onko kenelläkään et ois epätodellinen olo, ei täällä ja kaikki tuntuu kulkevan hitaasti ja mistään ei saa oikein selvää..
mikään ei suju, en jaksa liikkuu ja hengittäminenkin tuntuu raskaalta, ruoka ei maistu ja haluun kuolla koko ajan ja nukkuminen ei suju...
olin tossa lääkärin juttelussa ja ehdotti sairaalaa,mut en mä sinne halua,liikaa ihmisiä ja tuntuu ahdistavalta...
miksi olen tälläinen,pitäisi olla parempi ihminen..ansaitsen kaiken mitä minulle on sattunut, töistä poisjääminen, kavereiden lähtö( en minä heitä olis ansainnutkaan ja en jaksanut olla), raiskaus( mun vika),vanhempien syöpä,,miksi edes olen elossa...
mikään ei suju, en jaksa liikkuu ja hengittäminenkin tuntuu raskaalta, ruoka ei maistu ja haluun kuolla koko ajan ja nukkuminen ei suju...
olin tossa lääkärin juttelussa ja ehdotti sairaalaa,mut en mä sinne halua,liikaa ihmisiä ja tuntuu ahdistavalta...
miksi olen tälläinen,pitäisi olla parempi ihminen..ansaitsen kaiken mitä minulle on sattunut, töistä poisjääminen, kavereiden lähtö( en minä heitä olis ansainnutkaan ja en jaksanut olla), raiskaus( mun vika),vanhempien syöpä,,miksi edes olen elossa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo.. Epätodellinen olo, ihan kun olis unessa. Jonkun toisen elämä, jonkun toisen keho. Hengittämiseen täytyy panostaa, muuten se unohtuu. Ruoka ei todellakaan maistu, kuolemansuunnitelmat koko ajan takaraivossa. Monesti olo, kun leijuisi tässä kehonsa ympärillä ja keho tekee ihan omiaan, ilman että itse niitä liikkeitä päättäisi.
No mulla on dg dissosiaatiohäiriöstä, se selittää kaiketi kaiken. Mutta eipä se lohduta, kun ei ole siihen mitään apua. Ei ole lääkinnällistä apua ja psykalla käyny 1,5 vuotta kerran viikossa. Olo vaan pahenee. Osastoa ei kukaan ole edes tarjonnut vaikka päivystyksessäkin olen juossut pahimpina kohtauksina. "Se on ihan normaalia terveellä ihmisellä aina välillä".. Joopa.
Mutta sama homma täällä, kaiken olen ansainnut mitä on tullut. Eläke, kavereiden katoaminen, raiskaus, osa perheestä katkoi välit jne jne. Pitäis tsempata sua mutta tiedän että se on turhaa. Mua ainakin kaikki tsemppaus ahdistaa ja vetää syvemmälle.
Monella samantyyppisiä raskaita asioita kokeneella on itsetunto pois ja halua vain rangaista ja inhota itseääm. Tuo tuntemus ei ole totta todellisuuden kanssa. Sinä ole ihmisenä yhtä arvokas kuin kuka tahansa. kun noita vaikeita asioita työstää riittävän kauan ja asiantuntevan terapeutin kanssa niin itsetunto tulee terveeksi ja et toivota itsellesi rangaistusta ja alat jopa rakastaa itseäsi.
Kun on paljon kokenut vaikeita asioita ja ne on sulloutunut alitajuntaan niin lopulta kontrolli pettää.
Ei peliä ole vielä menetetty, mutta selviät kyllä: Kannattaa mennä sinne sairaalaan, kyllä sielläkin voi järkestyä, ettei tarvitse laumssa olla. Kerro, että haluaist olla milelellään rauhassa.
Mun oma lääke nousta masennuksesta oli avata mieli. Alkuun pääsee lukemalla kirjat Sylvia Browne Elämää toisella puolella, Allison Dubois Näkijän tarina ja suomalaisia Kaija Juurikkala Varjojen taika, sekä Niina-matilda Juhola Näkijä 1 ja 2. Avartaa mieltä ja näkee asiat ihan toiselta kantilta.