Meillä on kai aika tavallinen tilanne - seurustelua takana melkein kaksi vuotta, joista ensimmäinen oli kaikin puolin antoisa ja toisen kohdalla on tapahtunut hiipumista monessa suhteessa. En usko, että tunnepuolella on niinkään ongelmia. Kaikki alkoi seksistä. Yhtäkkiä mies vain lakkasi huomioimasta ja vähitellen haluamastakin. Tahdiksi on viime kuukausina vakiintunut kerran viikossa, parissa, ja silloinkin vain miehen tarpeita kuunnellen. Tuntuu pahalta, kun hän suunnilleen vain tuijottaa seinää olkani ylitse eikä koskettele minua enempää kuin kostumiseni toteamiseksi on välttämätöntä.
Tottakai tämä on käynyt itsetunnolle. Sitä miettii kaikkia vikojaan ja mahdollisia tekemisiään, mitkä voisivat olla tähän syynä. Jossain vaiheessa mieskin myönsi, ettei oikein tiedä missä vika on. Stressiä kai lähinnä, nukkuminen menee kaiken muun edelle.
Nyt kesällä stressi tuntuisi vähän helpottuneen, mutta nyt vikana on enemmänkin se etten minä enää halua. Olen jo niin kauan tuntenut itseni huonoksi ja rumaksi. En enää osaa syttyä. Varsinkin, kun mies ei tee edelleenkään mitään sen eteen.
Voiko näistä pettymyksen ja katkeruudenkin tunteista päästä eroon?
Tottakai tämä on käynyt itsetunnolle. Sitä miettii kaikkia vikojaan ja mahdollisia tekemisiään, mitkä voisivat olla tähän syynä. Jossain vaiheessa mieskin myönsi, ettei oikein tiedä missä vika on. Stressiä kai lähinnä, nukkuminen menee kaiken muun edelle.
Nyt kesällä stressi tuntuisi vähän helpottuneen, mutta nyt vikana on enemmänkin se etten minä enää halua. Olen jo niin kauan tuntenut itseni huonoksi ja rumaksi. En enää osaa syttyä. Varsinkin, kun mies ei tee edelleenkään mitään sen eteen.
Voiko näistä pettymyksen ja katkeruudenkin tunteista päästä eroon?
Vastaukset 6
Vanhimmat
on niin, että molemmat haluavat yhtä paljon, se olisi tietysti ihanne, mutta valitettavan harvoin se toteutuu. Toisaalta jos kumpikin haluaa yhtä vähän, sekin pitäisi olla ihan ok, jos suhteessa muu toimii. Tämä edellyttää tietysti sitä, ettei kumpikaan halua seksiä kenenkään toisenkaan kanssa.
Toisaalta kaksi vuotta on aika lyhyt aika kyllästymiseen ja kielii jonkin sortin ongelmista, epäilyä ehkä koko parisuhteen kestävyyden suhteen, tai ainakin epävarmuutta omista tunteistaan.
Aika tulee kuitenkin näyttämään miten käy, lämenemistäkin voi tapahtua, mutta varmaa se ei todellakaan ole.
Nojoo, onhan tässä ollut vähän epäilyjä, minun taholtani. Tämä on itselleni ensimmäinen vakava suhde ja sitä miettii, että onko se nyt sitten tässä. Olisi varmaan helpompaa, jos olisi jo muualla nähnyt, ettei mikään toinen suhde välttämättä parempi ole. Meillä (tai minulla, mies lähinnä ihmettelee käytöstäni) on nyt joku ihmeellinen hakuvaihe päällä. Suhde on jotenkin jämähtänyt paikoilleen enkä oikein tiedä, mihin suuntaan haluaisin sen kehittyvän. Mies tuntuu olevan varsin tyytyväinen nykytilanteeseen.
ilmeisestikin miehesi katsoo suhteenne jo vakiintuneen jollekin rutiinitasolle, jossa rakastelu hoitaa vain tarpeiden purkamisen yhtä helposti kuin käteen vetäminen, jolloin seksuaalisista tarpeista pääsee kivuttomasti eroon ja voi keskittyä muihin asioihin vapaammin esim. nukkumiseen.
Elikkä olet hänelle lähinnä käden korvike, noin seksuaalisesti ajateltuna. Miehet syyllistyvät aika helposti tälläiseen suhteen arkistuessa, tietysti sitä tapahtuu myös päin vastoin, mutta mies ei sitä huomaa naisesta yhtä helposti.
Olen syyllistynyt siihen itsekin varmaankin jossain vaiheessa.
Eipä siis ihme, että olet alkanut miettimään olisiko suhteenne jatkossa samanlaista jatkossakin.
Vaikka seksuaalisuus on vain yksi parisuhteen toimivuuteen vaikuttavista asioista, mutta silloin kun se tökkii, sen osuus korostuu helposti liikaakin ja se alkaa hallita kaikkia ajatuksia.
Aivan kuin esim. hammas tai päänrärkykin hallitsee ajatuksia silloin kun niitä särkee.
Toisen tarpeiden huomioon ottaminen seksuaalisesti on tietysti hyvin tärkeää ja niiden laiminlyönti kostautuu haluttomuutena vuoren varmasti jatkossa, josta varsinkin miehet voivat syyttää itseään, kun vaimolta halut vähenee (kuulun joukkoon), mutta naisillakin on tietysti vähän samaa vikaa, vaikkakaan ei niin suuressa määrin.
Toivottavasti saat miehesi ymmärtämään tämän niin, ettei hän loukkaannu, silloin teillä on mahdollisuuksia vaikka mihin.
