Minulla on hiljattain diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta kieltäydyin syömästä mitään lääkkeitä ja lopetin hoidonkin kesken kun terapapeutti tuntui niin osaamattomalta.
Nyt paha olo on vain yltynyt ja ahdistaa aivan hirvittävästi töihin meno, tai minne tahansa meneminen. On kamalaa, kun jouluna olisi velvollisuus lähteä johonkin, omien vanhempien luokse tai miesystävän vanhempien luokse. Kumpikin vaihtoehto on vastenmielinen ja ahdistava.Haluaisin vain maata kotona ja olla kuin ei juhlaa olisikaan. Mieheni ei ymmärrä yhtään, hän ei kuulemma suostu jättämään minua yksin kotiin ja itse hän haluaa välttämättä mennä perheensä luokse. (niin ja minä en ole vaatinut häntä jäämään.)
Olen nuori, vasta parikymppinen ja tulevaisuus huolestuttaa.
Olen myös jonkin aikaa miettinyt, voisiko minulla olla puhkeamassa skitsofrenia. Olen aina kokenut olevani jotenkin poikkeava ja olen myös aina ollut aika paljon yksin ja vetäytyvä. Nytkään minulla ei ole ystäviä elämässäni, olen antanut viimeistenkin ystävyyssuhteideni kuolla.
Minulla on ollut pitkään "kyky" kuulla puhetta pääni sisästä. Voin siis käydä keskusteluja tämän äänen kanssa ja se vastaa aina. Joskus kuulen tätä puhetta tai muita ääniä tahtomattani, yleensä vain silloin kun tahdon. Puhe voi olla miehen tai naisen, joskus se kuulostaa pelottavalta, joskus taas rohkaisevalta.
Lapsesta saakka olen kärsinyt pahoista pelkotiloista yksin ollessani ja varsinkin öisin. Tunnen silloin että jokin paha ja näkymätön voima on läsnä. Joskus olen nähnytkin tämän mustana, varjomaisena olentona.
Olen alkanut vaipua aika usein ajatuksiini niin, että linja-autossa istuessani menen vahingossa pysäkkini ohi, koska olen niin ajatuksissani. Enkä haluaisi tehdäkään enää muuta kuin olla kotona yksin upoutuneena mieleni syvyyksiin.. Olen jollaintapaa jo luovuttanut elämäni suhteen.. Masentunut olen ollut monia vuosia.
Nyt paha olo on vain yltynyt ja ahdistaa aivan hirvittävästi töihin meno, tai minne tahansa meneminen. On kamalaa, kun jouluna olisi velvollisuus lähteä johonkin, omien vanhempien luokse tai miesystävän vanhempien luokse. Kumpikin vaihtoehto on vastenmielinen ja ahdistava.Haluaisin vain maata kotona ja olla kuin ei juhlaa olisikaan. Mieheni ei ymmärrä yhtään, hän ei kuulemma suostu jättämään minua yksin kotiin ja itse hän haluaa välttämättä mennä perheensä luokse. (niin ja minä en ole vaatinut häntä jäämään.)
Olen nuori, vasta parikymppinen ja tulevaisuus huolestuttaa.
Olen myös jonkin aikaa miettinyt, voisiko minulla olla puhkeamassa skitsofrenia. Olen aina kokenut olevani jotenkin poikkeava ja olen myös aina ollut aika paljon yksin ja vetäytyvä. Nytkään minulla ei ole ystäviä elämässäni, olen antanut viimeistenkin ystävyyssuhteideni kuolla.
Minulla on ollut pitkään "kyky" kuulla puhetta pääni sisästä. Voin siis käydä keskusteluja tämän äänen kanssa ja se vastaa aina. Joskus kuulen tätä puhetta tai muita ääniä tahtomattani, yleensä vain silloin kun tahdon. Puhe voi olla miehen tai naisen, joskus se kuulostaa pelottavalta, joskus taas rohkaisevalta.
Lapsesta saakka olen kärsinyt pahoista pelkotiloista yksin ollessani ja varsinkin öisin. Tunnen silloin että jokin paha ja näkymätön voima on läsnä. Joskus olen nähnytkin tämän mustana, varjomaisena olentona.
