Uskotko?

Miten koko elämä voi muuttua yhdessä päivässä, oikeistaan yhdessä hetkessä. Mulle on vuosien saatosssa sattunut paljon
selittämättömiä asioita, mutta vuosi sitten tapahtui jotain sellaista
että en hurjemmissa unissanikaan olisi sellaista uneksinut saati sitten keksinyt. Nyt sitten elämäni ei ole vieläkään palautunut normaaliksi, ja tuskin koskaan palautuu entiselleen. En usko mihinkään sattumaan vaan johdatukseen sitäkin enemmän. Ja se tärkein ihminen mun elämässä annettiin eteeni yks kaks, ilman varoitusta, joten en osannut valmistautua siihen mitenkään. Ehkä oli vaan se oikea hetki sille, koska minultahan ei mitään kysytty. Nyt kärvistelen jonkin aikaa ikävissäni, ennenkö saan tutustua ko henkilöön livenä. Miten voin olla onnellinen vaikka emme vielä saa pitää toisiamme kädestä. Mutta siltä se tuntuu ja välillä on kuin kaikki sisälmykset heittäisivät kuperkeikkaa. Sydämessä varsinkin.
Uskotko sä yliluonnollisiin juttuihin?
Mä uskon, koska omalle kohdalle on sattunut niin ihmeellisiä juttuja, niinkuin tää viimeinenkin. Enneunet on kans oma lajinsa. Uskon, että vaatii herkemmänpuoleisen hen kilön joka pystyy niitä näkeen.
731621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Mitä tahansa voi tapahtua yhdessä yössä. :)

Äänestä
  • ja paljon voi tapahtua yhdessä yössä;)

    Äänestä

  • hih,mitä tahansa kirjoitti:

    ja paljon voi tapahtua yhdessä yössä;)

    Synnin puolelle ei kannata mennä, seksi on tarkoitettu vain avioliittoon. Suomi on täynnä pettyneitä ihmisiä, kun on juovuksissa tehty vääriä valintoja... ja sitten tehdään lopulta elämään pettyneenä jopa toivottomia tekoja:

    http://www.youtube.com/watch?v=b-g2MkK_MaU

    http://www.hs.fi/kotimaa/Nuorten miesten itsemurhat eivät vähentyneet /a1305551543341


    Yhteiskunta ei enää lakien kautta ohjaa ihmisiä oikeaan, mutta jokaisella on mahdollisuus lukea Uusi Testamentti ja löytää yhteys Jumalaan ja onnellisen elämän ohjeet kaikkeen elämässä.



    http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35

    Äänestä

Onks ufot taas kaapannut jonkun

Äänestä

Mikset voi tutustua häneen jo nyt?

Äänestä

Ei ole mahdollisuutta tutustua nyt.

Äänestä
  • Ei ole mahdollisuutta? Onko toinen varattu, vai mikä? Olet varmasti "uskonnollinen"
    tuosta jutustasi päätellen.

    Äänestä

  • Ehkä uskon kirjoitti:

    Ei ole mahdollisuutta? Onko toinen varattu, vai mikä? Olet varmasti "uskonnollinen"
    tuosta jutustasi päätellen.

    Jumalalta tulee kelpo puoliso... kuka vaan pyytää.. tai ymmärtää ottaa sitä Herran osoittamaa?

    Sananl. 19:14

    "Talo ja tavara peritään isiltä, mutta toimellinen vaimo tulee Herralta."

    Sananl. 12:4

    "Kelpo vaimo on puolisonsa kruunu, mutta kunnoton on kuin mätä hänen luissansa."

    Sananl. 31:10

    "Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi."

    1. Kor. 11:9

    "eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten."

    Monen avioliitto ja perhe menee pilalle, kun vaimo yrittää olla perheen päänä. Mikä ei tarkoita, että mies olisi joku diktaattori tai vastaava.

    Ef. 5:33

    "Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä."

    Sananl. 13:24

    "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa."

    Äänestä

  • oikea sävel kirjoitti:

    Jumalalta tulee kelpo puoliso... kuka vaan pyytää.. tai ymmärtää ottaa sitä Herran osoittamaa?

    Sananl. 19:14

    "Talo ja tavara peritään isiltä, mutta toimellinen vaimo tulee Herralta."

    Sananl. 12:4

    "Kelpo vaimo on puolisonsa kruunu, mutta kunnoton on kuin mätä hänen luissansa."

    Sananl. 31:10

    "Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi."

    1. Kor. 11:9

    "eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten."

    Monen avioliitto ja perhe menee pilalle, kun vaimo yrittää olla perheen päänä. Mikä ei tarkoita, että mies olisi joku diktaattori tai vastaava.

    Ef. 5:33

    "Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä."

    Sananl. 13:24

    "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa."

