Olen pahoillani mutten pysty kertomaan sinulle että tunnen suuria tunteita sinua kohtaan. Emme tunne tarpeeksi hyvin että rohkeutenisi riittäisi, mutta kenties se on valitettavasti samalla sosiaalisestikin estävä ominaisuus, jos asia sattuu olemaan niin että me molemmat välitämme toisistamme, muttemme uskalla lähestyä. Jos lähtökohtana olisi tieto toisen kiinnostuksesta, olisi tutustuminen niin paljon helpompaa.. On vain liian monta ulkoista sekä sisäistä tekijää (Olet luultavasti varattu oma menneisyyteni, ynnä muu..) että uskaltaisin tämän ilmaista.
Nautin kyllä edelleen keskustelemisesta kanssasi, ja välitän sinusta edelleen. Defenssit ovat vain defenssejä. Jos olet siis varattu, unohda mitä olen kirjoittanut, sillä tiemme erkanevat siinä tapauksessa varmasti ennemmin tai myöhemmin, eikä meidän välisen, sosiaalisen suhteen yksityiskohdilla ole silloin enää merkitystä. Jos taas olet sinkku, tiedä tämä, että nautin suuresti seurastasi ja jos tunnet samoin, tee palvelus ja tule edes hieman vastaan. Se, että näyttäisit avoimemmin tunteitasi on jo liikaa pyydettyä, enhän pysty siihen vielä itsekkään.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kerros koska viimeksi keskusteltiin ? Oliko ihan tässä lähiaikoina ?
Jokumies, ei ole mies nyt ollenkaan kyseessä.
ah niin sama tilanne täälläkin en tiedä oikein mitä tekisin.....
En tiedä kenelle viestisi menee mut vastaanpa silti..
Sinä/hän kyllä tietää et olen kiinnostunut sinusta/hänestä. Vai miten muuten? Tottahan se on et olen vähän varautunut alkuun mut kyllä se siitä vähenee kun/jos tutustumme paremmin. Mut en ole varattu.. Sinkku olen ollut jo useamman vuoden.
Mut toivon et tämä jatkuisi vielä tästä eteenpäin.. Ajatukset menee sit Minnalta Jukalle. Ja anteeksi et mainitsin nimet mut jotenkin ärsyttää sekin et täällä kaikki viestit on niin anonyymejä ettei mistään ota mitään selvää.
Unohtui..
Tuo oli sit eka viesti minulta näille palstoille tänään ja ainoaksi saa jäädäkin.
ollaan keskusteluyhteydessä keskenään niin kyllä ne tunteet siinä selviää.
Apina alkuperäinen on hyvä ja vetää itsensä jojoon
oispa minulle tuo viesti pieni haave vain :-) ja toive
voi ollakin, jos olet nainen ja M. Miksei olisi?
Ja sä olet siis nainen koska viesti oli naiselta naiselle ?
no kerro minne päin suomea menee ja minkä ikäiselle??
ainakin yks menee naiselle pääkaupunkiseudulle ja 30
Kyllä olen varattu ja sinunkin se pitäisi tietää. En pidä siitä että yrität pilata suhdettani, en halua loukata vaimoani rakastan häntä syvästi. Jos juttelen kanssasi niin se ei tarkoita että haluaisin sinut tai rakastaisin sinua.
Etkö ääliö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi ?? Viestihän oli naiselta naiselle
teet täällä haastelemassa naisille jos / kun kerran niin vaimoos rakastat ?
Yrittäkää nyt hyvät suomalaiset rauhoittua viesteissänne, ei tarvitse pahoinpidellä sitä caps-lockia ja yksikin huutomerkki riittää.
Viestini menee naiselle, 20 tai 20