Olen joutumassa oikeuteen pahoinpitelystä ja nyt kiinnostaa paljonko asianajajat laskuttavat keskimäärin tällaisesta toimeksiannosta ? Joku väitti että 3-5 tuh mutta voiko olla noin paljon ? Siis normaali pahoinpitely oikeudenkäynti ?
Paljonko asianajaja laskuttaa ?
13
6790
Vastaukset
- jotain osvittaa
Aika mahdoton vastata kun ei yhtään tiedä kuinka paljon aikaa tarvitaan jutun valmisteluun ja pääkäsittelyyn. Veloitus on pääsääntöisesti tuntiperusteista. Taksat ovat nykyisin about 160 - 200 euroa/tunti alv (silloin kun päämies on yksityishenkilö).
Jos saat oikeusapua, niin avustaja saa palkkionsa valtion varoista (kokonaan tai osittain) ja taksa on silloin 100 euroa/h alv. - Neuvontynkää
Kerrot asianajajalle mitä tapahtui, noin niinkuin todellisesti, menisikö siihen palaveriin non tunti. Sitten asianajaja hoitelee asiaasi eli tutustuu poliisin aineistoon ja kantajan kertomukseeen vaatimuksineen. On yhteydessä sen mitä tarvitsee, toivottavasti mahdollisimman vähin eri kerroin, koska jokainen puhelu tai sähköposti maksaa sen puoli tuntia vaikka ei olisi kuin yksi kysymys.
Sitten se käsittely ja siellä paikalla oleminen eli sellainen 8-10 tuntia ne veloittaa vaikka oikeasti ei menisi kuin 5-6 tuntia :)
Sanotaan että jos et saa oikeusaputoimistosta asianajajaa niin sitten läkitoimiston kautta ja kulut noin 2000-2500€.
Jos sulla ei ole kovin kovat tulot, eikä omaisuutta niin saat oikeusavun, käyppä kysymässä.
Itse olin joskus vastaavassa ja ilman asianajajaa, joten eipä maksanut mitään.
Mihin tarvitset asianajajaa, meinaatko muutela tapahtumia tai jotain ?
Jos kyseessö on ihan tavallinen pahoinpitely, eli tappelun jälkeiset pienet henkiset ja rummilliset nirhaumat, ei tarvitse kuin mennä kertomaan mitä tapahtui ja miksi ja olla pahoillaan jos siltä tuntuu, jos ei niin ei sitten.
Sen jälkeen asiaa pohditaan ja annetaan tuomio.
Jos olet ensikertalainen, eikä ole ollut kättä pidempää niin saat pienet sakot ja ehkä joudut maksamaan korvauksia max 200€. Jos on ollut kättäpidempää niin saat ehdollisen tuomion ja joudut maksamaan korvauksia ehkä saman 200-300 euroa jos vammat ei aiheuta kosmeettista pysyvää haittaa, eikä kummemin ole mennyt vaatteita tms.
Veikö pahoinpitelyn käräjille syyttäjä vai tappelun toinen osapuoli ?
Niin ja vielä kun kerran tiedät olevasi syyllinen ja myönnät sen, älä turhaan laita rahojasi asianajajaan. Nöyränä vain istuntoon ja pahoittelemaan tapahtunutta.- kallistakallista
Jos normaali pahoinpitelytapaus johon joutuu keräämään lausuntoja ja papereita , käsittely oikeudessa yms . tekee noin 5000e laskun jonka häviäjä maksaa.
- 12
Täh !
****Veikö pahoinpitelyn käräjille syyttäjä vai tappelun toinen osapuoli ?****
Nyt kyllä kirjoittajalla ei ole harmaatakaan aavistusta rikostutkinnasta. Sellaisia tapauksia ei Suomessa ole kuin 1-2 vuodessa, missä uhri veisi itse Rollin 14 §:n nojalla pahoinpitelyjutun oikeuteen sen monimutkaisuuden ja kuluriskin vuoksi.
Yleensä ns. normaaleissa pahoinpilotelyjutuissa voi epäilty mennä oikeuteen ilman asianajajaa. Jos tuomio ei sitten tyydytä, on viikko aikaa ottaa yhteyttä asianajajaan joka ilmoittaa tyytymättömyyden oikeuden päätökseen. Oikeuden päätöksen jälkeen on kuukausi aikaa laatia asianajajan kanssa vastinetta hovioikeuteen.
Jos oikeuden tuomio syytettyä tyydyttäää, niin eihän silloin tule ainakaan omia asianajokuluja maksettavaksi. - kuison
12 kirjoitti:
Täh !
****Veikö pahoinpitelyn käräjille syyttäjä vai tappelun toinen osapuoli ?****
Nyt kyllä kirjoittajalla ei ole harmaatakaan aavistusta rikostutkinnasta. Sellaisia tapauksia ei Suomessa ole kuin 1-2 vuodessa, missä uhri veisi itse Rollin 14 §:n nojalla pahoinpitelyjutun oikeuteen sen monimutkaisuuden ja kuluriskin vuoksi.