Joo. No, taustoista vielä vähän sen verran, että tömä mies on minulle ensimmäinen joka suhteessa. Alussa hän seksin aikana kyseli, mistä pitäisin, mutta kokemattomana en oikein tiennyt enkä siis mitään sanonut. Odotin vain, että joltain ylipäätään alkaa tuntua. Ei seksi koskaan ole mielestäni vastenmielistä ollut, aloittelijana vain en ole ehtinyt perehtyä omiin toiveisiini ja haluihini. Tavoite on aina ollut miehen laukeaminen.
Tässä vuosi takaperin oli kyllä jakso, jolloin mies sai minut käsillään laukeamaan ja tunsin päässeeni joistain asioista jyvälle. Kunnes sitten kaikki muuttui. Mies lakkasi yrittämästä, seksikerrat harvenivat. Juuri kun olin alkanut löytää jotain itsessäni! Tässä viimeisen puolen vuoden aikana olen itse oppinut itsetyydytyksen kautta niitä juttuja, jotka minuun toimivat. Miehen puolelta vain ei ole niin minkäänlaista yritystä. Sisään ja jyystämistä laukeamiseen asti. Sitten se on siinä, minusta viis. Joskus saan lohdutella, kun laukeaa 'liian aikaisin'. En edes kehtaa sanoa, että lyhyempi parempi, kun en kuitenkaan mitään erityisempää hommasta irti tälläisenään saa. Ja tiedoksi niille, jotka kuitenkin takertuvat tuohon 'jyystämis'-sanaan - pyrin kyllä olemaan itse hyvinkin aktiivinen, työntelemään vastaan, etsimään sopivia kulmia, käyttämään lantionpohjan lihaksia ym. Ja saanutkin ihan hyvää palautetta. Ontoksi se palaute vaan tahtoo jäädä, kun yhä katkerampana ajattelee, että kiitä sinä vain, kun itse et minulle mitään vastaavaa tee.
Voisihan tuota puhua, joo. Miten olisi suora puhe "muuten, suoraan sanoen en kyllä saanut tästä mitään irti, kultaseni. Ja totta puhuen en ole oikein koskaan saanut. Katsos kun ei minulle oikein ole mitään iloa siitä, että sinä työntelet vartin, laukeat ja rojahdat sen jälkeen nukkumaan."
Hemmetti, halut ne ovat minullakin! Mies tässä on loukannut minua monta kertaa, itse ehkä tajuamattan, ja nyt minun sitten pitäisi keksiä jokin loukkaamaton keino sanoa hänelle, että tarttis sitä jotain tälläkin puolella.
tilanne on kinkkinen, ymmärrän hyvin kantasi syntyneeseen tilanteeseen. Tilanteen purkaminen onkin paljon vaikeampaa kuin siihen ajautuminen.
Luulisin miehesi yrittämisen herpaantuneen positiivisen palautteen puutteessa, eli hän ei ole tietänyt milloin sinä koet koskettelun ja hyväilyn mieluisana ja hän on tullut siihen tulokseen, että teki hän miten tahansa, niin sinä koet sen aina samoin, joten on luovuttanut ja purkaa seksuaaliset ainostaan paineet, että saa paremmin unenpäästä kiinni.
Sen seurauksena sinun halusi ovat entisestään vähentyneet. Eli mainitsemasi kierre on valmis.
Ilmeisesti hänkin on vielä aika nuori kaveri, kuten sinäkin ja omaan napaan tuijottaminen seksiasioissa on vielä herkässä.
Uskoisin teillä auttavan asiaa jos pystyisit kertomaan kokemuksistasi aivan kuten olet viesteissäsi kertonut ja mikäli hän ei siitä oivalla mistä on kysymys, niin tuskin mikään muukaan enää voi auttaa.
Toivon todella teidän saavan asiat kuntoon tällä saralla.
Lämpöistä Juhannusta teille molemmille.
Onneksi asiat ovat kuitenkin pohjimmiltaan ihan kunnossa. Kuten sanoin jo aikaisemmin, ainakin minun puoleltani tämä on vielä(?) tällaista hakemista. Ekaa kertaa kun olen tässä elämäntilanteessa. Miehellä on ollut suhteita (jopa vuosia kestäviä) ennenkin, joten ehkä hänellä on jo mielessään joku valmis tyttöystävän 'muotti' johon minä taas en tunne täysin sopivani. Pitää potkia tuota miestäkin vähän muuttumaan kanssani. En minä voi tässä koko parisuhteenhoitotyötä tehdä.
Mutta, kuten sanoin, perusasiat ovat muuten ihan OK ja tunnetta kyllä riittää puolin ja toisin. Se kantaa läpi vähän synkempienkin aikojen. Vaikka olemme vielä suht nuoria ja suhde suht lyhyt, on siihen mahtunut jo paljon kaikkea, mitä monessa pitkässä suhteessa ei ole välttämättä koskaan.
Tämä seksijuttu nyt vain on ollut sellainen juttu, jota ei tunne voivan ottaa toisen kanssa esille tuosta vain jos ollenkaan. Se kun on niitä ihmisen herkkiä alueita. Ehkä tämä tästä. Kunhan en liiaksi katkeroidu vaan jaksan antaa anteeksi (vaikka toinen ei edes tajua minun niin tehneen saati sitten tiedostanut että olisi jotain anteeksi annettavaa) ja ottaa jokaisen tilanteen täysin muista irrallisena. Ja ehkä... jopa ottaa asian jossain välissä puheeksi? Pitänee kerätä uskallusta.
Kiitos sinulle keskustelusta. Ihanaa, ettet ole syyllistänyt ja moittinut niin kuin niin moni muu täällä näyttää tekevän. Joitain ajatuksiakin lienet antanut.
Hyvää Juhannusta sinnekin! Me menemme mökille mukavan kaveriporukan kanssa. Niitä hyviä asioita elämässä - kesä, kumppani ja kaverit. Ja hyvä ruoka :)!