Olen vasta 18-vuotias nuori nainen, mutta elämässäni on sattunut tähän mennessä yhtä ja toista rakkauden saralla, jos sitä siksi voi kutsua. Varsinaisesti en ole koskaan ollut rakastunut, mutta voimakkaita ihastumisen tunteita on ilmennyt.
Erosin vähän yli kaksi kuukautta sitten eksästäni. Emme ole olleet yhteydessä, vaikka olemme täysin sovussa. Suhteessamme ei rakkautta ollut, enemmänkin ihastumista. Olimme yhdessä melkein neljä kuukautta, mikä on tähän astisista suhteistani pisin. Eron jälkeen tapailin joitakin kertoja minua viisi vuotta vanhempaa miestä, mutta nyt tuntuu, ettei siitäkään mitään tule.
Ongelmanani on ollut se, etten osaa heittäytyä kunnolla suhteeseen. Ennen se tuntui helpommalta, vaikka suhteeni eivät olekaan kovin pitkiä olleet. Tuntuu, kuin sisälläni olisi jokin lukko suojaamassa minua "pahalta maailmalta". Rakastuminen tuntuu täysin mahdottomalta, vaikka minulla onkin aikaa vielä reilusti jäljellä. Olen ehkä liian nirso tai sitten vain liian varovainen.
Haluaisin kuitenkin jonain päivänä rakastua kunnolla ilman epäilyksiä ja ahdistusta. Ahdistun yleensä sen takia, että löydän miehestä jotakin vikaa. Vaikka asia olisi mitätönkin, silti se häiritsee. Pelkään, että tällaisten tuntemuksien takia minulta menee monta ns. hyvää poikaystäväehdokasta täysin ohi.
Mikä minua siis voi vaivata? Olisi ihanaa, jos kertoisitte mielipiteitänne. Arvostaisin sitä todella :)
Erosin vähän yli kaksi kuukautta sitten eksästäni. Emme ole olleet yhteydessä, vaikka olemme täysin sovussa. Suhteessamme ei rakkautta ollut, enemmänkin ihastumista. Olimme yhdessä melkein neljä kuukautta, mikä on tähän astisista suhteistani pisin. Eron jälkeen tapailin joitakin kertoja minua viisi vuotta vanhempaa miestä, mutta nyt tuntuu, ettei siitäkään mitään tule.
Ongelmanani on ollut se, etten osaa heittäytyä kunnolla suhteeseen. Ennen se tuntui helpommalta, vaikka suhteeni eivät olekaan kovin pitkiä olleet. Tuntuu, kuin sisälläni olisi jokin lukko suojaamassa minua "pahalta maailmalta". Rakastuminen tuntuu täysin mahdottomalta, vaikka minulla onkin aikaa vielä reilusti jäljellä. Olen ehkä liian nirso tai sitten vain liian varovainen.
Haluaisin kuitenkin jonain päivänä rakastua kunnolla ilman epäilyksiä ja ahdistusta. Ahdistun yleensä sen takia, että löydän miehestä jotakin vikaa. Vaikka asia olisi mitätönkin, silti se häiritsee. Pelkään, että tällaisten tuntemuksien takia minulta menee monta ns. hyvää poikaystäväehdokasta täysin ohi.
Mikä minua siis voi vaivata? Olisi ihanaa, jos kertoisitte mielipiteitänne. Arvostaisin sitä todella :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä se ei ole vika vaan työkalu. Jos vaistoat toisesta jotain hankalaa, mikä ei ole selitettävissä, ehkä suojelet itseäsi asioilta. Lopulta pohjimmiltasi luotat ehkä kuitenkin itseesi ja vaistoosi. Tosiasiahan se on, että enemmän vastaan tulee niitä huonoja tai sopimattomia tapauksia tai ihmisiä, joista jollakin kuudennella aistilla tietää sen, ettei ne lopulta pohjimmiltaan välitä, vaikka olis näennäisesti miten välittävän oloisia hyvänsä. Ei ihastumisen tarvitse tarkoittaa heti suhdetta, sehän voi lopahtaa jos ihastuminen lopahtaa. Voit olla aivan hyvin vain ihastunut ja nautiskella tunteesta ilman, että pitää heti rynnätä suhteeseen.
Voisin vain sanoa sen, että aika ei tuo sitä tunnetta, että yhtäkkiä oppii heittäytymään. Pikemminkin lisää sitä järkeä ja oppii yhä vain enemmän tiedostamaan niitä vaikeitakin asioista, mitä ihmissuhteissa ja ihmisissä voi olla, oppii myös suunnattoman paljon vikoja itsestään ja on valtavan vaikeaa oppia olemaan rakastettu virheineen päivineen.
Ehkä sinulla on vain liian hätä silti siihen, että pitäisi olla joku poikaystävä. Et tutustu ihmisiin ihan vain tutustumisen ilosta vaan arvioit heidät heti poikaystäväsilmälasien kautta. Jos luottamus poikaystäviin on vaikeaa, niin voitko luottaa edes tyttöystäviisi, vai onko sinulla yhtään sellaista ihmistä, johon voisitkaan luottaa? Eli osaatko luoda luottamusta itsellesi?
