enkä ymmärrä kirjoituksia, että olisi pulaa voista. Tosin paketti taisi olla vain 200 g painoinen ja aika hintava. En käytä voita leipomiseen, mutta on kiva kuitenkin jouluna paittaa leivän/piirakan päälle aitoa voita. Karppaaminen ei sovi minulle. Kokeilin sitä kesällä 2009. Kolesteroli nousi, verenpaine nousi, paino nousi. Ainoa mikä ei noussut, oli verensokeri! Mutta ei se laskenutkaan.
Ostinpa voita
29
227
Vastaukset
- voita voita..
Kuinka usein nuo arvot mitattiin, sillä minä en ole päässyt mittauksiin tänävuona. Ei niitä mukamas tarvitse kontrolloida joka vuosi.
Tekisi mieleni kuitenkin tietää ainakin kolesteroli arvoni, koska käytän vain voita. Onko siitä punariisistä jotain apua, tai muistakaan luontais lääkkeistä?
Vihannesten ja marjojen käyttöä olen lisännyt, mutta haudutan esim. kesäkurpitsan voissa ja lisään sitten hunajaa hieman soijaa tai suolaa.
Lanttu, porkkana ja sipulit kypsyy hyvin halvan sianlapa paistoksen alla, mutta joskus laitan porkkanoita myös tuossa kesäkurpitsa seoksessa.
Voi oli loppu taas tänään kaupassa, mutta minulla on viime kauppareissulta X-voita 250 gr, joka riittää vallan mainiosti tammikuun loppuun.
Olen jotenkin ymmärtänyt, että karppaaminen ei ole hyväksi 2-diabetes potilaille, sillä jos se on liian rajua, niin veren ketoosiaineet (pissaa päähän) ovat vaarallisia.
Olenhan minä joskus laihduttanut paljonkin lopettamalla hiilihydraatit ja kummallinen pirteys ja energia siitä tuli. Ensimäiset 3-pv olivat kamalimmat, mutta sitten se meni hienosti.
Ja, mihin se mukamas loppui??? Olut oli niin hiivatin maukasta, koska sattui olemaan mukavaa seuraa, koska olin nuoruusaikojen painossa ja naamakaan ei ollut ehtinyt viellä rypistyä.
No, tiedä häntä kaanaan häistä... Minäkin ostin. Virolaista voita 250 gramman paketin. Hintaa en edes katsonut, mutta Valion voihylly oli Prismassa tyhjä. Vähän sitä äimistelin. En pakettia ole vielä avannut, mutta siinä lukee, että on normaalisuolattu meijerivoi, ja kai Virossa on samanlaiset lehmät kuin Suomessa. Osaavat kai siellä voitakin tehdä, kun tekevät myös parempaa kaljaa kuin meillä.
Voita laitan näkki- ja muun ruisleivän päälle, voilla paistan lätyt, perunat, läskit ja lihat. Leipomiseen en vielä ole innostunut. Margariinilla voideltiin sodan jälkeisinä vuosina puimakoneen ja rattaiden laakerit, kun vaseliinista oli pula.- bessie*
Saattaa lehmät olla samanlaisia, mutta voi on kyllä erilaista, Saimander.
Olisiko ollut toinen kerta tänä vuonna, kun voita tarvitsin ja ostin, itsenäisyyspäiväksi. Ajoihan tuo eestiläinen voi asiansa munavoissa, mutta se ei ollut sellaista raikkaan hapahkoa kuin suomalainen voi. Hyvä puoli asiassa on se, että minulta jäi näkkäri voi orgiat pitämättä ja saan lohi- ynnä muiden laatikoiden päälle voinokareet laitettua. - saimander*
bessie* kirjoitti:
Saattaa lehmät olla samanlaisia, mutta voi on kyllä erilaista, Saimander.
Olisiko ollut toinen kerta tänä vuonna, kun voita tarvitsin ja ostin, itsenäisyyspäiväksi. Ajoihan tuo eestiläinen voi asiansa munavoissa, mutta se ei ollut sellaista raikkaan hapahkoa kuin suomalainen voi. Hyvä puoli asiassa on se, että minulta jäi näkkäri voi orgiat pitämättä ja saan lohi- ynnä muiden laatikoiden päälle voinokareet laitettua.Kuten sanoin, en ole vielä sitä rasvaa maistanut. Täytyykin käydä Eestissä katsomassa, löytyisikö sieltä suomalaista Valion voita. Yleensähän hintakin halpenee, kun tuote kuskataan edestakaisin Suomenlahden yli.
