksi vaikea tilanne kun en kyennyt nostamaan katsettani. Oli pakko pysyä asiallisena. Olin kuitenkin tehnyt jotain sellaista mikä olisi saattanut aiheuttaa naurunremakan. Olisin nolannut itseni ja sen toisen...olisi pitänyt pysyä pois koko tapahtumaketjusta, mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskomatonta, huh kirjoitti:

Sulla olisi ollut mahdollisuus sanoa tai tehdä jotakin, mutta olit nössö :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu