Miten punnitsette asioita kun toinen ei halua lasta ja itse haluaa? Oon 26v, joten aikaa on sellanen 10vuotta viel saada lapsia. Mies sanoo et haluaa joskus, mut ei vielä ainakaan noin viiteen vuoteen!!! Olen aina ajatellut että saisin monta lasta, nyt ehdin ehkä saada vain yhden tai kaksikin..
Vaikka eroaisin miehestäni, ei voi tietää kuinka kauan kestää että löydän perhe-elämää haluavan kumppanin, ja taas menee monta vuotta "hukkaan"?
Saako joku kiinni mun ajatuksista tässä? Miten laitan asiat tärkeysjärjestykseen? En missään nimessä halua lapsetonta elämää, enkä myöskään olla vanha vanhempi.
Vaikka eroaisin miehestäni, ei voi tietää kuinka kauan kestää että löydän perhe-elämää haluavan kumppanin, ja taas menee monta vuotta "hukkaan"?
Saako joku kiinni mun ajatuksista tässä? Miten laitan asiat tärkeysjärjestykseen? En missään nimessä halua lapsetonta elämää, enkä myöskään olla vanha vanhempi.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itse erosin. Tai erosimme. Mielipide-ero aiheutti ongelmia lopulta muillakin suhteen saroilla ja päädyimme eroamaan. Erotessa olin 27vee, nyt ihan kohta 30-v ja sinkku. Tässä välissä tosin jo luulin löytäneeni itselleni perheen, mutta mua kusetettiin ankarasti ja jouduin taas jättämään miehen ja alottamaan alusta. Nyt on kiikarissa taas jotakin. Kiire meni jo ohi, siis se kiire, jota tunsin 27veenä. Silloin olin vielä vakaasti sitä mieltä, että lapset pitää tehdä alle 3-kymppisenä ja noh se juna meni, joten mikäs kiire tässä enää on ;) Tärkeysjärjestyksenä on kuitenkin oma mukavuus, sitten sen toisen osapuolen löytäminen ja sitten vasta jälkikasvu. Yh-elämä ei vielä ainakaan innosta pätkän vertaa. Saapi nähdä muuttuuko mieli, kun tässä vielä vuosia vierii ja jos en miestä rinnalleni löydä. Olen kuullut juttuja sellaisistakin, jotka astuttavat itsensä satunnaisella uroksella, jonka sattuvat raahaamaan baarista kotiin, eivätkä ikinä kerro miehelle mitään...onkohan se mun tulevaisuus, jos joskus haluan sukuani jatkaa? Ja mitä ihmettä silloin kuuluu kertoa suvulle jne???
Aloittajalla fiksuMIES, onnea!
Ei kaikkien tarvitse tehdä lapsia. Tekee jos tekee, ei tee jos ei tee ja sillä hyvä.
Moni lorttohan tekee lapsia ekan vastaantulijan kanssa suunnilleen toisilla treffeillä ja sitten kaduttaa.
Mies vaihtoon. Oot vielä nuori!
Tämä "ainakaan viiteen vuoteen" on niin epämääränen ilmaisu, että kerkeät sen 5 vuoden aikana löytää sen jonka kanssa ei tarvitse tehdä kompromissejä noin tärkeistä asioista.
Hahhhhah, jos aloittajalla on hyvä ja fiksu mies, terveitsetuntoinenkin kun ei halua buumin mukana alkaa sikiämään ja sitomaan toista, niin siitä miehestä kannattaa pitää huoli. Teette niitä lapsia sitten joskus, jos enää kiinnostaa, koska monesti vauvakuume menee ohi kun katselee muiden "ERHEITÄ" jotka juuri tehty nuorena elämästä mitään tietämättömänä jossakin vauvabuumissa.
Sinulla on hyvä mies ja viidessä vuodessa ei vielä voi uuden mieskanditaatin kanssa alkaa perhettä vastuullisesti ainakaan perutamaan!
Rakkaudesta lapsia tulee. Ei homma mene niin, että heti eka treffeillä tähdätään lapsentekemiseen, kuten nykyisin on tapana. Ei siinä sitten tavitse ihmetellä miksi Suomi on kärkimaa lapsisurmissa ja täällä perheet voivat pahoin, vaikka tämä on liikaakin holhousyhteiskunta ja perhekeskeisesti ajateleva aivottimien maa.
Hei,
Ihan sama ongelma itselläni. "Mukava" kuulla että täällä joku muu pohtii juuri nyt samaa.
Olen aivan kohta 29v täyttävä nainen, mieheni on minua 10kk nuorempi, syntynyt siis samana vuonna kuin minä mutta itse olen alkuvuodesta ja hän loppuvuodesta. Olemme seurustelleet yli 3v. Suhde menee todella hyvin muuten mutta mies ei vain yksinkertaisesti ole valmis edes ajattelemaan lasta viela, ja olen saanut saman vastauksen, "ei ainakaan 5 vuodeen vielä". Välillä, kun huomaan että hän on ajatellut asiaa, hän saattaa sanoa että "ei ennen 30v" mutta siihenkin on siis vielä 2v aikaa. En siis mitenkään painosta häntä mutta kunhan tullut pari kertaa tämä asia puheeksi.
En ymmärrä miksi ihmiset täällä sanovat että mies vaihtoon, tai että fiksu mies. Eihän kukaan väärässä tai oikeassa siinä ole että koska pitäisi tehdä lapsia. Ymmärrän kyllä miestäni siinä että hän ei yksinkertaisesti vielä ole valmis. Kukaan hänen kavereistaankaan ei ole vielä saanut lapsia.
Vaikeaa on kun minulla kroppa suoraan sanoen huutaa lasta. Välillä menee hyvässä tapauksessa jopa 2 päivää asiaa ajattelematta, jos oikein on kiireitä, mutta kyllä se muuten on niin mielessä. Menkkakierrostakin on tullut yhtä tuskaa ja mieliala vaihtelee, kroppa/hormonit kai huutaa vauvaa.
Aaaaahhh tiedän itsekin että elämässä on muutakin ja ehtiihän tässä vielä, mutta kun ei se vain lähde mielestä. Tottakai lapsen takia pitäisi muuttaa isompaan asuntoon ym mutta olisin valmis kaikkeen tähän. Ne tuntuvat niin pieneltä siihen verrattuna mitä lapsi minulle antaisi.
Kuinka kauan olette seurustelleet?
Kyllä se on terve merkki jos haluaa elää sinun kanssa eikä vielä perustaa perhettä. Jos sua ei kiinnosta kunnon mies, niin hae kaupungilta hamppi ja hommaudu paksuksi (niitä vastuuttomua riittää),leiki kotista ja teeskentele onnea. Its up to you!
5v kun on styylannut, voi jo alkaa unelmoimaan lapsia.
luulen ettei kukaan tässä miestä nyt syytäkään, vaan pohtii ainoastaan omia tunteitaan. Ymmärrän itsekin ettei mieheni ole vielä valmis ja arvostan sitä että hän osaa sanoa ei ja miettiä asiaa fiksusti. Mutta eihän se estä minun kroppaani huutamasta lasta. Omille hormoneille on aika vaikea sanoa "ei, ole hiljaa" jos jokaisen vauvanvaunun kohdalla kouraisee vatsasta, pakko kurkata sisään. Jos löytää itsensä leikkimästä jokaisessa juhlassa ja tapahtumassa tuttujen pienokaisten kanssa ja saa pelkkiä "lapset rakastaa sua, sä olet syntynyt äidiksi" -kommentteja. Jos vatsaa kouraisee jo pelkkä ajatuskin raskaaksi tulemisesta.
Vauvakuumeetta on vaikea hoitaa järjellä, jos siis esim ikääkin alkaa jo olla (itselläni 29v). Itse ainakin tulin tälle palstalle lohduttamaan itseäni sillä että on muitakin jotka ovat samassa tilanteessa. En todellakaan keinoja joilla saada mies suoustumaan lapsen hankintaan ennemmin kuin haluaa.
Olet aika saatanan lapsellisen oloinen tamma 29-vuotiaaksi...odota ihmeessä!!
Jos miehesi ei halua, niin se ei halua ja siitä plussat ukollesi.
Onko ihan pakko tulla näihin asiallisiinkin ketjuihin trollaamaan ja käyttäytymään huonosti? Uskomattoman lapsellista, hanki itsellesi jotain tekemistä, ettei tarvitse käyttäytyä kuin pölvästi ja kirjoitella netissä mitä sattuu.
mä kans ymmärrän teitä tai siis osaan kuvitella miltä tuntuu.. vaikkei mulla itellä ollut mitään jatkuvaa vauvakuumetta tiesin kuitenkin että haluan joskus äidiksi. seurustelun alussa mies ei ollut varma haluistaan perheen suhteen, mutta ajan kanssa päädyimme siihen että lapsi saa tulla jos tulee, aika pian tärppäsi ja meillä ihana kohta 1v tyttö, MUTTA mä haluun lisää!! nyt mulla on vauvakuume nyt mä haluun useamman lapsen, mutta mies ei halua enempää kun yhden lapsen! tiedän että mun tilanne on erilainen kuin teillä. mutta se halu saada lapsi on kuitenkin nyt niin paljon kovempi kuin ennen ekaa, etten itekkään ymmärrä miks näin voi olla... en tiedä kuinka asiassa toimia, haluan kunnioittaa myös miehen halua olla saamatta enempää lapsia, mutta kuinka voin kun itse haluan...en enää tiedä mikä on tärkeämpää, säilyttää nykyinen perhe vai mahdollinen uusioperhe....vaikka rakastan miestäni, tuntuu että jään nyt ilman jotain... surettaa ja samalla haluan nauttia kuitenkin tästä lapsesta, joka vielä pieni, ajatukset ihan sekasin :(
Aika vaikea tilanne, tiedän kokemuksesta. Siihen ei ainakaan kannata luottaa että "jos nyt odotan sen viisi vuotta niin sitten mieheni haluaa lapsen". Ei hän välttämättä sittenkään halua, meillä ainakaan ei halunnut. Minä olin 29-vuotiaana tuossa samassa tilanteessa ja parisuhdetta oli silloin takana nelisen vuotta ja suhteen alussa mies oli kyllä lupaillut että juu tottakai hän haluaa jossain vaiheessa lapsia kanssani. Sitten kun vuodet vierähtivät niin asiaa aina vain lykättiin ja lopulta se oli hänen mielessään jo niin kaukainen asia se lastenhankinta ettei siitä uskaltanut enää mainitakaan. Jos syytä kysyin niin ensin piti saada opinnot loppuun (mikä olikin ihan ymmärrettävä syy), sitten kuulemma parisuhteemme oli sen verran huonolla tolalla ettei voisi kuvitellakaan lapsen hankkimista ja lopulta väitti niinkin että minä en luonteeltani sopisi äidiksi. Eli ainakaan minun kanssani ei lasta halunnut vaikka jostain syystä kanssani vuodesta toiseen kituutti.
Silloin kyllä rupesinkin miettimään eroa ihan vakavasti. Meillä kävi sitten kuitenkin niin, että tulin sattumalta ja täysin suunnittelematta raskaaksi (en mitenkään junaillut asiaa itsekseni) ja se ratkaisi tilanteen. Lapsi syntyi ja miehelläkin heräsi isänvaistot ja nyt hän haluaisi jopa toisenkin lapsen! Ja minäkin olen ilmeisesti osoittautunut ihan mukiinmeneväksi äidiksi ;)
Oikeastaan se mitä haluaisin sanoa tämän koettuani on se, että nämä nykyajan noin kolmekymppiset miehet eivät kai aina osaa toivoa itselleen lasta ja perhe-elämää. Tuntuu että moni vain jatkaa elämässään sitä samaa kuviota kuin parikymppisestä asti ja luulevat että onni on siinä, eivät ehkä uskalla hankkia lasta ettei mikään muuttuisi. Jatketaan sitä itsekästä ja huoletonta elämää eikä välitetä puolisonkaan lapsihaaveista. Jotenkin se vauvakuume pitäisi saada heissä heräämään, mutta miten - jollei vahingossa?
"Vaikka eroaisin miehestäni, ei voi tietää kuinka kauan kestää että löydän perhe-elämää haluavan kumppanin, ja taas menee monta vuotta "hukkaan"?"
Yli kolmekymppisen vinkkinä teille himpun verran nuoremmille: ei kannata yhtään laskea montako vuotta menee jos nyt eroatte ja etsitte uuden lapsirakkaan puolison. Nimittäin heti kun ikää tulee mittarissa yli 35, ihmiset alkavat tehdä asioita vähän ripeämmässä tahdissa. Lapsen voi hankkia vaikka heti kun sopiva kumppani kohdalle osuu. Ei ensin tarvitse seurustella x vuotta, asua yhdessä y vuotta ja olla naimisissa z vuotta. Yksikin tuttuni tapasi elämänsä miehen 36-vuotiaana ja kolme kuukautta myöhemmin heille oli jo lapsi tulossa ja ovat muuten edelleen tosi onnellisia vaikka tästä on jo monta vuotta aikaa! Ovat sittemmin muuttaneet yhteen, hankkineet talon ja menneet naimisiinkin, mutta täysin sekavassa järjestyksessä :)
Me ollaan seurusteltu kohta 8 vuotta, mä 30 ja mies 37. Eka kerran puhuin vauvakuumeesta pari kuukautta sitten. Mies sai hepulin ja sanoi ettei ainakaan 5 vuoteen :( mä olisin niin valmis... Mutta tuntuu, että meillä mies päättää ja jotenkin se on niin väärin! Kompromisseja ei kuuleman ole... En tiedä mitä teen?!?
Eroa olen miettinyt, mutta onko se ratkaisu? Itsekäs elämä houkuttelee miestäni, niin olen se miettinyt, koska ollaan kuitenkin oltu jo kohta 8 vuotta yhdessä ja tunnetaan toisemme hyvin.
Itsekästä on sun vauvahaave jos joku. Mieti ja kurjoita sitten!
Jos et olisi itsekäs, jättäisit lapset tekemättä, vaikka kuinka vauvakuumeen muut sinuun tartuttaneet.
Miksi ihme tänne "vauvakuume" -palstalle kertyy näin paljon tällaisen mielipiteen omaavia kirjoittajia? Eikös tänne ole tarkoitus tulla kirjoittamaan vauvakuume tuntojaan ja pohdintaa lasten hankkimisesta? Ei niinkään tuomitsemaan muita itsekkäiksi (jollain ihmeen kierolla tavalla) lasta vain meriitin vuoksi hankkiviksi?
Erilaisia elämiä on niin monta kuin ihmisiäkin. Kaikkia motiiveja, haluja ja arvoja ei voi muutaman rivin nettikirjoituksen perusteella ymmärtää ja arvostella. Miksi et ole esim jollain lapsettomuus (jos sellaista on) tai esim. arvot ja etiikka -palstalla kirjoittelemassa? Sanomattakin on selvää että "vauvakuume" -palstalle kerääntyy niitä ihmisiä joille lasten hankinta koetaan tärkeäksi asiaksi. Miksi ihmeessä siis ärsyyntyä noin paljon tekstien sisällöstä, eihän se yllätyksenäkään voi tulla?
Lapsen hankinta, ja siihen liittyvä vauvakuume, on ihan biologisesti luonnollinen asia ihmiselle. Ei kenenkään tarvitse lapsia tehdä, ja varmasti osalla kannattaisi jättää väliin kokonaan, mutta luonnollinen halu se joka tapauksessa on ja sitä halua on turha tuomita.
Sen vauvan aika on nyt tai ihan lähi vuosina. Viiden vuoden päästä ikä voi tehdä tehtävänsä. Sitä vauvaa ei enää tule.
Nuorempina jaksatte paremmin. Viidene vuoden päästä mies on reilusti yli nelikymppinen. Onko hän silloin kiinnostunut enää lapsien teosta ?
Lyöpä nyt faktat miehen eteen. Jos lapsia tehdään, ne pitää tehdä nyt.
"Lapsen voi hankkia vaikka heti kun sopiva kumppani kohdalle osuu."
- Siis täh?? Vittu mitä tekstiä!! Oikeesti hei, menetkö näille vitun vuvakuumeisille elämänsä pilaamisen kynnyksellä oleville hulluille tollasta ohjeistusta antamaan? Puhut, että miehen tulisi ottaa huomioon naisen vauvahaaveet?
- No eikös naisen tulisi ottaa huomioon miehen vapaushaaveet ja antaa miehelle mahdollisuus tehdä ne lapset sitten kun on valmis?
Ja sun ystäväs jos teki 36-vuotiaana lapset 3 kuukauden seurustelun jälkeen, niin ei muuta kun onnea ja menestystä hänelle kulissielämään! Selvästi ystäväsi hankki jonkun raasun uhrikseen ja jatkoi sukuuaan tämän kanssa pakosta, kun biologinen kello tukitteli viimeisiä vetoja -oletettavasti.-Ei se ole oikein tuollainenkaan toiminta, eli miksi se ei elänyt lapsettomana? - Painostitteko perkeleet toisen tuollaiseen alentumaan??
Ja mikä helvetin meriitti ja todiste muille se lapsi on?
Minun mielestäni kannattaa elää parisuhteessa ja nautia siitä toisesta mahdollisimman pitkään, ihan välittämättä muiden tekemisistä ja sosiaalisista paineista. Lapset tulee kun tulee ja ne hankitaan terveissä tasavertaisissa suhteissa sitten kun on niiden aika. Jos toinen haluaa lapsia vaikka 25 vuotiaana ja toinen ei, niin molempien pitää ajatella toisen unelmaa ja tarvittaessa vaikka ero tulee kyseeseen, jos yhteistä keskitietä ei löydy.
Suomalainen ressukka mies yleensä alentuu siihen naisen painostukseen, jottei toinen äiti jätä!
MInusta tämän edellisen kommentit olivat todella edesvastuuttomia varsinkin aikuisen kirjoittamiksi!
Ikävä että tuollaisia ihmisiä on meissä aikuisissakin olemassa. kasva aikuiseksi ja ala ajattelemaan muitakin kuin itseäsi! - Vai ei varmaan siellä kotisohvalla lihavana maatessa paljoa viisastu ja siksi tuskin ajattelee kovin laajasti!
-NO Saattoihan tuo olla sosiaalisten paineiden aiheuttaman vauvakuumeen sairstaman teinilapsen provokin!
Me oltais todennäköisesti erottu, jos ei mies lasta olisi sitten halunnut., koska minä olen aina tahtonut omia lapsia.. Puhuimme siitä monesti ja sanoin myös miehelleni, että aina olen lapsia halunnut ja jos hän niitä ei tahdo, voi olla ainoa vaihtoehto sitten erota.. Näin meni pari vuotta ja nyt odotamme yhdessä onnellisina esikoistamme, mies on innoissaan, haluaa osallistua kaikkeen mahdolliseen, tahtoo tulla mukaani jopa neuvolaan, jota moni mies ei varmasti tee.. (Niin ja me olemme siis seurustelleet jo yli 10v..)
Ehdotan, että keskustelette asiat ensin selviksi ja sitten teette päätöksen, erota vai ei...
Se reppana ollut sinun teinirakkautensa kanssa, eli ei osaa erota. Ei sillä raasulla ollut paljoa vaihtoehtoja :(
Taidat vaan olla kateellinen, voi sinua kun ei kukaan huoli
Kateudestako te lapsia teette? Kun muutkin?
Voihan persereikä teitä kyrpiä! Nyt ehkäisy kuntoon ja heti!
Hankala tilanne edessä. Umpikuja ja ahdistus, miehellä ja minulla.
Olen 28 ja mies 9v vanhempi, yhdessä ollaan oltu jo 11 vuotta. Itse en ole halunnut lapsia oikeastaan ikinä, miehellä on yksi teiniajan vahinko olemassa, mutta tämän lapsen kasvatukseen ei ole päässyt koskaan osallistumaan, eikä elämään juurikaan, muttei omasta päätöksestään. Epäonnistuminen ei ole mieheni syytä ollut vaikka asian niin kokeekin.
Vuosien aikana ollaan puhuttu tuosta lapsien tekemisestä, mieheni on seurustelun alussa sanonut ettei niitä enempää halua, enkä itsekään ole halunnut. Jossain vaiheessa asiat ovat sitten alkaneet muuttumaan. Muutamien viime vuosien aikana keskustelu on kääntynyt oikeastaan siihen että niitä lapsia tehdään joskus. Jossain vaiheessa olin jopa itse ahdistunut siitä ajatuksesta että mieheni haluaa lapsia enkä minä juurikaan. Kuitenkin monet "jossittelut, sitten joskus"-keskustelut ovat alkaneet kääntämään minunkin päätäni toiseen suuntaan; ehkä se lapsi tai kaksi olisikin ihan kiva.
Mieheni on melkeinpä kannustanutkin minua tuossa asiassa, jos olen epäillyt omia tuntemuksiani lapsista. No, kaikki käydyt keskustelut ovat sitten saaneet minut haluamaan lapsia.
Mitään vauvakuumetta en ikinä ole potenut, enkä lapsia nähdessä ajattele että onpa ihanaa tai mene muutenkaan sekaisin, pelkkä tunne siitä omasta lapsesta on se minun haluamisen taso.
Viimeisen vuoden aikana sitten ollaan asiasta puhuttu ja hankin vakituisen työsuhteenkin mahdollista lapsen tekoa ajatellen (oli oma päätökseni), mieskin sanoi että hommaa se sopimus niin katsotaan sitten. No, sopimus on ja ajattelin että voisi alkaa kohta mietimään että milloin siirrytään toteutukseen, vaikka tässä vuoden aikana voisi pillerrit jättää.
Asiasta puhuttiin, ja lopputulos onkin umpikuja. Mies ei tiedä haluaako, tai jos haluaa, niin ei tiedä milloin, muttaei ainakaan nyt osaa sanoa mitään. Yritin sanoa että en halua olla vanha äiti, ja yrittämiseenkin voi mennä aikaa. Lisäksi minulla on endometrioosi, eikä lapsen saaminen ole edes mikään varma juttu.
Iski paniikki. Mitäs nyt.
Sanoin ehkä turhankin ponnekkaasti ettei minulla enää ole kovin paljon aikaa ajatella asiaa sitten _joskus-muodossa, että jos ei halua lapsia kanssani niin sitten tulee ero, että kerkeän toisen miehen löytämään siihen hommaan. Sanoin noin vain herättääkseni miehen ajattelemaan asiaa, kun ajattelin että asia menee olankohautuksella muuten ohi (tätä olen kyllä jo pyytänyt anteeksi ja perustellut miksi noin tylysti sanoin). Mies menettikin yöunet ja tuli tulokseen että kai se on sitten erottava.
Suhde toimii täydellisesti, molemmat on onnellisia, molemmat ovat aidosti tuota mieltä, asiaa tässä nyt viikko ollaan itketty. Ero ei mitään muuttaisi, koska minulla ei ole päätarkoitus saada sitä lasta kenen kanssa tahansa, en halua muita, enkä toisaalta lasta enempää kuin miestäni.
Haluan lapsen mieheni kanssa. Haluan sen rakentamaamme elämään, ei kenenkään muun kanssa missään muussa ympäristössä. 11 vuodessa kuitenkin ollaan rakennettu niin paljon ettei siitä pois halua, kumpikaan.
Mitä tässä nyt pitäisi tehdä? Olen järkyttynyt kun asiat ovatkin nyt näin, kun kuvittelin että nyt vain oltais mietitty milloin olis hyvä hetki jättää pillereitä pois. En osannut yhtään varautua tähän lopputulokseen. Erota mieheni ei halua, mutta ei myöskään tuhlata aikaani jos haluan löytää miehen joka kanssani lapsia joskus haluaa. Tilanne nyt vähän ahdistaa ja mieheni tuntee olevansa umpikujassa.
Toisaalta mieheni ei myöskään pysty lupaamaan että niitä lapsia koskaan haluaa, ehkä. Mutten taas voi itsekään 10 vuotta odottaa.
Jos en saisi lapsia endometrioosin takia, niin se olisi minulle ok, koska sen asian olen käsitellyt jo ajan kanssa sen jälkeen kun se todettiin. Heh, eipä miestä saa asiaa kokeilemaan, kun onhan siinä se mahdollisuus.
Mitäpä tässä nyt, tarvitsisi jonkin kompromissin millä mennä. Ei kuitenkaan voi sopia mitään kahta vuottakaan että alkaako tuntumaan, koska sitten se olisi vain määräaikainen stressi, jolloin aitoja tunteita asian suhteen ei syntyisi.
Kiitos jos joku jaksoi lukea:)