Ehkä sinun ei olekaan nyt tarkoitus rakastua ja sinun pitäisikin nyt olla rakastumatta. Nuoruus on edessä ja voisit opetella tuntemaan itseäsi ja tekemään omasta elämästäsi omilla ehdoillasi ihanaa ja luomaan hyviä monenlaisia ihmissuhteita. Et sinä ole valmis rakastumaan, pohjimmiltaan se on niin, että sinulla on "ovet lukossa" vaikka kyltti ovessa olisikin, että tervetuloa. Ja niin pitää ollakin, jos niin on. Silloin tarvitset aikaa itsellesi, itsesi rakastamiseen ja itseesi tutustumiseen ja siihen, että juurrutat jalkasi omaan elämääsi, eikä niin, että kiirehdit vain miehestä toiseen ahdistuen, että ei taaskaan kolahda.
Monta hyvää poikaystäväehdokasta saa mennäkin ohi. Sinä itse olet tärkein nyt. Ei niistä hyvistä poikaystäväehdokkaista tule mitään, jos itse et ole valmis.
Ja kun olet valmis, niin yksi ja paras riittää. Muista kuitenkin, että kaikille ei ole suhdetta tarkoitettu ja sekin on aivan arvokasta elämää, vaikka vähän erilaisia vaikeuksia siinä on kuin suhteessa ollessa.
Näyttää joskus, että nuoret tytöt ryntäävät epävarmuuksissaan suhteeseen, eivät osaa olla edes yksin. Tekevät suhteesta niin merkityksellisen jutun, että muita ihmissuhteita ei olisi tai ikäänkuin pakenevat kaikkia elämän ongelmia tai yksinäisyyden tunnetta tai vaikeita tunteita vain siihen suhteeseen, jonka kuvittelevat auttavan joka asiaan. Aivan kuin toisen ihmisen olemassaolo loisi heille itselleen selkärangan tai itsetunnon, lopulta se ei sitä tee. Sitten kun eivät ole aikuistuneet omassa tahdissaan, niin luulevat olevansa aivan riippuvaisia suhteesta, koska eivät osaa ehkä käydä asioita itsekseen läpi.
Se että olet lukossa tarkoittaa että joku ei natsaa ja teet sen alitajuisesti ja on ihan ookoo olla varovainen.
Minulla on monia hyviä ystäviä, sekä tyttöjä että poikia. Luotan heihin täysillä, ja he luottavat minuun. Välillä minun on tosin vaikea luottaa itseeni, mikä on varmaankin melko yleistä tässä iässä.
En halua olla jonkun kanssa vain sen takia, että ylipäätään saisin seurustella. Mielummin ihan oikeasta rakkaudesta tai ihastuksesta. Saatat olla oikeassa siinä, että tarvitsen vielä aikaa itseni tutkiskeluun ja siltä minusta juuri tuntuukin. Haluan oppia tekemistäni virheistä ja todella miettiä, mitä haluan.
Uskon, että jonain päivänä löydän vierelleni sen "oikean". Siihen saattaa mennä aikaa, mutta on varmasti sen arvoista. Joskus vain tuntuu siltä, että sellaista ei olekaan ja jään yksin. Mutta ehkä se siitä, ainakin toivottavasti :)
hyviä ajatuksia sinulla, mutta älä sitä yksinoloa ainakaan pelkää. Älä nyt ainakaan mene heti löytämään ketään väärää. Se se vasta on sekametelisoppa muuten ja tyytyväinen et ole lopulta kuitenkaan.
Moni miettii tota yksinoloa, mutta se on aivan eri asia kuin yksinäisyys. Yksin eläessä sä voit nauttia monista aivan mahtavista ihmissuhteista, mut väärässä ihmissuhteessakin voi olla tosi yksin ja se on henkisesti yksinäisempää. Ja niitä yksinäisyyden kokemuksia tulee jokaiselle, oli suhteessa tai ei, mutta tulee myös niitä kokemuksia, että löytyy joku ihana ystävä vierelle ja tuntee yhteenkuuluvuutta.
Ja se, et on monenlaisia ihmissuhteita vaan auttaa siinä oman itsen peilaamisessa, tuollainen olen ja tuollainen en. Näin ajattelen, mutta noin en. Tuota haluan, mutta tätä en ja nämä asiat ovat minulle tärkeitä, mutta nuo eivät jne..
Ja vinkiksi, että ei monesti virheistä opi yhtään mitään ja aina tulee vielä uusiakin. :) mutta älä masennu. Voi oppia sen sijaan antaan itselle anteeksi jotain virheitäkin ja se on enemmän ja helpottavampaa kuin se, että aina pitäisi elää täydellistä virheetöntä elämää ja samalla ehkä jotenkin myös muuttuu jotenkin sallivammaksi itteensä ja muita kohtaan. Voi olla ahdistavaa aina pyrkiä olemaan täydellinen kun vaatimuksia sataa joka puolelta ja eniten itseltä.
Aina ei heti selviä sekään, mitä haluaa, mutta se on jo paljon jos on suuntaa siitä, mitä ei halua. Itsetutkiskelua ei pidä tehdä ehkä kovin aktiivisesti, vaan antaa jotenkin virran ja intuition viedä.
Mä luulen, että niin kauan, kuin ei löydä itseään ikiomasta omannäköisestä elämästään tyytyväisenä, ei löydä ketään oikeatakaan, koska ne ei tule rakastuneeksi siihen aidoimpaan sinuun tai ehkä edes löydä sitä muuten.