    Ei muuten Raamatussa ole yhtään neuvoa homoille, vain aviopareille, sillä homous on syntiä, piste. Jumala ei neuvo tekemään syntiä paremmin tai huonommin, vaan parannuksen siitä. Ap. t. 17:24-30-, 1. Kor. 6:9-11, Room. 1:21-31, 10:9-13, Mark. 1:15, 16:15-20, Luuk. 24:47

    http://www.saarnatuoli.net/

    Äänestä

  • oikea sävel kirjoitti:

    Jumalalta tulee kelpo puoliso... kuka vaan pyytää.. tai ymmärtää ottaa sitä Herran osoittamaa?

    Sananl. 19:14

    "Talo ja tavara peritään isiltä, mutta toimellinen vaimo tulee Herralta."

    Sananl. 12:4

    "Kelpo vaimo on puolisonsa kruunu, mutta kunnoton on kuin mätä hänen luissansa."

    Sananl. 31:10

    "Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi."

    1. Kor. 11:9

    "eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten."

    Monen avioliitto ja perhe menee pilalle, kun vaimo yrittää olla perheen päänä. Mikä ei tarkoita, että mies olisi joku diktaattori tai vastaava.

    Ef. 5:33

    "Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä."

    Sananl. 13:24

    "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa."

    joko piti taas jumala vetää tähän asiaan.

    Äänestä

  • niin on, että kirjoitti:

    Ei muuten Raamatussa ole yhtään neuvoa homoille, vain aviopareille, sillä homous on syntiä, piste. Jumala ei neuvo tekemään syntiä paremmin tai huonommin, vaan parannuksen siitä. Ap. t. 17:24-30-, 1. Kor. 6:9-11, Room. 1:21-31, 10:9-13, Mark. 1:15, 16:15-20, Luuk. 24:47

    http://www.saarnatuoli.net/

    onneksi en ole kristitty

    Äänestä

Asiat ei aina ole niin yksinkertasia.

Äänestä
  • No ei tarvi kertoa,mut laittaisitko jotain mistä joku voisi tunnistaa vai tietääkö hän että jotain on tulossa?

    Äänestä

  • Nämä on niitä yliluonnollisia juttuja kun saa napattua itsellensä toisen ihmisen puolison? En ikinä usko että tämä on yliluonnollista, se ei ole sitä, vaan helvetin poista pirun aiheuttamaa kieroutta, sitä tämä on eikä mitään muuta?!!! Veit minulta pitkäaikaisen avioliittopuolison, ei todellakaan ole JUMALAN johdatusta

    Äänestä

  • Piruutta666 kirjoitti:

    Nämä on niitä yliluonnollisia juttuja kun saa napattua itsellensä toisen ihmisen puolison? En ikinä usko että tämä on yliluonnollista, se ei ole sitä, vaan helvetin poista pirun aiheuttamaa kieroutta, sitä tämä on eikä mitään muuta?!!! Veit minulta pitkäaikaisen avioliittopuolison, ei todellakaan ole JUMALAN johdatusta

    Nämä ne vasta yliluonnollisia ovatkin, suorastaan itse pirusta! ei muuta voipi sanoa. PIRUN johdatusta, sitä se on

    Äänestä

Hmmmmm....

Äänestä

Ei tiedä, mutta saa sitten ilmoituksen kun on aika.

Äänestä
  • eikö se ole väärin sitä toista kohtaan,pitäisi hänen saada tietää! Mitä jos hän löytääkin toisen kun sinä odottelet sitä oikeaa aikaa?

    Äänestä

Ai että hänen pitäisi sinun pilliesi mukaan mennä?

Äänestä

Mullakin samanlainen tilanne tapahtunut kun ap:lla....ja tunteet samalla lailla myllerryksessä erästä miestä kohtaan
onkos ap nainen? mies?

Äänestä

Miten tää sulle tarkoitettu tuotiin vuosi sitten sun eteen?

Äänestä
  • Eteen tuotiin silleen ihan tarjottimella, oikeen hopeisella sellaisella.

    Äänestä

Mä olen mies, tämä menee naiselle.
En halua nyt mennä yksityiskohtiin.

Äänestä
  • Todella hienosti kirjoitit......kiitos ap
    aivan kuin olisi omasta elämästäni tuo kirjoituksesi.......

    Äänestä

ehkä koin kerran, jos oikein ymmärsin. Ei vaan tahdo aina uskoa ja selittelee
sitten niitä realismin avulla. Mutta ..

Äänestä

Kyll mä uskon yliluonnollisiin juttuihin, mutt rakkauteen en enää usko. Mulla on aina ollut tieto sisälläni ettei mulle ketään kohdille tule, olen sen vasta nyt oikein sisäistänyt kun on ollut aikaa miettiä omaa elämää. Jos toisin olis tarkoitettu, niin kai mullekin olis joku elämään tullut. Sattumaa ei ole vaan kaikki on ennalta kohtaloon laitettu. Mä miellän ett kaikella on tarkoituksensa, niin pahoilla kuin myös hyvillä kokemuksilla mitä on kohdalle joskus tullut. Ja mulle ei oltu ketään tarkoitettukaan ja kaikki ne rumat sanat ja teot minkä kohteeksi jouduin, vaan tapahtuivat siksi että ymmärtäisin sen ettei tälläselle rakkautta voisi ikinä elämään tullakaan. Se vaan oli tarkoitus mennä näin. Läksyni opin ja en enää usko rakkauteen :) Aloittajalle toivotan onnea rakkauteen ja elämään. Hienoa, ett edes jotkut saavat rakastaa ja saavat olla rakastettuja.