- voialoittaja
Minun voini on Juustoportin voita. Juuri äsken laitoin puuroon voisilmän. Mahtaakohan riittää voi jouluksi asti?!
- tii-na-...
kyllä siitä vaan pulaa on ei pääse mihinkään ja tulee olemaankin vielä pitkään.
- yks nainen
Niinpä ja joskus oli voivuori...
Mä taidan olla liian vanha, kun mua nämä kaikki karppaukset, A. Heikkilä, Puska ym. naurattaa.
Onks muuten olut vähissä, sekin jossain vaiheessa luokiteltiin niin terveelliseksi?
:-)))) ja punaviinit - kerro, kerro!
Mistä se johtuu, kertokaa se jo hänelle, please!
- Hekotin hek
kerro, kerro! kirjoitti:
Mistä se johtuu, kertokaa se jo hänelle, please!
Karppauksesta.
- tii-na-...
kerro, kerro! kirjoitti:
Mistä se johtuu, kertokaa se jo hänelle, please!
siitä karppauksesta ja myöskin tästä joulun ajasta nää yhdistettynä.
- kerro, kerro!
tii-na-... kirjoitti:
siitä karppauksesta ja myöskin tästä joulun ajasta nää yhdistettynä.
Ouh, jeah, unohdin. Atkinsillä minäkin söin pari pakettia voita päivässä, kera kananmunien, parin lahnan ja kanankoipien. Ja aina ketoosin havaitsi tikuista, ja kilot tippuivat.
- meeriamanda
kerro, kerro! kirjoitti:
Ouh, jeah, unohdin. Atkinsillä minäkin söin pari pakettia voita päivässä, kera kananmunien, parin lahnan ja kanankoipien. Ja aina ketoosin havaitsi tikuista, ja kilot tippuivat.
Kukin tulkitsee Atkiksenkin tavallaan, ja tärkeintähän tässä on se ET PYSTYY PITÄMÄÄN ne menneet kilot poissa.
Mielestäni hyvä tokaisu tjs. on et , Tekosyyn esittäjä haluaa jatkaa niiden kanssa elämistä. - kerro, kerro:)
meeriamanda kirjoitti:
Kukin tulkitsee Atkiksenkin tavallaan, ja tärkeintähän tässä on se ET PYSTYY PITÄMÄÄN ne menneet kilot poissa.
Mielestäni hyvä tokaisu tjs. on et , Tekosyyn esittäjä haluaa jatkaa niiden kanssa elämistä.Totta, monesti olen painoani pudottanut. Helpompaa se on, kuin pitää saavutetut kilot kurissa.
Inhoan karppaamista, ja Atkinsin-dieettiä. Ilman ruisleipää minulle ei ole elämää.
Ihminen on luotu sekasyöjäksi, järkevästi kaikkea suotavaa.
Kaikki äärilaidat saavat aikaan pahaa, puutetta, ja veriarvojen omituisuutta.
No, eipä ole enää paino-ongelmia, hyvin pysyn maan kamaralla, ihan heikot tuulet eivät vie minua mukanaan. :)
Silti kaidat ovat olat, ja sormetkin aivan nopsuvat.
Kisulillesi hyvää vointia, jos saan sanoa! - tii-na-...
kerro, kerro! kirjoitti:
Ouh, jeah, unohdin. Atkinsillä minäkin söin pari pakettia voita päivässä, kera kananmunien, parin lahnan ja kanankoipien. Ja aina ketoosin havaitsi tikuista, ja kilot tippuivat.
sitä mää en vaan ymmärrä minkä kanssa ne karppaajat sitä voita syö kilokaupalla eihän pekonin paistamiseen ees tarvi mitään rasvaa eikös se oo niitten toinen ruoka.
- kerro, kerro!
tii-na-... kirjoitti:
sitä mää en vaan ymmärrä minkä kanssa ne karppaajat sitä voita syö kilokaupalla eihän pekonin paistamiseen ees tarvi mitään rasvaa eikös se oo niitten toinen ruoka.
Kananmunan kiireelle raukalusikallinen voita. Nassuun, ja sitten seuraavaksi pekonia, sitä paistaessa muutama ruokalusikallinen voita, summuun.
