Tämä on ensimmäinen keskusteluni enkä tiedä onko tämä edes oikeassa paikassa, mutta kerrompa hieman itsestäni ja elämästäni. Olen 16 vuotias poika, käyn lukiota ja harrastan lenkkeilyä ja erilaisten pelien pelaamista. Olen mielestäni suht koht normaali ja minulla on hyvät suhteet perheeseeni.
No elämä meni mukavasti ensimmäiset 14 vuotta, oli kavereita, hyvä maine ja kohta tyttökaverikin. Mutta kaikkipa kääntyi alamäkeen 24.11.2009. Olin pyöräilemässä kotiin huonolla loska kelillä kun joku vanha pappa ajoi päälle. Itse en muista tapahtumasta mitään kuin että heräsin seuraavan kerran tajunnantilaan leikkaussalissa. Olin lyönyt pääni ja oikeassa sääressäni oli avomurtuma. Sain keskivaikean aivovamman ja polven joka ei parane koskaan. No kun minut siirrettiin Rovaniemelle sairaalaan, niin kolme kaveriani tuli käymään. Yksi jonka kanssa olen kaveerannu jo kakkosluokasta lähtien, koska hän on vuoden minua nuorempi. Sanotaan häntä vaikkapa Erkiksi. Toinen kaveri oli samalta luokalta joka oli muuttanut muutama vuosi takaperin paikkakunnalle. Sanotaan häntä vaikka Pekaksi. Kolmas kaveri oli ei niin läheinen rinnakkaisluokalta oleva tyyppi joka oli tunkenut kaveriporukkaan. Sanotaan häntä vaikkapa Jormaksi. No he olivat tietenkin huolissaan ja toivat ''Parane pian''-kortin koko koululta. Jopa entinen jääkiekkojoukkuueni josta minut savustettiin ulos juuri ennen tapahtumaa oli lähettänyt kortin. No paranin käsittämättömän nopeasti tapaturmasta lääkärien mukaan ja ennätin jopa kouluni joulujuhliin kepeillä konkaten.
Aivovamma vaikutti minuun todella selvästi vähän yli vuoden ajan. Olin ylivilkas, kärsin kroonisesta väsymyksestä, minulla oli mielialan heittelyitä ja kaikkea mitä siihen nyt kuuluukin. Muut ihmettelivät muutostani suuresti ja yritin selvittää heille että se johtuu siitä kun löin pääni. Neuropsykologiselta osastolta oltaisiin kyllä tultu selittämään tilannettani, mutta kun viimeistä vuotta ollut kouluni rehtori esti sen! Jo seuraavalla lukukaudella kavereissani ilmeentyi outoja merkkejä. Erkki vittuili vähän väliä ja kaksi muuta yrittivät jättää huomiomatta. No he lakkasivat pitämästä yhteyttä kesän alussa kun ilmoitin,että saan uuden mopon. Se oli kova isku minulle samalla kun kamppailin psyykkisten oireideni kanssa. Olin heidän kanssaan silloin tällöin tekemisissä, mutta minun täytyi otta yhteyttä. No rippikoulun jälkeen kun olin saanut mopokortin näin Jormaa ja Pekkaa kaupassa ja Jorma pyysi käymään. Pekka ja Jorma olivat dumpanneet Erkin pois kaveriporukasta ja Jorma vakuutti että he olivat käyttäytyneet niin Erkin paskapuheitten takia. He käyttäytyivät vieläkin oudosti. Sitten kun kävi ilmi että minä ja Pekka lähdetään tettiin Espooseen äitiemme sovittua niin ja vielä sen jälkeen että lähdemme hiihtolomalla teneriffalle ja Jorma kuuli että hän ei pääse matkaan jäin taas pois kaveriporukasta oudosti. Erkin jäätyä kaveriporukasta pois kävi ilmi että hänellä on säätöä sen tytön kanssa kenen kanssa jonka kanssa minulla oli ennen kolaria. No haukuin tytölle Erkkiä, koska hän oli puhunut minusta paskaa.
Errki ja tyttö aökoivat seurustelemaan. Minä kamppailin oireiden kanssa ja heräsin oikeaan maailmaan joskus jouluna 2010. Pekka tuli juhlimaan uuttavuotta meille koska äideillämme oli hyvät suhteet. Aloin liikkumaan yhden toisen luokkalaiseni kanssa ja kelkkailimme paljon. Jormakin oli hommannut kelkan. Kelkkailimme paljon muiden luokkalaisteni kanssa. Yhtenä kertana Jorma eikä Pekka ollut matkassa kun Jorma soitti että miksi heitä ei ollut kutsuttu. Kaverini sanoi että hän luuli Jorman soittavan kuten normaalisti. Seuraavana päivänä koulussa Kaikki luokkalaiseni käyttäytyivät oudosti. Olin siis aivan yksin. Kesän jälkeen aloitin lukion. Jorma meni amikseen, Pekka tuli lukioon ja Erkki meni 9 luokalle. Erkki aloitti keskustelun kanssani facebookissa ja hän tuli käymään. Kun Erkki oli käynyt muutaman kerran kysyin häneltä että miksi hän oli tehnyt niin. Hän kertoi Jorman puhunuun minusta selän takana paskaa jo siitä asti kun olin sairaalassa. Minä sain kuuolemma niin paljon huomiota. Jorma on itse ainoa lapsi. Kuva selvesi minulle mutta se oli jo levinnyt todella laajalle. Tuntemattomat naureskelevat minulle ja amiksen ruokalaan mentäessä joustavan perusopetuksen 9luokkalaiset huutelevat jotain aina kun kävelee ohi. Jorma on kertonut vissiin hänen lapsuuden ystävälleen (joka on sijaiskodissa, polttaa ja läträä viinalla) paskaa minusta joka on levittänyt sitä kaupungilla. Luulen myös että Erkin tyttöystävä luulee että minulla on jotain häntä vastaan ja kertoo jotain siihen suuntaan. Muutenkin tunnen että minuun suhtaudutaan jotenkin oudosti.
Vaikka minulla on pari ystävää tunnen itseni silti yksinäiseksi. En uskalla lähestyä tyttöjä koska pelkään että he tietävät jotain paskaa minusta. Lukion stressi tämä on todella kova taakka kantaa. Äitini ehdotti paikkakunnan vaihtoa, jota harkitsen. En tiedä kauanko jaksan enään. Mitä voisin tehdä?
No elämä meni mukavasti ensimmäiset 14 vuotta, oli kavereita, hyvä maine ja kohta tyttökaverikin. Mutta kaikkipa kääntyi alamäkeen 24.11.2009. Olin pyöräilemässä kotiin huonolla loska kelillä kun joku vanha pappa ajoi päälle. Itse en muista tapahtumasta mitään kuin että heräsin seuraavan kerran tajunnantilaan leikkaussalissa. Olin lyönyt pääni ja oikeassa sääressäni oli avomurtuma. Sain keskivaikean aivovamman ja polven joka ei parane koskaan. No kun minut siirrettiin Rovaniemelle sairaalaan, niin kolme kaveriani tuli käymään. Yksi jonka kanssa olen kaveerannu jo kakkosluokasta lähtien, koska hän on vuoden minua nuorempi. Sanotaan häntä vaikkapa Erkiksi. Toinen kaveri oli samalta luokalta joka oli muuttanut muutama vuosi takaperin paikkakunnalle. Sanotaan häntä vaikka Pekaksi. Kolmas kaveri oli ei niin läheinen rinnakkaisluokalta oleva tyyppi joka oli tunkenut kaveriporukkaan. Sanotaan häntä vaikkapa Jormaksi. No he olivat tietenkin huolissaan ja toivat ''Parane pian''-kortin koko koululta. Jopa entinen jääkiekkojoukkuueni josta minut savustettiin ulos juuri ennen tapahtumaa oli lähettänyt kortin. No paranin käsittämättömän nopeasti tapaturmasta lääkärien mukaan ja ennätin jopa kouluni joulujuhliin kepeillä konkaten.
Aivovamma vaikutti minuun todella selvästi vähän yli vuoden ajan. Olin ylivilkas, kärsin kroonisesta väsymyksestä, minulla oli mielialan heittelyitä ja kaikkea mitä siihen nyt kuuluukin. Muut ihmettelivät muutostani suuresti ja yritin selvittää heille että se johtuu siitä kun löin pääni. Neuropsykologiselta osastolta oltaisiin kyllä tultu selittämään tilannettani, mutta kun viimeistä vuotta ollut kouluni rehtori esti sen! Jo seuraavalla lukukaudella kavereissani ilmeentyi outoja merkkejä. Erkki vittuili vähän väliä ja kaksi muuta yrittivät jättää huomiomatta. No he lakkasivat pitämästä yhteyttä kesän alussa kun ilmoitin,että saan uuden mopon. Se oli kova isku minulle samalla kun kamppailin psyykkisten oireideni kanssa. Olin heidän kanssaan silloin tällöin tekemisissä, mutta minun täytyi otta yhteyttä. No rippikoulun jälkeen kun olin saanut mopokortin näin Jormaa ja Pekkaa kaupassa ja Jorma pyysi käymään. Pekka ja Jorma olivat dumpanneet Erkin pois kaveriporukasta ja Jorma vakuutti että he olivat käyttäytyneet niin Erkin paskapuheitten takia. He käyttäytyivät vieläkin oudosti. Sitten kun kävi ilmi että minä ja Pekka lähdetään tettiin Espooseen äitiemme sovittua niin ja vielä sen jälkeen että lähdemme hiihtolomalla teneriffalle ja Jorma kuuli että hän ei pääse matkaan jäin taas pois kaveriporukasta oudosti. Erkin jäätyä kaveriporukasta pois kävi ilmi että hänellä on säätöä sen tytön kanssa kenen kanssa jonka kanssa minulla oli ennen kolaria. No haukuin tytölle Erkkiä, koska hän oli puhunut minusta paskaa.
Errki ja tyttö aökoivat seurustelemaan. Minä kamppailin oireiden kanssa ja heräsin oikeaan maailmaan joskus jouluna 2010. Pekka tuli juhlimaan uuttavuotta meille koska äideillämme oli hyvät suhteet. Aloin liikkumaan yhden toisen luokkalaiseni kanssa ja kelkkailimme paljon. Jormakin oli hommannut kelkan. Kelkkailimme paljon muiden luokkalaisteni kanssa. Yhtenä kertana Jorma eikä Pekka ollut matkassa kun Jorma soitti että miksi heitä ei ollut kutsuttu. Kaverini sanoi että hän luuli Jorman soittavan kuten normaalisti. Seuraavana päivänä koulussa Kaikki luokkalaiseni käyttäytyivät oudosti. Olin siis aivan yksin. Kesän jälkeen aloitin lukion. Jorma meni amikseen, Pekka tuli lukioon ja Erkki meni 9 luokalle. Erkki aloitti keskustelun kanssani facebookissa ja hän tuli käymään. Kun Erkki oli käynyt muutaman kerran kysyin häneltä että miksi hän oli tehnyt niin. Hän kertoi Jorman puhunuun minusta selän takana paskaa jo siitä asti kun olin sairaalassa. Minä sain kuuolemma niin paljon huomiota. Jorma on itse ainoa lapsi. Kuva selvesi minulle mutta se oli jo levinnyt todella laajalle. Tuntemattomat naureskelevat minulle ja amiksen ruokalaan mentäessä joustavan perusopetuksen 9luokkalaiset huutelevat jotain aina kun kävelee ohi. Jorma on kertonut vissiin hänen lapsuuden ystävälleen (joka on sijaiskodissa, polttaa ja läträä viinalla) paskaa minusta joka on levittänyt sitä kaupungilla. Luulen myös että Erkin tyttöystävä luulee että minulla on jotain häntä vastaan ja kertoo jotain siihen suuntaan. Muutenkin tunnen että minuun suhtaudutaan jotenkin oudosti.
Vaikka minulla on pari ystävää tunnen itseni silti yksinäiseksi. En uskalla lähestyä tyttöjä koska pelkään että he tietävät jotain paskaa minusta. Lukion stressi tämä on todella kova taakka kantaa. Äitini ehdotti paikkakunnan vaihtoa, jota harkitsen. En tiedä kauanko jaksan enään. Mitä voisin tehdä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuon saman ongelman kanssa kamppailevat lukuisat ihmiset, eritoten julkisuuden henkilöt, poliitikot yms ja myö sinä.
Kun totta puhutaan on täysin mahdotonta hallita ympäristöä ja siellä toimivia ihmisiä, ihminen on sellainen olento että puhuu asioita omaan pussiinsa, levittelee juoruja, puhuu nurkan takan pahaa yms. omaa etua tavoitellen ja näinollen toista vahingoittaakseen. Useimmiten mainitulla toisten mollaammisella pyritään vahvistamaan omaa asemaa ryhmässä.
Ovatko sellaiset ihmiset ystäviä jää jokaisen itsensä arvioitavaksi.
Yksi toimintatapa on regoida jokaiseen kielteiseen juttuun ja pyrkiä muuttamaan käsitystä, tämä on jokseenkin tuthuuksien turhuutta koska aikasi ei taatusti riitä moiseen. Hommasta tulisi melkoista perässäjuoksua.
Toinen tapa on pyrkiä omalla olemuksellaan käyttäytymään ja näyttäytymään siten että juorukoneet eivät saa ravintoa. Näin toimien jää oma elämäsi elämättä ja elät täysin toisten sanelemalle tavalla, kuten niin moni teini tekeekin.
Kolmas tapa on olla välittämättä yksinkertaisesti paskaakaan mitä ympärillä touhutaan ja sinusta puhutaan. Aikaa myöten kun juorukoneet huomaavat että eivät saa vastakaikua niin sitkeinkin luopuu toiminnasta huomaten sen hyödyttömyyden. Tämä individulistinen tapa tosin vaatii munaa ja pattia sillä yhteenottoja ja kukkotappeluita on luvassa mutta vastapainoksi tarjoaa elämisen ja olemisen vapauden. Et enää ole muiden juoksutettavissa oleva tuuliviiri. Suosittelen puntilla ja nyrkkeilysalilla käyntiä, helpottaa elämää huomattavasti.
Itse valitsin aikoinani tuon kolmannen tavan, ehkäpä tietämättäni, vaistonvaraisesti. Ei ollut ketään neuvomassa.
Minulle kävi vähän samalla lailla kuin tuolal tukevammalle pojalle.
http://www.youtube.com/watch?v=isfn4OxCPQs
Good luck ja hyvää Joulua
No olenkin käyttänyt tätä kolmatta tapaa tähän asti, mutta se tosissaan vaatii munaa kun asun suht pienellä paikkikunnalla missä munattomuusprosentti on 90.
En ole koskaan tanssinut kenenkään pillinmukaan tai nöyristellyt ketään mikä saattaa olla yksi syy. Minulle ei uskalleta tulla vittuilemaan päin naamaa tai muuta tälläista. Olen kyllä käynyt puntilla ja hoksannut että kunnon rehkiminen on hyvä lääke vitutukseen.
Tämä kyseinen henkilö joka puukotti minua selkään on minua 20 senttiä lyhyempi pulska pikkupoika jonka löylyttäisin vasemmalla kädellä, mutta en ala siihen koska se vain yllyttäisi häntä. Tämä Pekka mulla kyllä vituttaa tosissaan. Siis niin vietävissä oleva jätkä että olla ja osaa. Jorma kontrolloi sen tekemisiä ihan täysillä ja luulen että Jormalla on narsistisia oireita. No mutta joskus aikuisena yöelämässä tavataan ja katotaan kuka sitten nauraa. Hyvää joulua sullekki ja onnellista uuttavuotta :)