Äänestä
  • Älä nyt, rakkaus on kaikkia varten, varsinkin juuri nyt sinua varten. Toivon suurta rakkautta elämääsi. En ole itsekään menettänyt toivoa, vaikka paljon pahaa on tapahtunut. Nyt uskon, että saan rakastaa ensi vuonna kaikkien huonojen vuosien edestä. Niin on.

    Äänestä

  • rakkaus lähestyy kirjoitti:

    Älä nyt, rakkaus on kaikkia varten, varsinkin juuri nyt sinua varten. Toivon suurta rakkautta elämääsi. En ole itsekään menettänyt toivoa, vaikka paljon pahaa on tapahtunut. Nyt uskon, että saan rakastaa ensi vuonna kaikkien huonojen vuosien edestä. Niin on.

    Oikeasti rakkautta ei oltu mun elämään ikinä tarkoitettu. Liian paljon pahaa tullut muilta ihmisiltä koettua, että en enää usko siihen. Toivon olen jo aikoja sitten menettänyt, liian paljon epäonnistumisia vaikka kuinka toivoin joskus onnistuvani edes jossain. Enää en halua usko, en jaksa, kun pelkään sitä mitä pahaa tulevaisuus tuo taas mun kohdalle. Toivoa mun ei kannata enää mitään, petyn vaan taas kerran. Ensi vuodesta voi tulla yks pahimmista mitä on kohdalleni tullut, toivoa paremmasta ei siinä asiassa ole, ei tule. Kaikki on ennalta kohtaloon merkitty, kirjoitettu ja kaikkeen ei voi, ei pysty itse mitenkään vaikuttamaan vaikka kuinka haluaisi. Luoja päätti ettei mun elämään rakkautta ja ystävyyttä tule, joten se minkä hän säätää, niin ihminen ei voi siihen puuttua.

    Äänestä

  • Sama juttu minullakin. Kokenut elämässä aivan liikaa järjettömiä asioita, että voisin uskoa mihinkään sellaiseen valheeseen kuin rakkaus. On ihmisiä, jotka parempien lähtökohtien vuoksi saattavat saavuttaa jonkinlaisen onnen tässä elämässä, mutta se ei takaa että sitä tasapuolisesti jaettaisiin. Jos lähtökohdat ovat vastaan niin ei sitä apua kukaan tule kauhalla jakamaan, sen on olen näissä asioissa huomannut. Pikemminkin lisää ja taas lisää vastoinkäymisiä kärrätään tielle, jotta melkein pää sekoaa. Rakkaus on ehkä yksi suurimmista mielenterveysongelmien aiheuttajista.

    Äänestä

  • kirjoitettu......... kirjoitti:

    Oikeasti rakkautta ei oltu mun elämään ikinä tarkoitettu. Liian paljon pahaa tullut muilta ihmisiltä koettua, että en enää usko siihen. Toivon olen jo aikoja sitten menettänyt, liian paljon epäonnistumisia vaikka kuinka toivoin joskus onnistuvani edes jossain. Enää en halua usko, en jaksa, kun pelkään sitä mitä pahaa tulevaisuus tuo taas mun kohdalle. Toivoa mun ei kannata enää mitään, petyn vaan taas kerran. Ensi vuodesta voi tulla yks pahimmista mitä on kohdalleni tullut, toivoa paremmasta ei siinä asiassa ole, ei tule. Kaikki on ennalta kohtaloon merkitty, kirjoitettu ja kaikkeen ei voi, ei pysty itse mitenkään vaikuttamaan vaikka kuinka haluaisi. Luoja päätti ettei mun elämään rakkautta ja ystävyyttä tule, joten se minkä hän säätää, niin ihminen ei voi siihen puuttua.

    Minulla on ollut ja on vieläkin samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla. Olen pettynyt niin sata kertaa miehiin, valehtelijoihin ja muuten vaan outoihin tyyppeihin. En tajua, miten olen vetänyt puoleeni kauheita miehiä. Mutta olen päättänyt vetää puoleeni aitoa rakkautta, vihdoinkin. En tiedä, voiko tuollaista päättää, mutta asennettani voin ainakin muuttaa. Tästä lähtien olen tahtonainen ja päätän itse enemmän kuin ennen. Mikä ei tunnu hyvältä, sen jätän hetimiten. Ja olen rehellinen itselleni ja muille. Sen sopivan on pakko tulla vastaan. Ja kun sen löydän, rakastan hänet tainnuksiin ;))))) On sitä hellyyttä pantattu jo vuosikymmeniä.

    Sinulle myös tahtoa tarttua omaan elämääsi. Hyvää on varmasti edessä päin. Ensi vuosi on meidän vuosi!

    Äänestä

  • yksplusyksonkaks kirjoitti:

    Sama juttu minullakin. Kokenut elämässä aivan liikaa järjettömiä asioita, että voisin uskoa mihinkään sellaiseen valheeseen kuin rakkaus. On ihmisiä, jotka parempien lähtökohtien vuoksi saattavat saavuttaa jonkinlaisen onnen tässä elämässä, mutta se ei takaa että sitä tasapuolisesti jaettaisiin. Jos lähtökohdat ovat vastaan niin ei sitä apua kukaan tule kauhalla jakamaan, sen on olen näissä asioissa huomannut. Pikemminkin lisää ja taas lisää vastoinkäymisiä kärrätään tielle, jotta melkein pää sekoaa. Rakkaus on ehkä yksi suurimmista mielenterveysongelmien aiheuttajista.

    Sinulle myös lämpimät halaukset ja onnen toivotukset! Nyt on meidän rakkaudettomien vuoro rakastaa sydämen kyllyydestä. Tosi on, että elämä on niin epäreilua, mutta periksi ei anneta. Onnea sinulle!

    Äänestä

  • rakkaus lähestyy kirjoitti:

    Minulla on ollut ja on vieläkin samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla. Olen pettynyt niin sata kertaa miehiin, valehtelijoihin ja muuten vaan outoihin tyyppeihin. En tajua, miten olen vetänyt puoleeni kauheita miehiä. Mutta olen päättänyt vetää puoleeni aitoa rakkautta, vihdoinkin. En tiedä, voiko tuollaista päättää, mutta asennettani voin ainakin muuttaa. Tästä lähtien olen tahtonainen ja päätän itse enemmän kuin ennen. Mikä ei tunnu hyvältä, sen jätän hetimiten. Ja olen rehellinen itselleni ja muille. Sen sopivan on pakko tulla vastaan. Ja kun sen löydän, rakastan hänet tainnuksiin ;))))) On sitä hellyyttä pantattu jo vuosikymmeniä.

    Sinulle myös tahtoa tarttua omaan elämääsi. Hyvää on varmasti edessä päin. Ensi vuosi on meidän vuosi!

    Ei mulle tuleva vuosi tuo mitään hyvää, eikä ole mitään halua ja syytä tarttua omaan elämään. Jos rupean taas kerran odottamaan liikoja, yrittämään liikoja, petyn vaan taas kerran. Mulle ei rakkautta elämään koskaan tullut ja sen olen jo itselleni takonut pieneen mieleen. Riittää, kun vilkasen itseäni peilistä, niin näen syyn elinikäiseen yksinäisyyteen. Olen liian ruma nainen, ei siinä sen kummempaa syytä. Ei hyödytä toivoa tai kuvitella ihmettä tapahtuvaksi, kun ei tähänkään asti ketään ole elämääni tullut, niin luulenpa ettei ketään tule jatkossakaan. Uskokaa te muut rakkauteen jos haluatte, mä en enää siihen usko. Olen jo sulkenut itseni kuoren sisälle. Eipä mua miehet, siis sellaset joista itse olisin voinut pitää, katselleet. Ainoastaan vanhat papat, yli 70v., joskus olivat "kahvinkeittäjää" vailla ja jotkut kännissä olevat saattoivat ohimennessään yrittää näinkin rumaa saada yöseuraksi paremman puutteessa. Kai he ajattelivat ett ruma lähtee ihan kenen tahansa matkaan saadakseen edes yhdeks yöks miestä. No, tämä ruma ei innostunut tuollasista ehdotuksista. Tunsin vaan itseni muita halvemmaksi =(. Ei niitä nättejä kukaan pappa mene vonkaamaan tai juopot panoseuraks pyydä. Ulkonäön takia jotkut tyypit pitivät mua halpana, vaikka eivät edes tunteneet mua. Puhuivat rumasti ja kohtelivat törkeästi. Joten annan olla. Ei sellaista miestä ole olemassakaan, joka vois pitää musta ja rakastaa mua ja mä rakastaa häntä. Mä vaan olen sen näköinen ettei yksikään mies voisi tällästä rakastaa, niin miks enää tuhlaisin aikaani joutavaan haaveiluun. Usko sinä rakkauteen ja toivon että ens vuosi tuo sulle kaiken sen hyvän mitä elämältä toivot ja haluat.

    Äänestä

  • rakkaus lähestyy kirjoitti:

    Sinulle myös lämpimät halaukset ja onnen toivotukset! Nyt on meidän rakkaudettomien vuoro rakastaa sydämen kyllyydestä. Tosi on, että elämä on niin epäreilua, mutta periksi ei anneta. Onnea sinulle!