Kalaa, sekin tietenkin paistetaan varttikilossa voita, paistaessa ryystetään sulavoita.
Minulla ei kyllä enää peräpeili kestäisi moista dieettiä.
Tämä oli sarkasmia, ettei jää kellekään tiedottomuuteen.
Silsi, näin se oli, aikoinaan.
Mies laihtui 7 kiloa viikossa. - akkake

Mies laihtui 7 kiloa viikossa.kala pitää paistaa voissa...
- tii-na-...
akkake kirjoitti:
kala pitää paistaa voissa...
mää laitan kalan aina uunissa tai sit savustetaan ei tartte voita uusien perunoitten kanssa pitää olla voita ehkä kerran vuodessa sama riisipuurossa voisilmä myöskin kerran vuodessa jos syön riisin pelkkänä riisinä siihen laitan voita siis aika harvoin.
- voivoi.
Käytän voita ja oliiviöljyä ruuanlaitossa suunnilleen yhtä paljon. Olen aina käyttänyt voita. Kolestrolia ei ole, ei myöskään sydän ja verisuonitauteja.
Voi antaa ruualle maun, tottuuhan sitä korvikkeisiinkin, mutta eivät ole aidon veroisia.
Ingmannin voita ainakin meillä on myytävänä, Valion voi on loppunut.- tii-na-...
meidän viereiseltä paikkakunnalta oli eilen voit loppu kaikista kaupoista valion voi on ollu jo kauan loppu ingmannia tosiaan saa vaihtelevasti en tiiä onko niissä sit maussa eroa mutta valion voi on paljon suositumpaa kun ingmannin mää en oo osannu koskaan käyttää voita maun takia ruokaan mutta oon kuullu monen sanovan ettei ruoka maitu millekkään jos ei siihen laita voita jos nyt oikeen tarkkaan muistelen niin perunamuussi on kans sellainen mihin laitan voita en kyllä tee sitä läheskään edes vuosittain ruskea kastike olis kans sellainen mihin sitä voita tarttis mutta en tee sitä koskaan.
- Tase pappa

Totisesti - totisesti - minä sanon teille.
Voi on liian halpaa, jos on kaupasta loppu.
Ei tästä vielä ole montakaan vuotta, kun voita dumpattiin lähes ilmaiseksi Englantiin, koska meillä oli muka voivuori.
Kuitenkaan kotimaassa ei pienipalkkainen voinut kuvitellakaan ostavansa Voita, koska se maksoi monta rahaa.
Kultanauhaa sai jotenkin irti, jos halusi ylähuulensa rasvata.
Jospa Valio ja Kauppaketjut antaisivat rovon tuottajallekin, niin ei olisi "ammut" matkalla teurastamoon.
Jotenkin se tulonjako tässä kakussa on vinksahtanut aivan pieleen.
Millä perhanalla minä sitten Kuhafileet paistan, jos voita ei ole saatavissa.
Oivariinilla ei tule oikeaa makua mihinkään sapuskaan.
Voi ja Kerma, sekä oikea nälkä, sen maun antaa. Tase pappa kirjoitti:
Totisesti - totisesti - minä sanon teille.
Voi on liian halpaa, jos on kaupasta loppu.
Ei tästä vielä ole montakaan vuotta, kun voita dumpattiin lähes ilmaiseksi Englantiin, koska meillä oli muka voivuori.
Kuitenkaan kotimaassa ei pienipalkkainen voinut kuvitellakaan ostavansa Voita, koska se maksoi monta rahaa.
Kultanauhaa sai jotenkin irti, jos halusi ylähuulensa rasvata.
Jospa Valio ja Kauppaketjut antaisivat rovon tuottajallekin, niin ei olisi "ammut" matkalla teurastamoon.
Jotenkin se tulonjako tässä kakussa on vinksahtanut aivan pieleen.
Millä perhanalla minä sitten Kuhafileet paistan, jos voita ei ole saatavissa.
Oivariinilla ei tule oikeaa makua mihinkään sapuskaan.
Voi ja Kerma, sekä oikea nälkä, sen maun antaa.Minä vanhana väärinajattelijana epäilen vahvasti, että se maataloustuilla tuotettu suomalainen voi myydään vientitukien tuella halvalla Venäjälle ja siksi se on nyt loppu täältä. Tunnemmehan jo kotimaiset poliitikot ja sen, kenen etua ajavat.
Lidlissä oli saksalaista voita varttikilon paketissa, ei kotimaista.
- voi on aina voita
Meillä ei ole koskaan käytetty mitään kissanrasvoja, ainoastaan voita ja oliiviöljyä, voita kuluu huushollissamme 500 g/vko. Ei se voin väheneminen hyllyiltä liity karppaukseen, vaan siihen että joku tohtorisetä uskalsi kertoa ettei se sittenkään ole haitallisempaa kuin ne karseat levitteet joita on moni pitkin hampain aiemmin syönyt.
Onneksi S-markettimme hyllyltä on Valion voita löytynyt, K-marketissa sen hinta nousi kysynnän mukana niin pilviin että taitavat sinne härskiintyä, ei kukaan niin kallista osta. - keppihevonen
Aika aikaa kutakin -muistelenpa aikoja kun kesäapulaisena kaupassa möin irtovoita. Se oli pakattu 25 kilon laatikoihin ja piti rautalangan kanssa jakaa puolen kilon palasiin. Kun levisi tieto että on saatavilla Humppilan voita kaupassa kävivät nekin jotka muuten kiersivät sen myymälän kaukaa.
Kyllä Valion voita vielä löydettiin toissapäivänä, kilon verran eli kaksipakettia ostettiin. Voita käytän silloin tällöin, nyt jouluna käytän pääsääntöisesti ruokiin. Yleensä käytän kuitenkin öljyjä. Kolestroli arvot on miulla ok. Vasta mitattu. :))))
Oliskohan siun pitäny pikkasen tehdä muuntelua tohon karppaamiseen. Öljyjä voin sijaan tai vähentää ainakin voin käyttöä ja jättää pekoni pois, sehän kuuluu siihen ruokavalioon. :)))- virva-tuulia**
En klöytänyt enää kaupasta voita. Oivariinia oli tarjouksessa.
Arla Ingnmariinissa on karkeita suolarakeita. Oletteko maistaneet??
http://www.arlaingman.fi/tuotteet/voitrasvat/voit-ja-rasvat/arla-ingmariini-rasvaseoslevite-43-/ Maalaistalon lapsena on meillä ollut aina voita. Ja omassakin huushollissa vaikka nykyisin ympyrät on ihan eri. Käytän ruoanlaitossa myös jonkin verran rypsi- tai oliiviöljyä.
Minkähän makuisia olisivat öljyssä paistetut muikut? Ei tulisi mieleenkään edes kokeilla. Lähdenkin tästä torille katsomaan olisiko muikkuja...Tein rahka-voitaikinaa ja taatelikakun, en voisi kuvitellakaan laittavani niihin muuta rasvaa kuin ihan oikeaa voita. Ja oikeassa olet, voissa on muikut ja silakat paistettava, samoin ahvenfileet.
Muussa ruuanlaitossa käytän aika paljon rypsi- ja oliiviöljyä. Etelän kodissani paistan kalat öljyssä, kuten paikkallisetkin tekevät. Ne vaimistetaan hieman eri reseptillä kuin täällä Suomessa, ja ovat kalatkin erilaisia.
- Pirre*
Voi on hyvää, mutta mieluummin käytän jotain voisekoitetta, voi on hankalaa käyttää levitteenä...
En käytä leivontaankaan voita, enkä täysivoita kalojenkaan paistamiseen, vaan oliiviöljyä ja hieman voita väriä antamaan, - koska esim. aikoinaan miehelläni oli korkeat kolestroliarvot, mutta kun jätimme kokomaidon ja voin pois, arvot laskivat noin normaaleihin arvoihin.
Alkulukemat olivat jotain lähellä kahdeksaa, ja putosivat viiden pintaan, samoin sisarellani..eli ruokavaliolla on tekemistä veren huonojen rasvojen kanssa, - ja tietenkin perintötekijöillä. Uskon vakaasti, että epäedullisilla perintötekijöillä varustetun yksilön verisuonet tukkeutuvat, eli kalkkeutuvat eläin rasvoista.. - sairas eläinrasva
Lihan piilorasvat riittävät minulle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000606990824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102448Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2101805Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231583- 711010
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.43963Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?74862Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57852En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43822Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä80766