kuumetta

ilmassa!

Heippa!

Mitä suosittelisit minun tekevän, kun hätähousu-minäni nostelee päätään, eli meillä yksi luomulapsonen, mulla pco ja endo, raskaus sai alkunsa heti endoleikkauksen jälkeen, ennen kuin ehdimme miettimään hoitoja sen enempää.
Miehen siemenneste analyysi oli heikko, en muista tarkalleen, mutta lääkäri totesi jotakin että kyllä näillä siittiöillä saisi normaalin naisen raskaaksi jonkin ajan kuluessa.
Jokin aikaa sitten kävin ultrauttamassa munasarjani että miltäs siellä näyttää, ja jonkinverran rakkauloita, mutta ei kystia tms. endoon viittaavaa, ja endokipuja on raskauden jälkeen ollut todella vähän.
Lääkäri kysyi vain että lähdemmekö heti miettimään hoitoja, ja emmin siinä sitten hetken kun tässä on henk.koht. elämässä nyt aika myllerrystä perhesyistä, niin hän laittoi minulle ajan polille vasta ensi vuoden syyskuuhun. Hiljainen hissukka kun olen, niin enpä saanut suutani auki.

Nyt eri keskusteluja lukiessani huomasin monen pco-potilaan syöneen clomifenejä ja tulleen raskaaksikin niillä. Minä kävelin terolut-reseptin kanssa ulos vastaanotolta, niitä olen syönyt monet kerrat kun kuukautisia ei yleensä kuulu ilman niitä.
Nyt mietinkin, voisiko minun olla mahdollista saada ne clomit tähän rinnalle kanssa? Huolimatta mieheni heikohkosta spermasta ja endostani, vaionko se ihan poissuljettu hoitomuoto?
Mitä hoitoja yleensä meidän tapauksessamme käytetään? Minulla on pienehkö piikkikammo ja tahtoisin yrittää ensin lievemmillä hoitomuodoilla, vaikka ymmärrän kyllä, ettei tilanteemme ole kovin suotuisa. Tuo 2-vuotias luomuihme kuitenkin jaksaa vieläkin pitää toivoni korkealla.

Mitä suosittelet meidän tekevän? En kuitenkaan tahtoisi odotella tuonne ensi vuoden syksyyn asti, kun se kuume iski minuun nyt jo näin voimakkaana, mitä en osannut odottaa :)

Kiitos avusta!

2

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei,

      Kiitos kysymyksestäsi,

      Suurin kysymys yleensä on tuo ikä, eli yksi eniten hoitopäätöksiin (milloin lähdetään ja mihin) vaikuttavista asioista on naisen ikä.
      Sitten vaikuttaa myös se, että oireiliko sinun endometrioosisi ennen leikkausta ja helpottiko oireet leikkauksen jälkeen ovatko endon oireet palanneet? Endometrioosi voi hidastaa raskaaksi tuloa, mutta ei estä sitä, mikäli munatorvet ovat auki ja näin todennäköisesti on kohdallasi, koska olet tullut normaalisti raskaaksi.

      PCO vaikuttaa niin, että mikäli siihen liittyy epäsäännöllinen kierto, niinkuin kohdallasi ymmärrän (koska joudut käyttämään Terolutia), ei munasolu aina irtoa. Munasolun irtoaminen on yksi perusedellytys sille, että voi tulla raskaaksi. Terolut ei irrota munasolua, mutta koska olet tullut normaalisti raskaaksi, täytyy munasolun välillä irrotakin sinulla spontaanisti. Terolut on keltarauhashormonia, jota käytetään säännöllistämään kiertoa tai käynnistämään kuukautisvuoto silloin, kun sitä ei tahdo kuulua.

      Clomifen on yleisesti käytetty lääke lapsettomuushoidoissa. Sen avulla munasolu saadaan irtoamaan. Clomifenia käytetään mielellään yksin eikä Terolutin kanssa. Jos Clomifen toimii oikein, munasolu irtoaa ja kahden viikon kuluttua olet raskaana tai kuukautiset tulevat ovulaatiosta kahden viikon kuluttua ilman Terolutiakin.

      Mielestäni sinun on mahdollista saada tuo Clomifen hoito. Sinun pitää ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriisi ja kertoa, että nyt olisi sellainen tilanne, että lapsi saisi tulla. Hän parhaiten osaa vetää yhteen ikäsi, endometrioosisi asteen ja miehen sp näytteen ja kertoa, mikä olisi hyvä etenemisjärjestys. Laita valmiiksi paperille ylös kysymykset, joihin haluat vastauksen, kun menet vastaanotolle. Olo on jäsennellympi kun lähdet pois.

      Onnea matkaan :)

      Riitta/Väestöliiton Klinikat

    • Kiitos Riitta

      Kiitos Riitta kattavasta vastauksestasi!
      Olemme 25-vuotiaita mieheni kanssa. Endometrioosi on pinnallista, ainakin leikkauksen jälkeen sanottiin että oli runsaasti pinnallisia pesäkkeitä monessa eri paikassa. Ja munatorvet olivat kuulemma hienosti auki.
      Suurin ongelma minulla taitaa olla tuo ovuloimattomuus, toivottavasti saisin ne clomifenit ja niistä olisi apua meille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe