Mielenkiintoinen lööppi tänään Ilta-Sanomilla: Anton Engholmin ja Mika Häkkisen kuvat vieretysten alareunassa - Anton totisena ja formulakuski Häkkinen naama virneessä. Formulakuski Häkkisen virnuilevaa naamaa on joutunut katselemaan roskalehtien sivuilta jo toistakymmentä vuotta, mutta vieläkään en ole tottunut siihen. Miten ihminen saa kasvoilleen samalla kertaa niin ylimielisen ja tyhmän ilmeen? Vai onko niin, että perimältään itäsuomalaisen ihmisen kasvonpiirteet tuntuvat oudoilta länsisuomalaisen mielestä?
Joka tapauksessa tässä lööpissä korostuu se, että ainuttakaan hymyilevää kuvaa ei Antonista julkisuuteen ole tippunut, sekin jotenkin kertoo hänen poikkeavuudestaan, epävarmuudesta ja ahdistuneisuudesta.
Monenlaisia henkilöitä tarvitaan iltapäivälehden myyntiä edistämään, Antonin kaltaisia viattomia enkeleitä ja tupakan ja oluen mainostamiseen palkattuja autokaahareita, joiden henkinen pääoma on nollatasoa.
Formulakuskille tarjotaan 10 miljoonaa siitä hyvästä, että hän tulisi taas ajamaan formula-autoa. Antonille ei miljoonia tarjota.
Joka tapauksessa tässä lööpissä korostuu se, että ainuttakaan hymyilevää kuvaa ei Antonista julkisuuteen ole tippunut, sekin jotenkin kertoo hänen poikkeavuudestaan, epävarmuudesta ja ahdistuneisuudesta.
Monenlaisia henkilöitä tarvitaan iltapäivälehden myyntiä edistämään, Antonin kaltaisia viattomia enkeleitä ja tupakan ja oluen mainostamiseen palkattuja autokaahareita, joiden henkinen pääoma on nollatasoa.
Formulakuskille tarjotaan 10 miljoonaa siitä hyvästä, että hän tulisi taas ajamaan formula-autoa. Antonille ei miljoonia tarjota.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vai pitäisi sinun mieliksesi vielä hukkuneesta lapsesta pistää lehtiin iloisia kuvia... Ja sekö on nyt sitten häkkisen syy että joku on hukkunut?
Mene nyt hoitoon ennen kuin alat nuoleskella toisten polkupyöriä...
Onhan se kovaa kun Mika Häkkiselle luvattiin Williamsin koeajosta peräti 10 milj. €uroa. Mikan ainoa pulma on nyt , kumpaa hän koeajaa ensin, Serenaa vai Venusta. Mua ei kyllä hymyilyttäisi yhtään, mutta ei mun kuntonikaan ole yhtä hyvä kuin Mikan. Täytyynee pestä fillari, ettei eka kirjoittaja saa mitään verenmyrkytystä. Koko hukkumisjuttu on paisunut mielestäni jo liiallisuuksiin. Kyllä tänä kesänä hukkuu vielä moni muukin. Siinä ei patsaat eikä muistomerkit auta. Ei, vaikka Ilta-Sanomat tekisi joka sivusta oman lööpin.
Onko kaikki Suomen lehdet roskalehtiä? Häkkinen lienee poseerannut jokaisessa vakavasti otettavassa lehdessä viimeisen 10 vuoden aikana.
Tai ehkä ei Uusi Pori -lehdessä, mutta se kyllä onkin mainitsemasi roskalehti.
Iltapäivälehtien myynnistä sen verran, että mikä on parempaa apua poliisille kuin kadonneen kuva valtakunnallisen lehden kannessa?
pahinta nykymediassa on moottoriurheilijoiden jatkuva esilläpito. nämä koulujakäymättömät pojanvintiöt tuottavat harmaita hiuksia kaikille, jotka haluaisivat median keskittyvän ihmiskunnan kannalta hyödyllisiin ja eettisesti kestäviin aiheisiin.
formulabisnes on ahneuden ja kovapäisyyden sairain ilmentymä, testataan kuka uskaltaa ajaa ajoneuvollaan kovaa ja samalla mainostetaan tarpeettomia hyödykkeitä kuten alkoholia ja tupakkaa.
tupakan haitat kehitysmaiden terveydenhuollossa ovat globaalisti mittavat, koska tupakointi on yleistä ja sen terveysriskejä ei tiedosteta.
formulabisnes siirtyy pikku hiljaa pois sivistyneistä länsimaista tupakkamyönteisiin kehitysmaihin tallien ja kuskien myötävaikutuksella. pitääkö tätä roskasakkia nostaa jalustalle mediassa?
nuorison ajokäyttäytymisestä maanteillä on keskustelua riittänyt, osasyy koheltamiseen on tietysti se positiivinen arvolataus, mikä formulatouhulle mediassa annetaan. pikku-kimejä lippalakkeineen on riesaksi asti.
jos ei anton olisi hukkunut, hän olisi saattanut pahimmillaan jäädä 120 km/h kadulla repivän nuoren autokuskin tai motoristin alle.
sääliksi kävi poikaa, mutta sääliksi käy myös sitä porukkaa, joka polttaa itselleen keuhkosyövän. formulaväki on välillisesti vastuussa tuhansista keuhkosyöpäkuolemista vuosittain.
Minä ainakin itse päätän siitä, että poltan tupakkaa... Se ei liity mitenkään formuloihin. Ei se ole tupakka tehtaiden syy, että niillä on rahaa niin ylettömästi, että voivat mainostaa formuloissa.
Formula kuskien palkat ovat taas aivan älyttömän huonot, jos niitä vertaa siihen riskiin mitä he ottavat. He voivat kuolla minä hetkenä hyvänsä ajaessaan testejä tai kilpailua. Siihen ei tarvita kuin yksi virhe. Oma tai tallin moka. Lisäksi heillä on olematon määrä omaa vapaa aikaa. Ei minua voi sen vähempää kiinnostaa se, että kuinka paljon minulla on rahaa tilillä, kun pääsen eläkkeelle. Mielummin tuhlaan rahojani vielä ollessani nuori (25v). Heillä ei sitä mahdollisuutta ole. Ainaista matkustusta, testiä, promo tilaisuuksia, kilpailua ja miltei joka päiväinen kuoleman vaara... Ei peltisepän tai postinkantajan tarvitse pelätä kuolemaa aina ollessaan töissä...
Itse en noilla formulakuskien palkoilla henkeäni pistäisi likoon... Ei ole mielestäni sen arvoista. Onneksi kuitenkin jotkut pistävät, niin saadaan katsoa hienoa urheilua televisiosta ja paikanpäältä... Siellä raha palaa ja paska haisee!!! ;-)
Mitä kehitysmaihin tulee. Olen sitä mieltä vahvat elävät ja heikot tuhoutuvat. Se on luonnon laki. Kaikilla ei voi olla asiat hyvin... Tupakka teollisuus on tässä tapauksessa vain pieru sahrassa. Kaikille ei ole suotu mahdollisuutta menestyä (kehitysmaat), ja se on hyväksyttävä. Jos se ei ole tupakka tai muu globalisoitunut teollisuus, niin se on joku kuollettava tauti... Minusta on ihan hyvä asia, että luonto/muut asiat karsivat myös ihmiskuntaa... Eihän me muuten edes mahduttaisi koko planeetalle.
Sitä paitsi, mitä suurempi yhtiö, sitä hienommat tuotteet (Sony,McDonalds,Toyota,Cocacola,GM,GE)... Minulle ainakin globalisoituminen on aivan yksi ja sama asia, kunhan vain saan kaikkea kivaa itselleni, ja nautin elämästäni.
Voisihan tähän antaa myös sellaisen esimerkin, että jos suuret yhtiöt eivät käyttäisi lapsityövoimaa kehitysmaissa. Joutuisivat nuo nykyään tehtaissa työskentelevät lapset todennäköisesti myymään itseään kadulla, että perhe saisi rahaa.... OLISIKO SE SITTEN PAREMPI ASIA???