Olen alkanut vaipua aika usein ajatuksiini niin, että linja-autossa istuessani menen vahingossa pysäkkini ohi, koska olen niin ajatuksissani. Enkä haluaisi tehdäkään enää muuta kuin olla kotona yksin upoutuneena mieleni syvyyksiin.. Olen jollaintapaa jo luovuttanut elämäni suhteen.. Masentunut olen ollut monia vuosia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaikki kuulevat päänsä sisällä äänen, sitä sanotaan omatunnoksi.
Mutta jos tuo ääni on ilkkuva ja pilkkaa sinua, tai käskee tappamaan niin sitten se on skitsofreniaa.
Kyllä se diagnoosi kannattaa muualta hakea kuin täältä, mutta ajattelin vastata, koska sairastan itsekin 2-suuntaista mielialahäiriötä ja lisäksi diagnoosiini kuuluu psykoottisuutta. Minäkin olen epäillyt sairastavani skitsofreniaa, koska kuulin ääniä. Se oli aluksi kaukaista keskustelua ja sitä jatkui päivät, yöt läpeensä. Kesti kauan ennen kuin tajusin äänten olevan päässäni. Olin myös todella paranoidinen, pelkäsin esimerkiksi että minut tapetaan. Bussissa tai kadulla vastaan saattoi tulla ihminen, jonka koin "epäilyttäväksi". Saatoin peloissani vaihtaa kokonaan suuntaa tai kadunpuolta, joskus taas en lähtenyt minnekään kotoolta, koska pelkäsin niin. Rupesin myös hallusinoimaan ja tällöin äänetkin voimistuivat, ne olivat myös uhkaavia. Minulla oli lisäksi mielikuvitusystävä, jolle juttelin ja jonka tehtävä oli suojella minua. Joka kerta kun se ilmestyi luokseni, tuntui kuin hiljalleen valuisin jonnekin eri tilaan enkä kyennyt vastustamaan sitä. Lopulta jouduinkin psykoosiosastolle ja sain psykoosilääkityksen, jolloin en enää hallusinoinut tai kuullut ääniä. Skitsofreenikko en ole, mutta itsekin koen olevani poikkeava siinä mielessä, että elän enemmän pääni sisällä kuin muut ja näin on aina ollut. Käsittelen todellisuuttakin eri roolien kautta, koska niin on helpompaa, en muuten kestäisi sitä. En oikein haluaisi olla vain minä. Yhdessäkin vaiheessa minulla oli toinen persoona, jonka saatoin vetää päälleni ja se myös puhui minulle. Silti tosiaan en usko olevani skitsofreenikko, mutta tuskinpa olen pelkkä 2-suuntainenkaan kun tosiaan sairauteeni on aina kuulunut tuon kaltainen meininki.
Ei sillä ole merkitystä mitä itse kuvittelet vaan diagnoosi sanoo asian niinkuin se on. Jätä diagnoosit ammattilaisille.
mulla on skitso ja kasimielenhäiriö syön tällä hetkellä ketipinor 100mg
yöksi kun ottaa lääkkeen vähän ajan päästä et pääse mihkään on se sellasta lääkettä.
masennus on kestänyt 11 vuotta ja nyt diaknoittiin skitsofrenia,ja psykiatriselle polille avohoitoon.
eli kyllä se elämä kirkastuu kun oikeet lääkkeet saa ja kunnon psykiatrin mua olivat hoitaneet aivan väärin koko ajan,vitamiinilääkkeillä ym..
mene aikanaan hoitoon ja saat kunnon lääkkeet ennekun todella pahenee,mä yritin tappaa ittenikin mut poliisit estivät se.mut nyt on vähä parempi olla.
Pojallani lääkeet ei sopineet.ne vaihdettiin lääkärin kanssa neuvotelemalla.Kuitenkin kannattaa syödä lääkeet ja terveyhtyä ja voida paremmin...ei se mihinkään vie jos et ole hoitoon osalistuva pahenee vain...Pari v jo menny hyvin ...jaksaa jo paremmin..vaikka välillä väsyy...elämä normaalisoitui...liikkuu syö lääkeet säännölleen ja ruokavalio kohdallaan...ystävät on säilyneet...elämä on ihan ok
Kuuletko Jumalan äänen ja oletko uskossa. Usko voisi tuoda turvallisuutta öihisi ja seurakunta on toinen vaihtoehto, missä voisit käydä juttelemassa esim. papin kanssa, jos et halua syödä lääkkeitä ja ottaa maallikkouskovaisten apua terapiana vastaan.
taidat ola sairastumassa