Yleensä ns. normaaleissa pahoinpilotelyjutuissa voi epäilty mennä oikeuteen ilman asianajajaa. Jos tuomio ei sitten tyydytä, on viikko aikaa ottaa yhteyttä asianajajaan joka ilmoittaa tyytymättömyyden oikeuden päätökseen. Oikeuden päätöksen jälkeen on kuukausi aikaa laatia asianajajan kanssa vastinetta hovioikeuteen.
Jos oikeuden tuomio syytettyä tyydyttäää, niin eihän silloin tule ainakaan omia asianajokuluja maksettavaksi.Niin , ei omia vaan vastapuolen kulut tulee korvattavaksi kun jutun häviää. Miten sitten kun syyttäjä käynnistää jutun ja häviät kaiken , olet saanut ilmaisen avustajan mutta maksatko vastapuolen eli voittajan kulut ?
- Onnibonni1
kuison kirjoitti:
Niin , ei omia vaan vastapuolen kulut tulee korvattavaksi kun jutun häviää. Miten sitten kun syyttäjä käynnistää jutun ja häviät kaiken , olet saanut ilmaisen avustajan mutta maksatko vastapuolen eli voittajan kulut ?
Jos valtio (eli syyttäjä) on ajanut juttua, hävitessä valtio on se joka joutuu korvaamaan vastapuolen kulut. Tämä jos siis uhri vain yhtyy syyttäjän rangaistusvaatimukseen, eikä tee itse mitään sen kummempaa. Jos taas tämä uhri ajaa itse omia vaatimuksiian josta tulee työtä vastapuolelle ja tuomioistuimelle niin hän voi joutua korvaamaan nämä aiheuttamansa kulut.
- Anonyymi
12 kirjoitti:
Täh !
****Veikö pahoinpitelyn käräjille syyttäjä vai tappelun toinen osapuoli ?****
Nyt kyllä kirjoittajalla ei ole harmaatakaan aavistusta rikostutkinnasta. Sellaisia tapauksia ei Suomessa ole kuin 1-2 vuodessa, missä uhri veisi itse Rollin 14 §:n nojalla pahoinpitelyjutun oikeuteen sen monimutkaisuuden ja kuluriskin vuoksi.
Yleensä ns. normaaleissa pahoinpilotelyjutuissa voi epäilty mennä oikeuteen ilman asianajajaa. Jos tuomio ei sitten tyydytä, on viikko aikaa ottaa yhteyttä asianajajaan joka ilmoittaa tyytymättömyyden oikeuden päätökseen. Oikeuden päätöksen jälkeen on kuukausi aikaa laatia asianajajan kanssa vastinetta hovioikeuteen.
Jos oikeuden tuomio syytettyä tyydyttäää, niin eihän silloin tule ainakaan omia asianajokuluja maksettavaksi.Voi sen tyytymättömyysilmoituksen itsekin tehdä ja vielä heti käräjillä. Ei se kyllä mitään auta. Koko pelin tarkoitushan on vain ja ainoastaan pumpata Sinun rahasi juristeille, jotka ne sitten salassa jakavat keskenään. Siis se tuomarikin saa osansa, tottakai!
NÄIN se ns oikeuslaitos Suomessa toimii, vaikka puheet on mitä on. Jos et usko, niin kysy muiltakin joilla on kokemusta. Saat aina saman vastauksen.
- Laki-liisa
Hovioikeuteen on vaikea päästä pahoinpitelyasiassa, tarvitaan jatkokäsittelylupa.
Uhri ei joudu korvaamaan vastapuolen kuluja, mikäli häviää syyttäjän ajamassa asiassa. Uhrilla ei ole kuluriskiä. Joskus olen törmännyt aivan yliammuttuihin vaatimuksiin.
Vastaajan avustamisesta palkkio on n. 400 - 1000 euroa. Kannattaa sopia palkkio etukäteen. Riippuu uhrin vaatimuksista kannattaako myöntää korvaukset vai kiistää nämä. Mikäli päädyt kiistämään, niin suosittelen lakimiehen palkkaamista. - Anonyymi
Ei pidä lopettaa uhrin hakkaamista liian äkkiä sen takia ettei tuomio jäisi liian pieneksi näin ollen ei tarvitse jatkokäsittelylupaa mikäli tuomio on väärä.
- Anonyymi
Niin pitkään se laskuttaa kun tilillä on rahaa. Lakitoimistot suomen rosvo laitos.
- Anonyymi
Kouvolassa Salo Salo rosvo porukka.......
- Anonyymi
Muslimien ja vasurien oikeuskulut lankeavat veronmaksajille.
- Anonyymi
Sattuiko aloittaja pahoittamaan Matun mielen, kun PolPo ajoi asian käräjille asti?
Jos ja kun Matu pahoinpitelee kantasuomaalaisen, ei PolPo noteeraa rikosilmoitusta mitenkään. Ei ainakaan Oulussa. Ei se kyllä muitakaan rahvaaseen kohdistuneita rikoksia tutki, jos ei se ole päässyt itse ramboilemaan ja uhoamaan jotenkin.
Vuosikymmenten kokemuksella näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982757Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20859Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93830Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka292827Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719