    Kiitos ny huomiostas! Jo tuli parempi olo... taas hetkeks aikaa.. saman kun sais vielä ihka oikeastikin.. yrittää ei enää jaksa, onnistun aina tapaamaan pelkkiä huijareita tai niitä naisia jotka katoavat sanomatta mitään tai korkeintaan vain haukkuvat lähtiessään... Mistähän minä sen toivottamasi onnen löytäisin?

    Äänestä

Sama täälä, munkaan elämä ei tule enää entiselleen hänen jälkeensä.. Hän tuli elämääni, (olin luovuttanut aikaisemmin sen suhteen, että löytäisin jonkun) enkä etsinyt mitään vakavaa ja sitten, huomasin yhtenä päivänä olevani aivan täysin ihastunut, rakastunut tai tiedä mitä se oli, mutta jotain vahvaa ja kaunista ainakin..

Sydämeni on edelleen hänellä ja jostain syystä minulla on tunne, että minun täytyy odottaa häntä, aika ei ollut vielä silloin meidän, mutta meidän aikamme vielä tulee.. En tiedä oliko kyseessä kohtalo, mutta hänet tarvitsen elämääni ja häntä olen etsinyt...

Äänestä

Jep,jep

Jos alan kertoa miten kohtalo on ohjannut elämääni, niin repeätte kaikki !!!!!
Mutta tosi juttuja olisivat, uskon täysin että elämääni seuraa ja järjästelee näkymätön henki olento.

Se myös laittaa ihmisiä tekemään asioita ja tuo eteeni ihmisiä jotka tarvitsevat minua tai minä heitä.

Olen uskonut tähän koko elämäni lapsesta asti.

Se huolehtii minusta myös fyysisesti eli tiukan paikan tullen siirtää jotain vähän jotta pysyn hengissä ja terveenä.

Myös saan apua taloudellisiin ongelmiin, joita siis ei ole koskaan ollut. Aina on tullut joku hyvä työtilaisuus, sijoitus yms sopivasti.

Uskokaa, mutta älkää passivoituko ( olen ihan tavallinen perheen isä ja kunnollinen veronmaksaja)

Äänestä

voin allekirjoittaa, aika monen, tänne kirjoittaneen ajatuksen tai kokemuksen. Minä en kutsu asiaa yliluonnolliseksi vaan minulle se on luonnollista.
Tuli eteeni mies joka on kuin "kohtaloni" ja se aiheutti "itsen" eheytymistä ja vaikka en häntä ole nähnyt muutamaan vuoteen -minä odotan....jotain.
kiitollinen olen kaikesta mitä olen saanut elämässäni ja minulla on suojelijoita (kaikilla on) muissa maailmoissa/dimenssioissa/taivaassa miten kukin asian haluaa ajatella.
Kaiken takana on rakkaus (ei siis nainen hahaaa.....)

Äänestä

ehdottomasti kyllä, nämä eteen tuotavat ihmiset ovat kuin enkeleitä, jotka on tarkoitettu pelastamaan joku tietty tilanne, josta et muutoin selviäisi yksin.

Näin tapahtui minulle.

Äänestä

ja kantaa ja hieman nostaa välillä tarvittaessa tiellä esteiden.
Muuten ei selity kaikki!

Äänestä

Hienosti kirjoitit ap.

Omien kokemusteni takia minun on "pakko" uskoa joihinkin asioihin, joita jotkut pitävät yliluonnollisina. Tiedä sitten, onko ne "oikeasti" yliluonnollisia, vai onko meillä kykyjä, joita ei vain tieteellisesti ole vielä pystytty todistamaan, jonain päivänä ehkä pystytään. Vai toimiiko alitajuntamme niin tehokkaasti, että havaitsee asioita, joita tietoinen minä ei osaa panna merkille.

Mulle moni asia näyttäytyy unissa. Suurin osa unista on sitä "perushöttöä", päivän tai lähiaikonen tapahtumia, joilla ei ole sen kummempaa merkitystä. Mutta sitten on jonkin verran unia, joissa on vahvasti symboliikkaa mukana. Yleensä symboliikkaunet tuntuvat olevan tarkoitettu havahduttamaan minut huomaamaan jokin asia ja kuvastavat usein omaa fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa. Voivat olla jopa kuin huutomerkkkejä, että haloo tyyppi, etkö jo tajua että asia on näin, oisko syytä tehdä sille jotain? Tai sitten niitä, että hohoi, kaikkihan on oikeasti hyvin, nauti nyt!

Näen toisinaan myös enneunia. Dramaattisimmat on liittyneet läheisten tuleviin yllättäen tapahtuviin kuolemiin. En tiedä, onko se sitten sitä, että osaan ikään kuin valmistautua vai miksi olen niitä nähnyt. Sitten on hassua kyllä vähemmän dramaattisia, arkipäiväisten joskin poikkeavien tapahtumien enneunia. Ehkä ne on vaan muistutuksena vahvistamaan sitä, että tosiaan voin nähdä enneunia.

Jotkut unet taas havahduttavat minut johonkin jonkun muun ihmisen tunnetilaan. Esim. yhtenä yönä näin niin ahdistavan unen siskostani, että aamulla oli heti pakko soittaa hänelle, oli olo että nyt on jotain kauheaa tapahtunut tai tapahtumassa. Olin pikku paniikissa, kun en tavoittanut häntä, ja kun soitin äidilleni, kuulin ettei sisko ollut tullut kotiin edellisiltana, oli ollut koko yön pois eikä vieläkään ollut kotona. Se tilanne ratkesi kuitenkin lopussaan onnellisesti, mutta unen aiheuttama tunnetila oli ollut "oikeassa", en nyt tähän viitsi tarkemmin selittää.

Muitakin kuin unijuttuja olen kokenut, mutta jääköön ne toiseen kertaan.

Äänestä

alanpa tässä uskoa telepatiaan...

enneunet taitaa olla enemmänki toiveunta

Äänestä

Johan täällä palstoilla ollaan nykyään salaperäisiä.

Millainen ap tuo sun oma juttusi oli, mainitset lopussa enneunetkin mutta oliko se sitä vai jotain muuta?

Äänestä

... ei ne ole yliluonnollista, vaan luonnollista ;) Ihanaa kuulla kuinka ihmiset ovat kohdanneet todellisen, elämää suuremman rakkautensa . Lähipiirissäni on myös tapahunut tällasia kotaamisia lähiaikoina, ja voiko sen ihanampaa katsottavaa olla, kun rakastuneet ihmiset. Harmi, ettei sitä tunnetta ole vielä itselleni syttynyt...enkö ole kohdannut "oikeaa", vai missä lie syy..... Mutta, tiedän vain syvällä sydämessäni, että lähellä on se hetki, kun se rakkauden ihanuus täyttää sydämeni. Parisuhde, joka perustuu sydämenrakkauteen, luottamukseen, iloon ja haluun antaa ja saada, molemminpuolin yhtä täysillä ;) ... Ehkä tarvin aikaa itseni eheyttämiseen, ollakseni valmis siihen ihanaan rakkauteen ja parisuhteeseen.
Elämä on yhtä suurta ihmettä....ja ihmiset ympärillä on kuitenkin vain peilejä itsestämme.... siksipä ei kannata arvostella muita, vaan ottaa peili kauniiseen käteen.... hmm...ei se aina kivaa katsottavaa ole mitä maailma heijastaa takaisin ... silti, hymyä huuleen, vaikka vastatuuleen :)

Äänestä
  • Kaksosten kanssa on vaikea tulla toimeen koettu on.

    Äänestä

  • kieroja kirjoitti:

    Kaksosten kanssa on vaikea tulla toimeen koettu on.

    Olen kaksonen ja mua helpompaa tyyppiä ei ole olemassakaan. Täytyy vain osata käsitellä. Kaikki eivät osaa.

    Kaikissa ihmisissä on vähintäin kaksi puolta, pimeä ja valoisa, kaksosihmisissä taipumukset ovat ehkä kärjistyneempiä kuin muissa. Meikässä puolet ja ominaisuudet eivät lopu edes kahteen, joten monet pitävät siiitäkin syystä hankalana tapauksena.

    Äänestä

mun viimeöinen uni ei ollut sellainen enneuni. Tuntui ainakin hyvin todelliselta ja aamulla herätessä oli paha mieli. Mustasukkaisuus on paha ja murskaava tunne, ehkä pahin kaikista. Tiedän ton liiankin hyvin ja ehkä siksi olen niin herkkä sille. Miten voikin unien tunne heijastua näin vahvasti myös valvetilaan? Äh... Antakaa anteeksi, mulla on vähän vaikea aamu tänään... :/

Äänestä

Eikös onnea ole ihanaa odottaa kun tietää sen tulevan vaikka ikävää onkin vaikea kestää. Elämän todellisuus on taruakin ihmeellisempää. Tämän näkyväisen taustalla tapahtuu asioita joita me ihmiset emme aina ymmärrä mutta jotakin häivähdystä voimme saada joskus tietoomme tulevasta.
Mitä vaikeammaksi maailman tilanne menee sitä selvempänä voimme nähdä myös omassa elämässämme johdatuksen. Uskokaa pois monet näkee vielä sen.
Myös minulle on ilmoitettu edeltä asioita ja unien kautta valmistettu kohtaamaan läheisten ihmisten poismenoja, ne ovat jo tapahtuneet.
Olen nähnyt lapselleni tulevat vaikeudet unessa jotka ovat toteutuneet. Tänään hänellä on hyvin. Minä uskon.

Äänestä

Jos uskot Jeesukseen, voit rukoilla itelles elämänkumppania.

Äänestä
  • Jos uskot itseesi, saatat löytää sen ihan itse.

