Älkää vaan heti naurako ulos, kun kerron, että olen kärsinyt jonkinlaisesta haluttomuudesta jo peräti 3 viikkoa ja silti on tullut sekstailtua ainakin kolmesti viikossa.
Missä on vika? Haluaisin rakastella, sillä tiedän sen tuntuvan taivaallisen hyvältä. Minulla on ihana mies, jonka kanssa olen elellyt pari vuotta ja edelleenkin koen suhteemme hyvin onnelliseksi. Jostain syystä halut ovat vain kadonneet muutama viikko sitten, vaikken keksi mitään syytä sille. Syön kyllä pillereitä, mutta olen syönyt niitä jo vuoden ja kyllä halut tähän asti ovat olleet jopa liialliset. Nyt ei vain paneta, mikään ei kiihota, vaikka ennen valtava kiima oli jokapäiväinen ilomme ja rakastelu usein toistuva harrastuksemme. Nyt joudun oikein keskittymään himon lietsomiseen, keskittymään esileikkiin että paikat kostuu, keskittymään itse rakasteluun ettei halu vaan pääse laantumaan. Rakastelu tuntuu niin tekemällä tehdyltä. Koskaan aiemmin en ole ollut haluton paria päivää kauempaa, mutta nyt ei sytytä mikään. Missä vika? Stressiä ei ole enempää kuin muulloinkaan, yöunet ovat riittävät, koen mieheni hyvinkin vetävänä... Kertokaa mitä puuttuu.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuule ei sua mikään vaivaa. Tämä nykyisen kaltainen mediassakin lietsottu kuva jatkuvasta kiimasta normaalina ihmisen tilana on sun ongelma. Se kuuluu elämään ja on LUONNOLLISTA, että aina ei haluta. Ja nyt kun rupeet vielä stressaamaan siitä, että apua, eipä oo kahteen päivään tehny mieli ja miks ei tee ja pitäis jo tehdä, niin kehität itelles ihan oikeesti jonkin asteen ongelmia. Mitäpä jos keksisit jotain muutakin tekemistä kuin seksi?