    Äänestä

  • Uskon rukouksen voimaan. Rukous kaikkien kaipaavien puolesta.

    Äänestä

Käsitteen yliluonnollinen juuret ovat antiikin Kreikassa.
Ja sana paranormal... Joo ollaan kielitaitoisia nyt... juontuukin kreikan sanoista "para", joka tarkoittaa "Sinä et ole" ja "Normal".

Äänestä

Uskon, mutta mieti...!?

Äänestä
  • Rakkaudessa TAPAHTUU yliluonnollista.

    Enneunia voi nähdä sen ainoan oikean kohtaamisen yhteydessä ja ikävä kyllä myös teiden erotessa.

    Outoja sattumuksia tuli itselleni myös arjessa. Aina ei tiennyt onko unessa vai valveilla.

    Kun kahden vuoden tarinamme päättyi, näin unta, jossa istuin tyhjässä bussissa matkustajani. Rakastamani mies ajoi, ja kääntyi katsomaan, jolloin huomasin, että hänen vieressään istui nainen, jonka reittä hän rakastavasti silitti. He pysäyttivät bussin ja hyppäsin pois. Viikon päästä mies tapasi naisen, jonka kanssa meni naimisiin.

    Asioita voi nähdä unessa, mutta elämää se ei helpota yhtään.

    Mies asuu nyt ulkomailla, on ollut 5 vuotta naimisissa ja tapaamme edelleen pari kertaa vuodessa. En ole yhtään ylpeä itsestäni, mutta en pääse ihmisestä irti ja jokainen kohtaaminen on autuuden ja luopumisen helvetin vuoristorataa.

    Mies ei enää pidä yhteyttä muuten, kuin ilmoittaa tekstarina tulostaan, jotka nekin näen jo ennalta unessa.

    Enää en jaksa innostua enneunipuheista. Eivät ne elämää vie itsessään mihinkään. Ratkaisut täytyy tehdä ihmisen itse tehdä niinkuin sydämessä tuntuu oikealta.

    Äänestä

Miket vain soita sille?

Äänestä

Turhaan odottelet. Sen nartun vaginaa jörnii jo jokin muu.

Äänestä

Sama tapahtui myös minulle noin vuosi sitten. Universumi kouli minua kaiken kaikkiaan noin 250 päivää, jonka jälkeen paljastui, että tytöllä onkin joku muu.

Äänestä

Vau kuulostaapa aika v*tun paskalta. Mahtaa nyt tuntua ihan v*tun idiootilta. Et kai vain tehnyt sen tytön vuoksi mitään?

Äänestä

shut the fuck up

Äänestä

Vau! Vai oikein "universumi kouli" kaikenlaisia pipipäitä tännekkin palstale änkeää. Mitä hittoa se tuollakin tarkoittaa? Noh saimpahan ainakin hyvät naurut.

Äänestä

Mysliraketti ihan asian ytimessä. Ne hullujenhuoneella näemmä antaa asiakkailleen tietokoneaikaa.

Äänestä

Niimpä. Krähähähä!!! Siis voi sviddu mitä spedeij. Krähähähähä!

Äänestä

Ihan kummallisia juttuja tällä sivulla.

Äänestä

höröttää! :)

Äänestä

Jaa, näköjään nuorten miesten itsemurhat eivät ole vähentyneet raportoi hs http://www.hs.fi/kotimaa/Nuorten miesten itsemurhat eivät vähentyneet /a1305551543341

Äänestä

saakelin hinttar1t

Äänestä
  • Ihminen ei osaa käyttää aivojaan, ajatella, tarpeeksi. Kaikki on varsin luonnollista.

    ;)

    Äänestä

  • toistaiseksi selvä kirjoitti:

    Ihminen ei osaa käyttää aivojaan, ajatella, tarpeeksi. Kaikki on varsin luonnollista.

    ;)

    Ei se riitä, että kertoilee jäkikäteen uniaan ja ennustuksiaan....eikä sekään että etukäteen...

    Äänestä

niinpä muuttui mullakin, yhdessä päivässä. Olin kello 19.30 Ikaalisten mansoniemessä. Sitten parin tunnin päästä noin Huittisten seurahuoneelle taksilla, ystäväni Nina ja Sami tilasivat taksin. Niillä oli huone hotellissa Seurahuoneella´, join yhden kaljan. Sami oli ostanut Volvon, samalta taksikuskilta Lindel Veikolta Vexiltä, jolla saavuin Huittisiin Seurahuoneelle.

Minä ajoin Huittisista Punkalaitumen kautta Taikayötietä kohti Vammalaa. Illon jälkeen Vammalan puolella auto vain pysähtyi yht äkkiä ja kaikki valot sammui. Siihen jäi. hätävilkkuja käytettiin, että kukaan ei törmäisi meihin. Auto meni ohi, kunnes joku auto pysäntyi katsomaan tarvitaanko me apua,

Mä sanoin, että työnnetään auto sivutielle, ei käynyt auttamaan tulleelle autoilijalle eikä Samille. No mä jo suutuin, kun Sami meni puikkoihin. Sanoin etten lähde mukaan, jäin siihen. Sami ja Nina lähtivät. Kävelin pikkutietä maatilan pihaan, katselin ympärilleni. Ketään ei näkynyt missään. Soitin ovikelloakin. Turhaan.

Mietein, mitä tekisin. Soitin Ernolle, jos Hannu vois hakea mut. Yritin soittaa muillekin. Sit mun oli pakko soittaa hätänumeroon, lupasivat lopulta auttaa. Mut poliisitkin ajeli harhaan, ennenku löysivät mut. No pääsin sitten koppiautossa kotiin. Mikä tän tarkoitus oli?

Etsin rakkautta. Löysinkö sen?

Entä Sami ja Nina, luulin et he ajavat auton mun pihaani Vammalaan. Parkkipaikallani eikä vieraspaikoilla, ei ollut ketään. Olin jo poliiseja odotellessani huolissani Ninasta ja Samista, kun Sami lähti kännissä ajamaan. Pelottaa vieläkin, kun niiden molempien puhelimet ovat kiinni.

Niillä on kuitenkin tankki täynnä bensaa ja takaluukussa lisää. Ja Samilla on niin paljon käteistäkin mukana ja kortilla loput. Sami ja sen sisko Minna myivät niiden Puistokadun asunnon Ikaalisissa. Niillä oli autossa pölynimurikin mukana, viinaa, kaljaa ja ruokaakin ja vara-akku.

Miksi mä en tajunnut jotenkin toimia toisin. Luulin tai kuvittelin, että kohtalo johdattaa meitä eteenpäin, luulin löytäväni rakkauden tai että mut viedään rakkauden luo. Onko se likka kyydissä? En voi neuvoa loppuun saakka. Olen nyt omalla asunnollani.

Se tienhaara johon jäin auton kyydistä, sen nimi on Mykäräntie Leikkanen valion maitotila.

Joo, että sellaista

Äänestä

Uskon minä tai olen pakotettu uskomaan, koska ei tähän ole kyllä mitään luonnollista selitystä. Liikaa kaikki jotenkin vain menee eteenpäin kuin olisi aina tuntenut. Ja olotila seurassa on kuin olisi aina siinä ollut. Vaikka en ole koskaan edes tavannut. Se on oikeastaan aika pelottavaa.

Äänestä

Kyll miekin ruppeen pikku hiljoo uskomaan. On tää sen verran "uskomaton" juttu et , kyllä myö naitetaan keskenään. Vai Mitä? Näin se männöö.RAKKAUDELLA!

Äänestä

Olen taipuvainen uskomaan, sillä elämä ja muolima ovat niin ihmeellinen juttu, että ei kaikki voi olla tässä, mitä kuulemme ja näemme. Emmekä osaa käyttää (vielä) ollenkaan sitä alitajunnan puolta, joka vie toisenlaisen tietoisuuden äärelle.

Äänestä

Noinhan suunnilleen kaikille on käynyt, jotka ovat Jeesuksen kohdanneet, myös minä...

tervetuloa Jeesuksen seuraajiin...........

Äänestä

Uskon.kaikki mitä oikein kovasti toivoo/rukoilee toteutuu,vuosien saatossa.Tämä on tosi!ja ihme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yliluonnollisiin.... kirjoitti:

Miten koko elämä voi muuttua yhdessä päivässä, oikeistaan yhdessä hetkessä. Mulle on vuosien saatosssa sattunut paljon
selittämättömiä asioita, mutta vuosi sitten tapahtui jotain sellaista
että en hurjemmissa unissanikaan olisi sellaista uneksinut saati sitten keksinyt. Nyt sitten elämäni ei ole vieläkään palautunut normaaliksi, ja tuskin koskaan palautuu entiselleen. En usko mihinkään sattumaan vaan johdatukseen sitäkin enemmän. Ja se tärkein ihminen mun elämässä annettiin eteeni yks kaks, ilman varoitusta, joten en osannut valmistautua siihen mitenkään. Ehkä oli vaan se oikea hetki sille, koska minultahan ei mitään kysytty. Nyt kärvistelen jonkin aikaa ikävissäni, ennenkö saan tutustua ko henkilöön livenä. Miten voin olla onnellinen vaikka emme vielä saa pitää toisiamme kädestä. Mutta siltä se tuntuu ja välillä on kuin kaikki sisälmykset heittäisivät kuperkeikkaa. Sydämessä varsinkin.
Uskotko sä yliluonnollisiin juttuihin?
Mä uskon, koska omalle kohdalle on sattunut niin ihmeellisiä juttuja, niinkuin tää viimeinenkin. Enneunet on kans oma lajinsa. Uskon, että vaatii herkemmänpuoleisen hen kilön joka pystyy niitä näkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu